Olin eilen kotona illan. Tämä on jotenkin harvinaista, tavallisesti saavun kotiin vasta joskus kymmenen aikaan illalla ja ehdin lähinnä vain suorittaa iltatoimet ja alkamaan nukkumaan tai sitten vietän yöni jossain muualla. Tästä kotonaolemisesta seurasi luonnollisesti kaksi velmua asiaa.

Ensinnäkin intouduimme veljeni (joka on kämppikseni) kanssa leikkaamaan toistemme hiukset. Näin suoritimme pienen kapinamme yhä ammattilaistuvampaa yhteiskuntaamme kohtaan, jossa kaikkiin perustoimiinkin pitää olla joku alaan erikoistunut henkilö. Sata vuotta sitten ihmiset olivat paljon yleistaidokkaampia ja tätä perinnettä halusimme kunnioittaa. Vielä merkittävämmin toimemme oli pieni kapina ulkonäkökeskeistä nuorisokulttuuria kohtaan. Antamalla totaalisen tunarin (siskoni ilmaus) leikata hiuksemme osoitimme rohkeutta olla näyttämättä optimaalisen hyvältä. Tulokset yllättivät tosin itsemmekin!

Toiseksi intouduin siivoamaan kylpyhuoneemme. Hämmästyttävintä oli, että prosessin aikana nautin hommasta. Ehkäpä graduntekoon liittyvä konkreettisten tulosten hyvin hidas esiintuleminen sai minut nauttimaan tästä yksinkertaisesta toimituksesta, jossa tulokset olivat jatkuvasti silminnähtävissä ja konkreettisia.

’Tänään sain jäsenneltyä ajatuksiani metaetiikan realismi-antirealismi – debatin taustapremisseihin liittyvistä kätketyistä sitoumuksista’ on luonnollisesti hieno tulos kahdeksan tunnin työskentelystä. Jotenkin on kuitenkin konkreettisen nautinnollista, kun vessanpöntön ulkomuoto muuttuu tahmaisesta pölypesästä kiiltävän tyylikkääksi posliini-instanssiksi muutaman minuutin fyysisellä työskentelyllä. Luonnollisesti kylpyhuoneen alkuperäinen tila vaikutti siihen, että tulokset tosiaan olivat niin selkeästi havaittavissa.