Matti otti askeleen kohti realistista ympäristökeskustelua

Matti Vanhanen yllätti kirjoittamalla ansiokkaan mielipidekirjoituksen ympäristöasioista Hesariin (18.9). Kirjoituksen lähtökohtana oli pohtia ”millä toimilla saadaan kustannustehokkaasti alennettua liikenteen ja asutuksen hiilidioksidipäästöjä?” Tämän kysymyksen tulisi Matin mukaan olla nykyisen yhdyskuntarakennusta koskevan keskustelun lähtökohtana. Matin tarjoamat teesit osoittavat, että realismi ja faktapohjaisuus ovat hiljalleen hiipimässä mukaan suomalaiseen ympäristökeskusteluun.

Ympäristönäkökulma on viimeisten vuosien aikana noussut vahvasti poliittisten päättäjiemme puheisiin, mutta ongelmien ja ratkaisujen väliset mittasuhteet ovat toistaiseksi olleet useimmiten pahasti hakusessa. Esimerkiksi alle vuosi sitten eräs nimeltä mainitsematon eduskunnan puhemiehenä toiminut puolivallaton leskimies totesi kysymykseen henkilökohtaisista teoistaan ympäristön hyväksi käyttävänsä eduskunnassa portaita hissin sijaan. Tähän nähden Matin kysymys osuu ympäristöasioiden ytimeen, sillä keskimääräisen kansalaisen hiilidioksidipäästöistä asuminen ja liikenne kattavat noin puolet.

Matin mukaan nykyisessä debatissa tarjotut ratkaisut eivät riitä alkuunkaan ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Hänen mukaansa paljon puhuttu länsimetro vähentää päästöjä 6 800 ja kehärata 10 000 hiilidioksiditonnia vuodessa. Kun seuraavan viidentoista vuoden vähennystavoitteet ovat 2 500 000 tonnia ovat tämänkaltaiset ratkaisut pelkästään

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s