Ajankuvia kesäksi

Posted on July 10 2007 by frank

Olen törmännyt kahteen terävään kiteytykseen ajastamme tässä lähihetkinä.
Ensinnäkin Riku Korhonen tiivisti juhannuksen keskeisen olemuksen Hesarissa yhteen lauseeseen:
“Rantakoivujen alla yritetään vaihtaa elintaso mielenrauhaan.”

Valtavan osuva lause! Vielä hienompaa oli, kun löysin yhden sanan, joka nostaa välähdyksenomaisesti esiin olennaisen tästä toisen millenniumin jälkeisestä elämästä:
“elämystenhallinta”.

Elämystenhallinta on sana, jota ei tiettävästi vielä ole käytetty missään (aikamme Antero Vipunen eli Google palauttaa nolla osumaa). Se on kuitenkin vahvasti tulossa. Sillä mikä onkaan oman aikamme peili enemmän kuin elämyshakuisuus. Ihmiset ajautuvat yhä enemmän merkitysvajeen kuiluun ja elämä yltäkylläisyydessä on syvärakenteeltaan yhä tyhjempää ja tarkoituksettomampaa. Työssä raadetuille rahoille on yhä vaikeampi löytää sitä materiaalista vastiketta, joka korvaisi menetetyn ajan, kun elintasomme jatkuvasti nousee ja kaikki olennaiset tarpeemme tyydyttyvät nappia painamalla. Onneksi elämysteollisuus on astunut yhä vahvemmin areenalle tyydyttämään jatkuvasti kasvavaa nälkäämme. Se tarjoaa hetkellisiä vahvoja kokemuksia, silmänräpäyksiä, joissa tunnemme olevamme elossa. Bungee-hyppyjä, safareita, hiljaisuuden retriittejä, viihde-elokuvia ja erityisesti turismia. Näin se täyttää tyhjän arkemme ja auttaa unohtamaan syvemmät eksistentiaaliset kysymykset. Elämykset ovat oopiumia keskiluokkaiselle nykykansalle, aivan samoin kuin uskonto oli sitä työläisille Marxin aikoihin.

Mutta osaanko minä löytää oikeat elämykset? En kai vain turvaudu elämyksiin, jotka ovat jo ‘so last season’? Millä elämyksillä saavutan kunnioituksen kanssatovereideni keskuudessa? Kiireisellä business-miehellä ei ole aikaa itse kontrolloida niukan vapaa-aikansa elämystenvirtaa. Niinpä hän tarvitsee elämystenhallinnan asiantuntijoita, jotka luovat hänelle elämysprofiilin ja täten pystyvät maksimoimaan hänen vapaa-ajallaan kokemiensa elämysten määrän ja laadun. Asiantuntijoiden ja erikoistumisen aikakautena omien elämysten kokeminenkin kannattaa ulkoistaa osaavammalle. Kuten personal trainerit pitävät nykyään huolta, että oman elämänsä sankarit liikkuvat oikein, tulevat elämystenhallinta-valmentajat pitämään huolta, että he saavat oikeanlaisia elämyksiä. Vain näin he kykenevät elämään huippuunsa asti optimoitua elämää. Elämystenhallinta on avain parempaan elämään.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

3 responses to “Ajankuvia kesäksi”

  1. Tein toukokuussa pyhiinvaelluksen (Santiagon tie, tosin vain 10 päivän ajalla) ja muistan käyttäneeni aivokapasiteettini hetkittäin täydellisesti erään kysymyksen miettimiseen. Mitä minusta jää jäljelle, kun sirkus otetaan pois? Vaikka pidänkin eläimistä ja erilaisista tempuista en nyt tässä kontekstissa tarkoita sirkuksella niiden yhdistelmää vaan elämyssirkusta ja hmmm… maantieteellisesti ja sosiaalisesti vakiintunutta elämää.

    Muistan istuneeni bussissa Madridista Leoniin, mistä vaelluksemme Santiagoon oli määrä alkaa, ja totesin vieressä nököttävälle äidilleni olevani kohtuullisen väsynyt. Tunsin univajeesta loogisesti seurannutta väsymystä ja yleensä iloinen, ja rauhallinen mieleni oli yhä jollain tapaa juuttunut hetki sitten raapustettuihin tentteihin ja esseisiin. Pyhiinvaelluksen tuoma ihanan yksinkertainen päivärytmi (kuudelta ylös, 6-12 tuntia vaellusta, lihasmuusin palauttelua ja unille viimeistään iltakymmeneltä, ja joka välissä massoittain ruumiinravintoa) palautti kuitenkin nopeasti mielen dynaamisuuden, ja aloin miettiä tuota elämyshärdellibordellijuttua, josta kirjoitit.

    Vailla omia aivojani kummempaa viihdykettä huomasin vaeltaessani pian, kuinka päivien paljas yksinkertaisuus osoittaa raadollisesti ihmisen mielikuvituksen rajat. Jouduin kasvotusten sen kanssa, mihin olin elämässäni itseni johdattanut – tai mitä olin itsestäni karkoittanut. Tarkoitan tällä sitä, mitä lapsekkaasta kuvittelukyvystä oli kuoriutunut ryyppäämisen, laskelmoimisen ja muun turruttamisen ansiosta. Kun olin lisäksi ympäristössä, missä kukaan ei välittänyt ulkonäöstäni eikä Cooper-testituloksistani tai ylioppilasarvosanoistani totesin kertakaikkiaan joutuneeni kahdestaan (äitiä ei lasketa) itseni kanssa.

    Vaellus oli hyvä tilaisuus todeta, että jos on tylsää, niin ei kannata turruttaa tylsyyttä vaan

  2. Mrks says:

    Sulla Frank on noita posthumaaneja keloja, tota kyborgietiikka eli ajatusta siitä, kuinka ihminen tavallaan valmistaa itse itsensä. Ajatus siitä, että ihminen valikoi elämyksensä eli tavallaan kasvuympäristönsä ei ole lopulta kovin kaukana siitä, että ihminen hankkii upgraden johonkin ruumiinjäseneensä: kuuloimplantin, keinojäsenen tms. Periaatteessa kuka tahansa voi pian olla teräsmies; kenelle tahansa on teknisesti mahdollista elää “täydellistä” elämää. Eli mikä on tällaisen teknisesti “täydellisen” elämän normi, ja kenen asia on asettaa se?

    Melkein sanoisin, että räätälöity elämä ei loppujen lopuksi olisi parasta mahdollista eikä filosofisessa mielessä edes hyvää, ajatellen sitä että suurin osa jengistä ei kuitenkaan uskaltaudu (by definition) moraalisen keskinkertaisuuden ulkopuolelle, ja turvautuu elämässä perusturvalliseen ja riskittömään pakettimatkafiilistelyyn.

    Porvarisluokan jo nykyisestä hauskuutuseskapismista voi toki hakea esimakua visioille valmiiksi käsikirjoitetusta elämästä. Mieti elämää, jossa lennellään golfkentiltä Alpeille siemailemaan vain parhaita viinejä, eikä ajatella raskaita, vakavia ajatuksia saati nähdä muiden kärsimystä – elämää, jossa joidenkin pidäkkeiden ja vastoinkäymisten jalostava vaikutus on eliminoitu puhtaan itsekkyyden tieltä. J. S. Milliä mukaellen, on syytä kavahtaa tuota elämää ja noita tyytyväisiä sikoja. Ei välttämättä ole hyvä saada vain haluamiaan elämyksiä.

    Ajatellaan vertausta: voit kurkistaa kaappiin, jonne vanhempasi ovat piilottaneet joululahjasi. Se tyydyttää jonkun varmuudentunteen siitä, että tulet saamaan toivomasi; mutta se ei ole sama asia, kuin saada jotain superkivaa täysin yllättäen, ilman toivomusta ja odotuksia. Jo se, että tiedät mihin lahjat ovat piilotettu, muuttaa lahjoihin kohdistuvia odotuksia. Miksi näin ei olisi myös elämässä?

    Parhaat jutut meinaan tulee aina jotenkin puun takaa. Se on sitä, että eletään välillä olosuhteiden pakosta saastassa ja syödään likaa jalat märkänä, mutta niin kännissä ettei vituta.

  3. soma says:

    Kannattaa lukea Hermann Hessen Arosusi, jollette ole jo ehtineet – etenkin siinä tapauksessa, että pikkuporvarillisuus mietityttää. Kivoissa alppimajoissa kyykistely ja viinien lirppiminen (symboleja eksistentialiselle tiedostamiselle) ovat juttuja, jotka voivat tuntua aika hankalilta ihmiselle, joka elää varmistaakseen aina seuraavan askeleensa. Ehkä porvarin omanlaista irtiottoa tulisikin kunnioittaa samalla tavalla kuin vallankumouksellisen nuoren reppuselkäreissaajan maailmankartoituksia – kukin joutuu joka tapauksessa taistelemaan elämässään samojen asioiden kanssa: oman saamattomuuden voittaminen sen kalvon puhkaisemiseen, joka on päätösten ja hyvän elämän toteutumisen välissä. Ja kai hyvään elämään tähtäämistä on sekä porvareilla että muillakin lajitovereillamme.

    ps. En ole porvari enkä pidä ihmisten pussittamisesta (=stereotypioista), joten aloitan jättämällä itseni kyseisen menettelyn ulkopuolelle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *