Myanmar
Taalla sotilasdiktatuurissa oleilu on varsin leppoisaa. Tanaan koimme suomalaista kesamokkitunnelmaa pyoraillessamme kylanraittia mummo-pyorilla leudon lampimassa saassa poltetun koivun tuoksun tunkeutuessa sieraimiimme. Vesipuhvelin selassa kouluun matkaavat pikkupojat seka veden paalle paaluille rakennettu kyla oikealla puolellamme vahan rikkoivat tata suomalaista idyllia.
Maa on tietysti varmaankin koyhin missa olen kaynyt. Tama nakyy mm. sahkonjakelun jatkuvissa katkoksissa, matkapuhelinverkon olemattomuudessa, internetin toimimattomuudessa suurimpana osana paivana (lisaksi hallituksen rankka sensuuripolitiikka tarkoittaa etta hotmailin kaltaiset yleisimmat sahkopostipalvelut ovat ’access denied’. Melko hatara yritys kumota vapaan sanan leviaminen. Puhelinverkon surkea laatu toimii onneksi tehokkaampana sananvapauden rajoittajana). Myoskin autokannan kunto kertoo ekonomisesta tilanteesta jotain. Bussimatkalla bussista tipahti puolen metrin kokoinen metalliosa (renkaanvakauttaja tms. En ole tekniikan miehia). Se korvattiin kahdella koydella. Sen sijaan sotilasdiktatuuri on pintapuolisesti ainakin nakynyt vahemman kuin luulin. Ei mitaan rynnakkokivaarikavereita kadunkulmissa tai mitaan muuta coolia. Tosin muutaman valituksen olemme kuulleet kaiken turismiin liittyvan liiketoiminnan ylikorkeasta verotuksesta.
Aluksi matkasin ranskalaisten koulukavereiden kanssa mutta jattaydyin pois heidan ’kaikki merkittavimmat turistikohteet pitaa nahda vaikka se tarkoittaakin minuuttiaikataulua’ – stressaamisesta. Tama asenne ilmeni parhaimillaan, kun saavuimme tanne Inle Lake:lle yobussilla aamukuudelta. Tykitimme viiden tunnin veneajelun lapi tarkeimpien turistikohteiden. Sitten he ryntasivat lentokentalle paastakseen Baganiin, jonka vanhat temppelit ovat se Myanmarin ykkosturistikohde kraasaa kaupustelevine pikkulapsineen. Tuollaisella tahdilla nakee kaikki turistikohteet mutta ei mitaan itse maasta ja sen ihmisista. Itse hengaan kohta kolmatta paivaa taalla Inle laken luona, tanaan tosiaan leppoisa pyoraretki lahikylaan oli paaohjelma, soimme natiivien vieraina jotain outoja kananmunajuttuja, huomenna lahdemme kokopaivaiselle hevosratsastusretkelle. Oppaamme on varsin cool jaba, smuglasi itsensa mm. rajan yli Thaimaaseen ilman passia paastakseen beacheille bilettamaan.
Lisaa vaikutteita palatessani, yhteys kuulemma katkeaa kohta.
Frank Martela 
”Aluksi matkasin ranskalaisten koulukavereiden kanssa mutta jattaydyin pois heidan ’kaikki merkittavimmat turistikohteet pitaa nahda vaikka se tarkoittaakin minuuttiaikataulua’ – stressaamisesta.”
;D Hö, etkö ymmärrä
TykkääTykkää
Mun mielestä se näkeminen on ainakin osittain turismin pointti. Ja valokuvaaminen kanssa. Ylevöityneenä Kulttuurin Ystävänä oleminen on ihan OK.
Toki tykkään fiilistelläkin, varsinkin jos paikka alkaa olla jo vähän tutumpi. Berliinissä ei tarvitse muuta tehdä kuin hengailla Alexanderplatzilla.
TykkääTykkää
”Mun mielestä se näkeminen on ainakin osittain turismin pointti.”
Sä ootkin väärässä;)
Mitä riemua on vieraan arkkitehtuurin tai hienojen luonnonmuodostelmien valokuvaamisesta – erityisesti sellaista riemua, että rakentaa koko käsityksensä turismista niiden varaan? Koska tohonhan se turismi usein typistyy, ravataan pällistelemässä ja fiilistelemässä, miten jengi on joskus osannut rakentaa erilaisia juttuja, tai miten luonnonolosuhteet ovat erilaiset.
Toi on tollasta eskapismia. Turismi tietynlaisena kulttuuriin upottautumisena on paljon tarkoituksenmukaisempaa.
Se, että hakeutuu tekemisiin ihan eri todellisuudessa elävien ihmisten kanssa, etsii merkkejä vaihtoehtoisia ratoja kulkeneesta historiasta, pakottaa itsensä kohtaamaan kansakunnan tragedioita ja etsii välähdyksiä varjopuolesta pikemminkin kuin aktiivisesti yrittää tuudittautua turvalliseen illuusioon ja sulkee silmänsä näiltä… Mun mielestä siinä on enemmän pointtia. Se kasvattaa ja opettaa ajattelemaan toisin omaa kulttuuriaan.
Siinä, että valokuvaa niitä spurguja, horoja ja narkkeja on paljon enemmän munaa kuin patsaiden ja koristekaiverrettujen kerrostalojen valokuvaamisessa. Älä Totte sulje silmiäsi ihmisyydeltä.
TykkääTykkää
”Mitä riemua on vieraan arkkitehtuurin tai hienojen luonnonmuodostelmien valokuvaamisesta – erityisesti sellaista riemua, että rakentaa koko käsityksensä turismista niiden varaan?”
No, sen takia sanoinkin, että osittain. Jos nyt puhutaan siitä, että mitä riemua on vieraan arkkitehtuurin (harvemmin liikun hienojen luonnonmuodostelmien ääressä, paitsi Lapissa, mutta Lappi on jo liian tuttu) kuvaamisessa, niin mun mielestä siinä on hienoa ennen kaikkea se, että vieraasta arkkitehtuurista on hirveen paljon helpompi bongata kiinnostavia juttuja kuin vaikkapa kotoisesta funkkiksesta (jonka suuri ystävä toki olen). Se johtunee siitä, että vieraalle arkkitehtuurille on jotenkin herkempi. Ehkä mun ois pitäny kuitenkin jo edellisessä kommentissa mainita, että mä harrastan valokuvaamista 😉
Ja sitten on se toinen pointti, mikä liittyy siihen, minkä takia mun mielestä on kiva käydä Brandenburgin portilla, Oxford Streetillä tai vaikka Eiffel-tornissa. Se johtuu siitä, että mun mielestä on kiinnostavaa kokea, minkälaisia tällaiset entuudestaan (vaikkapa kuvista) tutut paikat ovat tiloina. Yleensä ero omiin mielikuviin on suuri. Edellä mainittu pätee myös siihen vieraaseen arkkitehtuuriin.
Kyllä mä kuvasin esimerkiksi Wienissä jugend-talojen lisäksi ainakin spurguja, horoja, narkkeja, poliiseja, raskaana olevan naisen ja sokean oopperalaulajan. Lissabonissa taas otin vain yhden kuvan. Siinä mies makaa pimeässä porttikongissa pidellen vatsaansa etualan liikennevalojen näyttäessä punaista.
TykkääTykkää
Ok, hyväksyn selityksen;D Respect and admiration!
TykkääTykkää
Huh, mä ajattelin jo, ettei tän jälkeen voi enää seivata: ”Älä Totte sulje silmiäsi ihmisyydeltä.”
🙂
TykkääTykkää
Hyvä että seivasit. Muuten olis game over;)
TykkääTykkää