Pimeän pelko – pyrkimys järkeistää biologinen vaisto

Posted on August 14 2008 by frank

Päivänä muutamana poistuin töistä kahdentoista jälkeen yöllä, kuten kunnon tutkijalle on suotavaa. Valot olivat jo sammutetut ja käytävät tyhjät ja pimeät. Isoon pimeään halliin saapuessani ei käy kieltäminen, että lieviä pimeän pelon oireita oli havaittavissa, kun oikealla puolella avautui kahdeksisenkymmentä metriä pimeää tilaa. Päästyäni turvallisesti ovesta ulos aloin pohtia, olisiko pimeän pelollakin biologinen taustansa?

Olisi evolutiivisesti hyvin ymmärrettävää, jos ihminen tuntisi pientä pelonsekaista tunnetta pimeään avaraan tilaan joutuessaan. Savannin yö on täynnä saalistajia, jolloin orvon ihmisparan on parasta pimeän laskeutuessa etsiä itselleen jokin suojainen kolo, johon piiloutua päivänvaloa odottamaan. Evoluution kova koura on aikojen saatossa pitänyt huolen siitä, että uhkarohkeimmin pimeätä uhmanneet lajimme edustajat eivät ole geenejään leopardin kidasta käsin päässeet eteenpäin viemään. Terve pimeän pelko on siis ominaisuus, joka etenkin lapsissa esiintyessään on ihmislajin lisääntymistä edesauttava ilmiö.

Tästä seuraa se mielenkiintoinen johtopäätös, että pohjimmiltaan pimeän pelko on primääri ilmiö, kun taas möröt sun muut öklömönkiäiset, joita pienet lapset usein sanovat pelkäävänsä on vain tämän johdannainen. Ihmisen kognitiivinen, käsitteellinen minä on siitä mielenkiintoinen apparaatti, että se pyrkii aina järkeistämään tunteelliset reaktionsa. Kun joudumme pimeään tilaan, käynnistyy pelkoreaktio automaattisesti. Tämän jälkeen aivomme pyrkivät selittämään pelkomme jollakin tavalla. Kun kysymme pieneltä lapselta miksi hän pelkää pimeää, hän vastaa, että siellä voi olla mörköjä, rosvoja, haamuja tai muita pelon aiheita. Samoin järkevä aikuinen ei tietenkään pelkää pimeää sinänsä, vaan murtovarkaita, sarjamurhaajia tai villipetoja.

Kirjoittaessani tätä olen muuten yksin pienessä mökissä pienellä saarella. Ympärillä ei ole muuta kuin pimeyttä ja lähin toinen ihminen on luultavasti useamman kilometrin päässä. Tuuli ulvoo ja metsä on täynnä ääniä. Ehkäpä tätä kirjoittamalla pyrin järkeistämään pinnan alla kytevät pelkoreaktiot ja vakuuttamaan itselleni, että saari on aivan yhtä turvallinen paikka nyt yöllä, kuin mitä se on aina päivisin.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

2 responses to “Pimeän pelko – pyrkimys järkeistää biologinen vaisto”

  1. Hauska huomio. Pelko sentään järkeistyy aivan oikein, koska pimeän sijaan tulisikin pelätä nimenomaan sitä mitä pimeästä VOI tulla, oli se sitten mörkö tai karhu. Niitä on kuulemma paljon liikkellä.

  2. Minua pimeä pelottaa, jos olen väsynyt. Jos olen pirteämpi, se pimeän tuottama adrenaliini sen sijaan virvoittaa, tekee elävämmäksi – terävämmäksi ja valmiimmaksi. Jotenkin elävämmäksi !

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *