Suomi kansallisvaltion jälkeen

Posted on September 30 2015 by frank

Mitä on suomalaisuus? Kysymys on juuri tänään ajankohtaisempi kuin pitkään aikaan. Suomi – kuten valtaosa muistakin Euroopan maista – on muuttunut yhä kansainvälisemmäksi. Helsingissä joka kahdeksannen äidinkieli on jokin muu kuin suomi tai ruotsi ja määrän odotetaan kasvavan seuraavina vuosikymmeninä tuntuvasti. Globalisaatio, rajojen yli liikkuva työvoima ja pakolaisvirrat tulevat rikastuttamaan suomalaista kulttuuri-, uskonto- ja kielikavalkadia – halusimme sitä tai emme. 2000-luvun maailma on kansainvälisesti verkottunut ja tästä kehityksestä poisjääminen ei ole mahdollista, jos haluamme pysyä demokraattisena hyvinvointivaltiona.

Osa suomalaisista on ottanut maahamme saapujat avosylin vastaan: hädänalaisten auttaminen on heille itsestäänselvyys ja kulttuurin rikastuminen pelkästään myönteinen asia. Mutta merkittävä vähemmistö kansalaisista suhtautuu maahanmuuttoon nuivasti. Vieraiden kulttuurien invaasio on heidän mielestään uhka suomalaiselle kulttuurille. Kohta joudumme luopumaan meille rakkaista asioista, esimerkiksi Suvivirren laulamisesta koulun kevätjuhlissa. Vakavammin: Osa maahanmuuttajista tulee maista, joissa esimerkiksi naisen asema on suomalaisesta näkökulmasta törkeän alistettu. Tällaista naisten alistamista emme halua Suomeen.

Mutta mikä on se suomalainen kulttuuri, jota haluamme puolustaa? Mitkä suomalaiset arvot ja tavat ovat puolustamisen arvoisia?

’Suomalaisuus’ ja ajatus yhtenäisestä kansakunnasta on historiallisesti katsoen varsin tuore keksintö. Geneettisesti esimerkiksi länsisuomalaiset ovat kauempana itäsuomalaisista ’heimoveljistään’ kuin britit ovat pohjoissaksalaisista. Kun suomalaisuuden idea 1800-luvulla luotiin, oli ajatus suoraan kopioitu muualla Euroopassa vallinneesta kansallisuusaatteesta. Yksi kansa, yksi kieli, yksi valtakunta. Tämän ajatuksen pohjalta Saksan pienet ruhtinaskunnat yhdistettiin yhden keisarin alamaisiksi ja samaa ajatusta noudattaen ’kansakuntamme isät’ – eli lähinnä ruotsinkielisen eliitin edustajat -, maalasivat kuvan itsenäisyyttä kaipaavasta yhtenäisestä kansasta. Vuonna 1917 unelmasta tuli totta ja syntyi kansallisvaltio nimeltä Suomi. Kaksikielisenäkin se oli varsin puhdasoppinen esimerkki valtiosta, joka rakennettiin ajatukselle ’kansasta’, jota kieli ja kulttuuri yhdistää.

On kuitenkin toinenkin tapa luoda kansakunta: Se voidaan rakentaa myös yhteisen idean tai arvojen varaan.

Näkyvin esimerkki tästä on tietysti Yhdysvallat, maa joka rakennettiin idean varaan:

We hold these truths to be self-evident, that all men are created equal, that they are endowed by their Creator with certain unalienable Rights, that among these are Life, Liberty and the pursuit of Happiness. — That to secure these rights, Governments are instituted among Men, deriving their just powers from the consent of the governed.

Yhdysvaltalaisuus ei ole kiinni esi-isien kotimaasta, uskonnosta eikä nykyään myöskään ihonväristä. Yhdysvaltalaiseksi tullaan asuinpaikan, vakaumuksen ja tekojen kautta: Riittää että rakastaa nykyistä kotimaatansa. Tämä ei tee Yhdysvalloista yhtään vähemmän isänmaallista kuin perinteisistä kansallisvaltioista. Päinvastoin: jokainen urheiluottelu alkaa kansallislaululla ja jokainen koulupäivä uskollisuuden vannomisella Yhdysvaltain lipulle. Patrioottisuus on Yhdysvalloissa monin paikoin kyseenalaistamaton hyve ja haukkuminen epäisänmaalliseksi syvin mahdollinen loukkaus. On siis mahdollista olla vahvan isänmaallinen ja rakastaa kotimaatansa ilman, että kaikilla tarvitsisi olla yhteisiä esi-isiä ja samanvärisiä silmiä.

Kansallisuusaate oli oman aikansa lapsi ja teki paljon hyvää laajentaessaan ihmisten myötätunnon kehää omasta perhepiiristä ja kyläyhteisöstä kattamaan koko kansakunnan. Mutta nykyinen sekä liikennevälineiden että tietoverkkojen kautta verkottunut ihmiskunta on ajanut kansallisuusaatteen ohitse. Siksi Suomenkin on aika siirtyä kansallisvaltion jälkeiseen aikaan. On aika luoda suomalaisuus uudelleen pohjautuen yhteiseen ideaan ja arvoihin.

Mutta mitkä ovat ne asiat suomalaisuudesta, joiden puolesta olemme valmiita taistelemaan?

Tähän minulla ei ole valmista vastausta. Ensisijaisesti haluan herättää henkiin kysymyksen yhteisistä suomalaisista arvoista. Koska siirtymä kansallisvaltion jälkeiseen aikaan vaatii jaettua näkemystä siitä, mitkä ovat suomalaisuuden arvot ja ideaalit. Vastausta on lähdettävä rakentamaan yhdessä, kaikkia osapuolia kuunnellen.

Yleisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että tärkein perintö, jonka esi-isämme meille jättivät, ei ole tietynvärinen iho. Paljon tärkeämpi perintö on – Väinö Linnan sanoin – ”yhteiskunnallisen organisaation ja ajattelun muodot” eli se pohja, ”jolle on rakennettu kulttuurimme ja yhteiskunnalliset laitoksemme.” Yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa olemme onnistuneet rakentamaan yhteiskunnan, joka on tasa-arvoisempi, suvaitsempi, huolehtivampi ja kaikista kansalaisista välittävämpi kuin oikeastaan mikään muu maa maailmassa. Ei tietysti täydellinen – paljon on epäkohtia, joita korjata. Mutta mitä tulee mahdollisuuksien tasa-arvoon, naisten asemaan tai kansalaisten keskimääräiseen hyvinvointiin, ovat Pohjoismaat paras toistaiseksi rakennettu yhteiskuntajärjestelmä.

Tämä on se perintö, jota haluan puolustaa. Ja tämä on se perintö, jonka pohjalle haluan tulevaisuuden Suomen rakentaa. Suomi ja Pohjoismaat ovat pieniä maita, yhdessäkin vain yhden Aasialaisen suurkaupungin kokoisia. Mutta pienuudestaan huolimatta ne voivat olla majakka, joka näyttää suuntaa koko maailmalle siitä, miten rakennetaan demokraattinen, välittävä, oikeudenmukainen, tasa-arvoinen ja kansalaisille hyvinvointia synnyttävä yhteiskuntajärjestys. Tämä on se kansallisvaltion jälkeinen Suomi, jota haluan yhdessä lähteä rakentamaan. Nämä ovat niitä arvoja, joiden varaan haluan suomalaisuuden rakentaa.

Ja suomalaisena haluan nähdä kaikki, jotka maatamme rakastavat ja haluavat yhdessä tehdä työtä näiden arvojen puolesta.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

4 responses to “Suomi kansallisvaltion jälkeen”

  1. Maa Kutsuu says:

    Asiahan on täysin päinvastoin. Kuten taloustieteiden professori Matti Viren sanoo (Taloustieteen professori maahanmuutosta: On vain nämä kaksi mahdollista ratkaisua, Juha-Pekka Tikka, 7.10.2015, Verkkouutiset):

    Taloustieteen professori maahanmuutosta: On vain nämä kaksi mahdollista ratkaisua
    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/viren%20maahanmuutto-41696

    Taloustieteen professori Matti Virén kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuuden mielipidesivulla otsikolla Onko hyvinvointivaltion taru lopussa?. Hän viittaa Milton Friedmanin toteamukseen, että hyvinvointivaltio ja vapaa liikkuvuus (siirtolaisuus) eivät ole yhteen sovitettavissa.

    Suomessa hyvinvointivaltio on viety ehkä pisimmälle koko maailmassa. Virénin mukaan “kysymys kuuluu, voidaanko tästä tasosta pitää kiinni, jos maahan muuttaa satoja tuhansia siirtolaisia, osin juuri hyvinvointivaltion vuoksi”.

    Hänen mukaansa on helppo tokaista, ettei hyvinvointivaltiosta tarvitse tinkiä, mutta retoriikka ja talouden realiteetit eivät vastaa toisiaan.

    “Kasvaneeseen maahanmuuttoon on sittenkin vain kaksi mahdollista ratkaisua: siirtolaisuuden hallinnollinen rajoittaminen tai sitten julkisen vallan tarjoamien palvelusten ja tulonsiirtojen supistaminen ja vielä kaikilta”, Matti Virén toteaa.

  2. frank says:

    Kiitos kommentista ‘Maa kutsuu’,
    En tässä kirjoituksessa varsinaisesti ota kantaa siihen kuinka paljon maahanmuuttajia Suomen kannattaa ottaa. On toki järkevää miettiä miten paljon maahanmuuttajia Suomen kantokyky kestää. Mutta tämä kirjoitus ei pohdi mikä tässä on se järkevä raja. Tämän kirjoituksen pointtina on enemmänkin pohtia miten tulisi toimia niiden ihmisten suhteen, ketkä täällä jo ovat ja ketkä tänne päätyvät. Eli miten rakennamme sellaisen yhteiskunnan, jonka osana he voivat olla? Riippumatta siitä paljonko maahanmuuttajia Suomeen otetaan, on kaikkien etu että tänne otetut maahanmuuttajat pääsevät integroitumaan osaksi yhteistä yhteiskuntaa.

  3. ErkkiB says:

    Frank,
    haluaisin tietää tuon Linna-sitaatin alkuperän. Googlettamalla en sitä löydä.

  4. frank says:

    ErkkiB: Sitaatti löytyy Väinö Linnan esseestä ‘Suomi – Skandinavia – Eurooppa.’ Kyseinen essee löytyy vuorostaan esimerkiksi kokoelmasta Esseitä (WSOY 2007). Sitaatti sivulla 153.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *