Paratiisisaarien turistoimista

Posted on October 4 2006 by frank

13.09.2006 14.58
Viikonloppua vietin Thaimaan länsirannikolla kuuluisien turistirysien Krabin ja Phuketin tuntumassa. Tosin tukikohtanamme oli pienempi Ao Nangin turistikylä hiekkarantoineen ja rantabaareineen. Sinne saavuimme aikaisin lauantaiaamuna ja maanantai-iltana lähti yöbussi takaisin koulua kohti.

Nämä rantakohteet itsessään taitavat olla uusia elämyksiä etsiville melko yllätyksettömiä. Hiekkaranta, baareja, thai-hierontapaikkoja (raajojen voimakasta vääntelyä, kehon painamista käsin ja kyynärpäin sekä selän päällä kävelyä – melko miellyttävää) ja turistiorientoitunutta kaupustelua. Itse elämykset ovatkin rannikon saaristoissa. Kahden intialaisen toimiessa ohjelmamestarina itse omaksuessani sivukommentoijan roolin päädyimme kahteen pakettipäiväretkeen, joista ensimmäinen kohdistui kuuluisille Phi Phi – saarille ja toinen James Bond – saarelle (Golden Gun -leffan pahojen päämaja oli täällä). Maisemat olivat varsin vaikuttavia, snorklaus koralliriuttoja ja kalaelämää tarkkaillen siistiä, kanooteilla meno rentouttavaa ja se, että joku tiesi aina missä seuraava attraction sijaitsi oli vapauttavaa. Itsenäisesti samaan elämysmäärään olisi tarvinnut viikon. Eläköön pakettituristimatkat!

Sinänsä ihmisten suuri paratiisisaarten kaipuu tulee tarpeesta saada ulkoiset puitteet sille mielenrauhalle, joka niiden sisältä puuttuu. Paratiisisaaren harmoninen ympäristö luo illuusion harmoniasta myös ihmisen sisälle. Näin epätyydyttävää työtä tekevät toimistotyöläiset saavat hetkellisen olon elämän merkityksellisyyden löytymisestä. Hetkellinen merkityksellisyyden illuusio auttaa jatkamaan jälleen työelämässä yhden vuoden. Näin se lisää yksittäisen työntekijän tehokkuutta ja vastaavasti firman osakkeenomistajille tuottamaa lisäarvoa.

Luonnollisesti paratiisisaaret voivat olla myös hyvä metodi matkalla kohti aitoa merkityksellisyyden ja harmonian löytämistä. Zen-munkitkin saattoivat vetäytyä vuorille saavuttaakseen niiden tarjoaman rauhan kautta suuremman sisäisen rauhan. Tällöin kuitenkaan pakettimatkojen kiireinen rytmi ja elämysten maksimointi ei auta. Pitää pysähtyä yhteen paikkaan ja oleilla siellä pidempi aika, jotta tilan erityisellä ilmapiirillä on aikaa vaikuttaa ja tarttua. Tällöin vasta voi se kontribuoida pysyvää mielen muutosprosessia. Osana tätä prosessia paratiisisaaret ovat siis hyvä metodi, mutta lisäksi prosessin pitää jatkua myös kotiinpaluun jälkeen, eikä paratiisisaaren merkityksellisyyskokemusta saa jättää vain arkielämästä irrotetuksi kokemukseksi. Lisäksi pohjimmiltaan kuitenkin “Vuorien huipulta löytyy vain se zen, jonka vie ylös mukanaan” kuten Robert M. Pirsig sanoi parempina aikoinaan. Kun todellinen mielenrauha on saavutettu voi mestari vaipua transsiin, vaikka Onnelan tanssilattialla.

Sananen lopuksi tästä oman yksityisen beachin kaipuusta, joka monilla turisteilla välittyy jonkinlaisena unelmana ja joka tulee esiin esimerkiksi “the Beach” – leffassa. Se voi suomalaisnäkökulmasta tuntua vähän turhan isolta missiolta. Eihän se nyt niin elämää isompi juttu ole. Tämä liittyy siihen, että suomessa yksityisen tilan löytäminen on niin helppoa. Metsien ja jopa omien tyhjien rantojen löytämiseksi ei tavallisesti tarvitse kovinkaan pitkälle kulkea. Tämä johtuu harvasta asutuksesta ja lisäksi jokamiehenoikeudesta, joka mahdollistaa kaikkien tyhjien tilojen hyödyntämisen tyhjinä tiloina. Monissa maissa yksityinen tila on vain rikkaiden erikoisoikeus, jota he vaalivat aidoin ja vartijoin.

Sinänsä oman rannan löytäminen on aika upea kokemus, kuten jokainen Saaristomeren luonnonsatamissa yöpyneistä varmasti tietävät. Kyllä toistaisen kokemuksen perusteella rankkaan vielä Saaristomeren kauas Thaimaan saarten ja rantojen edelle, vaikka vaihteluna ne toki ovat ihan innostavia.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *