Oletko miettinyt, miksi yhteiskuntamme on salllinut yritysten olemassaolon?

Posted on April 3 2012 by frank

Koska viimeksi pohdit, pitäisikö lainsäädäntömme sallia nykyisenkaltaisen yritystoiminnan? Et ole tainnut asiaa hirveästi miettiä? On itsestäänselvää, että yhteiskunnassamme toimii joukko itsekkääseen voitontavoitteluun keskittyviä organisaatioita. Nykyiset itsestäänselvyydet ovat kuitenkin useimmiten pitkän historiallisen prosessin tuotoksia. Tehdäänpä siis pikainen ruumiinavaus yritystoiminnan historiaan. Voimme ehkä oppia, miten ajatella yritystoiminnasta toisin.

Avain nykyiseen yritystoimintaan löytyy osakeyhtiölain pykälästä 2: “Osakkeenomistajat eivät vastaa henkilökohtaisesti yhtiön velvoitteista.” Osakeyhtiö on valtion suoma erityisoikeus, jossa yksilöille annetaan mahdollisuus kerätä vapaasti toimintansa voitot itselleen ilman että on henkilökohtaisesti vastuussa tappioista. Kun oma pää ei ole pölkyllä, uskaltaa ottaa suurempia riskejä, ja yhteiskunnat ovat katsoneet tämän toiminnan palvelevan yhteiskunnan kokonaisetua pitkällä aikavälillä.

Aina ei ole ollut näin. Taloudellista toimintaa on sivistyneissä yhteiskunnissa ollut jo vuosituhansia ja Kroisoksen ajoista lähtien (~550 ekr.) kultaraha on toiminut vaihdon välineenä. Valtaosan historiasta omistus ja kaupankäynti oli kuitenkin kasvollista ja vastuu henkilökohtainen. Jokin kiinalainen tai venetsialainen suku saattoi olla rikas ja mahtava, mutta vallankäyttäjä – suvun päämies – oli viime kädessä vastuullinen kaikesta kauppaimperiuminsa toimista. Itä-intian kauppakomppanian ja Stora Kopparberg -kaivosyhtiön kaltaiset suuria investointeja vaativat hankkeet olivat poikkeuksia, joiden omistustapa muistutti enemmän nykyisenkaltaista. Niitä oli kuitenkin 1800-luvulle asti vain kourallinen ja ne toimivat tavallisesti jonkinlaisella kuninkaan poikkeusluvalla.

Pidäkkeettömän kapitalismin luvattu maa Yhdysvallat on hyvä esimerkki kuvaamaan, mitä viimeisen reilun sadan vuoden aikana on tapahtunut. Brittien asettamista kauppamonopoleista vapautuminen oli yksi itsenäistymisen (vuonna 1776) keskeisistä motivaattoreista ja ‘founding fathers‘ olivatkin hyvin tarkkoja yritystoiminnan säätelystä. Yrityksille annettiin vain määräaikainen toimilupa, ja yritysten mahdollisuuksia lainata rahaa, omistaa maata ja joskus jopa voitontekoa rajoitettiin. Yritys sai myös tehdä vain sitä aktiviteettia, johon sillä oli lupa. Lainsäätäjillä oli yksipuolinen oikeus purkaa tai muuttaa toimilupaa. Rajoitusten rikkomisesta tai toimiluvan päättymisestä seurasi, että yritys lakkautettiin. Lupia myönnettiin lähinnä vain yleishyödyllisiin tarkoituksiin kuten siltojen rakentamiseen. Yritystoiminta oli siis tiukasti kontrolloitua.

Teollistuminen, Yhdysvaltojen sisällissota 1800-luvun lopulla ja rikastuneiden teollisuuspamppujen sekaantuminen politiikkaan muuttivat kaiken tämän. Yritykset alettiin nähdä yhteiskunnallisina työkaluina, joiden keskinäinen kilpailu ajaa teknologista kehitystä eteenpäin ja näin tuottaa valtaa ja hyvinvointia yhteiskunnalle. Yritysten toimintaa alettiin vapauttaa yhä enemmän säännöstelystä. Tämä johti eriarvoistumisen kasvuun (joidenkin tutkimusten mukaan parhaimmillaan 1% Yhdysvaltojen perheistä omisti 59% omaisuudesta), joka johti lakkoihin, kapina-aaltoihin, väkivaltaisiin yhteenottoihin ja ammattiyhdistysten vahvistumiseen. Viimeistään vuoden 1929 talousromahdus ja Toinen maailmansota pakotti muuttamaan kurssia ja yritystoimintaa ja eriarvoistumista pyrittiin jälleen hillitsemään yrityslakeja tiukentamalla ja progressiivisella verotuksella. Kehitys kulkikin pitkään toiseen suuntaan, kohti vahvempaa valtiota ja tasa-arvoisempaa tulonjakoa. Keskiluokan elämänlaatu parani ja hyvinvointi oli yhä useamman käsissä.

Viimeiset vuosikymmenet ollaan jälleen menty toiseen suuntaan, kohti yritystoiminnan ja erityisesti finanssisektorin yhä vähäisempää sääntelyä. Viimeistään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kapitalismin katsottiin ‘voittaneen’ ja talouden vapauttaminen alettiin nähdä ainoana mahdollisena kehityssuuntana. Jotkut puolustavat tätä kehitystä, jotkut kritisoivat sitä, mutta molemmat katsovat, että se on väistämätön osa tämänhetkistä todellisuutta.

Mitä opimme tästä suurin linjoin piirretystä historiallisesta katsauksesta? Lähinnä sen, että nykyisenkaltainen ajatus yrityksestä itsenäisenä toimijana, jolla on itsestäänselvä olemassaolon oikeus, on historiallisesti varsin uusi ajatus. Viidenkymmenen vuoden päästä käsityksemme yrityksien oikeuksista ja velvollisuuksista voi olla jotain aivan muuta.

Lopulta yritystoiminta on valtion myöntämä etuoikeus: oikeus tehdä voittoa pelkäämättä tappiota. Sen olemassaolon oikeutus on siinä, että valtio katsoo toisiaan vastaan kilpailevien yritysten tuottavan enemmän kokonaishyötyä kuin haittaa. Valtion tehtävä on tällöin säännellä yritystoimintaa siten, että sen hyödyt ovat mahdollisimman paljon suuremmat kuin sen haitat. On ideologista tyhmyyttä uskoa, että mitä enemmän kilpailua vapautetaan, sitä enemmän yritystoiminta hyödyttää yhteiskuntaa. Toiminnan liika vapauttaminen johtaa eriarvoistumisen räjähdysmäiseen kasvuun, joka ei ole yhteiskunnan kokonaisedun mukaista. Yhtä ideologista tyhmyyttä on uskoa, että tukahduttamalla yritystoiminta sääntelyn avulla kokonaan saavutettaisiin jotakin hyödyllistä. Sopivasti kanavoitu kilpailu tuottaa parempia tuloksia kuin sokea sääntely.

Yritystoiminta on hyvä renki, mutta huono isäntä. Olennainen kysymys on, miten meidän tulisi sitä säännellä, jotta sen synnyttämä raadollinen kilpailu parhaiten palvelisi meidän kaikkien hyvinvointia ja aiheuttaisi mahdollisimman vähän pahoinvointia. Jos yritykset eivät tuota hyvinvointia, ei niillä ole olemassaolon oikeutusta ja yhteiskunnan tulee ne lakkauttaa. Pragmaattinen politiikka on pyrkimystä säädellä yritystoimintaa siten, että se väkisinkin johtaa hyvinvoinnin kasvuun.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

17 responses to “Oletko miettinyt, miksi yhteiskuntamme on salllinut yritysten olemassaolon?”

  1. Tämähän on loistava uutinen. En tosiaan tiennyt, että yritystoiminta on valtion myöntämä etuoikeus: oikeus tehdä voittoa pelkäämättä tappiota. Olen yrittäjänä jostain syystä kuvitellut, että yritykseen sijoittamani rahat ovat hyvinkin suuressa riskissä, eikä mitään takeita ole että koskaan saan rahojani takaisin tai edes korvausta tekemästäni työstä. Voisitko siis hieman avata tuota puolta, eli miten valtio takaa sen, että en joudu pelkäämään tappiota. Olen nimittäin sijoittanut lähes kaiken omaisuuteni yritykseeni, ja kieltämättä minua huolestuttaa se, että jos liiketoiminta ei onnistukaan, kaikki rahani kuluvat työntekijöiden palkkojen, sekä verojen ja sosiaalikulujen maksamiseen, eikä itselleni jää penniäkään. Tämä mielestäni on aika iso riski.

    Yksi toinenkin ajatus jäi askarruttamaan – jos yritystoiminta kiellettäisi, kuten ehdotat, mistä työpaikkoja ihmisille? Olisivatko kaikki valtion palveluksessa? Ja mistä sitten valtiolle löytyisi rahaa palkkojen maksamiseen? Vai olisiko tämä eräänlainen kommuuni jossa jokainen tekee työtä yhteiseksi hyväksi, ja sitten yhdessä jaetaan ruoka ja majoitus niin että rahaa ei tarvita?

  2. frank says:

    Kiitoksia kommentistasi Jani!

    Hyvä, että nyt tuli selväksi, että yrittäjänä nautit etuoikeudesta.

    Yritykseen sijoittamat rahasi toki ovat vaarassa, samoin kuin kenen tahansa mihin tahansa osakeyhtiöön sijoittamat rahat ovat vaarassa, jos yritys tekee konkurssin. Jos siis sinä otat tietoisen riskin ja sijoitat lähes koko omaisuutesi yritykseesi tai minä otan tietoisen riskin ja sijoitan koko omaisuuteni Nokian osakkeisiin, toki sijoittamamme rahat ovat vaarassa. Riski on suuri, ja on jokaisen henkilökohtainen asia, kuinka paljon rahaansa pistää kiinni yritystoimintaan. Toisaalta myös voitonmahdollisuudet ovat valtavasti suuremmat kuin sukanvarteen laitetun rahan. Joitakin kiehtoo yritystoiminnan tarjoama yhdistelmä omaa vapautta, voitonmahdollisuuksia ja riskejä. Jos ei kiehdo, ei kukaan pakota olemaan yrittäjä.

    Pointti on siinä, että voit ottaa omistamasi yrityksen nimissä esimerkiksi lainaa tai ostaa tuotteita tai palveluja. Jos yritys menee konkurssiin, et sinä kuitenkaan ole henkilökohtaisesti vastuussa näiden lainojen ja velkojen takaisinmaksusta. Astut konkurssipesän tuhkasta vapaana miehenä valmiina aloittamaan uudestaan.

    Osakeyhtiön perustamiseen tarvitsee pääomaa toki 2 500 euroa (+ 350e rekisteröintimaksu). Se on se vähittäismäärä omaa riskiä, jonka valtio tällä hetkellä vaatii, että saa oikeuden yrityksen kautta ottaa lainaa ja tehdä muita liiketoimia ilman, että on henkilökohtaisesti vastuussa tappioista. Esimerkiksi vuonna 2010 aloitti toimintansa 33 000 uutta yritystä. Varsin monet siis kokevat, että tämä etuoikeus on rahansa väärti!

  3. frank says:

    Sitten vielä pieni korjaus: En missään ehdota, että yritystoiminta pitäisi kieltää. Ehdotan, että meidän pitäisi katsoa, millä säännöillä yritystoiminta tuottaisi mahdollisimman paljon hyvinvointia. Ja uskon, että sopivasti säädelty yritystoiminta tuottaa enemmän hyvinvointia kuin esimerkiksi yritystoiminnan totaalinen kieltäminen. Yritystoiminta synnyttää työpaikkoja, luo uusia tuotteita ja palveluita sekä parantaa olemassaolevien tuotteiden ja palvelujen laatua. Se palvelee siis hyvinvointiamme monella tavalla. Siksi kysymys ei ole yritystoiminnan lakkauttamisesta, vaan sen sopivasta suitsimisesta niin, että sen hyvinvointia edistävät vaikutukset maksimoituisivat samalla kuin hyvinvointia rapauttavat vaikutukset minimoituisivat.

    Suhtaudun siis kannustavasti yritysten perustamiseen ja olen esimerkiksi ilolla seurannut suomalaisen start-up -skenen vahvistumista viime vuosina. Halusin vain muistuttaa, että kaikkea yritystoimintaa – suuryrityksistä pienyrityksiin – tulisi lopulta arvioida sen pohjalta, miten ne palvelevat ihmisten hyvinvointia.

  4. Kiitos vastauksesta. Itse asiassa totuus ei ole aivan sellainen kuin kuvailet. Yritys ei nimittäin saa lainaa läheskään niin helposti kuin yksityishenkilö. Yrityksellä pitää olla tukeva tase ja kunnolla liiketoimintaan jos lainaa haluaa, ja olisi kaiketi aika kohtuutonta että siinä vaiheessa yrityksen ottaessa lainaa tämä riski ulottuisi sen omistajiin muuten kuin tehdyn sijoituksen verran. Yleensähän yksittäinen omistaja ei voi kovin paljon vaikuttaa yrityksen tekemiin päätöksiin.

    Voin kertoa omasta kokemuksestani, että olen joutunut yritykselleni kaksi kertaa nostamaan lainaa, käyttäen vakuutena yrityksen omaisuutta – kummallakaan kerralla tämä ei ole onnistunut ilman että olen lisäksi henkilökohtaisesti taannut yrityksen lainan. Eli jos yritys ei maksa lainaa takaisin, minä joudun itse maksamaan sen. Yrittäjänä olen luonnollisesti valmis tämänkin kaltaiseen riskiin. En pysty näkemään minkäänlaista tapaa ainakaan pienelle / nuorelle yritykselle toteuttaa tätä kuvailemaasi riskitöntä tapaa tehdä voittoa.

    Tuo vastuun rajoittaminen osakepääomaan on täysin perusteltua ja tarpeellista – yrittäjä ottaa jo lähtökohtaisesti paljon työntekijää suuremman riskin yrityksen perustaessaan. Toki olet oikeassa siinä, että suuri riski tuo myös suuremman mahdollisen tuoton, mutta tässä ei kai pitäisi olla mitään väärää? Eihän se kuitenkaan ole keneltäkään muulta pois jos yritys menestyy ja yrittäjä siinä riskinsä vastapainoksi rikastuu?

  5. frank says:

    Kiitos tarkennuksesta ja kuvauksesta yrittäjän arjesta, Jani!

    Kirjoitukseni sanavalinnat lienevät olleet turhan kärjekkäitä, kun monet ovat tulkinneet minun vastustavan esimerkiksi yrittäjyyttä. Tätä en kuitenkaan pyrkinyt väittämään. Mielestäni on esimerkiksi ihan oikein, että suuri riski tuo myös suuremman potentiaalisen tuoton.

    En myöskään ole sitä mieltä, että pitäisi purkaa tuo nykymalli, jossa osakkeenomistajat eivät vastaa henkilökohtaisesti yhtiön velvoitteista. Pyrin vain sanomaan, että se on historiallisesti aika tuore keksintö ja se on keskeinen rakenteellinen muutos, joka mahdollisti nykyisen yritystoiminnan. Ja nykyinen yritystoiminta on tuonut muassaan huomattavasti hyvinvointia kuten viimeisen 150 vuoden kehitystä katsellessa voimme todeta.

    Kaiken kaikkiaan kirjoitukseni pointti oli muistuttaa siitä, että meidän ei tulisi ottaa yritysten olemassaoloa tai niiden nykyisiä oikeuksia itsestäänselvyyksinä, vaan miettiä miten nykyinen tapa säännellä yritysten toimintaa palvelee tai on palvelematta yleistä hyvinvointia. Ja samalla pohtia millä tavalla yritystoiminta tulisi järjestää, jotta se palvelisi kaikkein parhaiten kaikkien hyvinvointia.

  6. Aleksi says:

    Lisäykseksi Jani Penttisen kysymykseen: “Eihän se kuitenkaan ole keneltäkään muulta pois jos yritys menestyy ja yrittäjä siinä riskinsä vastapainoksi rikastuu?”

    Ei välttämättä. Pienyritysten kohdalla arvatenkin harvemmin.

    Yrityksen menestys voi kuitenkin olla muilta pois jos toiminta on monopolisitista, jolloin hinnat nousevat kohtuuttomiksi, jos alalla on perverssejä kannustimia (terveydenhuollon “race to the bottom”) tai jos toiminnan ulkoisvaikutuksia ei ole huomioitu verotuksessa ja sääntelyssa (esim. fossiilienergiayhtiöden ja öljyteollisuuden kanssa liittoutuneen oligopolistisen autoteollisuuden tuottamien saasteiden aiheuttama kuolleisuus).

    Myös pankkien ja pankkien kaltaisten yritysten ja muiden “too big to fail” -yritysten kohdalla menestys on muilta pois. Näissä implisiittinen sosialisoitu riski aiheuttaa toteutuessaan huomattavaa haittaa muille, kuten vuonna 2007 alkanut talouskriisi selvästi osoittaa.

  7. Jari says:

    “Kaiken kaikkiaan kirjoitukseni pointti oli muistuttaa siitä, että meidän ei tulisi ottaa yritysten olemassaoloa tai niiden nykyisiä oikeuksia itsestäänselvyyksinä, vaan miettiä miten nykyinen tapa säännellä yritysten toimintaa palvelee tai on palvelematta yleistä hyvinvointia. ”

    Jälleen kerran vasemmiston sankari iskee yksilön vapauksiin elää ja yrittää. Kirjoituksesi oli niin täynnä asiavirheitä, että tekisit itsellesi palveluksen poistamalla sen.

  8. asdfas says:

    “Lopulta yritystoiminta on valtion myöntämä etuoikeus: oikeus tehdä voittoa pelkäämättä tappiota.”

    Kommunistina toki arvostan kaikkea antikapitalistista propagandaa mitä nyt kukaan viitsii nettiin suoltaa, mutta kuten jo yllä todettiin niin tämä ei pidä paikkaansa. Sijoittaja tai yrittäjä riskeeraa sijoituspääoman, ja sijoituspääoman menettämistä sanomme tappion tekemiseksi.

    Tietysti jos valtio esimerkiksi pelastaa yrityksen konkurssilta, sen omistajat todellakin ovat nauttineet oikeudesta tehdä voittoa pelkäämättä tappiota. Yleensä näin ei tosin ole.

    Toki provosoivat sanavalinnat on ihan paikallaan poleemisissa bloggauksissa, mutta joku roti nyt hei.

  9. frank says:

    Jari: “Jälleen kerran vasemmiston sankari iskee yksilön vapauksiin elää ja yrittää. Kirjoituksesi oli niin täynnä asiavirheitä, että tekisit itsellesi palveluksen poistamalla sen.”

    Kiitos väkevän ilahduttavasta kommentistasi!

    Pointtini oli nimenomaan muistuttaa siitä, että osakeyhtiötoiminta ei ole mikään yksilölle taivaasta annettu vapaus, vaan valtion sääntöteknisesti luoma etuoikeus. Se ei siis ole yksilön oikeus, vaan valtion mahdollistama etuoikeus.

    Enkä ajatellut poistaa kirjoitusta, mutta tekisit minulle palveluksen, jos yksilöisit tarkemmin kirjoituksen asiavirheet. Voisin oppia jotakin!

  10. frank says:

    asdfas: Kuten tuossa jo aiemmassa kommentissa totesin, toki sijoittaja riskeeraa sen sijoittamansa alkupääoman. Mutta pointti on siinä, että hän ei riskeeraa enempää kuin mitä on itse sijoittanut. Häntä ei esimerkiksi käsitellä rikollisena ja suljeta vankilaan, jos yritys menee konkurssiin, kuten keskiaikaisessa Englannissa. Hänellä on siis rajoittamaton oikeus yrityksen tekemiin voittoihin, mutta vain itse sijoittamansa pääoman kokoinen vastuu sen tekemistä tappioista.

    Ja yleiseksi selvennykseksi vielä: En pyri sanomaan, että tämä olisi huono asia. Itse asiassa rajallinen vastuu veloista rohkaisee ihmisiä yrittämään ja siksi on mahdollistanut paljon taloudellista ja teknologista kehitystä. Se on siis varsin toimiva valtion luoma kannustin yrittämiselle. Mutta se on etuoikeus, eikä mikään yksilön perusoikeus.

  11. Markku Porvari says:

    “Jos yritykset eivät tuota hyvinvointia, ei niillä ole olemassaolon oikeutusta ja yhteiskunnan tulee ne lakkauttaa.” – hä, mitäs humppaa tää nyt sit on, kuka olis se kaikkitietävä joka määrittelis yleisen hyvinvoinnin ja vaikka yritys ei sellaista tuottaiskaan, niin miksi se olisi hävitettävä?

  12. frank says:

    Markku:
    “hä, mitäs humppaa tää nyt sit on, kuka olis se kaikkitietävä joka määrittelis yleisen hyvinvoinnin”
    Sen mitkä asiat ovat suotavia yleisen hyvinvoinnin kannalta määrittää poliittinen prosessi. Siis se sama prosessi, joka nykyisen yrityslainsäädännön on alunperin luonut ja hyväksi katsonut.

    “vaikka yritys ei sellaista tuottaiskaan, niin miksi se olisi hävitettävä?”
    En oikestaan puhunut yksittäisistä yrityksistä, vaan nykyisen lainsäädännön mahdollistamasta yritystoiminnasta kokonaisuutena. Joka tapauksessa, kysymys on sama: Miksi ihmeessä yhteiskunnan pitäisi sallia sellaisten rakenteiden olemassaolo, jotka tuottavat pahoinvointia?

    En siis sano, että näin olisi. Mutta sanon, että jos näin olisi, niin poliittisen prosessin tehtävä olisi muuttaa näitä rakenteita.

  13. Henri Lentonen says:

    On se kyllä ikävä juttu, että tässä maailmassa on pakko räjäytellä ja repiä kaikki asiat rikki..

    Itse olen hieman vanhanaikainen niin ajattelisin asian niin, että eikö ihan rehellisellä lihasvoimalla voisi louhia? Vai onko meillä jonnekin kiire? 🙂

    Ruumiillisessa työssä ei ole mitään vikaa, päinvastoin se vain tekee terveeksi. Ja raskaan päivän jälkeen on myös mieli levännyt. Riippuu tietenkin täysin ihmisestä, esim. Beethovenin kyvyt olisivat täysin menneet hukkaan louhoksella. Meitä on moneksi. Mutta on yhteiskunnan asia hoitaa asiat niin, että meistä kaikista pääsee parhaat puolet esille. Tällä hetkellä koneet ovat ottaneet vallan ja elämme kuin matrix-elokuvassa. Tässä itsekin häärään tämän tietokoneen kimpussa jatkuvasti. 😛

    “valkoisen miehen taakka” ja ihminen on erkaantunut luomakunnasta niin paljon, että se alkaa näkyä jo esim. masennutilastoissa: miksi sadat tuhannet suomalaiset syövät masennuslääkkeitä, jos kerran elämme hyvinvointivaltion kulta-aikaa? Totuus lienee se, että ihminen saa oikeaa onnellisuutta yksinkertaisista, luonnollisista asioista kuten raskaasta työstä jotkut saa sävärit tai kuntosalista. Jos koneet tekee kaiken meidän puolesta, niin onko meillä enää mitään jäljellä tässä maailmassa? Samaan aikaan kuitenkin jokainen kone jollain tapaa on saastuttanut tätä luontoa ja olen aivan varma, että myös tällä on osuus masennukseen kun jokapuolella, jopa hunajassa on synteettisiä myrkkyjä.

    ‎”Vuosina 2003 ja 2004 on suomalaisesta hunajasta lö̈ydetty lää̈kejää̈miä niin paljon, että viranomaiset ovat tuhonneet kauppojen hyllyiltä useita eriä viime vuosina!”

    – Kari Koivulehto / Helsingin Yliopisto 2008

    http://​forum.bonekobrothers.com/​%28%29-luonnonmukaisen-elam​an-ylivoimaisuus-%28%29/​luonnollisen-elaman-ylivoim​aisuus!/

    Jos asiaa miettii, niin kaikki synteettinen on jollain tapaa pois meiltä kaikilta, koska se saastuttaa tai tappaa luontoa. Jos haluamme jatkaa eloamme tällä planeetalla, niin meidän tulee muuttaa yhteiskuntamallimme: tällä hetkellä raha päättää suunnan, oikea tavoite on, että ihmiskunnan etu päättää suunnan. Esim. koko maailman nälänhätä olisi parannettavissa pelkästään 20% vuodessa maailmassa käytettävissä mainostuloista. Mutta kaipa se sitten on tärkeämpää mainostaa, hmm? Mielestäni mainokset pitäisi kieltää lailla. Ne vain roskaavat ja ovat muutenkin inhottavia “ajatustatuointeja”, kun kaikesta jää jälki aivoihin mitä koet. Jos ihminen haluaa ostaa jotain, hän menee kauppaan. Jos ei tiedä missä on kauppa, menee google.com. 🙂

  14. frank says:

    Huom: Kirjoituksen herättämän polemiikin vuoksi kirjoitin uuden kirjoituksen, jossa pyrin selventämään, mitä oikein halusin sanoa. Sen otsikko on Yritysten oikeus olemassaoloon – eli kaskiviljelijöiden oikeus Savon korpimaihin.

  15. No ainahan tää polemiikki syntyy, jos yrittämisen Pyhään Lehmään kajotaan. Voisin huomauttaa tässä, että yrittämisessä on erittäin epädemokraattisia piirteitä. On tyypillistä, että yrityksessä vallitsee harvainvalta tai diktatuuri ja on kyseenalaista onko oikeutettua alistaa vapaat ihmiset tällaiseen vaihtosuhteeseen, jossa he joutuvat alistettuun asemaan.

    Voihan tätä argumentoida niin, että jokainen voi valita työpaikkansa, mutta kyseessä on aika lailla smoke and mirrors argumentti, koska jos 90% yrityksistä on autoritäärisesti ja totalitaristisesti johdettuja ei todellista vaihtoehtoa ole, vaikka se de jure olisikin.

    Startuppien kohdalla on se ongelma, että usein iso osa kapitaalista tule riskirahoittajilta, jotka sitten sanelevat sen miten edetään. Oman yrittämisen vapaus katoaa kuin tuhka tuuleen.

    Osuustoiminnasta voisi löytyä demokraattisia vaihtoehtoja yrittäjyyteen, olisikin tarkasteltava, että onko meillä riittävät rahoitusmenetelmät tämäntyyppiselle yrittämiselle, joka on lähtökohtaisesti demokraatisesti ja yleishyödyllisesti orientoitunutta. Voi hyvin olla, että osuuskunnat tarjoavat eettisemmän, tasa-arvoisemman ja paremman vaihtoehdon globalisoituvassa maailmassa.

  16. frank says:

    Osuustoiminta on kyllä mielenkiintoinen vaihtoehto, jonka lisääntyminen tuntuisi terveeltä tavalta rakentaa liiketoimintaa, joka on demokraattisempaa ja vähemmän liikevoittoa tuijottavaa. Se on aihe, johon pitäisi joskus perehtyä enemmän.

  17. Kommenteista tulee sellainen olo, että tosiaan yrittämistä pidetään itsestään selvänä oikeutena. Kirjoituksesi oli siis paikallaan herättelemään ihmisiä 🙂

    Usein täysin vapaita yrityksiä perustellaan juuri tuolla “keskinäinen kilpailu ajaa teknologista kehitystä eteenpäin ja näin tuottaa valtaa ja hyvinvointia yhteiskunnalle”, mutta jos kaikki tehokkuuden ja kehityksen hedelmät menevät hyvin harvojen pussiin, kuten esimerkiksi kuvailemassasi yhdysvaltojen aiemmassa tilanteessa, niin on jotakin pielessä. Siihen tarvitaan säätelyä, että toisaalta yksilö saa jonkun edun toiminnastaan, mutta yritys on myös yhteiskunnalle hyödyllinen rakenne.

    “Miksi ihmeessä yhteiskunnan pitäisi sallia sellaisten rakenteiden olemassaolo, jotka tuottavat pahoinvointia?” Niinpä 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *