Yritysten yhteiskuntavastuu ovelana harhautuksena

Posted on March 31 2008 by frank

Viime kirjoituksessani intoilin siitä kehityksestä, joka on tapahtunut suurten brändi-yritysten yhteiskuntavastuun osalta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi tarjoaa tähän kehitykseen toisenlaisen, kyynisemmän näkökulman. YK:ta ja muita kansainvälisiä organisaatioita aitiopaikalta seuranneena hänen viestinsä on selvä: “Eettiset ohjeistot ovat osa yritysten strategista suunnittelua. Ohjeillaan ne ehkäisevät tarvetta sellaisen lainsäädännön säätämiseen, joka voisi hankaloittaa niiden toimintaa esimerkiksi ihmisoikeuksia rikkovassa maassa.”

Martti Koskenniemen läsnäolo Suomen Attacin järjestämässä keskustelutilaisuudessa oli pääasiallinen syy siihen, että itsekin paikalle saavuin. Hänen
laaja kokemuksensa

kansainvälisten järjestöjen ja kansainvälisen oikeuden parissa tekee hänestä painavan asiantuntijan kansainvälistä oikeutta koskevissa asioissa. Hän seurasi esimerkiksi läheltä sitä 1970-luvulta alkanutta prosessia, jossa YK yritti luoda monikansallisten yritysten toimintaa rajoittavan pitävän sääntelyjärjestelmän. Kahdenkymmenen vuoden velvoitteista tappelun jälkeen koko suunnitelma kuopattiin ja asiaa valmistellut YK:n osasto lakkautettiin. Koskenniemen mukaan asialle on yksi selkeä syy: “Suunnitelmat kaatuivat, koska yritysten vaikutusvalta maidensa hallituksiin on niin suuri” (HS 29.2). YK:lla on tämänkin jälkeen ollut vireillä useampia projekteja, jotka pyrkivät kansainvälisten yritysten kontrolliin, mutta mikään niistä ei ole onnistunut etenemään vahvemmaksi kuin vapaaehtoiseksi suositukseksi.

Koskenniemen mukaan yritysten nykyinen yhteiskuntavastuun korostaminen tulee nähdä tässä kontekstissa. Yritykset pyrkivät luomaan kuvan siitä, että ne itsesäätelyn mekanismein voivat huolehtia yhteiskuntavastuustaan. Tällöinhän ei mitään pitäviä kansainvälisiä lakeja tarvitsisi rakentaa, kun yritykset itse huolehtisivat asiansa kuntoon. Osuvasti panelissa istunut elokuvaohjaaja Arto Halonen vertasi tätä siihen, että doping-valvonta toimisi urheilijoiden itsesäätelyn kautta. Urheilijat julkaisisivat vuosittain raportin, jossa kertoisivat dopinginvastaisista toimenpiteistään ja milloin he ovat testanneet itsensä. Aina joskus kuitenkin joku puhdasta mainetta ylläpitävä urheilija kärähtäisi, kun joku valpas kansalainen olisi hänen roskiksestaan onnistunut löytämään doping-aineiden käärepapereita. Vertaus osuu maaliinsa. Molemmissa tapauksissa epärehellisellä käytöksellä voi saavuttaa merkittävää kilpailuetua ja molemmissa tapauksissa rehelliset toimijat kärsivät kontrollin puutteesta. Kukaan ei ole kuitenkaan valmis uskomaan, että dopingia kyettäisiin estämään itsesäätelyllä. Miksi yritykset, jotka ylipäänsä korostavat sitä, etteivät ole moraalisia toimijoita, vaan maksimoivat vain osakkeenomistajiensa voittoa, olisivat tässä suhteessa yhtään parempia?

Olen itse ajatellut, että kun brändi-yhtiöiden on imagosyistä pakko toimia yhteiskuntavastuullisesti, olisi tämä pidemmän päälle positiivinen asia myös kansainvälisen lain kannalta. Kun nämä suurpelurit ovat pakotettuja toimimaan vastuullisesti, olisi niiden etujen mukaista, että myös niiden kilpailijoiden olisi toimittava vastuullisesti. Toisin sanoen niiden kannattaisi lobata kansainvälisen lakijärjestelmän tiukentamisen puolesta. Olen tässä suhteessa ollut toiveikas tulevaisuuden suhteen. Nuoren miehen optimismini koki kolauksen vanhemman asiantuntijan kyynisistä sanoista. Nykyinen itsesäätelyn malli sopii yrityksille mainiosti, koska silloin niiden ei oikeasti tarvitse olla yhteiskuntavastuullisia. Riittää, että esittelee joitakin positiivisia tuloksia, jotta osoittaa, että on kiinnostunut asioista. Kansainväliset pitävät rajoitteet olisivat harmillisia, koska silloin täytyisi ihan oikeasti olla yhteiskuntavastuullinen.

Mikä sitten olisi ratkaisu asioihin? Itse jaan Koskenniemen kyynisyyden sen suhteen, että YK saatikka sitten WTO tai Maailmanpankki kykenisivät mitään sääntelyjärjestelmiä aikaansaamaan. Yhdysvalloilla ja sitä kautta monikansallisilla yrityksillä on aivan liian suuri sananvalta niissä. Kuluttaja-aktivismiin ratkaisuna ei tuntunut uskovan kukaan paneelin jäsenistä, ongelman ratkaisu vaatii pitäviä sääntöjä. Suomi taasen on liian pieni tekijä yksin aikaansaamaan muutosta kansainvälisessä kaupassa. Toivo on siis laitettava EU:hun. EU on markkina-alueena niin valtava, että sen asettamat rajoitteet sitoisivat käytännössä kaikkien suuryritysten kädet. Niillä ei ole varaa menettää Eurooppaa, maksoipa se mitä tahansa yhteiskuntavastuupuolella. Jos siis EU aikaansaisi kriteerit yrityksille, jotka haluavat tehdä kauppaa alueensa sisäpuolella, olisi tällä käytännössä sama vaikutus kuin kansainvälisillä kriteereillä. EU:kin on harmittavan pitkälle markkinavapaus-uskovaisten talutusnuorassa, mutta – kuten Obi-Wan Kenobi prinsessa Leialle – se on ainoa toivomme.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

One response to “Yritysten yhteiskuntavastuu ovelana harhautuksena”

  1. Juuri näin. EU oikeasti tuntuu tässä viimeiseltä oljenkorrelta. Mutta onko sekään todellinen, sitä on vaikea sanoa. Silti juuri täällä Euroopassa kansalaisyhteiskunta kuitenkin vielä on niin vahva, että jotain todellista voitaisiin saada aikaan.

    Kaiken lähtökohta on vahva kansalaisyhteiskunta. Se on ainoa mahdollinen todellinen vastavoima. Ja tämä olisi paras muistaa siellä äänestyskopissa. Jos äänestää valtaa markkinoiden käsiin, äänestää suoraan itseään ja meitä kaikkia muita maailmankansalaisia vastaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *