Dostojevskin Kellariloukun soveltuvuus Business-opiskelijoihin
Luin Dostojevskin Kellariloukun. Venäjän kirjallisuuden suuri sisäänpäinkatsoja, Dostojevksi, onnistuu tämän romaanin alkupään monologissa (ekat 50 sivua) pääsemään vahvaan yhteyteen kanssani. Kuin keskustelussa parhaimmillaan, tuli useita sellasia, hei mä oon ajatellut ihan samaa – fiiliksiä, jonka lisäksi Dostis oli paikka paikoin kehitellyt ajatusta uusiin oivaltaviin suuntiin, tarjoten näin yhteyden löytämisen lisäksi oivaltamisen riemua. Kantava teema kirjassa on liiallinen reflektio ja sen haitallisuus ihmiselämässä.
Dostojevski vie tässä tuon ylireflektion äärimmilleen. Päähenkilö on ilmeisen älykäs ja itsetietoinen hahmo, jonka elämä on jämäkän päämäärätietoisesti ajanut hänet henkiseen ja välillä jopa fyysiseen kellariloukkuun, irti normaalista yhteiskunnasta. Tiedostaessaan eri ajatustensa ja projektiensa naurettavuuden ja merkityksettomyyden lamauttaa tämä hänen toimintansa elämässä ja tämä tulee erityisesti esiin hänen sosiaalisissa kontakteissaan. Hänen ylivahva reflektionsa vie hänet tilaan, jossa hänellä ei varsinaisesti ole ketään ystäviä tai kavereita, koska hän on liian vieraantunut pääsemään yhteyteen kenenkään kanssa.
Kaikki Minervan Pöllön tilaajat ovat tässä kohdin jo muistaneet kirjoitukseni ’Kauppakorkeakoululaiset – evoluution kruunu’, jonka kantava teema myöskin oli tämä itsereflektiossa liian korkealle päässeiden filosofian opiskelijoiden huonompi menestys elämässä verrattuna vähemmän reflektiivisten kauppislaisten kykyyn porskuttaa elämä lävitse filosofin näkökulmasta epäpätevällä ja syvällistä reflektiota kestämättömällä maailmankuvalla varustettuna.
Kirjoituksessani esitin tämän kauppislaisten vähäisemmän reflektion johtuvan siitä, että he ovat menestyneet elämässään ja erityisesti sukupuolivalintahierarkiassa niin hyvin, että heidän ei koskaan ole tarvinnut haavoja nuoliessaan pysähtyä reflektoimaan elämäänsä. Sen sijaan he ovat aina porskuttaneet elämän lävitse alfauroksina ja naaraina menestyksen aallonharjalla.
Oleskeluni täällä School Of Management – ihmisten kanssa on vahvistanut uskoani hypoteesiini. Sylikoira ei koskaan kasva aikuiseksi, koska sen elämä on liian helppoa verrattuna ankarassa tyossä vakavoituvaan paimenkoiraan tai vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia elamässään kohtaavaan suteen. Samoin monen kanssaopiskelijani naamassa paistaa vahva ’olen aina tottunut saamaan kaiken haluamani’ -virnistys. Koska he ovat aina olleet jengin johtajauroksia ja -naaraita joiden suosiota muut tavoittelevat, ei heidän ole tarvinnut oppia ajattelemaan käytoksensä seurauksia muiden perspektiivista tai noyrtymään toisten edessä.
Tästä seuraa, etta sosiaalinen elämä kampuksella on välillä varsinaista ylä-aste – ihmissuhdesotkua. Kambodjan-reissulla olleet kaksi seuralaistani sattuivat olemaan erittäin hyvin-informoituja kaikista kampuksen juoruista ja niiden läpikäyminen synnytti tämän vahvan ylä-aste – assosiaation. Esimerkiksi yksi ranskalaiskaveriporukka savusti yhden jäsenensä ulos hyvin pikkutyttomäisin kiusaamiskeinoin. Eras alfauros taasen päätyi viime viikonloppuna poliisilaitokselle, kun paikallisen ravintolan musiikki ei miellyttänyt häntä. Kun tarjoilija kieltäytyi vaihtamasta musiikkia vedoten siihen, etta muut asiakkaat pitävät siitä huusi tämä Nietzschelainen yli-ihminen tarjoilijalle torkeyksiä ja ylivertaisuuttaan niin pitkään, että tarjoilija mottasi häntä lopulta naamaan aiheuttaen käsirysyn. Saman tyypin tyttoystävä vieraili Euroopasta täällä ja tämän liiton luonne tuli vahvasti ilmi. Niin kauan kuin miehellä on rahaa taman bling bling – tyttosen oikkuihin ja koruihin suostuu tyttoystävä olemaan hänen statussymbolinsa ja koristeensa.
Kaiken kuka tykkää kenestäkin – leikin lisäksi inhottavin piirre tässä sosiaalisessa piirileikissä on vahva jako siihen, ketkä ovat in ja ketkä ovat out. Luulin ylä-asteen jälkeen päässeeni tästä ilmiostä akateemisemman suvaitsevaiseen Tapiolan Lukioon mutta nyt olen pelottavasti palannut tämän kuvion sisään. Itse esimerkiksi olen huomannut sosiaalisen statukseni nousseen huomattavasti jalkapalloturnauksen myotä. Aiemmin mulla oli omat kaverini koululaisten joukossa mutta oli iso joukko eurooppalaisia opiskelijoita, joiden kanssa en ollut juuri lainkaan tekemisissä. Sitten pelasin menestyksekkäästi Bhutanin joukkueessa, jossa oli 2 Bhutanilaista ja 10 Eurooppalaista, ollen selkeästi yksi joukkueen parhaista pelaajista. Kun kentällä hyvin ja fyysisesti pelaamalla osoitin miehekkyyteni ja kyvykkyyteni ja siten kuulumiseni alfaurosten joukkoon olen yhtäkkiä havainnut valtavan muutoksen suhtautumisessa minuun. Ehkä noin viisitoista ihmistä, jotka aiemmin tuskin alentuivat moikkaamaan minua, muuttuivat yhdessä yossä ystävällisiksi, jutteleviksi ja selkääntaputtaviksi tyypeiksi. Tama ei koskenut vain futiskentällä olleita tyyppejä. Kun muut havaitsivat heidän hyvaksyneen minut alfa-jengiin uskalsivat hekin yhtäkkiä olla ystävällisiä.
Tuollainen ihmisten jako yhdentekeviin luusereihin ja ’hyviin jätkiin’ saa minut suorastaan vihaiseksi. Jatkuva oman alfaidentiteetin todistaminen stereotyyppismaskuliinisella (miehillä) tai stereotyyppisfeminiinisella (naisilla) käyttäytymisellä muodostaa ahtaan normiston yksilon mahdollisille olemisen tavoille. Epaonnistujat ja normirikkurit tuomitaan hylkäyksellä. Siksi tykkään paljon enemmän Gender & Development – kurssien ilmapiiristä. Siellä olevat tytot ja kaksi poikaa ovat hyvin kaukana tästä seksuaalivalinnan hornankattilasta ja siksi paljon avoimempia, muut ihmiset huomioonottavia ja ystävällisempiä uusille tuttavuuksille. Ilmapiiri on hivenen nortimpi mutta juuri siksi paljon lämpimämpi.
Loppuun huomautus, etta tama yleistykseni koskee ehkapa noin 54% School of Managementin Eurooppalaista opiskelijaa. Loput 46% eivat mahdu tahan stereotypiaan, vaan poikkeavat siita erilaisin tavoin. Tasta joukosta suurin osa kavereistanikin on ja heista suurin osa ei osallistu tahan alfanormiston yllapitoon. Yleistyksien ja stereotyyppien voima on aina rajallinen.
P.S. Pollo-kirjoituksen mainio kuvituskin on saatavissa online osoitteesta: http://users.tkk.fi/~mmartela/teokset/KauppisFilskaKuvat.doc. Kaikille faneille tiedoksi.
Frank Martela 
Hehheh. Kaveri lukee yhtä pimeitä kirjoja kuin minäkin, bongasin jostain aikaisemmasta postauksesta tuon Baumeisterin ja muutaman muun. Oon joskus lukenut Kellariloukun nimellä Kirjoituksia kellarista, mutta sisällön suhteen olisin hyvinkin voinut kirjoittaa samantyyppisen analyysin. Todennäköisesti olisin höystänyt sitä jollain muka korkealentoisella eksistentiaalisella pohdinnalla: enkö ole jos olen, ja olenko jos en ole, ja olenko jos toisille en ole.
En jatka edellistä sen pidemmälle, koska kirjoitan tätä kirjoitusta kellarista, jossa asun toistaiseksi (ihan oikeasti). Liialliseen analyysiin saattaa liittyä tiettyjä vaaroja. Kyseinen ison Deen teos on kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Pystyn seuraamaan päättelyäsi aika pitkälle. Täytyy kylläkin kysyä tämä: oletko miettinyt onko mahdollista, että filosofi pystyisi sittenkin kiipeämään hierarkiassa ylöspäin olemalla yleisön silmissä The Filosofi, Suuri Ajattelija, Alfafilosofi, ja näin jopa ohittamaan kauppakorkeakoulun alfaurokset? (joo, tiedän, ongelmana tässä on se, että jokainen potentiaalinen alfafilosofi on kuollut 100-3000 vuotta aikaisemmin kellarissaan yksinäisenä ja onnettomana). Näistä hierarkioista tuli mieleen Bussin kirja The Evolution of Desire (suom. Halun evoluutio). Se muistaakseni jätti itselleni ristiriitaisen ja yksisilmäisen fiiliksen. En ole millään tasolla suuri evoluutiopsykologian fanittaja, mutta yritän ainakin joskus haastaa ajatteluani. Ja yhteen asiaan en voi olla puuttumatta:
… Lenita Airisto oikeasti alfanaaraan prototyyppi ?!
TykkääTykkää
Russell oli muistaakseni varsin suosittu naisten keskuudessa ja eras professorimme totesikin taman olleen yksi keskeinen syy hanen epasuosioonsa aikansa vakavien filosofien keskuudessa. Ja Sartrelle varsinkin filosofia tarjosi tien kompensoida hanen lyhyyttaan ja rumuuttaan naismaailman silmissa ja nousta siten naisia tukuittain valloittavaksi alfaksi. Eli reflektion haitallisuus vastakkaisen sukupuolen valloittamisessa ei suinkaan ole aukotonta, vaikka mainituillekin hahmoille aiheutti joitain komplekseja suhteessa naissuhteisiinsa.
Btw, itse luin tuon netista loytyvan kirjoituksesi Elama ja sen tarkoitus (http://www.helsinki.fi/jarj/status/lehti/0204/elaman_tarkoitus.html) tuossa jokin kuukausi sitten. Olen nimittain viime aikoina kohtuullisen paljon tutustunut tuohon elaman tarkoitus – kysymykseen ja kirjoituksesi osui google-saalistukseni hampaisiin. Eestinkallion 3A-luokka ansaitsee kiitoksen ansiokkaasta tyosta. Oma suosikkini oli ehdottomasti Outi Nyytäjän vastaus, erityisesti viimeinen lause:
”Pitää elää armottomasti. Se tietää, että turpiin tulee, joutuu häpeään, naurunalaiseksi, ei koskaan oikein pääse viisaitten kirjoihin, vanhojen kirjoihin kuitenkin. Terrierinä, kuono pystyssä, häntä heiluen ja kaikki maailman hajut nenässä.”
TykkääTykkää
Joo, pisteet 3A-luokalle, kaikkien henkilöiden vastaukset eivät sisältyneet tuohon, mutta omasta mielestäni kai kaikki relevanteimmat otin silloin mukaan.
Jäin kyllä nyt funtsimaan, että olenkohan lukenut Minervan pöllöstä tai jostain muusta opiskelijaläpyskästä juttusi, jonka aiheena oli elämän tarkoitus. Katsoin nimittäin noita sun tiedostoja. Siitä kyllä täytyy olla aikaa vuosia. Hyvä, että pohdinta jatkuu 🙂 Mä itse pidin Baumeisterista, joka on itseasiassa sosiaalipsykologi, kaveri piti homman muistaakseni suht selkeänä, sopii tällasella wanna-be-filosofille, joka ei ole oikeasti juuri käyttänyt aikaansa filosofian klassikkojen lukemiseen. Mutta ootko törmännyt lähiaikoina joihinkin muihin lukemisen arvoisiin teoksiin aiheen tiimoilta?
TykkääTykkää
Jep. Olihan mulla siellä Pöllössä sellainen juttu ja taisi tosiaan olla vuosia sitten. Nyt se tuntuu jo omissa silmissä vähän hassulta, sitä lukiessa tuntuu oudolta, että oma ’minä’ on sen kirjoittanut.
Nyt on kuitenkin meneillään systemaattisempi tutustuminen aiheeseen. Parhaillaan luen Robert Emmonsin kirjaa Psychology of Ultimate Concerns – Motivation and spirituality in Personality. Tässä elämän tarkoitus – kysymykseen tullaan psykologian, tarkemmin persoonallisuuspsykologian ja motivaatiopsykologian suunnasta. Baumeisterin ohella niitä harvoja akateemisia (lähdeviitteet ja kaikki) kirjoja mitä aiheesta on kirjoitettu. Vaikuttaa kyllä lukemisen arvoiselta.
Seuraavaksi lukuvuoroa odottaa sitten Wong & Fryn ’the Human Quest for Meaning: A Handbook of Psychological Research and Clinical Applications’, joka on varsin tuore ja ilmeisen ensimmäinen tieteellinen artikkelikokoelma aiheesta.
Tehtyäni melko paljon pohjatyötä materiaalin etsimisessä voisin johtopäätöksellisesti sanoa, että nämä kolme kirjaa (Baumeister, Emmons, Wong&Fry) yhdessä Franklinin logoterapian kanssa muodostavat avainlähteet elämän tarkoitus – kysymyksen yhtään akateemisempaan käsittelyyn.
TykkääTykkää
Nopeasti tsekkasin netistä ja molemmat Emmons sekä Won&Fry:n artikkelikokoelma vaikuttivat kiinnostavilta. Täytyy laittaa korvan taakse. Emmons näytti etusivuillaan viittaavan Tillichiin, pitäs lukea the Courage to Be joskus. Nyt oon jonku verran tutustunut Rollo Mayn ajatuksiin, joka ammensi Tillichiltä mutta ilman teologitaustaa, pyörittelee osassa kirjoissaan pitkälti samaa tematiikkaa. Franklin on hyvä johdatus, mutta ainakin multa jotkin sen myöhäisemmistä teoksista meni ihan yli (ehkä liiallisen oikeassa olemisen takia?) ja lopetin lukemisen.
TykkääTykkää
Luin nyt Emmonsin loppuun. Sen vahvuutena oli, että se referoi varsin hyvin laajaa psykologista aineistoa, joka voi tälle elämän tarkoitus – pohdinnalle olla olennaista. Saa aika hyvän yleiskuvan siitä, mitä psykologian nykytutkimus (1999) voi teemalle antaa.
Heikkoutena voisi sanoa olevan ensinnäkin se, että kirja rakentuu aika pitkälle goal-orientedness – teeman ympärille, joka toki on Emmonsin omin alue, mutta jättää esim. Baumeisterin nelijaottelun muut osa-alueet vähemmälle huomiolle (tosin nämä muut alueet ovat osittain tarkasteltavissa myös tämän päämäärä-perspektiivin kautta). Lisäksi tarjoaa ratkaisuksi aika pelkästään spiritualityä, tosin ilman välttämätöntä linkkiä uskonnollisuuteen. Tämä kaventaa aihetta hiukan, mutta on varmaankin perusteltua siinä mielessä, että psykologiassa tämä on aika vähänkäsitelty topic ja siten Emmons toimii tässä sillanrakentajana.
Tillich ja May ovat uusia nimiä minulle. Emmons tosiaan viittasi Tillichiin useamman kerran. Wong&Fryn sisällysluettelon tutkailu sai itseni ainakin odottamaan paljon. Katsotaan koska ehdin sen lukea.
TykkääTykkää