Risto E.J. Penttilä ja Ruikuttavat Sedät – Suomen talouskasvun tuke

Posted on June 25 2014 by frank

Suomen tuleva talouskasvu vaatii sukupolvenvaihdoksen. On aika kammeta irti vallankahvasta “ruikuttavat sedät”* eli yritysjohtajat ja muut elinkeinoelämän edustajat, joiden ratkaisu kaikkiin ongelmiin on lähinnä julkinen valittaminen. Ruotsissa ja muissa maissa elinkeinoelämän edustajat ymmärtävät, että globaaleiksi muuttuneilla markkinoilla menestys syntyy innovaatioilla ja rohkealla brändinrakennuksella. Suomessa vallassa oleva sukupolvi elää edelleen uskoen lujasti valtiojohtoiseen kapitalismiin ja presidentin johdolla tehtäviin “vienninedistämismatkoihin.”

Nämä kasinotalouden kasvatit tottuivat siihen, että kun vienti ei vetänyt, oli paras resepti julkinen ruikuttaminen ja tuomiopäivän ennusteiden esittäminen. Kun tarpeeksi rummutti perikatoa, niin valtio devalvoi ja taas alkoi vienti vetää. Markka-aikaan tämä saattoi olla osittain toimiva resepti, mutta sen jälkeen kun Suomi liittyi euroon, on ruikuttavista sedistä tullut muinaismuistoja, jotka lähinnä torppaavat menestyksen mahdollisuuksia. “Yritysjohtajilta on jäänyt huomaamatta, että vastakkainasettelun ajan piti olla ohi”, kuten Jukka Luoman kanssa hiljattain Helsingin Sanomissa totesimme.

Hyvä esimerkki on Risto E.J. Penttilä, joka päätti tällä viikolla toimia. World Economic Forum listasi maailman kilpailukykyisimmät valtiot ja Euroopan ykkössijalle tämä arvovaltainen talousfoorumi rankkasi Suomen. Euroopan kilpailukykyisin maa, kova juttu!

Onneksi Risto E.J. Penttilä oli nopeasti korjaamassa väärinkäsitystä Financial Timesille kirjoittamassaan vastineessa, joka oli otsikoitu piristävästi: “Jos Suomi on parasta mihin Eurooppa pystyy, meidän tulisi olla huolissaan.” Risto E.J.P. muistutti ettei Suomen talous ole kasvanut viiteen vuoteen, telakat ovat vaikeuksissa, metsäteollisuus sulkee tehtaitaan, julkinen velka kasvaa ja väki vanhenee. Hän epäileekin, että ehkä World Economic Forum on yksinkertaisesti väärässä tai ainakin mittaa vääriä asioita.

Ensinnäkin Risto E.J.P.n kirjoitus on mainio veto Suomen maabrändin kannalta. Olisi harmillista, jos ulkomaiset investoijat ja liikkuva koulutettu työvoima kuvittelisi Suomen olevan vetovoimainen paikka. Silloinhan he voisivat vaikka haluta sijoittaa yrityksensä tai rahansa tänne! On tärkeää muistuttaa heille, että kaikki on pielessä ja Nokiakin myi kännykkänsä pois. Kaikki män. “On maamme köyhä ja siksi jää”, siinä kiteytettynä Risto E.J. Penttilän uusvanha suomalainen maabrändi.

Toiseksi Risto E.J.P. onnistuu myös olemaan sisäisesti ristiriitainen. Hän huomauttaa, että World Economic Forumin mittarit mittaavat lähinnä instituutioiden toimivuutta, mutta “hyvintoimivat instituutiot eivät aina käänny kilpailukyvyksi.” Näinhän se on. Jos haluamme vahvistaa Suomen vientiä, ei ratkaisu löydy instituutioita muuttamalla, vaan bisnesjohdon asenteita ja toimintaa muuttamalla. Meillä on jo Euroopan parhaat edellytykset tehdä hyvää tulosta, meiltä vain puuttuu bisneksestä ne rohkeat toimijat, jotka osaisivat kääntää nämä lähtöasetelmat kansainvälisiksi menestystarinoiksi. Olemme edelleen se Euroopan etupenkin hikipinko, joka tekee kaiken institutionaalisesti oikein, mutta ei pärjää oikeilla, kansainvälisillä markkinoilla.

Mutta kun Risto E.J.P. on todennut, että ongelma ei ole suomalaisissa instituutioissa, niin mitkä ovatkaan hänen ratkaisunsa? Tietysti muutokset suomalaisissa instituutioissa. Hänen mielestään ratkaisuna on “julkisen sektorin koon pienentäminen ja verotaakan vähentäminen” sekä se että “työttömille tarjotaan enemmän keppiä ja porkkanaa.” Samat ratkaisut muuten, jotka Risto E.J.P. tarjoaa ihan kaikkiin ongelmiin. En yllättyisi, jos Riston ratkaisu Suomen jalkapallomaajoukkueen menestyksen puutteeseen olisi “julkisen sektorin koon pienentäminen.” Eipä siinä mitään, näistä mielipiteistä hänelle palkkaa maksetaan.

Valitettavasti Risto E.J.P.:ltä on mennyt ohitse, että maailma ympärillä on siirtynyt jälkiteolliseen aikakauteen. “Piilaaksossa ei haeta kannattavuutta verotuksella tai halvalla työvoimalla“, kuten professori Liisa Välikangas on osuvasti todennut. Siellä luotetaan intohimoiseen yrittämiseen ja uuden luomiseen. Ne eivät ole rakenteista kiinni, vaan asenteesta.

Siksi en panisi paljoa toivoa sukupolveen, jonka liikkeenjohdon koulutus on Kekkosen aikaista. Tankero-englannilla ei rakenneta globaaleja kasvuyrityksiä. Laitan toivoni nuoreen sukupolveen, joka on jo osoittanut kykynsä rakentaa kansainvälisiä menestystarinoita ennakkoluulottomasti uusille kasvualoille. Nämä maailman parhaan koulujärjestelmän kasvatit uskovat sekä tulevaisuuten että itseensä – ja erityisesti siihen tuotteeseen, jota he myyvät. He uskaltavat markkinoida ja verkottuvat luontevasti niin Saksassa ja Silicon Valleyssä kuin Shanghaissa ja Singaporessakin. Toisin kuin härmäläisyyttään häpeävät vanhan polven Wahlroosit, nämä nuoret ovat rehdin ylpeitä kotimaastaan ja maksavat veronsa mielellään. Kun tekee bisnestä maailmalla, ei ole aikaa ruikuttaa Suomessa.

Olen ilolla seurannut kuinka tämä nouseva sukupolvi ei valita, vaan keskittyy tekemään bisnestä suurella sydämellä, kansainvälisen tason osaamisella ja rautaisella itsevarmuudella. Siksi Suomen toivo on heissä.

* Kirjoituksen inspiraationa toimi Facebookissa levinnyt Risto E.J.P.:n Financial Times -artikkelia kommentoinut toteamus, jonka mukaan: “Ruikuttavat sedät on se suomalaisen yritysmaailman suurin syöpä. Suomi on kilpailukykyinen maa, ongelma on vaan että sedät ei oo enää oikeen millään mittarilla kilpailukykyisiä johtajia.”

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

26 responses to “Risto E.J. Penttilä ja Ruikuttavat Sedät – Suomen talouskasvun tuke”

  1. Niko L. says:

    Jos veroasteella ja julkisen sektorin koolla ei kerran ole mitään merkitystä, niin miksi meillä sitten pidetään yllä niin korkeaa verotusta ja suurta julkista sektoria? Eikö niitä voisi yhtä hyvin pienentää, jos tulevaisuus on kuitenkin kiinni vain siitä, että keskitytään tekemään ja viis veisataan siitä, missä puitteissa yhteiskunta laittaa sen tekemään?

  2. frank says:

    Niko: Toki veroasteella ja julkisen sektorin koolla on väliä. Ja kilpailukykymme kannalta ne näyttäisivät olevan varsin sopivan kokoisia – ainakin jos World Economic Forumin mittareihin on luottamista. Pointti on siis siinä, että viennin ongelmat eivät liity niinkään julkisen sektorin kokoon kuin siihen, että meiltä puuttuu rohkeasti kansainvälistymiseen pyrkiviä yrittäjiä.

    • Kansainvälistynyt says:

      Tuon talousfoorumin mittareiden oikeassa olemiseen voin vastata vain omalta kohdaltani. Suomi on menettänyt kohdallani totaalisesti kilpailukykynsä työn tekemisessä. Suomessa innovointi, tai edes perus suorittaminen, ei kiinosta minua pätkääkään. Siitä pitää huolen kova verotus ja älytön sääntely. Molemmat ovat paisuneen julkisen mukanaan tuomia ongelmia.

      Mitä tulee kasvuyritysten puutteeseen, niin pidän sitä sääntelyyhteiskunnan luonnollisena ominaisuutena. Moni yritys kaatuu paperinpyörittelyyn, jää perustamatta tai muuttaa Viroon. Jos Suomi on niin kilpailukykyinen, niin miksi niin monet firmat suuntaavat Viroon?

  3. Samuli Pahalahti says:

    Minä olen ainakin jo vuosia sitten oppinut olemaan hyvin skeptinen kaikenlaisia selvityksiä ja raportteja kohtaan. Siksi tuo kilpailukykyhehkutus joutaakin suoraan roskakoriin.

    Totuus on hyvin lähellä sitä, mistä Penttiläkin puhuu: Suomi on paska paikka tehdä bisnestä. Yrittäjävastainen ilmapiiri, liikaa byrokratiaa ja turhaa sääntelyä, ja päälle vielä korkeat verot. Täällä ei yritetä siksi, koska se nyt vaan on niin hankalaa. Ei vilpittömällä innostuksella vielä saa ruokaa pöytään ja laskuja maksettua. Siitä yritystoiminnasta pitäisi jäädä jotain käteenkin, jotta sellaista viitsii tehdä vuodesta toiseen.

    Tulokset ratkaisevat: Suomi on kilpailukykyinen sitten kun tänne oikeasti alkaa virtaamaan ulkomaalaista pääomaa ja kansalaiset perustavat reilusti lisää uusia yrityksiä. Eivät sijoittajat ole niin tyhmiä, että ne jättäisivät sijoitukset tekemättä jonkun satunnaisen lehtijutun perusteella – etenkin, jos se olisi selvästi väärässä. Sijoitukset jäävät tekemättä siksi, koska täällä ne eivät tuota mitään. Yritykset jäävät perustamatta siksi, koska yrittäminen on niin riskialtista.

    Penttilän kaltaisia vanhoja partoja suurempi ongelma Suomelle ovat kaikenmaailman frankmartelat, jotka elävät mielikuvitustodellisuudessa ja luulevat, ettei mitään rakennemuutoksia tarvitse tehdä, koska yhteiskuntamme on jo niin täydellinen ja ihqdaa.

  4. Niko L. says:

    Minusta Penttilällä on pointti. Suomi on kuin kympin oppilas, joka pärjää hyvin asioissa, joita tuollaisissa raporteissa mitataan, mutta alisuoriutuu reaalimaailmassa. Penttilän mukaan syy on ylipaisuneessa julkisessa sektorissa, sinun mielestäsi siinä, että suomalaiset yrittäjät ovat surkeita. Jostakin syystä Penttilän julkiseen sektoriin kohdistama kritiikki on mielestäsi ruikutusta, vaikka on vaikea nähdä, mitä muuta oma valituksesi yrittäjistä sitten olisi.

    Mutta jos nyt oletetaan, että vika on siinä, että suomalaiset yrittäjät (muutama nuorta poikkeusta lukuunottamatta) ovat surkeita, niin mistä se johtuu? Suomalaisesta kansanluonteesta? Koululaitoksesta? Ylipaisuneesta julkisesta sektorista?

  5. mika pantzar says:

    Frank osui jälleen kerran. Riston vuodatus kansainvälisellä foorumilla tuskin palveli mitään muuta kuin Riston omaa asemaa. EVA:n Risto oli paljon radikaalimpi ajattelija. Kuten myös puoluejohtaja Risto.

  6. frank says:

    Samuli: Kerrohan mulle mikä maa sinun mielestäsi on sitten hyvä maa yrittäjälle? Eli missä maassa on vähemmän byrokratiaa ja yrittäjyyttä haittaavaa sääntelyä? Ei taida löytyä monia. Kaikissa maissa on byrokratiansa, mutta kansainvälisesti tarkasteltuna väittäisin Suomessa olevan sitä vähemmän kuin muissa maissa. Ja jos yrittäjävastainen ilmapiiri ahdistaa, niin mene Aalto-yliopistolle käymään. Ei tietoakaan yrittäjävastaisesta ilmapiiristä. Kannattaa myös muistaa, että Suomen sosiaaliturva ja ilmainen koulutus tekee yrittämisestä huomattavasti riskittömämpää kuin yrittäminen esimerkiksi Yhdysvalloissa.

    Lisäksi: Rakennemuutos ja kestävyysvaje ovat ihan eri kysymys kuin kilpailukyky. Omassani ja Penttilän kirjoituksessa pohdittiin nimenomaan sitä Suomen kilpailukyvyn parantamista eli puhutaan siis siitä.

    Ja mitä tulee “mielikuvitustodellisuudessa elämiseen”, niin tykkään toteamuksestasi: “Täällä ei yritetä siksi, koska se nyt vaan on niin hankalaa.” Toisille on. Toisille ei ole. Molemmat ovat oikeassa.

  7. frank says:

    Niko L.: Yleisesti mun on vaikea nähdä miten julkisen sektorin koko itsessään vaikuttaisi maan yritysten kansainväliseen kilpailukykyyn. Julkisen sektorin koko on relevantti teemaa, kun pohditaan kestävyysvajetta. Mutta mielestäni se ei ole relevantti teema, kun puhutaan kilpailukyvystä. Siksi en ymmärrä, miksi Risto E.J.P. ylipäänsä ottaa sen puheeksi.

    Ja se, että suomalaiset yrittäjät eivät globaaleilla markkinoilla pärjää ei tarkoita, että he olisivat surkeita. Kun markkinat ja kilpailu on enenevässä määrin globaalia, niin pärjäämiseen ei riitä että on hyvä. Pitää olla muita parempi. Ja kun kilpailijoita on paljon, pitää olla aivan timantinkova.

    Mikä sitten on pielessä? Suomessa ei perinteisesti ole nähty yrittäjyyttä kovinkaan tavoiteltavan uravaihtoehtona. Parhaiden suomalaisten bisneskoulujen kasvatit ovat enemmänkin haaveilleet urasta jossakin isossa teollisuusyrityksessä. Onneksi tämä on muuttumassa ja nuori polvi tosiaan näkee yrittäjyyden kiehtovana vaihtoehtona. En siis suinkaan ole pessimisti, vaan enemmänkin optimisti. Homma vain vaatii sukupolvenvaihdoksen, jotta sellaiset tekijät pääsevät johtoasemaan, joilla on halua ja osaamista lähteä kansainvälisille areenoille.

  8. Hanssiboi says:

    Ruikuttavien yritysjohtajien lisäksi Suomessa sikiää valtaisa määrä uikuttavia yrittäjiä, joiden luoma kuva yrittäjyydestä on seuraava: rasittavaa, jatkuva byrokratia vie kaiken ilon, ympäripyöreitä päiviä tehdään töitä ilman lomia ja ilman omasta terveydestä huolehtimista, perhe-elämäkin uhrataan juuri ja juuri pinnalla pysyvän yrityksen elossa pitämiseen ja sitten vielä kaikki kadehtivat.

    Toimii muuten ihan varmasti erinomaisena urahoukuttimena nuorille.
    Miksi ihmeessä nuoriso on niin turvallisuushakuista ja hakee vain palkkatöitä…?

  9. Sam Hardwick says:

    > Julkisen sektorin koko on relevantti teemaa, kun pohditaan kestävyysvajetta. Mutta mielestäni se ei ole relevantti teema, kun puhutaan kilpailukyvystä.

    Sen lisäksi että julkisen sektorin koko määrää pitkälti veroasteen, tärkeä asia mielestäni on se että julkinen sektori syö resursseja ja huomiota, erityisesti ihmisresursseja. Mitä suuremman osan työvoimasta julkinen sektori houkuttelee käyttöönsä, sitä vähemmän on painetta yksityiseen työllistymiseen ja toimeliaisuuteen. Etenkin nyt kun tiedetään että valtion palkat ovat erittäin kilpailukykyisiä ja muut ehdot lyömättömiä.

    En tarkoita sanoa että julkisen sektorin työ ei tuota mitään (tosin joskus niinkin käy), mutta ei se marginaalilla (yksi valtion työntekijä lisää) ainakaan tämän blogikirjoituksen mielessä yksityiseen kilpailukykyyn suuresti kontribuoi.

  10. frank says:

    Hanssiboi: Aivan. Byrokratian hankaluuden osalta tässä vastapainoksi erään tuntemani tuoreen pienyrittäjän kuvaus omista kokemuksistaan:

    “Suomi on aivan fantastinen maa yrittää! Yrityksen perustaminen vaatii yksinkertaisimmillaan yhden tai kahden kaavakkeen täyttämisen. Jos kaavake tuntuu liian vaikealta, voi soittaa valtion ylläpitämään YritysSuomeen – sieltä vastataan puhelimeen minuutin sisään (oma kokemukseni). Verottajalta on kysyttävää – oikean henkilön saa kiinni alle minuutissa. Ei tarvitse edes ajatella, että joku viranomainen vaatisi (vaikka ei sitä ääneen pyydä) ruskeaa kirjekuorta. Verot voi ilmoittaa verkossa. Kun aloittaa pienellä toiminnalla (vaikkapa siksi, ettei tarvitse ihmetellä, miksi pankki ei anna valtavaa takaamatonta lainaa jos ei ole mitään aikaisempia yrittäjätoiminnan referenssejä), verot on häviävän pienet. On ALV-huojennukset, tulovero on melkein naurettavan alhainen matalilla palkkatasoilla (tosissaan oleva aloitteleva yrittäjä yleensä elää pari vuotta pienehköllä palkalla, koska uskoo yritysajatukseensa ja käyttää rahat mieluummin yrityksen kehittämiseen), yhteisövero Länsi-Euroopan matalampia. Starttirahaa saa 6-18 kk. … Varsinkin pienyrittäminen on tehty Suomessa todella helpoksi ja verotuksellisesti melkein naurettavan edulliseksi.”

    Tämä siis hänen kokemuksensa asiasta. Tällaisia puheenvuoroja tarvittaisiin lisää!

  11. frank says:

    Sam Hardwick: Pienyrittäminen on asia erikseen ja siihen osaltaan varmasti vaikuttaa palkkatyön tarjonta. Kun on valmiita työpaikkoja tarjolla, harvempi ryhtyy pienyrittäjäksi. Mutta kun puhutaan kansainvälisille markkinoille pyrkivän vientiyrittämisen perustamisesta, niin sellaisen perustaminen vaatii aikamoista tekemisen paloa, vapauden janoa ja asialleen omistautumista. Harva tällaisesta unelmoiva voisi koskaan tyytyä kahdeksasta neljään työhön ison organisaation rattaana, olivat edut sitten millaiset tahansa.

  12. Ismo says:

    Kuten erityisesti kommenttiketjussa kävikin llmi, ongelma on enemmän suomalaisissa yritysjohtajissa kuin yrittäjissä. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Julkisuudessa ruikuttavat, vanhoilla opeilla ratsastavat muinaismuistot ovat yleensä nimenomaan suuryritysten palkkajohtajia tai heidän edustajiaan, eivät oman firmansa omistajia. Toki aina välillä valittajien joukkoon mahtuu myös muutama ison perheyrityksen vetäjä.

  13. Sam Hardwick says:

    Totta, mutta a) kasvettuaan se vientiyrityskin haluaa palkata taviksia b) muidenkin pitää elää kuin kaikkein tuotteliampien jotka perustavat yrityksiä korkeimpien jalostusasteen aloille. Itse asiassa näitä ihmisiä ovat lähes kaikki.

  14. Sam Hardwick says:

    Haluan vielä sanoa, että olet ihan oikeassa että positiivisuus ja yrittäminen kannattavat ja ovat hieno juttu. Mutta kuten mr_Zombie sanoi, tulokset ratkaisevat. Vaikka tuntuu hyvältä, Suomella ei mene hyvin, ja se on hyvä pitää mielessä. Aktiivisuus taloudessa ei kasva vaan vähenee, ja tämä nykyinen veroaste ei riitä vaan velkaannumme tasaisen kovaa tahtia. Tämä systeemi ei vaan nyt tällaisenaan toimi ja kestä – jos tämän toteaminen on ruikuttamista, olkoon.

  15. Markus says:

    Suomen haaste (ja mahdollisuus) on myös pienessä koossa. Haaste siksi, että täällä erilaisten herrakerhojen ja filtterikuplien vaikutus moninkertaistuu.

    Herrakerhojen vaikutus näkyy siinä, miten suuryritysten johtoryhmät ovat täynnä melko samoja kasvoja. Kuvaavaa on (muistaakseni) B. Wahlroosin tokaisu “Bisneseliitti? Juu, minulla on sen puhelinnumerot tässä näin.” Ajattelu ei tuuletu tarpeeksi, kun samanmieliset palkkaavat toisiaan ylimmän johdon luottamustoimiin, eli verraten mahdolliseen ajattelu talouden ja talouspolitiikan huipulla on aika kapeaa. Valitettava piirre on myös, että tällä porukalla on käsissään suhteeton lobbausvoima politiikkaan, niin virallisia kuin epävirallisia kanavia pitkin.

    Erityisen masentavaa tässä on, että tämä poliittinen kuplautuminen sotkee ajattelun aika perin pohjin. Jopa kyvyn tehdä yksinkertaisia laskutoimituksia: http://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=2319992

    Eli ruikuttavat herrat ovat tietynlaisessa filtterikuplassa, jonne suodattuu ja jossa voimistetaan mielipiteenvaihdossa kapean sorttisia näkemyksiä. Toinen filtterikuplavaikutus on juuri tämä suomalaisten yrittäjien ja markkinatalousentusiastien omansa, joka heijastuu yleiseen keskusteluun. Vaikka kausaalinen kohtalonyhteys veroasteen ja julkisen sektorin koon sekä innovaatioiden, yritteliäisyyden ja yleisen puuhakkuuden välilä on lähinnä maagista ajattelua, silti siitä kuuluu valittaa näissä kuplissa. Se on viehättävä tarina, joka vangitsee, ja muuttuu todeksi kun tarpeeksi monta kertaa toistetaan. Eli pelkkä *ajatus* julkisen sektorin olemassaolosta tuntuisi estävän yrittäjyyttä, ennen kaikkea koska siitä valitetaan niin paljon.

    Eli jos joku yrittäjävastainen ilmapiiri pitäisi oikeasti osoittaa ja tunnistaa, niin tuohon asenteeseen kiinnittäisin itse huomioni ensimmäisenä: oma kielteinen, lannistava ylifokusoituminen julkiseen sektoriin ja veroihin. Oma valitus julkisesta sektorista on se yrittäjyysvastainen ilmapiiriongelma. Valittamalla ylläpidetty opittu avuttomuus ja kuvitelma siitä, että joku estelee ja että on hurjan vaikeeta koska verotus ja paperisota ja sääntely.

    Tässä nuoressa sukupolvessa on siitä mainio piirre, että ne oikeasti keskittyvät olennaiseen eli omaan työhönsä. Keksimään uusia juttuja, koska se on hauskaa ja itsessään palkitsevaa. Ajatuskokeena: jos kaikki olisi samoin kuin nyt, mutta kukaan meistä ei tietäisi veroastettamme, ja byrokratia olisi naamioitu joksikin muuksi/itsestäänselväksi (niin ettei se vangitsisi huomiotamme), ehkä pikkaisen suurempi osa nykyisin niin lannistuneistakin tekisi samoin? 😉

  16. MIJ says:

    Risto Penttilä ja muut ruikuttavat, ideaköyhät yritysjohtajat ja heidän ammattilobbaajansa ovat viime vuosina olleet ennennäkemättömän aktiivisia, eikä heidän ruikutuksensa ole kaikunut kuuroille korville: Päinvastoin. Suomessa on kovin moni valmis uskomaan kaikkea negatiivista puhetta Suomesta, suomalaisista, ja Suomen erilaisista yrityksistä. On ollut Nokiavihaa (silloin kun Nokialla meni hyvin, niin silloin niitä vasta olikin!), ammattiliittoinhoa, valtionomistusvihaa, työttömyyskorvauskadetta, ja nyt viimeisimpänä mantrana sitten tämä suuri paha, julkinen talous, jota ehdottomasti pitäisi leikata kaikin keinoin, jotta suuryritykset voisivat kaupallistaa sairaalat ja kaiken muun päiväkodeista kouluihin. Julkinen palvelu on sylkykuppi, ja taas yksi uusi virhe Suomessa – maassa, jossa kaikki on omankin kansan mielestä aina huonosti. Muualla on paremmin.

    Tätä negatiivisuuden ja naapurikateuden kulttuuria Penttilä ja kumppanit hyödyntävät ihan täysillä, lehdistön suurella tuella.

    Odotellaan vaan aikoja, jolloin kaikki on yksityistetty, yritykset saavat tehdä mitä haluavat. Ehkä silloin suomalaiset suuryritysjohtajat, joita on maassamme kourallinen, elelevät kaukana etelässä, poissa tavallisen kansan jokapäiväisestä kurjuudesta. Me muut jaamme jäljellejääneen kaaoksen ja elämäntavan joka muistuttaa kaiketi lähinnä nykyisten ns. kolmansien maiden slummien ihanuutta.

  17. Oiva says:

    Suomessa tehollinen vuosityöaika on EU-maiden lyhyin ! Mitalisijat Suomi, Ranska, Ruotsi.
    Tällä tavoinko kilpailukyky syntyy?

    http://www.coe-rexecode.fr/public/Analyses-et-previsions/Documents-de-travail/La-duree-effective-annuelle-du-travail-en-France-et-en-Europe-en-2013

  18. Samuli Pahalahti says:

    Itse en pidä kilpailukykyä sellaisena asiana, johon pitää ensisijaisesti kiinnittää huomiota. Ihan hyvä mittari se on, mutta siihen ei pidä tuijottaa liikaa. Oleellisempaa on katsoa tavallisen kansalaisen kannustimia – ovatko ne niin kierot, että taviksella ei ole kiinnostusta alkaa yrittäjäksi?

    Siitä ei ole vielä kovinkaan paljon iloa, jos meillä on kannattamatonta perustaa firma ja naapurimassa todella kannattamatonta. Kyllähän meillä on silloin kilpailukykyetu, mutta ei siitä mitään todellista hyötyä seuraa. On myös melkoisen yhdentekevää, onko jossain Tyynenmeren saarivaltiossa paremmat olosuhteet yrittämiselle vai ei. Ei tavis kuitenkaan lähde sinne.

    Kilpailykyky seuraa sitten kyllä perässä, kun ensisijaisesti pistetään talouden sääntely ja verotus niin hyvälle tasolle, että kenellä tahansa on hyvä kannustin perustaa yritys.

    Ja yrittämisestä: sehän on oikeasti yrittämistä ja erehtymistä. Äärimmäisen harva yritys lähtee lentoon heti alusta asti – käytännössä aika iso osa menestyvistä yrityksistä on sellaisen henkilön perustama, jolla on takanaan monta kannattamatonta tai epäonnistunutta bisnestä.

    Yksi yrittäjävastaisen ilmapiirin ilmentymä Suomessa on se, että täällä ei saa epäonnistua. On vain kaksi vaihtoehtoa: joko olet palkkatyössä tai sitten perustat menestyvän yrityksen. Tästä aiheesta tulikin hyvä blogikirjoitus eilen: http://www.zygomatica.com/2014/06/25/tyottomyys/

    Muutenkin se yrittäjävastainen ilmapiiri ei siis ilmenny pelkästään kansalaisten asenteissa, vaan myös poliitikoiden, virkamiesten ja muiden yhteiskunnallista valtaa käyttävien (kuten ay-liikkeen). Aika turhaa mennä hengailemaan jonnekin yliopistolle, jos sieltä ei saa mitään muuta kuin selkääntaputtelua ja hymyjä.

    Ja Suomessako muka yrittäminen riskitöntä sosiaaliturvan ja koulutuksen ansiosta? Ensinnäkin, sosiaaliturvajärjestelmä on täysi susi, eikä jousta oikein mitenkään päin yrittäjyyteen. Toiseksi, suomalainen koulutus ei anna eväitä todellisessa elämässä pärjäämiseen, eikä etenkään yrityselämässä. Esimerkiksi taloustiedon/tieteen opettaminen – jonka kuuluisi olla yksi tärkeimmistä taidoista – on ihan surkealla tasolla kaikilla koulutusasteilla. Nykyään on onneksi internet, josta voi itsenäisesti opiskella kaikkea hyödyllistä.

    “Täällä ei yritetä siksi, koska se nyt vaan on niin hankalaa.” Tarkoittaa siis sitä, että täällä on luotu keinotekoisia esteitä yrittämiselle. Jotkut edelleen yrittävät, koska ovat esimerkiksi yrittäjäpersoonia eivätkä voisi ajatellakaan palkkatyötä. Mutta ei se tee niistä keinotekoisista esteistä yhtään sen fiksumpia tai hyväksyttävämpiä.

  19. Sam Hardwick says:

    Korjaus aiempaan kommenttiini: Mr_Zombiella tarkoitin Samuli Pahalahtea.

  20. MIJ says:

    Oiva – tuo työaikatutkimus johon vetoat taitaa olla hieman puolueellinen, katsopa tätä:

    http://pda.ek.fi/tupo/tupo_tavoitteet/tyoajat/index.php

    Kun olen työskennellyt itse niin Aasiassa, Yhdysvalloillssa ja eri Euroopan maissa, voin vakuuttaa ettei Suomessa tehdä sen vähempää duunia kuin muuallakaan. Joissain maissa kuten Saksassa ja USAssa ollaan toki toimistolla kauemmin ajallisesti, mutta itse tehokas työaika ei pahemmin poikkea meikäläisestä. Ja eri tutkimusten mukaan Ranskassa on lyhyimmät työajat. Nooh, en ole samaa mieltä suorilta, mutta voin sanoa että useimmissa ranskalaisissa työpaikoissa alaiset odottavat nysväten sitä sun tätä sitä hetkeä että pomo lähtee pois, sitä ennen ei saa lähteä kotiin. Se ei ole “tehokasta työaikaa”. 🙂 Suomalainen uskoo aina sokeasti että meillä on huonompaa kuin muualla.

  21. Stadissa syntynyt, Turussa asuva says:

    Et ole Frank tainnut liiaksi käydä Helsingin seudun ulkopuolella? Tuupa vaikka Turkuun katsomaan. Ei juurikaan juhli startupit, mutta työttömissä riittää.

  22. frank says:

    Henri Heikkinen kommentoi kirjoitustani omassa blogissaan kipakoin sanakääntein:

    “Ranskan kuningatar Marie-Antoinetten suuhun laitettiin aikanaan kuuluisat sanat ‘Jos heillä [köyhillä] ei ole leipää, niin syökööt leivoksia’. Samalta tuntuvat Martelan ja kumppanien näsäviisastelut näin yrittäjän näkökulmasta.”

    Tässä vastaukseni hänen kirjoitukseensa:

    Emme ehkä ole niin eri mieltä näistä asioista kuin mitä tästä kirjoituksesta voisi päätellä. Enemmänkin kyse on siitä, että vastaamme eri kysymyksiin. Itse pyrin ottamaan kantaa suomalaisen yritysmaailman kansainväliseen kilpailukykyyn eli siihen miten saisimme viennin vetämään. Ja siinä isoin ongelma ei mielestäni ole järjestelmässä tai rakenteissa. Kyse on enemmänkin siitä, että viennin perinteiset kivijalat, paperiteollisuus ja Nokia ovat menneet alaspäin. Eikä uusia viennin menestystarinoita ole tullut tarpeeksi niitä paikkaamaan.

    Toinen kysymys koskee julkisen sektorin kestävyysvajetta eli sitä riittävätkö valtion tulot kattamaan menot. Siinä Suomi on vaikeassa tilanteessa, syinä viennin vetämättömyyden lisäksi esimerkiksi väestön vanhentuminen ja sairaanhoitokulujen jatkuva kasvu. Tämä vaatii varmasti kipeitä ratkaisuja, mutta nämä ratkaisut eivät suoranaisesti liity yritysten kilpailukykyyn. Kritisoin Risto E.J. Penttilää erityisesti siitä, että hänen kirjoituksensa aihe on kilpailukyky, mutta hänen ratkaisunsa liittyvät kestävyysvajeeseen. Hän siis tarjoaa ratkaisuja, jotka eivät oikeastaan mitenkään liity siihen ongelmaan, josta hän puhuu.

    Mitä tulee yrittämisen mahdollisuuksiin Suomessa, niin yritystoimintaan liittyy lähtökohtaisesti tietty ‘luova tuho’ eli kilpailu markkinoilla, joissa kaikki eivät pärjää. Eli rakenteista riippumatta aina on sekä menestyviä yrityksiä että yrityksiä, jotka kituvat tai tekevät konkurssin. Tiettyjen säännösten ja työn verotuksen puitteissa tietyille markkinoille mahtuu – yksinkertaistaen – kahdeksan yritystä ja yhdeksäs menee konkurssiin. Jos verotusta kevennetäisiin, niin markkinoille mahtuisi kymmenen yritystä, mutta yhdestoista menisi silloinkin konkurssiin. Konkurssin hetkellä on helpompi syyttää rakenteita kuin hyväksyä se, että kilpailevat yritykset olivat parempia. En esimerkiksi tunne tuota soijaproteiinitehdas-tapausta kovin hyvin, mutta kyllä minulle on muodostunut se mielikuva, että vaikka lakkoa oli helppo syyttää, niin yritys sotki kyllä asiansa muutenkin. Eli riippumatta siitä, minkälaisia rakenteet ovat, aina tulee olemaan niin menestyviä yrityksiä kuin menestymättömyyttään valittavia yrityksiä. Ja noin yleisesti ottaen yrittämisen edellytykset Suomessa ovat varsin hyvät moniin muihin maihin verrattuna. Onneksi yrittäjyydestä on tullut nuorison joukossa jopa ihailtu uravalinta, mikä toivottavasti johtaa moniin uusiin kasvuyrityksiin tulevaisuudessa.

  23. Samuli Pahalahti says:

    Tämäkin on varmaan luovaa tuhoa? http://annadegerholm.wordpress.com/2014/07/17/eirankirppis/

  24. Frank says:

    Samuli: Noi esimerkit eivät ole luovaa tuhoa, vaan turhaa byrokratiaa. Sitä löytyy Suomesta ja monesta muusta maasta. Sellaista pitäisi kyllä purkaa, alkaen esimerkiksi kesätapahtumien omien juomien nauttimisen kiellosta, joka tänä kesänä näivetti monia tapahtumia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *