Ihmisen julmuus ja kansanmurhien estäminen

Posted on August 18 2009 by frank

Ihmisen pahuus on kaivertanut mieltäni viime aikoina. Erityisesti olen pohtinut niitä mekanismeja, jotka synnyttävät kansanmurhan. Mitä tarvitaan, että ihmisjoukko kykenee armoa tuntematta ja järkyttävää julmuutta osoittaen tappamaan systemaattisesti toista ihmisjoukkoa? Näinkin synkkien asioiden pohtimiseen on epäilemättä syynä kolme kesäloman eteen tuomaa historian mustaa hetkeä: käynti Auschwitzissa, pyöriminen entisen Jugoslavian alueella sekä lomaromaanina lukemani Täällä Pohjantähden alla. Ja kiitos kysymästä, kesälomani oli muilta osiltaan varsin aurinkoinen ja mukava eikä ollenkaan niin synkkämielinen kuin tämän kysymyksen ajoittaisesta pohtimisesta voisi päätellä.

Ihmisen pahuus ja julmuus on tietysti ikuisuuskysymys, jota on selitetty siitä lähtien kun ihminen oppi kohtaloaan kyselemään. Myöskin kaikki mainitut kansanmurhat

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

5 responses to “Ihmisen julmuus ja kansanmurhien estäminen”

  1. Lauri J says:

    Mielenkiintoinen kirjoitus!

    Muutama ajatus tuli mieleen: Ensinnäkin, tuo vihollisen demonisointi on nähdäkseni ainoa tapa, miten ihmiset pystyvät hyökkäämään toista vastaan tietoisesti. Meillä on aika voimakkaat vaistot jotka estävät toimimasta oman lauman jäsentä

  2. Oletko lukenut kirjan Tarmo Kunnaksen kirjan “Paha” [1] ? Minulle sen lukeminen oli varsin vapauttavaa. Pahan analysoiminen osittain vie siltä sen myyttisen vallan, joka sillä jollain tavalla sitä ennen on.

    Jossain mielessä kun luen kirjoittamaasi tulee minulle ajatus, että oletpa sinä päässyt elämässäsi vähällä. En tiedä oikeasti, että oletko, mutta ajatus nousee siitä, että jaksat kauhistella ihmisen pahuuden potentiaalia. Jos joskus joudut sopivasti selkä seinää vasten, päädyt pian tuijottamaan omaa pahuuttasi silmästä silmään. Ihminen on äärimmäisen kaunis ja ylevä, ja samalla äärimmäisen raaka ja rujo. Osittain me jopa ihailemme myös jälkimmäistä, sillä tunnistamme pedon ja sen voima myös itsessämme ja itse. Sekin viettelee, hirvittävänä, mutta toisinaan majesteettisena.

    En ole koskaan tavanut ihmistä joka omasta mielestään olisi paha! Tuskin sinäkään tulet tapaamaan. Edelleen pätee eettisyyden etuoikeuden periaate – eettisyys ei ole mahdollista ihmisille, joiden olot eivät sitä salli. Siksi pidän eettisyyttä nykyisen jossain mielessä elitistisenä positiona. Näen, että lähes kuka tahansa meistä on raakalainen, jos sellaiseen kurimukseen joutuu, että se puoli meistä esiin kutsutaan. Siksi en osaa laillasi pitää eettisyyttä niin ylevänä, pidän sitä etuoikeutena. En silti halua vähätellä sen arvoa sinänsä! Sillä on valtava räjähdysvoima, voi tokkiinsa!

    Jotenkin tulee sellainen olo, että niinkauan kuin puhut pahasta pahana et ole analysoinut juttua loppuun asti. Paha on vain konsepti jollekin mitä et ymmärrä, etkä voi hyväksyä ja jota pidät vastenmielisenä. Hyvä ja paha on jossain fundamentaalissa mielessä varsin suuria mustia laatikoita, joiden manipulaatiopotentiaali on valtava. Ne on purettava pienempiin viipaleisiin ja täten riistettävä niiltä niiden lumovoima.

    Meillä kaikilla on pimeät juonteemme ja tosiasiallisesti ilman niitä olisimme jo nyt vain yksi sivu maapallon evoluution historiassa. Se pahuus on ollut meille elinehto, ja valitettavasti aika ajoin on sitä vieläkin. Ei niin, ettei siihen miekkaan sitten helposti myös itse sortuisi.

    Kokemusta on mahdotonta välittää, joten en sitä edes aio yrittää. Mutta nähdäkseni voidaksesi ymmärtää raakuutta sinun on tunnistettava myös sinussa piilevä raakuus. Niin kauan kuin kiellät sen ja pidät sen etäällä voit katsoa maailmaa positiosta, josta on helppo kauhistella ihmisten pahuutta. Olen ehkä hieman ilkeä, kun sanon suoraan, että se vaikuttaa minusta positiolta, josta on mukava tuomita eläviä ja kuolleita. Kun kuitenkin ajattelen sinunkaltaisesi ajattelijan etsivän syviä syntyjä, ehdotankin, että lähestyt pahuutta uudella tavalla – sekä analyyttisesti että pyrkien ymmärtämään myös omaasi. Kyllä se siellä jossain on. Ihan varmasti. Niin meillä muillakin.

    Tiedän, että aihe on varsin haastava. Kysymys kuitenkin on lopulta siitä, että haluatko ennenkaikkea kauhistella nykyisessä positiossasi, vai oletko valmis ottamaan sen haasteen vastaan, että yrität oikeasti ymmärtää pahaa? Että yrität oikeasti ymmärtää ihmistä sellaisena olentona kuin se todella on häikäisevän kovassa päivänvalossa ja äärimmäisessä pimeydessä?

    [1] https://www.sk3ptik.net/blog/?p=171

  3. Frank says:

    “Ehdotan siis neljänneksi kohdaksi listallesi kriittisen ajattelun kehittämistä kasvatus- ja koulutustoiminnassa.”

    Ehkä tärkein keino kansanmurhien estämiseksi tosiaan jäi listalta pois: kansanmurhien ennaltaehkäisy ihmisten kehittämisen kautta. Kriittiseen ajatteluun kasvatettu kansakunta lämpenee toivon mukaan paljon hitaammin yksinkertaisille vastakkainasetteluille, jotka ovat kansanmurhan välttämätön mutta ei riittävä ehto. Tämänkaltaista kasvatuspanosta siis tarvittaisiin. Siltikin minua pelottaa että olosuhteiden sopivasti kurjistuessa voi katkeruus tukahduttaa sivistyneenkin kansakunnan kriittisen ja empaattisen asenteen antaen tilaa julmemmille vaistoillemme.

    Lisäksi olen vähän skeptinen myös sen suhteen, että kriittinen ajattelu johtaisi aina huomaamaan kuinka paha teko ei kannata. On varmasti tilanteita, joissa yksilön ‘kannattaa’ valita pahan tekeminen, jos hän vain siihen emotionaalisesti pystyy. Sen sijaan ajattelen, että juuri tällaisia tilanteita varten meidän tulisi kehittää ihmisten empaattisia ja toisia huomioonottavia kykyjä. Uskon, että ne ovat yhtä paljon kehitettävissä ja muokattavissa kuin muutkin kykymme, vaikka nykyinen kulttuurimme jättää niiden kehittämisen melko vähäiselle huomiolle. Esimerkiksi buddhalainen ‘loving kindness’ -meditaatio säännöllisesti harjoitettuna aivan varmasti tekee ihmisestä toisia huomioonottavamman. Eli ihmisten kasvattamisen ja kehittämisen missio tulee nähdä sekä kriittistä ajattelua, että empatiakykyämme lisäävänä.

  4. Frank says:

    “Jotenkin tulee sellainen olo, että niinkauan kuin puhut pahasta pahana et ole analysoinut juttua loppuun asti. Paha on vain konsepti jollekin mitä et ymmärrä, etkä voi hyväksyä ja jota pidät vastenmielisenä.”

    Voi olla, että kaikki pahuus voidaan redusoida joihinkin inhimillisiin olosuhteisiin ja valintoihin, siten että itse pahuuden kategoriaa ei tarvittaisi. Kun pystyisimme näin ymmärtämään kaikkien pahantekijöiden mielentiloja ja niitä olosuhteita, jotka ovat heidät tekoonsa johtaneet, olisi pahan ongelma eräässä mielessä ratkaistu.

    Mutta en ehkä ole ensi sijassa kiinnostunut ymmärtämään pahaa sen itsensä vuoksi. Olen ensi sijassa kiinnostunut pahan vähentämisestä maailmassa, jolloin pahan ymmärtäminen on vain väline sen poistamisessa.

    Totta kai pahuutta on myös minussa enkä voi olla varma, miten käyttäytyisin tilanteessa, jossa elintilaa etsineet ääri-ruotsalaiset eliittijoukot olisivat pyrkineet etnisesti puhdistamaan uuden Itä-Ruotsin ‘ugrilaisesta aineksesta’. En ole kuitenkaan niinkään kiinnostunut testaamaan itseäni tällaisessa ääritilanteessa, kuin miettimään miten varmistaa, että en koskaan joudu tällaiseen ääritilanteeseen.

    Näen siis pahuuden kategoriana, johon on hyvä niputtaa sellainen ihmisen toiminta, jota en ole valmis mitenkään hyväksymään ja joka on mielestäni tuomittavaa. Käsite ei siis ole mitenkään objektiivinen, vaan yhteisöllinen. Tällöin pahuuteen siis lukeutuvat niin henkisesti häiriintyneen miehen suorittamat raiskaukset, kylmän rationaalisesti suoritetut laajat veropetokset kuin ihmisten pieksäminen kännipäissään. Nämä teot voivat olla luonteeltaan ja motiiviltaan hyvin erilaisia, joten niiden niputtaminen pahuuden käsitteen alle voi vaikuttaa varsin epä-älylliseltä. Uskon kuitenkin että yhteisöt tarvitsevat tällaisen kategorian, jotta hyväksyttävän toiminnan rajat piirtyisivät selkeinä.

    Pahuuden ymmärtämisen kannalta voi siis olla hyödyllistä luopua koko pahuuden käsitteestä, koska sen alle mahtuu täysin erityyppisiä tekoja, joita ei mitenkään voi yhdeltä kannalta ymmärtää. Pahuuden vähentämisen ja estämisen kannalta on kuitenkin hyvä, että pahuuden käsitettä käytetään julkisessa keskustelussa.

  5. Tästä [1] löytyy analyysia aiheesta.

    “Kaiken joukkotuhonnan taustalta tuntuu löytyvän samat inhimilliset syyt, kuten pelko, inho, kostonhimo ja viha.”

    “Akateemisesta taustastaan huolimatta Chirot ja McCauley kirjoittavat ymmärrettävästi ja sujuvasti aiheestaan, johon he ovat perehtyneet perusteellisesti niin kirjallisuuden kuin kenttätyön kautta monet vuodet.”

    [1] http://www.rauhanpuolustajat.fi/pystykorvakirjat/kirjat/2008/miksei_tapeta_niita_kaikkia.html

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *