Žižek ja sosiaalidemokratian puolustaminen

Posted on December 6 2009 by frank

Kulttuurintutkimuksen ja vasemmistolaisuuden eri suuntiin räiskyvä rokkitähti Slavoj Žižek kävi kertomassa Porthaniaan kokoontuneelle kansanjoukolle kuinka olla kommunisti tänään. Hengästyttävä parituntinen monologi sisälsi tiuhan tujauksen teemoja tarjoiltuna tajunnanvirranomaisesti. Itse jäin eniten pohtimaan kuinka demokratia ja erityisesti sosiaalidemokratia ovat vaarassa jäädä jyrän alle ja jäinkin pohtimaan, miten ne voitaisiin pelastaa.

Žižek näki sosiaalidemokratian olevan uhattuna kahdelta suunnalta. Ensinnäkin Singaporen, Kiinan, ja Venäjän johdolla on syntymässä uusi yhteiskunnallinen järjestelmä, ‘kapitalismi aasialaisin arvoin’, toisin sanoen kapitalistinen markkinatalousjärjestelmä yhdistettynä autoritaariseen, epädemokraattiseen johtamistapaan. Euroopassa ja Amerikassa markkinatalous ja demokratia ovat kulkeneet käsi kädessä, mutta Aasian maiden esimerkki pyrkii murtamaan tämän yhteyden. Markkinat voidaan vapauttaa, mutta kansaa silti johtaa rautaisella ottella väärinajattelijat eliminoiden. Ei ole mahdotonta, että tämä vapaiden markkinoiden ja kahlitun kansan yhdistelmä osoittautuu tuottavuudessaan tehokkaammaksi kuin ihmisoikeuksilla ja kansalaisoikeuksilla suitsittu länsimainen kapitalismi.

Toinen uhka tulee länsimaisten demokratioiden sisältä. Sosiaalidemokratia on laskusuhdanteessa kaikkialla Euroopassa. Toisesta maailmansodasta asti vallinnut tasapaino sosiaalidemokraattisen ja konservatiivisemman oikeistopuolueen välillä on monissa Euroopan maissa järkkynyt, kun sosiaalidemokraattinen puolue ei ole onnistunut enää oikeuttamaan omaa olemassaoloaan. Nykyjärjestelmään tyytymättömät eivät enää haaveile punaisesta vallankumouksesta, vaan kerääntyvät enemmän tai vähemmän äärioikeistolaisten populistipuolueiden lipun alle. Oikeistopopulismista on tullut oman aikamme työväenpuolue; asenteet jyrkentyvät ja koventuvat ympäri Eurooppaa.

Miten sitten ratkaista tämä ongelma? Žižek panee toivonsa Eurooppaan: “Suoraan sanottuna: tahdommeko elää maailmassa, missä ainoa valinta on amerikkalaisen sivilisaation ja nousevan kiinalaisen autoritaarisen kapitalismin välillä? Jos vastaus on kieltävä, ainoa todellinen vaihtoehto on Eurooppa.” Kiinalaistyylinen autoritaarinen kapitalismi ei varmaankaan tule olemaan Euroopan tie, mutta näiden maiden menestys rohkaisee muuta maailmaa samaan suuntaan, ellei ole vaihtoehtoista esikuvaa tarjolla. Liukuminen amerikkalaisempaan, vähemmän-tukea-ja-holhousta-mutta-enemmän-valvontaa-ja-rangaistuksia -yhteiskuntaan, jossa ‘kukin pärjätköön omillaan’ on suurempi uhkakuva. Liukuminen on nähdäkseni estettävissä vain jos onnistutaan muotoilemaan ‘eurooppalainen malli’, uskottava vaihtoehto amerikkalaiselle yövartijavaltiolle ja kiinalaiselle autoritarismille. Vahvana Eurooppa toimisi esikuvana muulle maailmalle, suunnannäyttäjänä kehittyville valtioille.

Mikä sitten voisi olla tämä Eurooppalainen malli? Toistaiseksi mallina on ollut vahva valtio, joka huolehtii kansalaisistaan, mutta menestyy silti globaalissa kilpailussa. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, EU:n olisi aika määrittää oma ytimensä, kirjoittaa auki eurooppalainen arvomaailma. Tarvittaisiin jonkinlainen euroopan eri kansoja puhutteleva prosessi, jossa pyrittäisiin määrittämään eurooppalaisuuden ydinarvot. Itse toivoisin ja uskoisin listalta löytyvän ainakin demokratian, sananvapauden, suvaitsevaisuuden, heikommista huolehtimisen ja yhteisöllisyyden.

Kun arvot olisi saatu kirjoitettua ylös, voisi Eurooppa ilmoittaa, että nämä ovat ne arvot, joiden takana seisomme. Pyrkimyksenämme on rakentaa yhteiskuntaa ja maailmaa, jossa nämä arvot toteutuvat kaikkein parhaiten. Järjestelmämme ei ehkä ole taloudellisesti kaikkein tehokkain, mutta mikään muu järjestelmä ei takaa kaikille kansalaisilleen mahdollisuutta elää hyvää elämää yhtä hyvin kuin eurooppalainen sosiaalidemokratia.

Kaiken kaikkiaan näen siis, että ainoa tapa estää hiljainen valuminen kohti hedonistista yksilöä palvovaa ja vähempiosaisista välittämätöntä kulutusyhteiskuntaa on uskottavan vastavoiman luominen. Nykysosiaalidemokraattien hiljainen torjuntataistelu on pelkkää valumisen hidastamista. Tämä uskottava vastavoima puolestaan on löydettävissä vain kirjaamalla ylös jonkinlainen arvomaailma, joka voidaan asettaa hedonistista yksilöyhteiskuntaa vastaan. Arvomaailman etsinnän suhteen uskon vielä Eurooppaan: uskon, että täältä löytyy tarpeeksi ajattelevia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet myös lähimmäisistään, jotta ‘eurooppalainen arvojulistus’ olisi sellainen, että minäkin voisin seisoa sen takana.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

6 responses to “Žižek ja sosiaalidemokratian puolustaminen”

  1. Frank says:

    Žižekin oma ratkaisu jäi hänen puhetulvassaan ainakin minulta kuulematta, joten en osaa sanoa, kuinka hän suhtautuisi näkemykseeni. Itse olen kuitenkin yhä selkeämmin alkanut nähdä, että postmoderni kantaaottamattomuus oli hyvä vastavoima aiemmin vallinneelle oman arvomaailman itsestäänselvän ylivertaisuuden dominanssille. Pelkkään kaiken kritisointiin perustuva vasemmistointelligentsija on lopulta kuitenkin syönyt liikkeen tyhjäksi mahdollisuudesta luoda positiivisia yhteiskunnallisia vaihtoehtoja. Nykyjärjestelmän epäkohdat osataan kyllä osoittaa, mutta realistista vaihtoehtoa ei kyetä esittämään. Postmodernismin ylittäminen tapahtuu vain uskaltamalla sitoutua johonkin arvojärjestelmään sen partiaalisuus ja keskeneräisyys tiedostaen. Siksi eurooppalaisen arvomaailman luominen on mielestäni niin tärkeä projekti.

  2. Johannes says:

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi,

    Žižekin mukaan ne uusliberaalit arvot, joita eurooppa nyt tottelee, ovat yhtä ideologisia kuin mikä tahansa muukin ideologia. Ongelma on se, että uusliberaalia taloustiedettä ja siitä juontuvaa politiikkaa pidetään nimenomaan tieteenä, ei ideologiana. Tieteestä emme voi keskustella kuin tieteellisin vasta-argumentein, mutta ideologia on mielipidekysymys.

    Uskon, että avoimen ideologioiden dialogin seurauksena on mahdollista luoda eurooppalainen arvoprojekti joka perustuu välittämiseen. Tähän projektiin voinee sitoutua niin maltillinen porvari kuin punavihreäkin.

    Mutta miksi suuret kansalliset ja kansainväliset hankkeet kuten rahaliikenteen kahlitseminen vaikuttavat nykyään niin työläiltä toteuttaa? Suuria projekteja on ollut aiemmin: Suomeen on esimerkiksi luotu joskus peruskoulujärjestelmä – se ei syntynyt itsestään.

  3. Frank says:

    Olen samaa mieltä, että nykypolitiikka on vahvan ideologista, mutta piiloutuu ‘taloudellisen rationaliteetin’ tarjoamaan neutraaliin kaapuun. Siksi tarvitaan arvoihin sitoutuneita vastavoimia tuomaan esiin tuon nyt piilossa olevan arvojen välisen kamppailun.

    Ja se on jännää kuinka tuollaiset suuret hankkeet tuntuvat mahdottomilta, kunnes yksi päivä herää siihen, että enemmistö onkin niiden kannalla ja ne vyöryvät kuin itsestään eteenpäin.

  4. Tuntuu, että tällaisena aikana Eurooppalaiset alkavat kaivautua juoksuhautoihinsa. Olen saanut vaikutelman, että solidaarisuutta koetaan yhä enemmän rajatumman piirin sisällä. Kun peli kovenee, ihmisten arvot kovenee. Kuten aina jaksan jankuttaa, etiikka ja eettisyys on etuoikeus ja sillä on usein kustannuksensa. Kun ihmiset eivät koe voivansa näitä kustannuksia kantaa, karsitaan eettisyys samalla kun karsitaan ihmisten työpaikkoja.

    Kapitalismi on talousjärjestelmä, eikä siihen tarvitse liittää arvopohjaa, kuten mainitsitkin. Tosin vaikuttaa siltä, että globaali kapitalismi ei ehkä sittenkään johda ainoastaan hyvinvoinnin lisääntymiseen. Näyttää siltä, että etenkin USAssa yhä pienempi erittäin hyvinvoiva ryhmä saa yhä enemmän valtaa ja yhä suurempi kansanosa putoaa hyvinvoivien kelkasta. Venäjällä ja Kiinassa tällainen kai on yhtä itsestäänselvää kuin talven tulo. Euroopan on vaikeaa kilpailla eettisesti, kun kukaan muu ei sitä tee. Kyseessähän on jälleen kerran kait eräänlainen versio tragedy of the commons:sista. Lopulta lähes kaikki kärsii.

    Kuluttamisessa eettisyys on jälleen kustannuskysymys. Sen lisäksi eettinen kuluttaminen on erittäin hankalaa. On todella vaikeaa arvioida erilaisten tuotteiden eettisyyttä. Se voi olla mahdotontakin, eikä kukaan jaksa käydä eettistä pohdintaa joka ikisen tuotteen kohdalla. Edellisestä johtuen kalliimmat, eettisemmät tuotteet varmaankin varsin helposti katoavat markkinoilta, ellei niiden eettisyyttä osata oikealla tavalla korostaa ja tehdä näkyväksi. Toisaalta ihmisten suhtautuminen markkinointiin lienee jo täysin väljähtynyttä – kukapa enää jaksaa uskoa myyntimiesten puheisiin, kun niissä harvoin on totuutta edes se toinen puoli.

    Kun ihmiset haluavat säilyttää työpaikkansa, ollaan alueella, missä ihmiset kokevat käyvänsä kamppailua selviytymisestä. Tämä kysymys on mielestäni keskipisteessä kysyttäessä, että mistä eettisempää tulokulmaa. Olisi voitava tarjota ihmisille turvallisempaa huomista, jotta muilekin kuin koville arvoille olisi tilaa. Suurempi taikatemppu sitten onkin, että miten tämä tehtäisiin.

    Asia on joka tapauksessa ratkaistava. Luultavasti me tulemme elämään yhteiskunnassa, jossa töitä ja työn laatuja on yhä vähemmän. Meidän on ratkaistava se, miten tarjoamme ihmisille perinteisen työelämän ulkopuolella mielekästä, yhteiskuntaa ja ihmisten hyvinvointia tukevaa tekemistä ja riittävän turvattua elämää.

    Tällä hetkellä en ole täysin vakuuttunut siitä, että kapitalismi track recordillaan on hirveän onnistuneesti vastannut tähän haasteeseen. Sen myötä on tullut paljon materiaalista hyvää, mutta samalla raadollinen kilpailu turvalliseksi koetun elämänuran tilalle. Kysymyksessä on vaihtokauppa, ehkä kysymys jonkinlaisesta balanssista, jonka ei pitäisi päästä liiaksi keikahtamaan.

    Yhtäältä voimakas lobbaaminen ja saavutettujen etujen ylläpitäminen ja kasvava hyväksikäyttö vaikuttaa ajavan yhteiskuntaa tällä hetkellä varsin raakalaismaiseen suuntaan. Etenkin USA vaikuttaa menevän yhä huonomalle tolalle. Monet maat ovat jo hyvinvointi- ja arvokurimuksessa.

    On kuitenkin kysyttävä, että kuinka pitkälle tässä edes lopulta voidaan mennä? Kansannousut ovat pääasiassa jääneet historiaan, mutta nähdäkseni kamelin selkä aina katkeaa jossain vaiheessa, jos sitä aivan loputtomasti kuormataan. Voi hyvin olla, että olemme siirtymässä tässä mielessä rauhattomampaan aikaan, jos riittäviä tasapainottavia vastavoimia ei ajoissa löydetä.

    Heittääkseni tähän edes jonkinlaista ratkaisua asian pyörittämisen lisäksi nostan esiin ajatuksen siitä, miten me olemme vuosituhansia eläneet: melko pienissä kylissä ja heimoissa. Tällaisissa yhteisöissä meille on lajityypillistä pitää omistamme huolta ja ehkä onkin niin, että tämä on juuri se suunta, jolla me voimme ylläpitää hyvinvointiamme. Tämä tuskin on vastaus siihen, miten suuria rakentavia linjoja piirretään, mutta ehkäpä tästä voi löytyä vastauksia yksittäisten ihmisten elämien onnellisempaan elämiseen. Pitämällä huolen omistaan.

    Toisaalta tämä sulkee ympyrän, sillä tämä on juuri sitä poteroihin kaivautumista, mistä aluksi aloitin. Ehkä ei enää nähdä muita konkreettisia ratkaisuja. Ja kai juuri tästä se populistipuoleiden nousu kumpuaa. Kun pakkanen kiristyy, on entistä helpompi löytää lohtua talvisodan hengen retoriikasta. Jotain yhteisöllisyyttä selvästi kaivataan, kuten lopulta aina.

  5. Lassi says:

    Täällä puhutaan pitkään ilmeisesti omenoista ja päärynöistä. Mutta Zizekistä kuitenkin pitkät jutut kirjoitin niin jaan sen nyt tännekin.

    http://www.facebook.com/timo.miettinen?v=feed&story_fbid=207080175571

  6. Lassi says:

    Tarkoitin siis, että tossa mun linkin keskustelussa on omppuja ja päärynöitä. Tätä en ehtinyt vielä lukea.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *