Älykkäät koneet vievät työt, mullistavat yhteiskunnan ja tekevät harvoista miljardöörejä: Mitä pitäisi tehdä?

Posted on September 26 2016 by frank

Automatisaatio ja koneoppiminen ei lähivuosina mullista vain työelämäämme, vaan koko elämäntapamme ja yhteiskuntamme. Tämä oli alan johtavan asiantuntijan, MIT:n professori Erik Brynjolfssonin pääviesti puheenvuorossaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan 70v-seminaarissa maanantaina 29. elokuuta.

Aiheesta on toki puhuttu paljon, mutta harva pystyy esittämään teesin yhtä vakuuttavasti ja selkeästi kuin Brynjolfsson, joka yhdessä Andrew McAfeen kanssa kirjoitti aiheesta bestselleriksi nouseen kirjanThe Second Machine Age. Kirja on vain kaksi vuotta vanha, mutta Brynjolfsson kertoi hätkähtyneensä kuinka moni asia on jo tässä ajassa mennyt eteenpäin. Silloin koneet olivat kasvontunnistuksessa selvästi ihmisiä huonompia, nyt koneellinen kasvontunnistus on jo aivan rutiinia esimerkiksi rajatarkastuspisteillä. Silloin robotit olivat ihmiseen verrattuna kömpelöitä, nyt gepardin näköinen robotti juoksee nopeammin kuin Usain Bolt ja osaa väistää jos sen eteen heittää tuolin tai muun esineen.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Brynjolfssonin teesi on se, että teollinen vallankumous muutti maailman perusteellisesti. Siihen asti lihasvoima – ihmisen tai kotieläimen – oli pääasiallinen voimanlähde, mutta höyry ja sähkö toivat ihmisen käyttöön tuhansia kertoja enemmän voimaa. Vanhat käsityöläisammatit katosivat ja tehtaat imivät työvoimaa. Myös yhteiskuntarakenne mullistui ja luotiin demokratian, sosiaaliturvan ja työttömyyskorvauksen kaltaisia innovaatioita.

Nyt on käynnissä toinen yhtä perusteellinen vallankumous. Teollinen vallankumous korvasi fyysistä, mekaanista työtä. Nyt ensimmäistä kertaa koneet ovat alkaneet laajassa mitassa korvata ajattelutyötä. Kaikenlainen rutiinitietotyö postin lajittelusta röntgenkuvien analyysiin on siirtymässä koneille. Koska ne tekevät sen tehokkaammin ja varmemmin kuin ihmiset.

Itseoppivat koneet ylittävät ihmisen kyvyt yhä useammalla alalla

Tässä uudessa vallankumouksessa on kaksi vaihetta – ja tämän Brynjolfsson oli ymmärtänyt vasta kirjansa kirjoittamisen jälkeen. Ensimmäisessä vaiheessa koneet oppivat tekemään rutiinitietotyötä. Sellaista joka pystytään koodaamaan yksiselitteisiksi käskyiksi. Tämä vallankumous on ollut käynnissä jo pari vuosikymmentä.

Toinen vaihe on iskenyt toden teolla lävitse vasta aivan viime vuosina. Se perustuu koneoppimiseen, joka tarkoittaa sitä että emme opeta koneelle valmiita sääntöjä. Vaan annamme koneelle tietynlaisen hermoverkoston ja sen jälkeen laitamme sen opettelemaan jotakin asiaa antaen jatkuvaa palautetta onnistumisesta. Koneelle esimerkiksi annetaan miljoona valokuvaa eri esineistä ja sen tehtävä on tunnistaa mikä on traktori ja mikä kukkaruukku. Aluksi se tekee paljon virheitä, mutta jatkuvan palautteen ansiosta se kehittyy huimaa vauhtia. Nykyään parhaat tunnistusohjelmat ovatkin jo ihmisen tasolla tai jopa häntä parempia esineiden tunnistamisessa.

Nämä itseoppivat verkostot avaavat koneille aivan uusia maailmoja kasvojentunnistuksesta itsenäiseen autolla ajamiseen (joka edellyttää luotettavaa ympäristön havainnointia). Robotti osaa nykyään ajaa myös polkupyörää. Se ei oppinut sitä siten, että sille olisi syötetty eksaktit tasapainon ylläpitämissäännöt. Vaan samalla tavalla kuin me ihmiset opettelemme: Kokeilemalla ja kaatumalla tarpeeksi monta kertaa. Joillakin alueilla koneet ovat jo ylittäneet ihmisen kyvyt. Esimerkiksi eräälle syöväntunnistusohjelmalle syötettiin miljoonia kuvia ihmisten kudoksesta, joista tiedettiin kenelle kehittyi lähivuosina syöpä ja kenelle ei. Ohjelma löysi itsenäisesti samat tunnusmerkit, jotka lääkäritkin olivat aiemmin havainneet syöpää ennustaviksi. Mutta sen lisäksi se löysi pari uutta syöpää ennustavaa tunnusmerkkiä, joista parhaatkaan lääkärit eivät aiemmin olleet tietoisia.

Vallankumous siis tulee ja se on lähempänä kuin arvaammekaan. Matka siitä, kun nauramme jonkin tietokoneohjelman tyhmyydelle, siihen että se on parempi kuin paras ihmisasiantuntija, kestää usein vain muutaman vuoden. Kysy vaikka Garry Kasparovilta, joka 1997 hävisi Deep Blue-tietokoneelle shakissa tai Jeopardy-mestari Brad Rutterilta, joka 2011 hävisi IBM:n Watson-ohjelmalle. Yhä useammat ihmistoiminnot tulevat korvautumaan koneilla ja ohjelmilla lähivuosina etenkin länsimaissa, joissa ihmistyö on kallista.

Mitä tämä tarkoittaa yhteiskunnan ja politiikan kannalta?

Brynjolffsonin puheen jälkeen kansanedustaja Alexander Stubb kysyi juhlapuhujalta mitkä hänen mielestään olisivat kolme keskeistä pointtia politiikoille. Erikin vastaus oli seuraava:

Ensinnäkin politiikkojen tulee olla tietoisia käynnissä olevasta murroksesta ja kuinka perusteellisesti se tulee mullistamaan työelämämme ja yhteiskuntamme. Toiseksi poliitikkojen tulee päivittää tätä tietoaan säännöllisesti, koska asiat etenevät ja muuttuvat niin nopeasti, että parin vuoden takainen tilannekuva on auttamatta jo vanhentunut.

Konkreettisemmalla tasolla on kolme asiaa joihin pitää panostaa:

1) Opetusjärjestelmä pitää uudistaa. Työ ja elämä tulee jatkossa muuttumaan sellaista vauhtia että koulu ei kykene opettamaan niitä taitoja mitä kahdenkymmen vuoden tai edes kymmenen vuoden päästä työelämässä tarvitaan. Siksi koulun kannattaa keskittyä metataitoihin: Luovuuden ja yrittäjämäisen asenteen opettamiseen sekä itse oppimiskyvyn vahvistamiseen, jotta ihminen kykenee elämänmittaiseen oppimiseen. Tulevaisuuden työelämässä pärjäävät parhaiten ne, joilla on tarvittavat kyvyt uudistaa omaa toimintaansa ja osaamistaan.

2) Yrittäjyyteen tulee panostaa. Murros tulee kadottamaan ison osan vanhoista työpaikoista. Yhdysvalloissa arviolta puolet nykyisistä työtehtävistä on vaarassa seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana ja Etlan selvityksen mukaan Suomessakin kolmasosa on vaarassa kadota. Toisaalta murros synnyttää myös uusia mahdollisuuksia ja työtehtäviä. Valtion tai muun tahon on kuitenkin vaikea keskusjohtoisesti keksiä mitä uusia ammatteja voi murroksen myötä syntyä. Parhaiten ne löytyvät ruohonjuuritason kokeiluilla eli sillä että ihmiset ryhtyvät yrittäjinä kokeilemaan jotakin uutta ja sitten parhaat kokeilut kasvavat ja alkavat työllistää ihmisiä. Siksi yrittäjyyttä tukevat rakenteet ovat tärkeässä roolissa.

3) Resurssien tehokkaampi uudelleenjako. Automatisaatio johtaa hyvin helposti ’winner takes all’ -tyyppiseen talouteen, jossa marginaalinen joukko yritysten omistajia nousee miljardööreiksi, mutta keskipalkkaista ja matalapalkkaista työtä on yhä vähemmän tarjolla. Tämä trendi näkyy jo tänä päivänä tilastoissa (ainakin Yhdysvalloissa, josta Brynjolfssonin tilastot ovat peräisin): 1990-luvulle asti työn tuottavuus, BKT, yksityiset työpaikat ja kotitalouksien mediaanitulot kasvoivat tasatahtia, mutta vaikka työn tuottavuus ja BKT jatkavat edelleen kasvua, ovat työpaikat ja mediaanitulot pysähtyneet paikalleen. Samalla tavalla työn osuus BKT:stä ja yritysten voittojen osuus BKT:stä kehittyivät jokseenkin tasatahtia toisesta maailmansodasta lähtien, mutta vuodesta 2002 jälkimmäinen on lähtenyt hurjaan nousuun ja edellinen laskuun.

Toisin sanoen, nykyisen yhteiskuntajärjestelmän puitteissa automatisaation taloudelliset hyödyt valuvat harvalukuisen joukon taskuun, kun taas isoa osaa erityisesti vähänkoulutetusta työvoimasta uhkaa työttömyys. Jo nyt tämä kehityskulku on alkanut purkautua poliittiseen levottomuuteen ja protestipuolueiden suosion nousuun. Jos resurssien tasaisemmasta jaosta ei jollakin tavalla huolehdita, on vaarassa että demokraattinen yhteiskuntamme romahtaa populistisen protestiliikkeen kaapatessa vallan itselleen.

Miten sitten huolehditaan tasaisemmasta tulonjaosta ja siitä, että kaikilla on mielekästä tekemistä myös tulevaisuudessa?

Tähän Brynjolfssonilla ei ollut tarkkaa vastausta. Hän oli hyvin innostunut Suomen perustulokokeilusta ja sanoi että taloustieteiljät ympäri maailman seuraavat sitä äärimmäisen kiinnostuneena. Vaikuttaa siltä, että jonkinlainen perustulon tyyppinen järjestelmä on monen taloustieteilijän mielestä vääjäämätön ratkaisu, jos automatisaation myötä työpaikkojen massakatoaminen toden teolla realisoituu. Mutta tarkemmasta mallista ei kenelläkään tunnu olevan varmaa mielipidettä. Ylipäänsä sekä Brynjolfssonin puheen perusteella että seminaarin jälkeen muutaman taloustieteilijän kanssa asiasta keskustellessani syntyi kuva siitä, että iso osa taloustieteilijöitä tiedostaa käynnissä olevan murroksen perusteellisuuden. Mutta hyvin harvalla on esittää mitään kovinkaan perusteltuja näkemyksiä siitä, miten tähän murrokseen parhaiten reagoitaisiin talouden tai yhteiskunnan tasolla.

Seminaarissa paikalla ollut professori Bengt Holmström kiteytti taloustieteilijöiden keskuudessa vallitsevan yleisen hämmennyksen hyvin Talouselämän taannoisessa haastattelussa: ”Auton pyörät liikkuvat, mutta et tiedä, mikä on vikana ja milloin jotain ikävää tapahtuu. … Kukaan ei tiedä, mitä tien päässä on ja onko olemassa jokin rauhallinen tapa tulla takaisin päätielle.” Hänen mukaansa elämme ”aivan poikkeuksellista aikaa, joka pitää taloustietelijätkin hämmentyneinä.”

Eli sekä työelämä, talousjärjestelmä että koko yhteiskunta tulee muuttumaan radikaalisti lähivuosina automatisaation ja koneoppimisen myötä. Ensimmäinen askel on tämän tiedostaminen. Toinen askel on tehdä relevantit yhteiskunnalliset muutokset. Valitettavasti vaikka tietoisuus murroksesta on lisääntynyt, ei selkeitä ratkaisuja tai politiikkasuosituksia tunnu vielä olevan hirveästi tarjolla. Elämme kiinnostavia aikoja.

Julkaistu alunperin Tietoviikon blogissa vieraskirjoituksena 31.8.2016.

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *