F. E. Sillanpää: Nuorena nukkunut

Unettomana yönä etsin sänkyni liepeillä majailevasta kirjakasasta romaania ja käteeni osui F.E. Sillanpään Nuorena Nukkunut. Kyseisen yön ja seuraavan päivän aikana luin lävitse tämän kaihonsinisen tarinan.

Itse tarina edustaa suomalaista kaunista melankoliaa parhaimmillaan. Romaani alkaa nuoren piikatyttö Siljan viimeisestä elonpäivästä ja heljyvän kauniista poisnukkumisesta pitkällisen sairauden uuvuttamana. Siitä se palaa takaisin Siljan isän lapsuuteen ja käy lävitse isän ja tyttären elämänkaaren. Kuten asiaan kuuluu, harvat onnenvuodet sivuutetaan nopeasti; jo tuleviin onnettomuuksiin viitaten, mutta elämän kauheuksiin ja riipaiseviin kohtaloihin antaudutaan sukeltamaan.
Kaikessa surumielisyydessäänkin tarina on kovin kaunis. Tämä johtunee paljon sekä isän että tyttären heleän hymyilevästä asenteesta, joka katsoo kaikkia kohtalon kiemuroita lapsen sinisin silmin ne sisäänsä kätkien ja elämää kohtaan edelleen paljon kaunista tuntien.

Miksi tämä melankolia on suomalaisen tarinankerronan kultalaji? Onko niin, että katajainen kansa pohjoisen karuilla lakeuksilla elää niin hankalissa oloissa, että ilon aiheet ovat vähissä. Niinpä aikojen saatossa surusta on opittu tekemään kaunista. Kohtalon estetisoinnilla kestää pidempään kituliasta elämäänsä.

Historiallisesta perspektiivistä kirja tuo esiin maaseudun elämää 1800-luvun lopulta kansalaissodan jälkimaininkeihin asti. Kiintoisaa oli esimerkiksi nähdä kuinka eri näköisenä kansalaissota näyttäytyi korven vaeltajille kuin Westön kuvaamille Helsinkiläis-henkilöille sekä punaisten että valkoisten puolella. Päähenkilöiden elonperspektiivi tuntui ulottuvan vain oman lähiseudun alueelle ja poliittisen konfliktin taustojen ymmärtäminen jäi olemattomaksi. Sota näyttäytyi kylässä jokaisen eloa hankaloittavana poikkeustilana, jossa ensin punaiset ja sitten valkoiset vallasta huumautuneet viiden pennin pyövelit pääsivät maksamaan henkilökohtaisia kalavelkojaan verellä.

Silmiin pisti myös talottomien naisten asema tuohon aikaan. Meidän on helppo päivitellä Irania, jossa raiskauksen uhrin perhe tappaa hänet häpeän välttämiseksi. Mutta kaukana eivät vielä ole nekään ajat, jolloin koto-Suomessa piikanaisen raiskauksesta selvisi mies pienillä nuhdesaarnoilla ja pilapuheilla. Samanaikaisesti uhrina olevan viattoman tytön maine pilaantui ja avioliittomahdollisuudet romahtivat, uhrista oli tullut likainen nainen. Aikana, jolloin naisen kunnia tuli siveydestä ja aviomiehen kautta, raiskatulta riistettiin ainoa naisille tarjottu itsetunnon lähde.

Mutta palataan kirjan keskeiseen sisältöön: Nuoren rakkauden kiihko ja kesäöisen kaipauksen palo! Ne sillanpää tavoittaa koskettavasti. Ne muodostavat kirjan kaihonkatkuisasti palavan ytimen.

12 comments

  1. kalle v.

    F.E.Sillanpää on nero. Muuten suomalainen maalaisrealismi ei oikein nappaa. Ei vaan jaksa sitä ankeuden kuvaamista. Frans Emil salakuljettaa genreen kuitenkin sellaista taagia pössistä ja vitaalista energiaa että tulee oikesti hyvä mieli.

    Tykkää

  2. ???

    Luen juuri tätä samaista kirjaa ja mikähän siinä on etten tunnu jaksavan sitä loppuun lukea…? miun pitäs tehhä siitä kouluun tutkielma ja en ole vielä aloitanut vaikka nyt onkin jo la ja palautuspaivä on ti…. apuaaa.. tuntuu ainakin vaikealta.. no toivotaan että saan sen valmiiks 😀

    Tykkää

  3. ep

    aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!
    voisko joku julkasta jtn materiaalia täst……
    pitäs tutkielmaan aineksiaaaaa!!
    liiibalaaaba

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s