Tito Colliander: Ihmisen ääni

Posted on October 30 2006 by frank

Esseistiikka on varsin harvinainen laji suomalaisessa kirjallisuudessa. Tito, suomalaisen kirjallisuuden kosmopoliitti, on tässä välillä varsinainen mestari, onnistuen kiteyttämään yhteen tai muutamaan sivuun sekä osuvan kauniin tunnelmakuvan, että siitä nousevia ajatuksia.

Varsinkin alkuun on Tito onnistunut kokoamaan joukon syvällisen filosofisia ajatuksia kirjailijana tai ylipäänsä maailman havaitsijana ja raportoijana olemisen luonteesta ja sanojen vankina olemisesta. Tämän kaiken onnistuu hän vielä sijoittamaan kauniin yksinkertaisesti maalattujen tilannekuvine sisään. Muutama ajatuksellinen helmi on siis kirjasta poimittavissa. Elämänasenne on paikoittain suorastaan zeniläisen karu ja kaunis, kuin avoluoto, jossa ollessaan Tito pohtii sitä, kuinka hän ei kaikesta liikehdinnästään huolimatta ikinä pääse pakoon keskipistettä, hän on aina välttämättä maailmansa keskipisteessä.

Silti ikäero tai jokin painaa moniin esseisiin samaistumisessa. Tito antaa paljon tilaa surulle, kivulle ja menetykselle ja niiden jatkuvalle läsnäololle ihmiselämässä. Hänelle jokainen hetki on jäähyväinen, kaikki mitä siinä oli, on jo menneisyydessä ja sille on sanottava hyvästit. Itsestäni tuntuu, että näkökulman kääntäminen ympäri tässä kohden on varsin helppoa ja kivutonta: jokainen hetki on uusi kohtaaminen, ainutlaatuisen kiehtova. Kun Tito näkee rakastavaisen pariskunnan ajattelee hän heti sitä kuinka heidän tämänhetkinen unelmansa ruusuisesta yhteiselosta ei tule koskaan toteutumaan, asiat eivät tule menemään niin kuin he haluavat. Tätä kokoelmaa kirjoittaessaan Tito oli jo lievän vanha mies, 73-vuotias. Ehkä elämäntarina oli koetellut häntä kaltoin ja muokannut hänelle tämän varsin synkeän maailmankuvan, tai hänellä sattui kokoelmaa kirjoittaessa olemaan jokin tummempi elämänvaihe. Nuorelle ja varsin onnelliselle miehelle näissä ajatuksissa vellominen tuntuu joltisenkin etäiseltä, niihin on vaikeata saada otetta.

Takakannessa Collianderista sanotaan: ‘kosmopoliitti joka kotona joka kaupungissa’. Mulle
syntyy oikeastaan vaikutelma juuri päinvastaisesta. Titon kaltaiset kosmopoliitit tuntuu enemmänkin
olevan ihmisiä, jotka eivät ole kotonaan oikein missään ja tämä ajaa heidät
maailmalle, pakenemaan tätä faktaa. Kun mikään ei oikein tunnu kodilta, on parempi olla Pariisissa ekspatriaattina, jolloin kotia voi haikailla, kuin Suomessa, jossa kodittomuus tuntuu suoremmin. Monille kahden kulttuurin välille jääneelle käy juuri näin. Ovat etäällä uudesta kotimaastaan ja toisaalta vanha
kotimaakaan ei enää tunnu kodilta. Siksi diplomaattipiireissä puhutaan viiden vuoden säännöstä, tarkoittaen sitä, että yhdessä maassa ei pidä ikinä olla yli viittä vuotta. Sen jälkeen on loppuelämänsä juureton, kun vanha kotimaa ei tunnu enää samalla lailla kotimaalta, mutta uusi maakaan ei täytä kaikkia kotimaan tunnuspiirteitä. Titolle (s.1904), jonka lapsuus kului Pietarissa ennen vallankumouksen jälkeistä muuttoaan Suomeen, lienee käynyt juuri näin ja se selittää hänen vaeltajaluontonsa, joka tulee esiin paitsi hänen elämässään myös hänen romaaneissaan.

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin pitänyt Titon tyylistä kohdata maailma kirjoissaan. Hänen tavassaan kuvata eloaan on jotain haikean kaunista, kuin sumuisessa maisemassa. Ortodoksinen uskonto tuo myös kuulaan lisävärin hänen suomalais-venäläiseen maailmankuvaansa. Erityisesti pidän siitä, kuinka hän osaa nostaa esiin jonkin varsin arkisen ja pienen kohtaamisen elämästään ja siitä saumattoman kauniisti johdattua ajattelemaan elämän syvällisiä kysymyksiä. Nyt kun olen lukenut kolme hänen esseekokoelmaansa olisi aika ehkä lukea oikea romaanikin tältä kirjailijalta.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!
kategoria: Kirjat tagit: , .

2 responses to “Tito Colliander: Ihmisen ääni”

  1. Hyx says:

    Hyvää synttäriä, ja tietysti ruotsalaisuuden päivää, don Franko! Hmmm… Sain juuri perjantaina kuulla yhdeltä suhteelllisen iäkkäältä työtiimini jäseneltä, että kyynisyys saattaa näin nuoren ihmisen näkökulmasta olla yksi ihmiskunnan suurimmista vitsauksista, mutta olennainen osa 60- vuotiaan kohta puoliin eläkkeelle siirtyvän vanhan starbun elämää… Samalla muut – mukaan lukien pomomme – nyökkäilivät hyväksyvästi vieressä. Käyköhän meille kaikille lopuksi siis samalla tavalla kuin tälle insinöörille, Tito Collianderille ja muille heidän kaltaisilleen? Kai sen jonain aamuna huomaa, pääsikö näin käymään vai ei…

    Enempää ajatuksia en tälle asialle tällä kertaa omista, koska huomenna on tentti. Hauskaa Thaimaassa oloa. Täällä sataa lunta vaakatasossa ja on talvi. Oujea.

  2. Kaimasi says:

    Tack for gratulerandet!

    Ehkä buddhalainen ajattelutapa kykenee estämään kyynistymisen. Kärsimyksien välttämiseenhän se tähtää noin pähkinänkuoressa. Toisaalta, kun ajatellaan buddhalaisuuden ydinalueiden ja Suomen viime viikkoina kärjistyneitä sääeroja, voidaan ehkä myos ajatella, että tälläkin on vaikutusta tiettyjen ajatustapojen tehokkuuteen. Hofstedehan on eri kansakuntien mielipidedimensioita systemaattisesti tutkimalla pystynyt todistamaan, että ilmastolla on merkitystä siinä minkälaiseksi kansakunnan vallitsevat ajattelumallit muodostuvat.

    Varo! Lumi ja räntä ja kylmyys manipuloivat parasta-aikaa ajatteluasi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *