Kutina

Posted on October 5 2006 by frank

On yö. Yritän nukkua. Eilen hengasin ulkona illalla sandaaleissa liian kauan paikallani. Jalkoja kutittaa niin perkeleesti. Raapiminen tuo hetken nautinnon, mutta kutinaa se ei vie pois. Hiton hyttyset!

Minkä takia raapiminen tuottaa niin suunnatonta nautintoa? Onko se pohjimmiltaan evolutiivinen laumaa koossapitävä sopeuma? Apinoillahan toisen selän raapiminen ja kirppujen poistaminen palvelee selkeästi yhteishenkitarkoituksia. Siitä on vedetty jopa rohkeita analogioita ihmisten turhanpäiseen puhumiseen, jonka tarkoitus ilmeisesti paljolti myös on – ei informaation välittäminen – vaan yhteyden sekä keskinäisen luottamuksen nostaminen. Molempien määrissä on havaittu samankaltaisia vaihteluita riippuen henkilöiden keskinäisestä luottamuksesta ja muusta vastaavasta. Myös koirien ja kissojen tapaisille eläimille raapiminen tuottaa silminnähden nautintoa, kuten kaikki ovat varmaan päässeet kokemaan.

Raapiminen ei nimittäin anna nautintoa vain siinä mielessä, että se lievittäisi tuskaa. Se on itsessään hyvin nautinnollinen kokemus. Onneksi ystävämme evoluutio osaa selittää tämänkin ihmisyyden outouden.

P.S. Illalla olin elämäni ensimmäisessä Messenger – keskustelussa. Keskustelun lopputulema: Claes Anderssonista pitäisi tehdä Suomen Keisari. Eläköön modernit kommunikaatiomuodot!

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

41 responses to “Kutina”

  1. Markus says:

    Raapiminen on symbolinen ele, jolla ihminen yrittää kuoriutua itsestään. Ihminen yrittää luopua nahastaan, joka eristää hänet maailmasta ja muista ihmisistä. Raapimalla ihminen yrittää ylittää itsensä ja pyrkii kohtaamaan aidoimmillaan Toisen.

    Samalla alta paljastuu uutta nahkaa, verenarastavaa ja tuskaisaa, emmekä pääse syvemmälle tekemättä samalla pahaa itsellemme. Tämä on todellinen inhimillinen tragedia, the human condition. Vain itsemme kustannuksella, uhrautumalla, voimme tuoda itsemme toisille nähtäväksi sellaisena kuin todella olemme: verta valuvana mössönä.

    Terkkui Thaimaahan! Pitäis munkin lähteä veke töistä nöräämästä, mutta kotona ei oo enää nettiä. Synkkää on.

  2. Frank says:

    HaHaa!

    Kuulostaa vakuuttavan mannermaiselta.

    Ehkä yöllinen raapimiseni olikin seurausta sisäisestä yksinäisyydestäni ja yhteyden kaipuusta, jotka kokemukset kuitenkin kiellän itseltäni, ja jotka siksi manifestoituvat tuolla tavalla fyysisessä muodossa.

  3. M says:

    Joo, mä oon joutunu treenaamaan. Mannermaassa ne on sentään ymmärtäneet, ettei kyse oo mistään selkeestä pointista, vaan uskottavasta bluffista…

  4. Frank says:

    Kaikki rehellinen filosofia alkaa sen lähtökohtaisen mielipide-luonteen tiedostamisesta.

  5. M says:

    Niinpä kai sitten. Ja kaikki rehellinen ranskalaistyyppinen filosofia lähtee olettamuksesta, ettei yleisö kuitenkaan ymmärrä mitään, joten voi yhtä hyvin lasketella luikuria;)

  6. Frank says:

    Ranskalaistyyppinen filosofia on enimmäkseen samaa itsetärkeilyä mitä muukin filosofia. Rehellinen filosofia on hiton harvinaista.
    Lonkalta heitettynä Hume ja Wittgenstein heikkouksineen voisivat edustaa tämän ideaalin lähentelyä. Asia tosin vaatisi vahan pidempiluonteisen tarkastelun.

  7. Mrks says:

    Mut miten, oi miten todella erotat rehellisen filosofian itsetärkeilystä? As far as I know and am capable of understanding, näiden välillä on aika vankka ko-ekstensio.

    Onko kyse enemminkin filosofoijan kuin itse filosofoinnin tai sen kohteen ominaisuudesta – motivaatiosta, joka filosofia ajan hetkenä t ajaa? Eli voiko olla, että rehellinen filosofia onkin ulkoisin kriteerein täysin samanlaista itsetärkeilyä kuin mikä tahansa muukin filosofia, mutta sisäisesti, filosofoijasta itsestään, sellaista joka soittelee suloisesti niitä hopeisia kelloja siellä uteliaan mielen ah niin tunkkaisessa kellotapulissa?

    Koska tällöinhän meillä ei ole – ulkoisina tarkkailijoina – mitään perustetta tehdä em. erottelua.

    Filosofian rehellisyys on siksi mulle ainakin vähän vieras käsite, joskin oudon kiehtova. Se kuulostaa vähän samalta kuin varastamisen rehellisyys. Miten varastetaan epärehellisesti?

  8. Frank says:

    Rehellisen filosofian erottaminen muusta filosofiasta onkin varsinainen ongelma itsessään. Ja oikeassa olet, että se käsi kädessä itsetärkeilyn kanssa välttämättä kulkee. Kyse on enemmän aste-eroista.

    Ulkoiset kriteerit ovat ehkä tässä tapauksessa varsin ongelmallisia, joten rehellisyyden vieminen motivaatioon on ehkäpä ihan oikeanlainen analyysi.

    Tässä tulee tietysti se ongelma, että moni filosofi voi kuvitella tekevänsä rehellistä filosofiaa, vaikka oikeasti hänen ajatuksensa palvelevat jotain tiettyä etukäteen päätettyä päämäärää, kuten moraaliteoreetikoilla usein käy, kun he hienoista periaatteista käsin päätyvät ehdottamaan moraalisuutta, joka sattumalta vastaa heidän oman aikansa ja yhteiskuntaluokkansa moraalikäsityksiä (Kant ja Aristoteles tulevat päällimmäisinä mieleen). Niinpä filosofin oma vakuuttenuisuus rehellisyydestään ei käy kriteeriksi.

    Enemmänkin tämä rehellisyysvaatimus kääntyy vaatimukseksi filosofille tuntea oman ajattelunsa perustat, rajat ja piilevät motiivit. Psykologinen itsetutkiskelu ja jatkuva itsereflektio paljastuu siis rehellisen filosofian ennakkoehdoksi. Mitä paremmin pystyt analysoimaan omia piileviä motiivejasi ja tuomaan niitä julki itsellesi ja muille, sitä rehellisemmältä pohjalta filosofiasi ponnistaa. Sokrateen ‘Tunne itsesi’ onkin rehellisen filosofian keskeinen ohjenuora.

    Rehellinen filosofia ei siis varsinaisesti ole koskaan täydellisessä muodossa mahdollista. Enemmänkin se näyttäytyy pyrkimyksenä tai prosessina, johon filosofin on sitouduttava, voidakseen pitää itseään rehellisenä.

    Eli rehelliselle filosofialle ei ulkoapäin ole annettavissa mitään kriteeriä. Voidaan vain erilaisista vihjeistä tehdä arviota siitä, kuinka puhtain ja julkilausutuin motiivein joku filosofi on teorioitaan kyennyt kehittämään.

    Tässä nyt jonkinlainen hahmotelma siitä, mitä rehellisellä filosofialla voisi tarkoittaa. Sloganit on toimivia juuri heittoina. Kun niitä alkaa avaamaan, tie on pitkä.

  9. Markus says:

    Niin, ja sitten herääkin kysymys: onko

  10. Frank says:

    Olen taipuvainen lähestymään tuota näkökulmaasi rehellisestä filosofiasta lähtökohtaisen ei-teoria – suuntautuneena. Itsestään liikkeelle lähtevän ihmettelyn ja lapsenkasvoisen kyseenalaistuksen näen itsekin rehellisen filosofian jonkinlaisena prototyyppinä.

    Rehellinen filosofia jatkuvana reflektiona ei koskaan saavuta lopputulosta, vaan on luonteeltaan prosessi.
    Niinpä teoria voi parhaimmillaan olla vain jähmettynyt kuva jonkun ajattelijan filosofoinnista tiettynä ajanhetkenä. Lisäksi sen ollessa sanojen vanki se ei todennäköisesti tavoita filosofin ajattelun kompleksisuutta, vaan jää jonkinlaiseksi yksinkertaistetuksi ja yksiulotteiseksi (kirjoitettu teksti etenee vain yhteen suuntaan) nyanssit ja heikot linkit kadottavaksi heijastumaksi hänen ajattelunsa todellisesta tilasta.

    Ehkä filosofiassaa onkin kaksi eri rinnakkaista prosessia: ajattelijan oman koetun filosofian kehittyminen ja yhteisöllinen, sanallinen jaettu filosofian projekti, joka heijastelee paremmin tai huonommin näiden ajattelijoiden todellisia filosofioita ja tapahtuu erilaisten keskustelujen ja kirjoitusten kautta. Kollektiivinen filosofinen projekti etenee siis jonkinlaisessa parallellissa mutta erotettuna yksilöiden filosofioinnin kanssa.

    Asian ympärillä sietäisi tosiaankin tehdä enemmän pohdintaa. Puhuttiin joskus, että filosofiassa pitäisi siinä kandivaiheen paikkeilla olla praktikum-tyyppinen ‘Mitä on filosofia’ – kurssi. Olen yhä vakuuttuneempi sen tarpeellisuudesta.

  11. Marx says:

    “Niinpä teoria voi parhaimmillaan olla vain jähmettynyt kuva jonkun ajattelijan filosofoinnista tiettynä ajanhetkenä.”

    Tämä onkin mielestäen yks’ keskeinen ongelma filosofiassa ja erityisesti sen opiskelussa.

    Juuri kuten sanot, meillä on aina kaksi filosofiaa. Silti puhumme kuin yhdestä filosofiasta, tai mikä tökerömpää, lähestymme filosofiaa puhumalla

  12. Frnk says:

    Jawohl. Ottaen huomioon kuinka paljon filosofia luonne on erilaisten asioiden piilevien oletusten hakemista ja sanomattoman nostamista sanottavaksi, on suorastaan hammastyttavaa kuinka vahan filosofit ovat vaivautuneet pohtimaan itse filosofian luonnetta. Ehkapa aihe on niin metameta-tasoinen, etta siita kirjoittamisesta vakisinkin tulee niin mutu-pohjaista, etta vakavasti itsensa otettaviksi haluavat filosofit eivat uskalla asiaa julkisesti pohtia. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hapeallinen fakta, jolle ‘tarttis tehda jotain’.

    Ainakin tuo jako filosofiaan prosessina ja filosofiaan teorioina tulisi olla paremmin esilla. Filosofi-kielteisyyttasi en tassa yhteydessa taysin jaa, silla mielestani tasta prosessi-nakokulmasta seuraa, etta filosofian ymmartamiseksi on valttamatta ainakin jossain maarin ymmarrettava filosofeita.

    Itse olen enemman taipuvainen uskomaan, etta ymmartaaksemme esim. Wittgensteinin filosofiaa ei riita, etta luemme vain hanen julkaistuja teoksiaan ja niiden kommentaareja. On tarkeata tietaa myos asioita Wittgensteinista ihmisena. Uskon, etta lukemalla Wittgensteinin elamakerran ja jopa kuulemalla anekdootteja Ludwigin eri tempauksista elamassa (kuten hanen outo viehtymyksensa Bloody – sanan viljelyyn kirjeenvaihdossaan eraan opiskelutoverinsa kanssa) auttavat meita lopulta saamaan paremman kasityksen hanen filosofiastaan. Miksi? Miesta itseaan lainaten voisi sanoa, etta siksi, etta kaikkea ei voi ilmaista sanoin, se nayttaytyy. Anekdootit auttavat meita luomaan psykologista kuvaa Wittgensteinista ja se taasen auttaa meita ymmartamaan sita filosofoinnin prosessia, joka hanen sanojensa takana onkaan.

    Muistan, etta Solja oli tasta eri mielta kanssani.

  13. Totte says:

    No joo, filosofia teoriana ja prosessina, okei. Kuulostaa ihan hyvältä erotella ne tolla tavalla.

    Mutta tiedämmekö me oikeastaan mitä ‘teoria’ on? Tai tiedämmekö mitä ‘filosofinen teoria’ on? Ja ennen kaikkea: pystymmekö jollakin järkevällä tavalla erottamaan tämän teorian ‘filosofiasta prosessina’?

    Mä en ainakaan tiedä vastauksia edellisiin kysymyksiin, enkä sen vuoksi lähtisi pitämään ‘filosofiaa prosessina’ jollakin tapaa “rehellisempänä” kuin ‘filosofiaa teoriana’.

    Edes mun intuitio ei sano mitään siihen suuntaan, että aito tai rehellinen filosofia olisi jotenkin lähtöisin siitä itsestään, ihmettelystä tai muuta vastaavaa. Argumentteja siis kaivataan 🙂

  14. Frank says:

    Tiedämmekö mitä ‘on’ on kysyy Heidegger. Eli kaikki sanat voidaan problematisoida loputtomiin niin haluttaessa märehtimiseen asti.

    Tässä keskustelussa erottelu prosessin ja teorian välillä tarkoitti (ainakin omassa mielessäni) että ‘prosessi’ on se sisäinen, dynaaminen, osittain ei-sanallinen ja piileviä merkityksiä sisältävä käsitys jostain filosofisesta kysymyksestä ja ‘teoria’ on taasen sanoin kahlittu ja stabiili näkemys samasta kysymyksestä, prototyyppinä se on kirjoitettua tekstiä. Teoria on siis pysähtynyt, muuttumaton ja yksiulotteinen kuva siitä dynamiikasta, jota pään sisäinen filosofinen prosessi edustaa.

    Puhuttu filosofia vuorovaikutuksellisempana, äänenpainoineen ja taukoineen sun muine sanattomine viesteineen antaa mahdollisuuden prosessin suurempaan esiintuloon kuin kuolleeksi kirjoitettu teksti.

    Rehellisellä filosofialla tuli tässä yhteydessä tarkoitettua omista motiiveistaan mahdollisimman tietoista ja läpinäkyvää filosofiaa. Tällöin lapsen ihmettely, jolla ei puhtaimmillaan ole mitään muuta motiivia kuin aito halu tietää ilman mitään predispositioita vastauksesta muodostaa jonkinlaisen rehellisen filosofoinnin prototyypin.

    Siinä sulle argumentteja, tai oikeastaan selvennyksiä. Selkenikö taivas vai sataako ihmetyksen kysymyksiä vieläkin kuin Suomen syksyssä?

  15. Totte says:

    Kyllä näitä kysymyksiä vielä riittää 🙂

    “Tiedämmekö mitä ‘on’ on kysyy Heidegger. Eli kaikki sanat voidaan problematisoida loputtomiin niin haluttaessa märehtimiseen asti.”

    Joo, mutta ‘teorian’ merkitys on ihan relevantti filosofinen kysymys, josta on paljon kirjallisuutta. Se kiinnostaa mua erityisesti tieteenfilosofisessa mielessä. “Teorian” tulkinnalla on laajoja tieteenfilosofisia implikaatioita. Kyse ei ole sattumanvaraisesta märehtimisestä.

    “‘Teoria’ on taasen sanoin kahlittu ja stabiili näkemys samasta kysymyksestä, prototyyppinä se on kirjoitettua tekstiä.”

    Jonkinlainen propositiojoukko se teoria varmaan onkin, mutta ei kai sentään “sanoin kahlittu” 🙂 (Ei ainakaan sanoihin kahlittu.) Miksi teoria olisi stabiili? Luulisi, että se elää (esimerkiksi) siinä filosofisessa prosessissa jatkuvasti.

    “Teoria on siis pysähtynyt, muuttumaton ja yksiulotteinen kuva siitä dynamiikasta, jota pään sisäinen filosofinen prosessi edustaa.”

    Hmm, jos ymmärrän sua oikein, niin sä pidät ‘teoriaa’ jonkinlaisena kuvauksena filosofisesta prosessista itsestään. Mä taas ajattelin ‘teorian’ jonkinlaiseksi todellisuuden kuvaukseksi, joka voi olla filosofisen prosessin tulos. Ajattelin, että Markus tarkoittaa tällaista ‘teoriaa’, kun se puhui teoriasta filosofian päämääränä.

    “Tällöin lapsen ihmettely, jolla ei puhtaimmillaan ole mitään muuta motiivia kuin aito halu tietää ilman mitään predispositioita vastauksesta muodostaa jonkinlaisen rehellisen filosofoinnin prototyypin.”

    Mutta eikö ole niin, että jos kysyjällä ei ole mitään predispositiota vastauksesta, ei hänelle siinä tapauksessa ole mitään oikeaa vastaustakaan? Sen nyt ei ainakaan luulisi palvelevan aitoa halua tietää.

  16. Mrks says:

    “Mä taas ajattelin ‘teorian’ jonkinlaiseksi todellisuuden kuvaukseksi, joka voi olla filosofisen prosessin tulos. Ajattelin, että Markus tarkoittaa tällaista ‘teoriaa’, kun se puhui teoriasta filosofian päämääränä.”

    Oikeastaan, se mitä tarkoitin kattaa myös tuon joukon. Mutta puhuin laajemmassa mielessä. ‘Teorialla’ tarkoitin mitä tahansa filosofisen ajattelun lopputulosta tai sellaiseksi ymmärrettävää, eritoten sellaisia joka ilmaistaan yleensä kirjaksi tai artikkeliksi koottuna propositiojoukkona. Niitä juttuja, joiden kantajia kaikki ne filosofisiksi laskettavat kirjoitukset ja puheet ovat.

    Toki filosofinen teoria tietyssä mielessä “sisältää oman reseptinsä”, eli aukikirjoitetut perustelut ja viittaukset taustalla oleviin ajattelijoihin, eli siinä mielessä teoria on myös kuvaus prosessista. Mutta tulisi huomata, että kuvaus prosessista ei ole yhtä kuin prosessi itse.

    “Mutta eikö ole niin, että jos kysyjällä ei ole mitään predispositiota vastauksesta, ei hänelle siinä tapauksessa ole mitään oikeaa vastaustakaan?”

    Niinhän se taitaa olla filosofiassa. Ei oikeita vastauksia, ainoastaan eri tavoin perusteltuja vastausyrityksiä välttämättä avoimeksi jääviin kysymyksiin. Siinä pisteessä, kun filosofian käsittelemistä kysymyksistä voidaan jotain “tietää”, ne eivät taida enää olla filosofisia. Vai voivatko?

    Kysyin vähän härnätäkseni johdantopraktikumissa fukseilta tällaisen kysymyksen: jos oppiminen ymmärretään uuden tiedon omaksumiseksi, niin mitä filosofinen “tieto” tarkkaan ottaen on? Missä se sijaitsee, ja miten sitä opitaan? Tämän funtsiminen tekee ihan gutaa kokeneemmallekin epelille.

    Filosofian traagisuus ja jaloushan on juuri siinä, että filosofisiin kysymyksiin vastaaminen on mahdotonta, mutta mikään ei estä meitä houkkia yrittämästä. Oikeastaan siinä yrittämisessä se koko hauskuus onkin. Näin näkisin, ainakin hetken.

  17. M says:

    “…jos kysyjällä ei ole mitään predispositiota…”

    Hmm, tulipahan mieleen. Kannattaa muuten kiusallaan perehtyä joskus tosiuskovaisten kirjoittamaan filosofiaan, jotta näkisi, mitä selkeät ja varmat predispositiot tekevät filosofialle. Siinä lentää helposti älyllinen rehellisyys ja muut filosofin hyveet kauniissa kaaressa ikkunasta ulos.

  18. Frank says:

    Komppaan Markuksen edellisen vastauksen osioita melko pitkällisesti.

    “Filosofian traagisuus ja jaloushan on juuri siinä, että filosofisiin kysymyksiin vastaaminen on mahdotonta, mutta mikään ei estä meitä houkkia yrittämästä. Oikeastaan siinä yrittämisessä se koko hauskuus onkin. Näin näkisin, ainakin hetken.”

    Näin on. Lisäksi sikäli kuin filosofia käsittelee maailmankuvallisia kysymyksiä ei vastaaminen ole vain jaloa, vaan välttämätöntä. Maailmaan heitettyinä meillä on jo jonkinlainen näkemys maailmasta ja varsin kattava enemmän tai vähemmän tiedostettu uskomusjoukko maailmaa itsessään filtteroimassa. Filosofian avulla voimme ‘parantaa’ tätä maailmankuvaamme. Vaikka vastaukset eivät koskaan olisi oikeita, voisivat ne olla ainakin mietitympiä ja paremmin perusteltuja.

    Meillä siis on ihmisinä aina jonkinlainen uskomusjoukko maailmasta laajasti ymmärrettynä. Filosofia on tämän uskomusjoukon tietoista muokkaamista.

  19. Totte says:

    “Niinhän se taitaa olla filosofiassa. Ei oikeita vastauksia, ainoastaan eri tavoin perusteltuja vastausyrityksiä välttämättä avoimeksi jääviin kysymyksiin. Siinä pisteessä, kun filosofian käsittelemistä kysymyksistä voidaan jotain “tietää”, ne eivät taida enää olla filosofisia. Vai voivatko? ”

    Niinpä. Mun mielestä filosofia palveleekin tiedollista kasvua siinä mielessä, että sen avulla voidaan kysyä oikeita, tiedolliseen kasvuun johtavia kysymyksiä. Tällä tavoin filosofia voi vaikuttaa myönteisesti vaikkapa tutkimukseen tai politiikkaan. Professori Sintosta mukaillen: aina kun johonkin filosofiseen ongelmaan löytyy pysyvä vastaus, muodostuu erityistiede.

    Tällä tavoin filosofia voi palvella tiedollista kasvua. Mutta tämä on käsittääkseni hyvin kaukana siitä “rehellisestä filosofiasta”, josta yllä on ollut puhe. Mun kanta on edelleen se, että filosofi tarvitsee valtavan määrän erilaisia predispositioita kysyäkseen oikeita kysymyksiä. Ja että tällaiset kysymykset ovat mahdollisia.

  20. Mrks says:

    “Tällä tavoin filosofia voi palvella tiedollista kasvua.”

    Onko sun mielestä jotenkin ongelmatonta, että filosofian pitäisi olla alisteinen jollekin tällaiselle prosessille kuin “tiedon kasvu”?

    Kysy kiusallasi nämä kolme peruskyssäriä tuon “tiedon kasvun” ja sen “palvelemisen” suhteen: a) millä tavalla tämä tiedon kasvu on olemassa? b) miten voimme varmistua sen olemassaolosta? ja c) miksi sitä pitäisi pitää arvokkaana?

    …Ja kenties huomaat, että tollasten juttujen olettaminen selviönä voi aiheuttaa pahoja filosofisia komplikaatioita.

    On ihan perusteltua väittää, että filosofia ei palvele, eikä sen tulekaan palvella “tiedon kasvua”. Ja että koko “tiedon kavu” käsitteenä on jotain patriarkaalista, fysistien märistä unista temmattua fantasiaa ja täysin fiktiivistä hapatusta, ja että sen palveleminen olisi itse asiassa kaiken aidosti emansipatorisen filosofian päämäärien vastaista. Näin niin kuin esittämällesi päinvastaista filosofiakäsitystä vähän väläyttääkseni.

    Omasta mielestäni filosofiassa pitäisi pyrkiä liikkumaan niiden predispositioiden tasolla, vaikkei se olisikaan aina täysin mahdollista. Ad fontes. Kyseenalaistakaamme kykymme kyseenalaistaa, ja löydämme ymmärryksemme todelliset rajat (intialaista filosofi Patanjalia siteeratakseni).

  21. Totte says:

    “Onko sun mielestä jotenkin ongelmatonta, että filosofian pitäisi olla alisteinen jollekin tällaiselle prosessille kuin “tiedon kasvu”?”

    Ei. Onneksi en olekaan ikinä väittänyt mitään sellaista.

    Vastaukset peruskyssäreihisi: a) Riippuu epistemologiasta. Voimme esimerkiksi päättää, että tieteellinen tieto on parasta saatavilla olevaa tietoa, ja alkaa kutsua sen lisääntymistä tiedon kasvuksi. Ja kyllä, tiedän: tieteellinen tieto ei ole kumulatiivista. b) Emme tietenkään voi varmistua sen olemassaolosta, kuten emme paljon mistään muustakaan. Ylläolevan epistemologian mukaan voisimme kuitenkin esimerkiksi ottaa silmän käteen ja katsoa tieteellisen tiedon kasvun historiaa. c) Ei sitä tarvitse pitää arvokkaana.

    “…Ja kenties huomaat, että tollasten juttujen olettaminen selviönä voi aiheuttaa pahoja filosofisia komplikaatioita.”

    Totta kai aiheuttaa. Toisaalta voimme keksiä n+1 asiaa, joiden olettaminen selviönä aiheuttaa pahoja filosofisia komplikaatioita.

    “On ihan perusteltua väittää, että filosofia ei palvele, eikä sen tulekaan palvella “tiedon kasvua”. Ja että koko “tiedon kavu” käsitteenä on jotain patriarkaalista, fysistien märistä unista temmattua fantasiaa ja täysin fiktiivistä hapatusta, ja että sen palveleminen olisi itse asiassa kaiken aidosti emansipatorisen filosofian päämäärien vastaista. Näin niin kuin esittämällesi päinvastaista filosofiakäsitystä vähän väläyttääkseni. ”

    Päinvastaista filosofiakäsitystä on esitetty pitkin keskustelua. Minun ideanani oli tuoda keskusteluun vaihtoehtoinen näkemys siitä, millä tavalla filosofia voidaan ymmärtää, eikä suinkaan sulkea kaikkia muita vaihtoehtoja pois.

    Mikäli sinulla on ihan oikeita perusteita sille, minkä vuoksi filosofian ei tule palvella tiedon kasvua, ja miksi tiedon kasvu käsitteenä on patriarkaalista, fysististä fantasiaa ja täysin fiktiivistä hapatusta, niin olen erittäin kiinnostunut kuulemaan ne kaikki.

  22. Touko-Pouko says:

    Hmm.. Onpa vaikea tulla näin kesken keskusteluun. Voisi kommentoida niin moneen asiaan! Näin luonnontieteilijänä, minun on vaikea ymmärtää asennetta:

    “Rehellinen filosofia jatkuvana reflektiona ei koskaan saavuta lopputulosta, vaan on luonteeltaan prosessi. Niinpä teoria voi parhaimmillaan olla vain jähmettynyt kuva jonkun ajattelijan filosofoinnista tiettynä ajanhetkenä. ” (Frank!)

    Itse haluaisin ymmärtää rehellisen filosofian yrityksenä vastata ihmistä ja maailmaa koskeviin kysymyksiin (kuten Markus aikaisemmin esittikin -kommentti 9.), Markuksen jatkopäätelmiä en kuitenkaan voi hyväksyä:

    “Jos tässä ajatelmassa on mitään järkeä, näkisin sen seurauksena kaksi asiaa: toisaalta sen, että rehellinen filosofia ei välttämättä ole mielenkiintoista muille kuin filosofille itselleen, ja toisaalta sen, että mikään teoriaan tieten tahtoen tähtäävä filosofia (akateeminen, oli se sitten mannermaista huttua tai analyyttistä sahajauhoa) ei voi olla rehellistä. ”

    Tämähän merkitsisi, että filosofia on vain älyllistä masturbaatiota! Minusta näin filosofian kentän ulkopuolelta tulevana ymmärrän epärehellinen filosofian juuri tässä “älyllisen masturbaation” kontekstissa. Minulle epärehellinen filosofia merkitsee joko vain leikkimistä epämääräisillä ajatuksilla, jotka eivät merkitse muille mitään (hyvin individualistista toimintaa!), tai vielä pahempaa: pelkkänä pätemisenä – oman nokkeluuden osoittamisena.

  23. Touko-Pouko says:

    …niin ehkä pitäisi tarkentaa hieman tuota kommentia epämääräisillä ajatuksilla leikkimisestä ja sen itsekkyydestä. Lähinnä mielessä oli mielikuva “yhteiskunnan varoilla palkatusta filosofista” (siis ei kovin realistinen skenaario 🙂 ), joka istuu kammiossaan pohtimassa ajatuksia, joilla ei ole merkitystä muille. Sinänsä ajattelu ja pohtiminen – epämääräinenkin – on minusta hyvin positiivista!

  24. Mrks says:

    “Tämähän merkitsisi, että filosofia on vain älyllistä masturbaatiota!”

    Niin onkin, ja rehellinen filosofia eritoten!

    Selitykseksi kehottaisin ajattelemaan kielikuvan johdonmukaiseen loppuun asti. Masturbaatio on jotain, mitä tehdään yksin sen suoman nautinnon vuoksi. Se on päämäärä itsessään, tervettä itseensä tutustumista, jota harjoitetaan kaikessa yksityisyydessä. Ei siinä ole mitään hävettävää. Häpeätkö sinä?

    Ja kun kaksi kiihkeää mieltä yhtyy yksissä tuumin ja yhdessä tähän leikkiin, sitä voisi ehkä verrata rakasteluun. Onko siinä jotain hävettävää? Ei tietenkään, ja varmasti olet samaa mieltä.

    Epärehellinen filosofia käyttää rehellisen filosofian keinoja tuottaakseen pornografiaa: kuvia tai kuvauksia kiihottuneista mielistä. Voi olla, että näyttelijät kokevat puuhastelun mielekkääksi, voi olla että eivät. Mutta se on yhdentekevää: siinä nämä näennäisen kiihoittuneet mielet ovat alistettuja tuotannolle.

    Jotkut, kenties monet, saavat virikkeitä ja kiihokkeita näistä kuvauksista omiin, yksityisiin lemmenleikkeihinsä. Toiset turtuvat niihin, ja niin edelleen.

    Ymmärtänet vertauksen: rehellinen filosofia (masturbaatio/sekstailu sen itsensä vuoksi) ei kosketa muita, paitsi silloin, kun se tulee myös tuottaneeksi kiinnostavia teorioita (kuvamateriaalia, jota on ilo seurata omaksi virikkeekseen).

    Kuvamateriaalin tarkoituksenmukainen tuottaminen (akateeminen filosofia) on puolestaan harvoin myös aitoa rakastelua (rehellistä filosofiaa). Toisinaan, ehkä parhaimmillaan, mutta liian harvoin.

    Se, mitä syytät, kun puhut:

    “Lähinnä mielessä oli mielikuva “yhteiskunnan varoilla palkatusta filosofista” (siis ei kovin realistinen skenaario 🙂 ), joka istuu kammiossaan pohtimassa ajatuksia, joilla ei ole merkitystä muille.”

    …Vertautuu lähinnä onnettomaan, huonon resoluution bulkkipornoon, jossa näyttelijät ovat rumia narkkareita ja ohjaus kelvotonta. Liekö se peruste tuomita kaikkea pornografiaa, en tiedä.

  25. Mrks says:

    “*Totte:* Mikäli sinulla on ihan oikeita perusteita sille, minkä vuoksi filosofian ei tule palvella tiedon kasvua, ja miksi tiedon kasvu käsitteenä on patriarkaalista, fysististä fantasiaa ja täysin fiktiivistä hapatusta, niin olen erittäin kiinnostunut kuulemaan ne kaikki.”

    Jawohl, saamasi pitää. Menee paholaisen asianajajan pinnistelyksi, ja

  26. Totte says:

    “Ainoa, mikä selvästi kvantifioitavalla tavalla lisääntyy, on maailmaa koskevien väitteiden lukumäärä. Tästä yksin ei seuraa, että nämä väitteet eivät sulkisi toisiaan pois, tai että yksikään niistä pitäisi paikkaansa. Saati, että yhtäkään niitä voitaisiin pitää tietona.”

    No, ajatusleikissämmehän me samastimme ‘tiedon’ tieteen esittämiin maailmaa koskeviin väitteisiin. Toki nämä väitteet voivat sulkea toisensa pois: mehän voimme uskoa vaikkapa Niiniluodon Ilen tavoin, että hivuttaudumme lähemmäs totuutta joka kerta uuden väitteen sulkiessa pois jonkin aikaisemman väitteen. Olemme aina siis vähän lähempänä totuutta; tiedämme vähän enemmän – ja simsalabim – tieto kasvaa.

    Kyllä: Tässä Ilen suhtautumisessa on todellakin ongelmansa: realismi vs. antirealismi -debatti ei muutenkaan ole mikään yksiselitteinen juttu. Samanlaisia ongelmia liittynee kaikkiin ratkaisumalleihin. Tässä kuitenkin yksi tapa käsitellä ‘tiedon kasvua’.

    “Käsityötaitoa ym. perinteistä ‘tietoa’.”

    Joo, mutta meidän stipulaatiossahan tiedon kasvu samastettiin nimenomaan tieteellisen tiedon kasvuun.

    “Tää on outo kela, syytä feministejä.”

    Todellakin!

    “‘Tiedon kasvu’ toimii useimmiten synonyyminä ajatuksille, joiden mukaan tieteellinen tieto kumuloituu.”

    On varmaan toiminut, mutta ei kai sentään enää. Eiköhän Kuhn tehnyt jo aikaa selvää jälkeä tieteen kumulatiivisuudesta. Mun mielestä päinvastoin nykyään törmää liiankin usein sellaisiin käsityksiin, joiden mukaan tiede on pelkkiä toisensa poissulkevia väitteitä ja silkkaa ristiriitaisuutta. Totuus lienee jotakin näiden ääripäiden väliltä.

    “Fiktiota se on siksi, että kyseessä ei ole mikään todennettavissa/falsifioitavissa oleva asia.”

    Hetkeä aikaisemmin kirjoitit, että “kerta toisensa jälkeen on osoitettu, että tätä [tieteellisen tiedon] kumuloitumista ei tapahdu”. Jos pystymme määrittelemään tieteellisen tiedon niin, että voimme ottaa selvää, kumuloituuko se vai ei, niin minkä vuoksi emme voi ottaa selvää, kasvaako se vai ei?

    “Se on pelkkä mielikuvamme siitä, mitä tiedolle tapahtuu, ja perustuu yksinkertaisesti sille, ettemme ymmärrä, mitä tieto oikeastaan edes on.”

    Niin. Seuraavaksi joku voisi räjäyttää potin, ja kertoa, mitä se “tieto oikeastaan edes on”. Saman kritiikinhän voi kohdistaa mihin tahansa tapaan puhua ‘tiedosta’ niin kauan, kun meillä ei ole sille tarkkaa määritelmää. Itse olen ihan tyytis vaikkapa stipulaatiossamme käyttämäämme common sense -määritelmään ennen kuin joku Jumala tai Janne Hiipakka tulee ja kertoo Totuuden. Tämä lienee kuitenkin sellainen epistemologinen kysymys, jota me emme tässä pysty ratkaisemaan.

    “Tekisimme väkivaltaa aiheelle, jos typistäisimme sen kaiken pelkkään ‘tiedon kasvun palvelemiseen’. Sen lisäksi, että esittämämme päämäärä olisi naiivi ja yliyksinkertaistava, sehän olisi legitimoimatonta määrittelyvallan käyttöä ja siten kamalan väärin kaikkia niitä kohtaan, joita asiassa ei olla kuultu;)”

    Vaikka sen jo edellisessä kommentissa selkeästi sanoinkin, niin lienee paikallaan vielä toistaa: Tarkoitus ei ollut typistää, tehdä väkivaltaa tai käyttää määrittelyvaltaa, vaan esittää vaihtoehtoinen näkemys filosofiasta.

  27. m says:

    Jos nyt lopetan vitsailun, niin mä oon oikeastikin sitä mieltä, että toi “tiedon kasvu” -ajatus on ongelmallinen. Ymmärrän kyllä noiden common sense -näkemysten viehätyksen, mutta niissä on se vika, että ne ei yleensä kestä tarkastelua. Esim. nää mä näkisin oikeestikin ongelmiksi tossa:

    a) Siinä “tieto” käsitetään kapeasti. Toi käsityö -ym. unohtamisjuttu oli tavallaan se pointti.

    Toi sun esille ottama tiedon ja totuuden välinen kytkös pätee lähinnä eksplisiittiseen ja kodifioitavissa olevaan tietoon, eikä kukaan vakavissaan epistemologiaa nykypäivänä tekevä väitä, että kaikki “tieto” typisyisi näihin tiedon lajeihin. Mä voin perustella tän erikseen, jos jää epäselväks, miks näin on.

    b) Ja sitten täytyy kysyä, kenen “tiedot” oikeastaan “kasvavat”, kun tieteellisten julkaisujen määrä kasvaa. Voisi melkein väittää, että tieteellisesti

  28. m says:

    Ai niin, tää vielä.

    “Tarkoitus ei ollut typistää, tehdä väkivaltaa tai käyttää määrittelyvaltaa, vaan esittää vaihtoehtoinen näkemys filosofiasta. ”

    Joo, kyllähän mä sen tiesin. Piruilin vaan.

    Mutta ihan peruskuittina, se mitä itse sanoilla tarkoittaa on aina eri juttu, kuin se, mitä siinä ohessa tulee tehneeksi, tai minkä merkityksen muut niille jutuille antaa. Siks tää on herkkää hommaa, jota on vaikee seivata jälkikäteen.

    Varsinkin postmoderniin huttuun ja naistutkimukseen syventyneiden kanssa jutellessa törmää tohon aina: kaikki mitä sanoo on aina yliyksinkertaistavaa, “kuka anto sulle luvan määritellä ton noin”, jne. Pelottava juttu on siinä, että ne on usein jopa oikeessa noin sanoessaan.

  29. Touko-Pouko says:

    “Tämähän merkitsisi, että filosofia on vain älyllistä masturbaatiota!”

    “Niin onkin, ja rehellinen filosofia eritoten!”

    Analogiani ajatuksena oli se, että jos filosofia on älyllistä masturbaatiota, niin miksi ei siirtyä oikeaan seksiin! Siis jos filosofia on vain älyllistä leikkiä, jossa muka yritetään ymmärtää maailmaa, niin miksei oikeasti yritetä, esim. tieteen keinoin.

    Tieteen määritelmään kuuluu, että esitetty väite on jollain tavalla testattavissa (siis edes periaatteessa osoitettavissa vääräksi), kaikki muu on spekulaatioita ja huonoa tiedettä tai jopa taikauskoa. Siis ainakin silloin kun puhutaan “tieteellisestä tiedosta”, minun on vaikea ymmärtää, joitakin edellisiä Mrksen kommentteja.. esim.

    “Vai, tarkoittaako “tiedon kasvu” maailmaa koskevien tieteellisten väitelauseiden keskinäisen koherenssin lisääntymistä? Koska näinhän ei ole; päin vastoin, nimen omaan toistensa poissulkevien väitelauseiden määrä on kasvanut.”

    Miten tieto voisikaan lisääntyä vain väitelauseita tekemällä, tietohan lisääntyy vasta kun väitelauseiden oikeellisuus näytetään suuntaan tai toiseen, eikö?

    “On ihan perusteltua väittää, että filosofia ei palvele, eikä sen tulekaan palvella “tiedon kasvua”. Ja että koko “tiedon kavu” käsitteenä on jotain patriarkaalista, fysistien märistä unista temmattua fantasiaa ja täysin fiktiivistä hapatusta, ja että sen palveleminen olisi itse asiassa kaiken aidosti emansipatorisen filosofian päämäärien vastaista.”

    … huh mitä paatosta! 🙂 Jos fysisteillä tarkoitat fyysikkoja, niin minä (näin fyysikkona) olen ainakin valmis väittämään esim. että Einsteinin suhteellisuusteoria on lisännyt ymmärrystämme maailmasta – lisännyt tietoa! – miten ihmeessä tiedon nyt sitten haluaakaan ymmärtää..

  30. Mrks says:

    “Siis jos filosofia on vain älyllistä leikkiä, jossa muka yritetään ymmärtää maailmaa, niin miksei oikeasti yritetä, esim. tieteen keinoin.”

    Filosofian ja tieteen tavat ymmärtää maailmaa ovat aika erilaiset. Filosofiassa liikutaan pitkälle maaperällä, jolla tiede ei omin keinoinensa liiku, eikä voikaan liikkua. Esim. teorioissa siitä, mitä ‘teoria’ oikeastaan onkaan, tai mitä

  31. Frnk says:

    Paljon on uusia asioita ilmestynyt. Ja hauskaa, että Toukokin on liittynyt remmiin. Erilainen tulosuunta asioihin rikastaa keskustelua. Moniin yksittäisiin väitteisiin tekisi mieli tarttua mutta lähden silti yleisemmän kannanrakentelun pariin, joka mielestäni kumpuaa keskustelun takaa.

    Filosofian eräs perusongelma, joka liittyy olennaisesti filosofian luonteeseen, se tausta-asia, joka kommenteista on luettavissa. Eli se, että kaikki kysymykset vaikuttaisivat olevan lähes loputtomiin problematisoitavissa.

    “kaikki mitä sanoo on aina yliyksinkertaistavaa, “kuka anto sulle luvan määritellä ton noin”, jne. Pelottava juttu on siinä, että ne on usein jopa oikeessa noin sanoessaan.”

    Toisin sanoen mikään filosofinen argumentti ei voi koskaan olla lopullinen, koska lähes mistä tahansa sen argumentin sisältämästä termistä ei ole olemassa lopullista määritelmää tai jos sattuisi olemaan, tämä määritelmä itsessään olisi jälleen purettavissa ja kyseenalaistettavissa. Tästä seuraa, että kaikki filosofiset kannat ovat tavallaan keskeneräisiä. Ne sisältävät aina osia, jotka otetaan itsestäänselvyytenä ja filosofian luonteen ollessa nimenomaisesti itsestäänselvyyksien kyseenalaistamista, jäävät ne väkisinkin filosofisesti puutteellisiksi. Filosofian keskeneräisyys on siis sen luonnetta määrittävä piirre, josta ei ole eroonpääsyä.

    Käytännössä tästä seuraa tietynlainen pragmaattinen ongelma, johon ei liene olemassa oikeata vastausta: Koska mikään filosofinen kanta ei voi olla lopullisen valmis, on reflektion sen ympärillä päätyttävä joskus. Milloin kannan ympärillä on reflektoiduttu tarpeeksi, jotta sen esittäminen parhaiten palvelisi “filosofisen tiedon kasvua”?
    Toisin sanoen, jotta filosofi voisi saada aikaan jotain valmista teoriaa, on hänen ilmaistava ajatuksensa ennen kuin ne ovat “valmiita”, koska ne eivät koskaan ole valmiita.

    Rehellisen filosofian vaatimus tulee ymmärtää tässä kontekstissa, jossa filosofia on nimenomaisesti loputonta omien kantojen kyseenalaistamista ja syventämistä. Rehellinen filosofia ei väitä olevansa enempää kuin mitä se on, vaan vähintäänkin tiedostaa keskeneräisyytensä ja yrittää tehdä sille jotain.

    Mitä tulee sitten tieteeseen ja tieteelliseen tietoon tämän filosofiakäsityksen ollessa taustalla? Koska tieteellisesti hankittu tieto perustuu tiettyyn tapaan nähdä tiede ja tieteen metodi, sisältää se suuren joukon tieteenfilosofisia premissejä. Koska debatti niiden luonteesta on kesken (ja tulee aina olemaan, koska on luonteeltaan filosofista) voidaan kaikki näkemykset tieteellisen tiedon kasvusta problematisoida.

    Käytännössä kuitenkin lienee selvää, että vaikka teoreettisesti puhdasta määritelmää tieteellisen tiedon kasvusta ei ole, on kuvamme maailmasta ja sen toiminnasta tarkentunut huomattavasti viimeisen parin sadan vuoden aikana. Todisteena tästä pidän pragmaattisten mahdollisuuksien manipuloida maailmaa huomattavana parantumisena. Eli vaikka teoreettisesti emme voi olla ‘varmoja’ tiedon kasvusta, kuten emme voi olla varmoja mistään filosofisesta kysymyksestä, on se kuitenkin käytännössä aika selkeätä.

    Ylipäänsä tämä ‘tieteen kasvun’ ongelmallisuus ilmentää juuri tätä mainitsemaani trade-offia filosofisen kannan rehellisyyden ja pragmaattisuuden välillä. Maailmallisina olentoina ajatusaikamme on rajallinen ja joudumme välttämättä sitoutumaan tiettyihin kantoihin ilman mahdollisuutta reflektoida niitä loputtomasti. Olemme maailmankuvamme vankeja ja pystymme kyseenalaistamaan sitä vain rajallisen ajan ja palan kerrallaan. Tällöin meidän täytyy tehdä intuitiivisia valintoja sen suhteen, mitkä maailmankuvamme osat haluamme kyseenalaistaa.

    Tässä kontekstissa näen, että tieteellinen tieto kaikkine rajoituksineen ja ongelmineen on kuitenkin osoittanut ainakin minulle olevansa parasta mahdollista saatavissa olevaa tietoa ja toimivinta tietoa. Luonnollisestikaan en kykene määrittämään mitä tarkoitan ‘parhaalla mahdollisella tiedolla’ mutta käytän termiä siltikin.

    Elämämme ja filosofiamme eräs keskeinen ominaisuus on nimenomaisesti tämä intuitiivis-pragmaattinen valinta siitä, milloin jotakin asiaa on reflektoitu tarpeeksi ja se voidaan siirtää ‘varmojen’ faktojen joukkoon, myöhemmän ajattelun perustaksi.

    Tulipa pitkä kommentti.

  32. Touko-Pouko says:

    Markus:

    “Filosofian maaperää ovat kysymykset, jotka tulevat ennen faktaväitteiden syntyä (esim. mitä on ‘tiede’, erit. hyvä tiede? Mitkä ovat ‘tieteellisiä’ menetelmiä, mitkä eivät?), väitteiden synnyn jälkeen (mitä arvoarvostelmia voimme faktoista tehdä ja millä perustein?), ja kysymykset jotka sijoittuvat faktojen yläpuolelle (mitä ‘faktat’ ovat? Mitä on totuus, tieto, oikea, väärä, kriittisyys, luovuus jne.?) ja alapuolelle (minkälaiset periaatteet tiedettä ja tieteellistä tutkimusta oikeastaan ohjaavat, erotuksena siitä, minkälaisten tekijöiden niitä pitäisi ohjata?). Ja sitä rataa. ”

    Näin minäkin filosofian haluaisin ymmärtää – osana ymmärrystämme maailmasta ja itsestämme. Pointtini olikin, että minusta rehellinen filosofia ei ole pelkkää älyllistä kikkailua, vaan sillä on paikkansa.

    Mikko:

    ” Toisin sanoen mikään filosofinen argumentti ei voi koskaan olla lopullinen, koska lähes mistä tahansa sen argumentin sisältämästä termistä ei ole olemassa lopullista määritelmää tai jos sattuisi olemaan, tämä määritelmä itsessään olisi jälleen purettavissa ja kyseenalaistettavissa. Tästä seuraa, että kaikki filosofiset kannat ovat tavallaan keskeneräisiä. Ne sisältävät aina osia, jotka otetaan itsestäänselvyytenä ja filosofian luonteen ollessa nimenomaisesti itsestäänselvyyksien kyseenalaistamista, jäävät ne väkisinkin filosofisesti puutteellisiksi. Filosofian keskeneräisyys on siis sen luonnetta määrittävä piirre, josta ei ole eroonpääsyä.”

    Tästä olen samaa mieltä. Mielikuvani filosofian kentästä on vain se, että monet filosofit pitävät oikein nautintona kaiken kyseenalaistamista. Tämähän on itsessään positiivista, jos takana oleva motiivi on ymmärryksen lisäys. Valitettavan usein vaan tuntuu, että motiivina on kuitenkin vain toisen päihittäminen retoriikan mittelössä..

    Sinänsä pidän valitettavana monien filosofien halua ottaa etäisyyttä muista tieteistä. Ymmärrän, että filosofian ei tarvitse olla suoraan “alisteista tiedon kasvulle”, mutta itse näen filosofian, joka on kaikesta muusta tieteestä/yhteiskunnasta irrallaan pelkkänä sanahelinänä.
    Esim. teoreettisen fysikaan monet ongelmat alkavat olla sen tyyppisiä – esim. kvanttimekaniikka, ihmisen makromaailmaan sopeutuneen ajattelun/hahmottamisen ongelmat mikromaailman kuvauksessa jne.. – että jos niitä lähestyisi filosofian ja fysiikan keinoin, voisi saada uutta irtikin (vaikka onhan tätä pienimuotoisesti jo yritettykin ainakin kvanttimekaaniikan suhteen; huonolla menestyksellä vain). Yleinen asenne fyysikkojen kesken on valitettavasti filosofisisten kysymysten vähättely. Uskon, että vastavaa asennetta fysiikkaan ongelmia kohtaan esiintyy jossain muodossa myös filosofien puolella..

  33. mrks says:

    “Pointtini olikin, että minusta rehellinen filosofia ei ole pelkkää älyllistä kikkailua, vaan sillä on paikkansa.”

    Jotenkin suljin automaattisesti keskustelun ulkopuolelle kaikki puhtaasti älyllistä kikkailua olevat filosofian muodot. Vaikka “puhtaasti älyllisen kikkailun” erottaminen aidosta ajattelusta voi ollakin välillä hankalaa;-)

    Ainakin omalta osaltani kysymys oli lähinnä siitä, että rehellinen filosofia on aina harjoittajalleen henkilökohtaista ja spontaania, eikä sillä tarvitse olla muuta päämäärää kuin se itse. Ja totta hitossa sillä on paikkansa! Mutta se paikka on vähän eri, kuin perusakateemisen filosofian, joka tuottaa teoriaa tieteellisen keskustelun tarpeisiin.

    “Valitettavan usein vaan tuntuu, että motiivina on kuitenkin vain toisen päihittäminen retoriikan mittelössä.”

    Tyypillisesti nuoren tai vasta-alkavan filosofin ongelma;D

    Dialogisuus, argumentoivuus ja kaiken kattava kriittinen ote toki kuuluvat filosofiaan, mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö niitä voi hoitaa asiaankuuluvalla eleganssilla ja rakentavassa hengessä, kunhan niihin ensin oppii. Nämä tyypillisesti edellyttävät suhteellisuudentajua ja elämänkokemusta.

  34. mrks says:

    “Pointtini olikin, että minusta rehellinen filosofia ei ole pelkkää älyllistä kikkailua, vaan sillä on paikkansa.”

    Jotenkin suljin automaattisesti keskustelun ulkopuolelle kaikki puhtaasti älyllistä kikkailua olevat filosofian muodot. Vaikka “puhtaasti älyllisen kikkailun” erottaminen aidosta ajattelusta voi ollakin välillä hankalaa;-)

    Ainakin omalta osaltani kysymys oli lähinnä siitä, että rehellinen filosofia on aina harjoittajalleen henkilökohtaista ja spontaania, eikä sillä tarvitse olla muuta päämäärää kuin se itse. Ja totta hitossa sillä on paikkansa! Mutta se paikka on vähän eri, kuin perusakateemisen filosofian, joka tuottaa teoriaa tieteellisen keskustelun tarpeisiin.

    “Valitettavan usein vaan tuntuu, että motiivina on kuitenkin vain toisen päihittäminen retoriikan mittelössä.”

    Tyypillisesti nuoren tai vasta-alkavan filosofin ongelma;D

    Dialogisuus, argumentoivuus ja kaiken kattava kriittinen ote toki kuuluvat filosofiaan, mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö niitä voi hoitaa asiaankuuluvalla eleganssilla ja rakentavassa hengessä, kunhan niihin ensin oppii. Nämä tyypillisesti edellyttävät suhteellisuudentajua ja elämänkokemusta.

  35. Frank says:

    Touko:

    “Tästä olen samaa mieltä. Mielikuvani filosofian kentästä on vain se, että monet filosofit pitävät oikein nautintona kaiken kyseenalaistamista. Tämähän on itsessään positiivista, jos takana oleva motiivi on ymmärryksen lisäys. Valitettavan usein vaan tuntuu, että motiivina on kuitenkin vain toisen päihittäminen retoriikan mittelössä..”

    Olet oikeassa. Tasta paastaankin filosofien psykologiseen analysointiin. Filosofian pariin hakeutuu varsin paljon henkiloita, joiden itsetunto on hyvinkin heikko jostain koulukiusaamisesta tms. johtuen. Yla-aste-luokkansa ‘alykkoina’ he ovat selviytymisstrategiana rakentaneet itsetuntonsa alyllisen ylivertaisuuden illuusion varaan. Heidan on pakko osoittaa itselleen kerta toisensa jalkeen olevansa muiden ylapuolella alyllisessa nasaviisastelussa. Valitettavasti helpoin tapa tahan on kyseenalaistaa kaikki mahdollinen jatkuvasti, koska jos sanoo jotain positiivista, sitahan voisi joku kritisoida. Taman havainnon ‘alykoista’ muistan tehneeni jo yla-asteella. Filosofia tarjoaa luonteensa mukaisesti tahan kyseenalaistukseen loppumattoman runsaudensarven, jolloin nama hahmot siihen tykastyvat.

    Tasta seuraa, etta nuorista filosofian opiskelijoista lahes kukaan ei uskalla esittaa mitaan positiivista teoriaa tai oman ajattelunsa tuotoksia. He turvautuvat joko a) kaiken kyseenalaistamiseen jotta varmistavat patevyytensa b) suojautuvat tiukasti jonkin auktoriteetti-filosofin (mita vaikeaselkoisempi, sita parempi) taakse kieltaytyen sanomasta mitaan omaa.

    Tama on ensinnakin harmillista siksi, etta se suo varsinkin joillekin heista varsin nasaviisaan ja inhoittavan maineen, johon tunnut viittaavan. Tosin vaittaisin, etta pahimmat tallaiset yksilot joihin olen tormannyt ovat olleet tyyppeja, jotka lukevat jotain muuta paa-aineekseen ja ovat vain sivuaine- tai itseoppineita filosofian asiantuntijoita. Filosofian paa-aineopiskelu useimmiten opettaa noyryytta oman ajatuskapasiteetin ylivertaisuuden suhteen.

    Toiseksi tama on harmillista filosofian opiskelijoille itselleen, silla alyllisen kehityksen kannalta tallainen siilipuolustusstrategia, jossa mitaan sellaista, jota voitaisiin kritisoida ei uskalleta sanoa, ei varsinaisesti tue oman ajattelun kasvua. Terveella itsetunnolla varustettu filosofi ei joudu kiinnittamaan itsetuntoaan teorioihinsa ja uskaltaa siksi ottaa niiden osalta turpaansa avoimesti. (nimim. teoreettisen filosofian proseminaari otsikolla “Mita on filosofia”)

    Rehellinen filosofia on tassa kohdin juuri sita, etta tiedostaa naita omia filosofointinsa psykologisia motiiveja ja ymmartaa, etta “hei nyt yritan vain patea” tai “hei nyt puolustan tata teoriaa enaa vain siksi, etten halua myontaa havinneeni” ja pystyy muuttamaan kantaansa. Oman psykologian taydellinen ymmartaminen on aina kesken, taysin puhdasmotiivista filosofiaa lienee mahdotonta tehda, ja siksi rehellinen filosofia on prosessi, johon olennaisesti kuuluu pyrkimys jatkuvaan itseymmarryksen lisaamiseen.

    Touko:

    “Sinänsä pidän valitettavana monien filosofien halua ottaa etäisyyttä muista tieteistä” … “Yleinen asenne fyysikkojen kesken on valitettavasti filosofisisten kysymysten vähättely.”

    Tama lienee nykyisen erityistieteellisyyden yksi heikkous. Ja varsin valitettavaa oman alan ylevoittamista ja kapeanakoisyytta kaikkeen muuhun nahden. Filosofit ja fyysikot syyllistyvat tahan viela ehka muita tieteenaloja enemman. Tassakin voitaisiin helposti lahtea hakemaan psykologisia syita. En muista oonko sanonut tata aikaisemmin mutta tassa fysiikan filosofisen puolen analysoinnissa oon nahnyt aina sulle potentiaalisen alueen.

  36. mrks says:

    “Filosofian pariin hakeutuu varsin paljon henkiloita, joiden itsetunto on hyvinkin heikko jostain koulukiusaamisesta tms. johtuen.”

    Onks sulla paljonkin esimerkkitapauksia mielessäsi?

    Mä nimittäin huomaan, että toi on petollisen helppo tapa ajatella, ja siksi mä sorrun siihen itsekin aika ajoin; kun mä lähden funtsimaan niitä oikeesti tuntemiani tapauksia, ykskään niistä ei oikeestaan vastaa tota stereotypiaa. Okei, ehkä yks, mutta se ei riitä yleistyksen perusteeksi.

    Itse asiassa, nää paikkansapitämättömät negatiiviset autostereotypiat (“filosofit on katkeria paskoja”, “filosofit ei saa töitä”, jne.) ovat ehkä ainoa patologia, mihin tuolla törmää. Ne estävät näkemästä, miten huippua, nastaa ja kliffaa jengiä tuolla oikeesti onkaan. Okei, snadisti näsäviisasta ja itse oon siinä etunenässä, mutta mitä sitä voi toisaalta odottaakaan:)

    Mun proggiksena oli yrittää opettaa tän vuoden fukseille johdantokurssilla tervettä filosofista itsetuntoa ja vastalääkkeitä noille autostereotypioille, joihin ne tulee kuitenkin törmäämään. En tiiä onnistuinko, pääasia että yritin.

    Negatiivinen filosofi-identiteetti (“olen filosofi ja häpeän sitä” tjsp.) voi sotkea jengin elämän ihan totaalisesti, ja noi autostereotypiat näyttelee mun nähdäkseni suurta osaa siinä. Emansipaatiota kehiin!

  37. Frank says:

    Syytos on osittain oikea. Jo siina aiemmassa filosofian opiskelijoiden tyollistymiskeskustelussa (http://www.valt.helsinki.fi/blogs/amoneuvo/post123.htm) jouduin tiedostamaan ajatteluni olevan hivenen tallaisen stereotypisoinnin uhri.

    On totta, etta paljon mahtuu erilaista porukkaa filosofian laitokselle ja erityisesti tama aktiivijengi (jonka nimet tietaa, joka kay bileissa ja osallistuu Dilemman toimintaan) ei heterogeenisyydessaan vastaa stereotypiaa. Iso osa ei siis ole ‘happamia intellektuelleja’ tai nasaviisastelevia pikku-yli-ihmisia. Joukossa on mita mainiompia persoonallisuuksia ja totta tosiaan filosofian laitoksen rikkaus on nimenomaan hyvin laajan persoonallisuuskaartin keraaminen saman katon alle. Hyvin harvassa ovat paikat, joissa on tallainen mielipiteiden eriytyneisyysillisalaatti.

    Edellisessa kommentissani tata sisaista ristiriitaani stereotypian ja todellisuuden valilla yritin tuoda esiin mainitsemalla siita, etta pahimmat tallaiset tapaukset joihin olen tormannyt ovat tosiaankin olleet diletanttifilosofeja, eivat paa-ainenopiskelijoita.

    Siltikin vaittaisin, etta stereotypioista viis, kun kertaan kokemuksiani laitoksen opiskelijoista on monilla taipumusta siihen, etta ei-filosofian-opiskelijoihin nahden otetaan hivenen ylimielinen, en viitsi selittaa/keskustella – asenne, osaksi koska pelataan oman filosofianopiskelijastatuksen kautta rakentuvan itsetunnon heikkenemista, jos diletantti pystyy paihittamaan keskustelussa. Auktoriteetin selan taakse pakeneminen ja omien positiivisten mielipiteiden taydellinen ilmaisemisen puute ovat myos arsyttaneet monissa opetustilanne – ja vapaamissa keskusteluissa.

    Ne aktiivitoimijat jotka tunnemme paremmin ovat useimmiten ne tyypit, jotka eniten poikkeavat stereotypioista, vaikka isolla osalla heistakin on ripaus stereotyyppista kaytosta. Yleisesti, monet eivat vastaa stereotypiaa, mutta toteuttavat omakohtaisesti sita kuitenkin vahan. Teoreettisen ja kaytannon filosofian valilla on tassa myoskin huomattava ero, jossa kayt. fil. tyypit erottuvat edukseen. Taman huomasin osallistuessani teor. fil. proseminaariin, jonka aikana sisainen stereotypiani filosofianopiskelijoista koki vahvan renesanssin.

    Eli kuten kai aina, stereotypialla on tietty todellisuuspohja mutta on ymmarrettava, etta useimmiten siihen alistuessa sortuu ylitulkintaan ja sekavan todellisuuden yliyksinkertaistamiseen.

  38. m says:

    Mä oon kanssa miettinyt tohon diletantismiin liittyen, että toisaalta esim. toi Dillen piirissä oleva filosofiporukka ei oo kaikista helpoin jengi päästä sisään, mikä saattaa polarisoida reuna-alueilla hengailevien tyyppien sosiaalista käyttäytymistä.

    Tähän meidän delta-jengiin pääsee loppujen megeen kuka vaan, jos on itsetunto kondiksessa eikä oo kuristumaisillaan omaan korrektiuteensa. Tosi sosiaalista porukkaa kuitenkin ollaan. Mutta toi Dillen perusjengi on loppujen lopuks aika varovaista tutustumaan uusiin tyyppeihin.

    Mä melkein näkisin, että tää filosofeille tyypillinen varovaisuus ja sulkeutuneisuus saattaa osaltaan pahentaa diletantismia ja sosiaalisen todistelun tarvetta niissä, jotka haluaa tosissaan identifioitua tähän sosiaaliseen viiteryhmään, ja päästä reunoilta ytimeen.

    Tiiä sitten, tuli vaan mieleen…

  39. Totte says:

    Oho, keskustelu on todellakin jo karannut toisaalle, mutta tässä vielä Markukselle lyhyt kommentti:

    “a) Siinä ‘tieto’ käsitetään kapeasti. Toi käsityö -ym. unohtamisjuttu oli tavallaan se pointti.”

    “Toi sun esille ottama tiedon ja totuuden välinen kytkös pätee lähinnä eksplisiittiseen ja kodifioitavissa olevaan tietoon.”

    Koska otin tiedon kasvun esille nimenomaan tieteellisen tutkimuksen yhteydessä, tulin samalla antaneeksi sille automaattisesti sen erityismerkityksen, jollaista olen tieteenfilosofiassa tottunut käyttämään.

    “b) Ja sitten täytyy kysyä, kenen ‘tiedot’ oikeastaan ‘kasvavat’, kun tieteellisten julkaisujen määrä kasvaa.”

    Tieteellisestä tiedosta puhuttaessa jo määritelmällisesti tarkoitetaan tieteentekijöiden yhteisön jollakin tapaa jakamaa tietoa. Tieteentutkimus on osoittanut, että usein tieteellinen tieto ei kuitenkaan ole kuin muutamien erikoisalojen yksittäisten tutkijoiden “tietämää”. Toisaalta osa tieteellisestä tiedosta taas on joko tieteen sisäisten tai ulkopuolisten tekijöiden vuoksi niin merkittävää, että siitä muodostuu laajemman tutkijapiirin ja jopa tieteen ulkopuolisten ihmisten jakamaa “yleistä tietoa”. Tieteellisen tiedon merkittävyydelle on yritetty asettaa erilaisia standardeja.

    Ai että sen sijaan, että puhuisimme “epämääräisestä ja abstraktista ‘tiedon määrän kasvusta'”, meidän tulisi siirtyä käsittelemään selkeää ja konkreettista “tiedon laadun paranemista”?

  40. m says:

    Tieteellinen tieto tiedon erityistyyppinä… no joo, mutta samoja psykologisia fasiliteetteja kai tieteelliseenkin tietämiseen käytetään kuin esim. kellonajan, näläntunteen tai puhelimen käyttöön.

    Tieteellisestä tiedosta tekee erityistä vain sen sosiologinen konteksti ja siihen liittyvät jutut, esim. oletettu “totuudellisuus” ja tietty glamööri mitä siihen liitetään.

    Kuittaile pois minkä jaksat, mutta mun filtteri jotenkin tukkeutuu, jos tieto abstrahoidaan erilleen tietäjästä omaksi entiteetikseen ja sitä ruvetaan pitämään kvantifioitavana. Se on huonoa metafysiikkaa.

    En mä väittänyt, että tiedon laadun paraneminenkaan olis yhtään sen selvempi, musta se on vaan parempi kuvaus siitä, mitä kasvavan ihmisjoukon päissä oikeesti tapahtuu, kun tieteellinen tutkimus edistyy ja tuloksia popularisoidaan onnistuneesti.

  41. mari says:

    Hesarissa taisi olla taannoin juttua, että raapiminen lamauttaa hetkellisesti aivojen muistista vastaavia osia.
    Mielenkiintoista..
    En tosin löytänyt linkkiä tähän hätään.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *