Toisen tulojen kasvu on toiselta pois

Posted on February 9 2011 by frank

Hesarin mielipidesivuilla käydyssä keskustelussa suurituloisista nousi jälleen esiin klassinen kysymys: “Miten se, että joku ansaitsee tai omistaa enemmän kuin toinen, on joltakin toiselta pois?” (Seppo Ilvessalo Hs 3.2.2011). Lienee parasta selvittää, miksi näin on.

Jos eläisimme loputtomien kulutustavaroiden maailmassa, eivät suurituloisten lisätulot olisi keneltäkään pois. Jos rikas rikastuu ja voi ostaa kolme kiloa graavilohta viikossa, ei se ole köyhältä pois, joka voi edelleen ostaa samat puoli kiloa. Valitettavasti valtaosa tuotteista on niin sanottuja niukkoja resursseja, eli niitä on olemassa rajallinen määrä. Tällöin kysynnän lisääminen lisää myös tuotteen hintaa. Ja tuotteen kallistuminen on köyhältä pois. Jos rikas rikastuu ja voi käydä parturissa kerran viikossa, nostaa tämä partureiden hintatasoa niin, että köyhä voi käydä siellä enää joka toinen kuukausi. Jos rikas rikastuu ja ostaa kantakaupungista kolmion eikä kaksiota, ei köyhällä ole varaa enää edes yksiöön.

Eli vaikka köyhän tulotaso pysyisi samana tai kasvaisi hieman, tarkoittaa tuloerojen kasvu sitä, että köyhän rahankäyttömahdollisuudet vähenevät. Eli vaikka hän ei absoluuttisessa rahassa mitattuna köyhtyisi, kaikilla käytännön mittareilla hän köyhtyy.

Tämän lisäksi kysymykseen tuloerojen kasvusta voitaisiin tietysti vastata monesta muustakin perspektiivistä ja kertoa, miksi se on psykologisesti, yhteiskunnallisesti ja oikeudenmukaisuuden kannalta ongelmallista. Kysymys siitä, tulisiko köyhien olla tästä faktasta katkeria tai rikkaiden potea huonoa omaatuntoa, vaatisi tietysti myös oman keskustelunsa.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!
kategoria: Aatoksia

8 responses to “Toisen tulojen kasvu on toiselta pois”

  1. frank says:

    Tämä kirjoitus julkaistiin myös tämän päivän (9.2.2011) Helsingin Sanomien mielipidepalstalla otsikolla ‘Köyhät köyhtyvät, kun tuotteiden arvo nousee’.

  2. “Tällöin kysynnän lisääminen lisää myös tuotteen hintaa. Ja tuotteen kallistuminen on köyhältä pois.”

    Ihan samalla laillahan se on rikkaalta myöskin pois.

    Toinen virhe tässä on se, että lähdetään olettamasta, että köyhät eivät olisi saanet lisää rahaa. Suomessa Rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät ovat rikastuneet. Rikkailla ihmisillä sattuu yleensä olemaan enemmän pääomia käytössä minkä vuoksi he hyötyvät talouskasvusta enemmnä.

    “Jos rikas rikastuu ja ostaa kantakaupungista kolmion eikä kaksiota, ei köyhällä ole varaa enää edes yksiöön.”
    Kolmion hinnat nousevat jos niiden kysyntä kasvaa, tämä ei silti juurikaan vaikuta yksiöiden hintoihin, koska niiden kysyntä ei ole muuttunut. Tästä pääsekin vielä yhteen pointtiin:

    Jos mulla on euro, ostan yhden maitopurkin. Jos mulla on kymmenen euroa, ostan yhden maitopurkin ja leipää. Jos mulla on sata tonnia, ostan yhden maitopurkin, yhden leivän ja Porschen. Eipä tuossa hirveästi kysyntä ole maidon suhteen kasvanut vai mitä?

  3. Perttu Rytsölä says:

    Olet oikeassa siinä, että hintojen nousu, inflaatio heikentää niiden asemaa, joiden tulot eivät nouse.

    Mutta inflaatiosta vastaavat ensisijaisesti poliitikot ja keskuspankkien kansantaloustieteilijät. Talouskasvu ja kysynnän lisääntyminen ei itsessään lisää inflaatiota.

    Väität, että niukkojen resurssien lisääntynyt kysyntä nostaa niiden hintaa. Se pitää kyllä paikkansa, mutta sitä en voi ymmärtää, miten parturipalvelut ovat niukkoja resursseja. Jos parturipalvelujen kysyntä lisääntyy, lisääntyy myös tarjonta. Asia on samoin kiinteistö- ja elintarvikealalla. Kun asuntoja myydään jollakin alueella paljon, niitä rakennetaan alueelle lisää.

    Niukkoja resursseja ovat esimerkiksi taide-esineet ja ne luonnonvarat, jotka ovat ehtymässä.

    Jätät myös huomiotta vaihtokaupan toisen osapuolen, rahan. Kun palveluja ja tuotteita ostetaan, niitten myyjä saa vaihtokaupaksi rahaa. Mikäli hän käyttää nämä rahat kulutukseen, hän lisää ko. kulutustavaroiden kysyntää. Mikäli hän investoi rahat uuteen bisnekseen, hän lisää tarjontaa.

  4. frank says:

    Ei pidä tässä sekoittaa kahta eri kysymystä:
    1. Onko toisen tulojen kasvu toiselta pois joissakin tilanteissa?
    2. Mikä tuloerojen taso on yhteiskunnallisesti paras tai oikeudenmukaisin?

    Ensimmäiseen kysymykseen vastaukseni on edelleen, että kyllä on. Niukkojen resurssien kohdalla näin tapahtuu. Läheskään kaikkien asioiden suhteen näin ei toki tapahdu – johtuen esimerkiksi siitä, että kysynnän lisääntyminen lisää myös tarjontaa.

    En siis pyri sanomaan, että rikkaiden rikastuminen olisi köyhiltä pois aina ja kaikkialla. Pyrin vain sanomaan, että yleinen truismi ‘ei rikkaiden rikastuminen ole keneltäkään pois’ ei pidä paikkansa.

    Mitkä sitten ovat niukkoja resursseja?
    Taloustieteilijöiden päiväunimaailmassa palveluiden kysynnän kasvu heijastuu suoraan tarjonnan kasvussa. Oikeassa maailmassa asiat eivät ole näin suoraviivaisia johtuen erilaisista kynnyksistä – kuten kouluttautumisesta – joita vaaditaan, jotta tarjonta kasvaisi. Oikeassa elämässä siis varsin moni resurssi käyttäytyy enemmän niukan resurssin kuin täysin vaihdettavan resurssin kaltaisesti.

    Ehkä sopivampi esimerkki niukoista resursseista tulee ruokamaailmasta. Maailmanlaajuiset lohi- ja tonnikalakannat ovat rajallisia. Mitä isomman osan rikkaat tästä rajallisesta kannasta kuluttavat, sitä pienempi osa päätyy köyhien lautaselle.

    Tämähän näkyy käytännössä jo nyt: Jossakin kehitysmaassa voi ihmisiä kuolla nälkään samaan aikaan, kun viljelijät myyvät ison osan sadostaan rikkaille länsimaalaisille ostajille. Länsimaalaisilla on varaa ylikuluttaa hyödykettä niin, että köyhälle ei jää sitä edes henkinsäpitimiksi.

    • Mitä tulee sitten näihin tonnikaloihin: ihmisiä on aivan liikaa. Kaikille ei riitä tonnikalaa, eikä voikaan riittää, eikä pidäkään voida riittää.

      Jos meillä on 2 leipää ja 5 kalaa, niistä ei taida riittää N:lle miljardille.

      Jos haluat oman tonnikalasi antaa jollekin muulle, feel free. Mut se on jokaisen oma päätös, että syökö sen kalansa vai antaako sen pois. Harvempi kuitenkaan antaa, enkä ainakaan minä näe siinä mitään väärää.

      Eräs resurssiongelma on myös statuksen suhteellisuus. Ihminen, joka Suomessa kokee itsensä syrjityksi ja köyhäksi olisi upporikas Afrikassa. Ongelmana on vaan se, että Suomessa olevat vertaavat itseään muihin natiiveihin, jolloin koetaan _suhteellista_ köyhyyttä, ei missään tapauksessa absoluuttista, jos puhutaan globaalista skoopista.

      Tämä statuksen suhteellisuuskin on omiaan lisäämään resurssipulaa. Mitä enemmän jengillä on keskimäärin, sitä enemmän jengi kokee, että heilläkin pitäis olla. Race to the bottom, resurssien kannalta.

      Ihmiset on lajityypillisesti kompetitiivisia ja ahneita, eikä siihen ole tähän mennessäkään mitkään lääkkeet purru. Eikä taida ihan heti purrakaan. Ainoa tosiaan on se, jos statusta aletaan määrittää toisella tavalla, esim s.e. kuka down-shiftaa enemmän. Ja mikä ettei. Ehkä sitä itekki pistää jonain päivänä kaukaisessa tulevaisuudessa vaihteen vapaalle ja liu’uttaa itsensä eläkkeelle muiden hartiavoimain kantaessa itse työn. In the meantime, kannan muitakin mennessäni ja olen siitä mielestäni tonnikalani ansainnut, myös moraalisesti.

  5. Mitä te luulette tapahtuvan, jos jakaisimme nyt kaikki resurssit tasan kaikkien kesken? Pidän nimittäin varsin todennäköisenä, että suhteellisen lyhyessä ajassa resurssien epätasainen jakautuminen tapahtuisi uudelleen.

    Mitä te luulette, että tapahtuisi, jos löytäisimme toisen maapallon, jolle voisimme siirtää nappia painamalla puolet väestöstäme? Pidän varsin todennäköisenä, että väestönkasvu jatkuisi hallitsemattomana molemmilla planeetoilla ja ilmastonmuutos tapahtuisi samaten molemmilla.

    10% ihmisistä ajattelee analyyttisesti. [1] Käytännöllisesti katsoen olemme eläimiä, joiden toiminta on pitkälti vaistopohjaista. Toimimme niiden parametrien puitteissa, joiden avulla olemme selvinneet savanneilta hengissä. Nykymaailmaan nämä parametrit sopivat kehnosti.

    Tottakai voidaan ajatella, että on väärin, ettei kaikilla ole asiat yhtä hyvin tai ehkä paremminkin yhtä huonosti. Tottakai voidaan ajatella, että kaikki pitäisi jakaa tasan. Pitääkö sitten myös ajatella, että kaikki työ ja kaikki työttömyys on samanarvoista? Tulisiko kaikesta maksaa tasapalkkaa? Luuletteko, että kaikkia töitä on yhtä mukavaa tehdä? Jos siitä ei palkita, että sitoo todella suuren osan elämästään työhönsä ja ammattitaitoonsa, luuletteko, että kukaan sitä viitsisi tehdä? Olisiko se sitten oikeudenmukaista, että työn vaihdanta rahaan olisi riippumatonta siitä, että kuinka moni kutakin työtä pystyy tekemään ja viitsii tehdä?

    Luultavasti suurin piirtein jokainen n.s. intellektuelli haluaisi toimia tutkijana tai tuotekehittelijänä rajattoman budjetin siivittelemänä ilman aikataulujen painetta. Luultavasti kukaan ei haluaisi pestä vessoja. Luultavasti kukaan ei haluaisi tehdä kolmivuorotyötä tai päivystystyötä.

    Käytännön syistä seuraa epätasa-arvo. Oravanpyörästä voi paeta ylös tai alas. Se on sitten arvovalinta, joka toki on tilaisuuksien rajoittama, että kumpaan suuntaan kukin pyrkii. Jos ylöspäin halutaan paeta, niin se voi ottaa useamman sukupolven uhrauksen. Onko se oikeudenmukaista, että useamman sukupolven kovan työn seurauksena joku saa helpomman elämän, jos toisaalta useamman sukupolven työttömyyden seurauksena edelleen voidaan jatkaa samaa? Onko se huono asia, että useamman sukupolven kovan työn seurauksena voidaan ylläpitää ja tukea muidenkin elämää verovaroin?

    Oletteko ajatelleet, että itseasiassa se valtavan voimakas impulssi tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen tulee sieltä savannilta? Se tarve tulee vaistotasolta ja lienee alunperin palvellut tarkoitustaan pienissä laumoissa.

    Tottakai absoluuttinen tasa-arvon vaatimus voidaan laajentaa koskemaan koko ihmiskuntaa arvotasolla, mutta käytännössä sen saavuttaminen on mahdotonta. Jos yrittäjyys ja työnteko ei kannata, kuka sitä viitsii ? Ja jokatapauksessa hallitsematon väestönkasvu tulee ylläpitämään jatkuvaa köyhyyden kierrettä siitä huolimatta mitä mieltä me olemme sen oikeudenmukaisuudesta.

    Voisi tehdä ihan hyvää itse kullekin valvoa neljä yötä järjestelmäpäivystyksessä peräjälkeen sen lisäksi, että hommat pitää hoitaa päivälläkin tilanteessa jossa järjestelmä on saatava kuntoon aamuun mennessä valtavien sanktioiden uhalla. Voin nimittäin ihan omasta kokemuksesta sanoa, että jos tuosta ei olisi saanut asiallista korvausta olisin sanonut jo ensimmäisen yön jälkeen, että pitäkää tunkkinne, en minä viitti, tää ei oo kivaa.

    Näitä hommia on paljon, joita ei oo aina kivaa tehdä. Yleensä siitä kompensoidaan ja jo tästä kumpuaa eri resurssit eri ihmisten käytettäväksi.

    Ja sanotaan nyt vielä sekin, etten ollenkaan ole sitä mieltä, että on olemassa jokin kategorinen imperatiivi, joka oikeuttaa sen, että työtä tekevien tulisi antaa omastaan pois vieläkin enemmän kuin nyt valtion toimesta otetaan. Toki jokaisella teistä on oikeus ja mahdollisuus antaa omastanne muiden auttamiseksi, mutta en näe, että on vastaavasti oikeus velvoittaa sen lisäämiseen. Jokaisen on saatava tehdä omat arvovalintansa lakien puitteissa ja toistaiseksi sellaista lakia ei ole haluttu asettaa, joka loisi vieläkin suuremman velvoitteen muiden tukemiseksi. Progressiivinen verotus ja monet progressiiviset yhteiskunnan tuet jo tuottaa valtavan määrän tulonsiirtoa. On kuitenkin kysyttävä, että missä on se raja, missä on se piste, jonka jälkeen tulonsiirto on niin suurta, että se vähentää ihmisten halukkuutta olla tuottamassa resursseja sen sijaan, että he ovat puhtaasti niitä kuluttavalla puolella.

    Kyllä kaikki meistä ainakin teoriassa haluaisivat sen utopian, missä kaikilla on kivaa ja banaaneja ja mersu. Käytännössä tämä on kuitenkin mahdotonta ja on täysin epärealistista ajatella, että kaiken jakaminen tasan auttaisi yhtään mitään yhtään pidemmällä aikavälillä. Täydellisellä jatkuvalla tasajaolla voisimme kuitenkin romuttaa yhteiskuntamme perustan, joka rakentuu ihmisten yrittelijäisyydelle. Tätä kokeiltiin Neuvostoliitossa, eikä se ymmärtääkseni mitenkään erityisen hyvin toiminut.

    Toisaalta meillä on luissa ja ytimissä kamppailu hierarkiassa ja kamppailu statuksesta. Tätä ei saada poispyyhittyä kauniilla puheilla. Joku on aina valmis ottamaan paikkasi, jos sen olet valmis pois antamaan.

    Resurssien epätasainen jakautuminen on väistämätöntä. Sen etiikkaa voidaan pohtia, mutta se pohdinta ei pese pois niitä realiteetteja, joiden kanssa ollaan tekemisissä. Kyse ei mielestäni ole naturalistisesta virhepäätelmästä, jos todetaan, että tämä vallitseva asiaintila on itseasiassa seurausta meidän lajityypillisestä käytöksestämme. Ehkä tosiasioista ei voida johtaa arvoja, mutta ei se toisinpäinkään toimi. Ei kauniista arvoista voida rationalisoida todellisuutta, joka olisi “kaikille kiva”, kun eletään todellisen maailman ja meidän lajityypillisten rajoitteidemme puitteissa.

    Jos joltain osin rikkaamman tulojen lisääntyminen on köyhemmältä pois, se toisissa asioissa taas lisää köyhemmän hyvinvointia. Nykyisin melkein kuka tahansa suomalainen voi omistaa tietokoneen, joka avaa ikkunan valtavaan tiedon ja resurssien maailmaan. Tätä ei ole ollut rikkaimmillakaan vain hetki sitten.

    Totta kai jossakin kohtaa kulkee varkauden raja, mutta se kulkee molempiin suuntiin. Ehkäpä jossain vaiheessa rikkaalla on niin paljon, että se tuntuu varkaudelta, mutta vastaavasti jossain vaiheessa tuloa siirretään niin paljon, että se tuntuu varastamiselta aivan yhtä lailla.

    Käytännössä kun verotus ylittää kolmanneksen tuloista siitä seuraa pelkästään veronkiertoa, koska verotus koetaan kohtuuttomaksi. Tämä olisi hyvä pitää mielessä. Mikä on oikeudenmukaista ja kenen kannalta? Missä vaiheessa kuljettaessa absoluuttista tasa-arvoa kohti laitetaan lypsylehmät lihoiksi, kun ihmisten halukkuus osallistua yhteiseen oman edun tavoittelun sivuvaikutuksena katoaa?

    [1] http://www.tiede.fi/artikkeli/1330/arkijarki_hylkii_tiedetta

  6. fanny H says:

    itekki monta kertaa miettiny et mitä toi sanonta että se että joku ansaitsee on toiselta pos… Mielenkiintosta lukea mitä mieltä ihmiset on. Onhan se tietenki köyhille huono jos tuotteet kallistuu ja ne siitä kärsii eniten, mutta pakko sanoa että tuntuu kun kaikki yritettäisiin pitää köyhinä. Heti kun alkaa tehdä rahaa nii verot ja hinnannousut syö sitte kaiken, eli käteen jää vaan enemmän töitä ja melkein yhtä vähän rahaa kuin aikaisemmin.

  7. teen tästä aiheesta juuri essee-esitelmää ja tässä on paljon mielenkiintoisia näkemyksiä, kiitos paljon!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *