Inho on primitiivinen ja vahva tunne. Kun jokin herättää inhoa, emme tarvitse muita perusteluita. Inho on itsessään riittävä peruste. Inholla on paikkansa ihmiselämässä, se on varmasti pelastanut monia esi-isiämme myrkytyskuolemalta. Mutta yhteiskunnallisissa asioissa se ei oikein toimi.

Inho vaikuttaa siihen, mitä pidämme moraalisesti oikeana ja vääränä. Moraalipsykologi Jonathan Haidt pyysi ihmisiä arvioimaan onko oikein mennä naimisiin oman serkkunsa kanssa. Mutta ennen kuin hän kysyi tätä, hän suihkutti ilmaan pierun hajua. Ne ihmiset, jotka antoivat tuomionsa inhottavassa hajussa, olivat kärkkäämpiä tuomitsemaan kyseisen teon. Eli täysin tilanteeseen liittymätön haju sai heidät olemaan jyrkempiä moraalisissa kannoissaan. Muissa tutkimuksissa likainen pöytä, käsien pesu saippualla ja moni muu likaisuuteen liittyvä seikka saa ihmiset vastustamaan jyrkemmin esimerkiksi pornografiaa tai huumeiden käyttöä.

Kun tunnemme inhoa, olemme jyrkempiä tuomitsemaan kaiken normaalista poikkeavan.

Tavallisesti ajattelemme, että moraalisissa kannanotoissa järki tekee johtopäätökset ja tunne seuraa perässä. Moraalipsykologinen tutkimus kuitenkin osoittaa, että usein tilanne on päinvastainen: Tunteet vievät ja järjen tehtävä on lähinnä keksiä jälkikäteen perusteet sille vakaalle mielipiteelle, johon tunteemme ovat meidät jo ohjanneet. Jonathan Haidt kertoo kuinka näissä kokeissa hauskinta on se, kuinka ihmiset etsivät yhä uskomattomampia syitä puolustaa näkökantaansa. Kun yksi syy kumotaan, he tarttuvat yhä ohuempiin oljenkorsiin. He eivät suostu myöntämään, että heidän päätöstään ohjaavat tunteet, vaan etsivät epätoivoisesti edes jotakin järkiperustetta mielipiteensä tueksi.

Tästä Haidtin kuvauksesta tulee etsimättä mieleen tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat. Tunne on vahva ja he ovat varmoja oman näkökantansa oikeellisuudesta. Asia on itsestäänselvä. Avioliitto on pyhä. Homojen avioliitto-oikeus sotkisi tämän pyhän instituution. Eli likaisi sen.

Entäs perusteet?

Teuvo Hakkaraisen mukaan ”Tämä laki viimekädessä riistää ihmisoikeudet toisinajattelevilta.” Mika Niikko pelkää että ”jos me muutetaan tän avioliittoinstituution merkitys mun pitäis aina jatkossa selittää kenen kanssa.” Facebookissa eräs nimeltä mainitsematon henkilö kysyy ”mitä normi hetero sinkku hyötyy kyseenomaisesta kehityksestä?” On ylipäänsä vaikea löytää vastustajien joukosta hyviä perusteita, jotka eivät perustuisi ennakkoluuloihin, kärjistyksiin tai väärinkäsityksiin. Mutta ei mennä tässä kirjoituksessa noihin perusteluihin, niistä Juhani Mykkänen kirjoitti jo mainiosti aiemmin.

Itselleni on tietysti helppoa puolustaa tasa-arvoista avioliittolakia. Olen viettänyt nuoruuteni maassa, jossa homoseksuaalisuus ei ollut sairaus tai laissa tuomittava rikos (homoseksuaalisuus poistui rikoslaista 1981 ja sairausluokituksista 1991). Ahdas ’tosimiehen’ malli ei pakottanut minua tiettyyn muottiin. Miesten välinen pussailu ja muu homoeroottinen leikittely oli täysin ok. Siksi minulle ei ole syntynyt voimakasta inhoreaktiota homoja kohtaan. Kasvoin ympäristössä, jossa homous oli jo aika luonnollinen asia.

Mutta meidän pitää ymmärtää niitä ihmisiä, jotka ovat kasvaneet vanhassa maailmassa. Heidät kasvatettiin pitämään homoseksuaalisuutta rikollisena, sairautena ja inhottavana. Ja kun inhon tunne on kerran ihmiseen juurtunut, on sitä vaikea kitkeä pois. On vain luonnollista, että poikkeava seksuaalinen käytös herättää heissä inhoa. Näin ihmisluonto toimii. Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa. Joten jos homoseksuaalisuus inhottaa, niin se tunne on totta.

Silti toivon, että nämä ihmiset näkisivät oman tilanteensa historiallisessa valossa. Tasa-arvoinen avioliittolaki tulee menemään läpi joko nyt tai muutaman vuoden päästä. Se on nimittäin sukupolvikysymys. Alle 35-vuotiaista 77 % kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia ja myös eduskunnassa nuoret kannattavat, vanhat vastustavat lakia. Siksi kyse on vain siitä, tapahtuuko muutos laissa nyt vai kymmenen vuoden päästä.

Viidenkymmenen vuoden päästä homoseksuaalien tasa-arvoiset oikeudet ovat yhtä itsestäänselvä asia kuin tummaihoisten tasa-arvoiset oikeudet ovat tänä päivänä. Yhdysvalloissa 1960-luvulla mustien tasa-arvoiset oikeudet herättivät kiivasta vastustusta ja moni muissa asioissa maltillinen ja järkevä ihminen oli näiden oikeuksien vannoutunut vastustaja. Koska se ei ollut luonnollista ja erityisen inhottava oli ajatus tumma- ja valkoihoisten välisestä avioliitosta. Sen pelättiin ”likaavan avioliiton.” Nyt mustien oikeuksia vastustaneet joutuvat selittämään mielipiteitään lapsenlapsilleen, joille on itsestäänselvää, että samat ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille ihonväristä riippumatta.

Kun siis mietit, kannatatko tasa-arvoista avioliittoa, niin mieti tätä: Seuraatko omaa tämänhetkistä tunnettasi, jonka perit isovanhemmiltasi? Vai haluatko olla asiasta samaa mieltä kuin lapsenlapsesi tulevat olemaan? Haluatko että et joudu häpeämään mielipidettäsi heidän edessään?