Markkinatalous tehokkaana kilpajuoksuna

Posted on January 22 2009 by frank

Finanssikriisin piristävä puoli on se, että vapaata markkinataloutta saa taas kritisoida. Se ei sitten kuitenkaan ollut autuas kaiken ratkaiseva ylempi voima, kun korkeimmat kapitalismin lähettiläät
Alan Greenspanista

lähtien ovat myöntäneet, että järjestelmässä on ollut virhe ja se tarvitsee suitsemista toimiakseen paremmin. On siis aika pohtia missä raameissa se palvelee hyvää ja missä tilanteissa johtaa ihmisten elämänlaadun huonontumiseen.

Vapaa markkinatalous on erittäin tehokas renki. Tarjoamalla ihmisille suuria rahallisia kannustimia ja laittamalla heidät kilpailemaan keskenään asiakaskunnasta markkinatalous on tehokkuudessaan ylivertainen järjestelmä, joka pakottaa yritykset uusiutumaan, panostamaan tuotekehitykseen, synnyttämään innovaatioita. Länsimaiden valtava teknologinen kehitys viimeisen parinsadan vuoden aikana ei olisi ollut mahdollista ilman vapaata markkinataloutta. Sen seurauksena elämme materiaalisesti paljon paremmin kuin sata vuotta sitten. Myös maailmanpoliittinen voima valuu niiden käsiin, jotka ovat enemmän tai vähemmän vapauttaneet markkinoitaan, koska taloudellinen ja tekninen voima muuntuu helposti militantiksi ja poliittiseksi voimaksi.

Samaan aikaan markkinoiden liian vapauttamisen seuraukset ovat yhtä ilmeisiä. Se keskittää pääomia yhä kapenevalle eliitille. Se synnyttää ylisuuria korporaatioita, jotka kykenevät kilpailuttamaan valtioita ja lobbaaman läpi itseään miellyttäviä lakeja näin murentaen demokratiaa. Se synnyttää monopoliasemia, joiden haltijat kykenevät kontrolloimaan markkinoita. Se sivuuttaa vähäosaisten tarpeet, koska he eivät ole potentiaalista ostovoimaa. Se pakottaa yritykset kilpailemaan elintilasta ja yksilöt jatkuvasti ylittämään itsensä. Mitä vapaammat markkinat, sitä enemmän kilpailijoita ja sitä kovemmin yritykset ja sitä kautta niiden työntekijät joutuvat keskenään kilpailemaan. Selvitäkseen kaikki joutuvat tekemään enemmän kuin heille olisi hyväksi.
Työelämän huonontumisen historia

on viime vuosikymmeninä ollut markkinoiden vapauttamisen historia. Kokonaisuudessaan markkinatalouteen liittyy valtava määrä mekanismeja, jotka huonontavat ihmisten elämänlaatua.

Vapaat markkinat siis sisältävät sekä mekanismeja, jotka vaikuttavat ihmisten hyvinvointia lisäävästi, että mekanismeja, jotka vaikuttavat ihmisten hyvinvointia vähentävästi. Olennaista olisi löytää se vapauden aste, joka maksimoisi edellisen ja minimoisi jälkimmäisen. Tätä etsintää on kuitenkin hyvin vaikeata suorittaa, koska iso osa ihmisistä tutkijoista kansanmiehiin on joko sokeasti markkinatalouden puolesta tai sitä vastaan. Se nähdään ratkaisuna kaikkiin ongelmiin tai kaiken pahan alkuna ja juurena. Tämä äärikantojen välinen loanheitto ei ole järin hedelmällistä eikä tuota terveellisiä avauksia. On aika ymmärtää, että markkinatalous on hyvä renki, mutta huono isäntä. On aika miettiä, mitkä ovat ne reunaehdot ja ne talouden alueet, joiden sisällä markkinatalous on hyvän asialla.

Lisäksi on ymmärrettävä, että markkinoiden suitseminen on jo nyt tosiasia, ei ole olemassa mitään sellaista asiaa kuin täysin vapaat markkinat. Minimipalkat, työttömyyskorvaukset, työsuojelulaki, lapsityökiellot ja rajoitukset, ammattiliittojen lakisääteinen asema, ylityölainsäädäntö tai vaikkapa valtion yksinoikeus väkivallan käyttöön. Kaikki nämä rajoittavat yritysten vapaata toimintaa eikä ainakaan Suomesta löydy montakaan oikeistolaista, joka olisi valmis näitä rakenteita purkamaan. Historiallisesti katsoen viimeiset parisataa vuotta ovat sisältäneet ajanjaksoja, jolloin markkinoita on vapautettu enemmän, ja ajanjaksoja, jolloin niitä on jälleen kontrolloitu tiukasti. Perstuntuma on se, että markkinoiden vapauttaminen synnyttää enemmän omaisuutta, mutta kahlitseminen levittää tämän omaisuuden useamman käsiin. Viime vuosikymmenet ovat olleet vapauttajien riemukulkua niin Suomessa kuin muuallakin ja seurauksena on talouden kasvaminen, mutta vielä tärkeämpänä eriarvoisuuden kasvaminen ja markkinoiden suuremmat ailahtelut niihin liittyvine inhimillisine katastrofeineen (konkurssit ja työttömyys ehkä tärkeimpänä).

Tutkimukset osoittavat kiistatta, että ihmiset eivät tule länsimaissa onnelliseksi talouskasvusta. Yhteiskunnallisella tasa-arvolla ja onnellisuudella sen sijaan on yhteys. Samoin epävarmuus – joka on työpaikoilla lisääntynyt hurjasti viime vuosikymmeninä – luo onnettomuutta. Voidaan siis sanoa, että markkinoiden vapauttaminen on edennyt liian pitkälle: se tuottaa enemmän onnettomuutta kuin onnea. On siis aika kahlita markkinoita.

Tämän sekavan kirjoituksen tarkoituksena ei ole esittää keinoja markkinatalouden kriisin torjumiseksi tai markkinoiden kahlitsemiseksi (etsimättä tulee mieleen ainakin globaalin säätelyn voimakas lisääminen ja yritysten maksimikoon sääteleminen, jotta yksittäisestä yrityksestä ei voisi tulla liian merkittävää poliittista toimijaa). Keskeisenä ideana on esittää, miten markkinatalouteen tulee suhtautua. Ei helvetinkoneena eikä taivaallisena instrumenttina, vaan välineenä, jonka toimivuus arvioidaan sen mukaan kuinka paljon se tuottaa inhimillistä hyvinvointia ja pahoinvointia.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

One response to “Markkinatalous tehokkaana kilpajuoksuna”

  1. Hyvä teksti.

    Huolestuttavaa kyllä on, että kilpailu menee tällä hetkellä kyllä niin veriseksi, ettei se kyllä ole enää juuri kenellekään kivaa. Ihmiset ovat tottuneet aina siihen elintasoon johon ovat päässeet, ja tappelevat kynsin hampain, ettei se ainakaan paljoa putoaisi. Tämän seurauksena sitten on varsin kovat otteet työpaikkojen pudotuspeleissä.

    Olen jotenkin niin pragmaattinen – ehkä tässäkin, että pohdin lähinnä sitä miten tässä karikossa tulee luovia. Minusta näyttää siltä, että pitää koettaa jaksaa sinnitellä sen aikaa kun on asuntolainat maksamatta, ja sitten sen jälkeen ainakin pysähtyä hetkeksi tekemään täydellinen re-evaluointi sen suhteen, mitä elämältä haluaa, kun karhunosa palkasta ei mene lainojen makseluun. Omalla kohdalla se päivä on tuolla viidentoista vuoden päässä, jos osaa sitten tyytyä sellaiseen kohtuullisen mukavaan asumiseen. En toisaalta kuitenkaan haluaisi syödä nyt rusinoita pullasta asumalla vuokralla, koska sitten joutuisin maksamaan asumisesta vanhempana enemmän, enkä tiedä miten hyvin sitten enää jaksan – etenkää, jos työelämä kovenee ja kovenee.

    Niinpä on siis taottava nyt kun rauta on kuumaa, ja käsi vielä jaksaa kannatella sitä vasaraa. Ehkäpä palaan lempipuuhaani pohdiskeluun enemmän tai vähemmän täyspäiväisesti sitten myöhemmin. On mukavaa ajatella, että siihen olisi vielä joskus mahdollisuus. Saapa nähdä.

    Ja sanotaan nyt vielä loppuun, että eihän Suomessa pakko ole töitä tehdä. Ja monet eivät saa siihen tilaisuutta, vaikka haluaisivatkin. On kuitenkin omalla kohdalla myönnettävä rehellisesti, että kun on pennusta saakka tottunut aika mukaviin oloihin, niin siitä on vaan ihan tolkuttoman vaikea oppia pois. Eli kaipa mä sitten nyt juoksen siellä oravanpyörässä ihan omasta halustani. Pakkohan ei ole. Aika puhdistavaa todeta tämä tässä “ääneen”.

    Sitä vaan mietin, että kuinka pitkälti tähänkin asenteeseen on kasvatettu, ja missä määrin siihen on itse kasvanut elämänkokemustensa kautta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *