Ovatko kansakuntien menestys ja onnellisuus ristiriidassa?
Kahden eri kirjan lomittainen lukeminen avaa usein mahdollisuuden ajattelun synteeseihin, perspektiiveihin, jotka eivät löytyisi vain yhdestä kirjasta käsin.
Nyt kädessäni ovat kuluneet niin Jared Diamondin Pulitzer-palkittu ’Tykit, Taudit ja Teräs’ kuin Jean-Francois Revelin sekä hänen poikansa Matthieu Richardin valaiseva dialogi-teos ’Munkki ja Filosofi’.
Ymmärsin, että ei ole sattumaa, että kaikkein syvimmin buddhalaisuuteen suhtautuvat yhteiskunnat löytyvät Himalajan vuoristosta. Ja syy ei löydy valtavien vuorten luomasta hengellisestä ilmapiiristä.
Ensinmainitussa kirjassa hahmotellaan perimmäisiä maantieteellisiä syitä kansakuntien ’menestykseen’ tarkoittaen tässä lähinnä taloudellista ja sotilaallista ylivaltaa suhteessa muihin kansakuntiin. Historia koostuu sekä satunnaistekijöistä, että vääjäämättömistä mekanismeista. Esimerkiksi maatalouden leviäminen kaikille soveltuville alueille Euraasiassa ei ole sattuman kauppaa. Kun innovaatio oli keksitty Hedelmällisen Puolikuun laaksossa, alkoi se leviämisensä. Jotkut kansat olivat alttiimpia omaksumaan tämän innovaation kuin toiset, johtuen kulttuurisista ja satunnaisista tekijöistä. Pitkällä tähtäimellä kuitenkin maanviljelijäkansat syrjäyttivät metsästäjä-keräilijät kaikilla soveltuvilla alueilla, koska ne pystyivät ylläpitämään paljon suurempaa väkimäärää ja erillistä sotilasluokkaa. Historian kylmä mekanismi on sokea: Kansat yksinkertaisesti joko omaksuivat maanviljelyksen tai tuhoutuivat.
Buddhalaisuuden ydin on mielenrauhan saavuttaminen ja tällä matkalla haluista luopuminen on keskeistä. Sisäinen rauha kulkee sisäisen muutoksen ja epäitsekkyyden tietä. Ulkoisen todellisuuden aiheuttamaan tyytymättömyyteen on kaksi perusratkaisua: muuttaa ulkomaailmaa tai muuttua sisäisesti. Tällä jatkumolla buddhalaisuus (hengellisissä muodoissaan) edustaa sisäisen muutoksen ääripäätä, kun oma länsimainen kulttuurimme taas edustaa toista ääripäätä, jossa kaikki ongelmat pyritään ratkaisemaan materiaalisesti.
Tällöin on selvää, että pitkällä tähtäimellä materiaalisempi kulttuuri tuottaa enemmän materiaalisia innovaatioita. Se on myös todennäköisemmin valloitushaluinen kuin sisäiseen harmoniaan tähtäävä kulttuuri. Henkisissä arvoissa vahvoilla oleva kansakunta jää siis pitkällä tähtäimellä mitä todennäköisimmin materiaalisessa kehityksessä ja taistelukyvyssä jälkeen kansakunnasta, jonka yhteisössä materiaaliset tavoitteet ovat ensisijaisempia ja kilpailu kovempaa.
Tästä seuraa, että syvän buddhalaiset yhteiskunnat jäävät valloittajan jalkoihin paljon useammin kuin toimivat itse valloittajina. Viimeksi tämä traaginen luonnonvakio koettiin 1940-luvulla, kun materiaalisesti orientoitunut Kiina valloitti hengellisemmän Tiibetin. Yhteisöjen hengellisyyden eroa kuvaa ehkä parhaiten se, että Tiibetissä tuolloin noin 20% väestöstä eli munkki-elämää luostareissa, mikä lienee korkeampi luku kuin missään Himalajan seudun ulkopuolella.
Rajallisten resurssien maailmassa kansakunnat taistelevat samoista maa-alueista ja muista resursseista. Kulttuurien pitää sopeutua tähän taisteluun tai ne pitkällä tähtäimellä tuhotaan tai valloitetaan. Tämä menestyksen pakko suosii materiaalisia kulttuureita. Vahvan henkisesti orientoituneet kulttuurit voivat muotoutua ja selvitä vain olosuhteissa, joissa rauha on taattu pitkäksi aikaa. Tämä on avain sen ymmärtämiseksi, miksi buddhalaisuuden hengellisimmät muodot ovat kehittyneet Himalajan vuoristojen varjossa. Vuoret tarjoavat luonnollisen suojan hengellisemmän kulttuurin kehittymiselle ehkäistessään valloittajien hyökkäysmahdollisuuksia.
Tästä päästään hahmottamaan pelottavaa luonnonlakia: kansakunta, joka kehittyy liian onnelliseksi nykyolosuhteissaan, ei kehity materiaalisesti tarpeeksi, jonka seurauksena materiaalisesti kehittyneempi kulttuuri ennemmin tai myöhemmin valloittaa sen. Onko niin, että kansakuntien menestyksen hinta on liiallisen hengellisyyden ja tyytyväisyyden tukahduttaminen?
Frank Martela 
Hohoo, loistavaa! Täytyy kokeilla tota lukutekniikkaa.
Mainioita ja näköaloja herätteleviä kirjoja kumpainenkin, muuten. Tosin muistaakseni se munkkikirja lupaa enemmän kuin lopulta antaa, pidin sitä silloin taannoin sen luettuani (2002) jotnekin pinnallisena.
TykkääTykkää
Vietin just pari paivaa sitten vahan aikaa himalajan tuntumassa hindujen pyhiinvaelluskohteessa. Taytyy kylla sanoa, etta jotenkin ne maisemat ja se luonnon mahtavuus lahes pakotti meditoimaan. Tunnelma oli sellanen, etta illalla vaan istui monta tuntia tuijottaen tyhjyyteen. Sellasta taalla!
TykkääTykkää
Markus: Se on sellainen luterilaisesta ’otsa hiessä on sinun työsi tehtävä’ – perusasenteesta kumpuava mentaalimalli, jossa yksi kirja pitää lukea loppuun – suorittaa – ennen kuin saa avata seuraavan. Tästä mentaalimallista irrottautuminen ja kirjojen lomittainen ja osittainen lukeminen tuottaa usein enemmän oivallusta.
Sisko: Hienoa, että löytyy erikoiskirjeenvaihtaja paikan päältä kommentoimaan pohdintaani. Voi tietysti olla, että Himalajan ja buddhalaisuuden yhteenliitoksessa tuon maisemallisen aspektin merkitystä ei saisi aliarvioida. Maisemien ja muun fyysisen ympäristön vaikutus ihmisen mentaalimalleihin on oikeastaan aika kiintoisa tutkimuskohde.
Alexander Christopher:in kirja ’The Nature of Order, Book I, The Phenomenon of Life.’ on kuulemma aika hyvä tässä suhteessa. Tavassa kokea tietynlaisia ympäristöjä on sen mukaan aika paljon kulttuuririippumattomia piirteitä.
No anyway, loistavaa matkanjatkoa teille sinne! Valaistukaa ja valistukaa!
TykkääTykkää
Himalaja on varmasti otollinen paikka sisäänpäin kääntyneeseen mietiskelyyn. Kuten todettua, ulkoiset uhkat vihollisen muodossa ovat vähänlaisia. Toinen myötävaikuttava tekijä voi olla se, että alue on tietääkseni harvaan asuttua ja ulkoiset häiriötekijät ja impulssit vähäisiä, jolloin voi vapaasti funtsia omia juttujaan. Elinkeinorakenteen puolesta mahdollisuudet heittäytyä oravanpyörään ovat myös varmasti vähäisemmät kuin esimerkiksi New Yorkissa. Maisemat ovat lisäksi sen luonteisia,että näkee kauas, silmä lepää. Yhteenvetona voisi sanoa siis, että kaikki natsaa kohdalleen, jotta buddhalaisuus voisi kukkia. Tiibetissä tosin loppujen lopuksi kaikki ei natsannut, kun miehittäjä marssi paikalle.
Kun Himanen ja kumppanit hakevat erilaisia Suomen ja nyky-yhteiskuntien menestysmalleja, niin näissäkin malleissa todetaan yleensä, että ei riitä että vain yksi asia on kohdallaan, menestyäkseen maiden välisessä darwinistisessa kilpailussa pitää monen asian mennä oikein. Näissä pohdinnoissa menestys ja taloudellinen menestys ovat synonyymeja.
Meditatiivisena ympäristönä voin kaikille suositella avomerta. Sielläkään ei ulkoinen surina häiritse. Joka suunnassa näkyvän horisontin tuijottaminen – kun sitä on aikansa tehnyt – rauhoittaa kummasti ja vapauttaa mielen maallisista murheista. Aika ajoin tapahtuva luonnonvoimiin adaptoituminen esim. purjeiden säätämisen muodossa vain lisää tunnetta yhteenkuuluvuudesta luonnon kanssa. Tästä elämänmuodosta kiinnostuneille voin suositella esim. Joshua Slocumin klassikkoa ”Yksin maailman merillä” vähän yli sadan vuoden takaa. Nova Scotialla syntyneen seilorin mietteet tuntuvat edelleen hyvin läheisiltä Itämeren rannan 2000-luvun asukille.
TykkääTykkää
Blogin pitäjän teoreettinen lähestymistapa tai yliopistokoulutus ei ikävä kyllä millään tavoin auta buddhalaisten mielenmaisen avaamisessa tai heidän elämänkatsomustensa ydinnäkemysten ymmärtämisessä. Näin ollen yhteiskunnalliset analyysit jäävät pakostakin pinnalliseksi.
Buddhalaisuuttakin on tietysti monenlaista, mutta pelkistetyimmillään sillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Vaikka buddhalaisilla on sutransa, niin keskeistä on, että mikään määrä älyä tai ajattelua ei avaa lopullisesti niitä elänmän ydintotuuksia, joihin sutrissa viitataan. Ne ovat ajattelevan mielemme tavoittamattomissa. Ajattelun ulottumattomissa on suunnaton määrä älykkyyttä. Jos länsimaiset ihmiset sen joskus oivaltavat, he löytävät taivaan maan päältä.
TykkääTykkää
Olen hyvin tietoinen siitä, että se buddhalaisuus mistä voidaan puhua, ei ole oikeata buddhalaisuutta. Enkä tässä kirjoituksessa mitenkään edes pyri kertomaan buddhalaisuudesta sinänsä. Analyysin kannalta ei ole olennaista, puhutaanko tässä buddhalaisuudesta vai mistä tahansa muusta sisäiseen tyytyväisyyteen tähtäävästä maailmankatsomuksesta.
Lisäksi on muistettava, että yhteiskunnallinen analyysi buddhalaisuudesta ei mitenkään vaadi buddhalaisuuden itsensä täydellistä sisäistämistä. Ulkoinen toimintamme on kuitenkin nähtävissä riippumatta siitä ymmärrämmekö sen aiheuttanutta sielua täydellisesti.
TykkääTykkää