Moraalifilosofin tehtävästä

Kokeilen uutta sisällöntuotantotapaa blogissani. Toisin sanoen kopioin tähän suoraan erään keskustelun, joka käytiin nimeltämainitsemattomassa sosiaalisessa internetpalvelussa. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että ’Aarne’ (nimi muutettu) totesi olevansa sitä mieltä, ”että moraalifilosofin tehtävä ei ole puhua mukavista asioista”.

_



Frank


Mutta onko moraalifilosofin ensisijainen tehtävä a) puhua moraalista vai b) tehdä maailmasta moraalisempi paikka?




Aarne


Ei niinkään ”onko” vaan ”pitäisikö olla”. Mun mielestä pitäisi b), vaikka monien mielestä varmasti on a).




Prospektori

(nimi muutettu)

Voiko olla sellaista moraalifilosofia, joka ei puhu moraalista? Olisin valmis olettamaan, että moraalifilosofin välttämätön ehto on että se puhuu moraalista. Maailman tekeminen moraalisemmaksi paikaksi on ehkä suotavaa, mutta ei välttämätöntä. Pitäisi varmaan määritellä, puhutaanko moraalifilosofista nyt moraalifilosofina vai ihmisenä. Ja moraalihan ei ole mukava asia noin niinku ylöjäänsäkään, vaan ahdistava, rajoittava ja muutenkin vittumainen.




Frank


Voisiko loppujen lopuksi todeta, että moraalifilosofin tehtävä on tehdä maailmasta moraalisempi paikka ylläpitämällä reflektiivistä moraaliajattelua? Lopullinen päämäärä on siis moraalisempi maailma, mutta ensisijainen väline on reflektiivinen ja filosofisesti informoitu moraalikeskustelu, ei esimerkiksi pelkkä väärintekijöiden piekseminen.
Näin se erottuisi puhtaasta moraalinedistämisestä.




Prospektori


Voisin yhtyä ylläolevaan kirjoittajaan.

…Ja ehkä myös tekstin sisältöön.




Aarne


Joskushan toi reflektio ja moraalisuusvaatimus menee vähän niinku ristiin. Tai siis, jos mitään rajoitteita sille, mitä reflektion pitäs pitää sisällään ei aseteta. Olihan esim. Pekka-Eric varsin reflektiivinen kaveri, ainoo vaan et väärällä tavalla.




Frank


Jep. Näin ymmärrettynä moraalifilosofian keskeisin trade-off on varmaan, että koska olet reflektoinut tarpeeksi, jotta tiedät edistäväsi toimillasi oikeanlaista moraalia.
Jos vain reflektoit itseksesi koko elämäsi uskaltautumatta missään edistämään valitsemaasi moraalinäkemystä, niin maailma ei muutu.
Mutta jos suin päin kahdeksantoistavuotiaana ilmoitat tietäväsi moraalin ehdottomat vaatimukset niin on aika iso vaara, että olet hakoteillä, varsinkin jos moraalinäkemyksesi poikkeavat radikaalisti valtavirrasta.
Milloin moraalifilosofiasi on tarpeeksi ’valmis’, jotta uskallat alkaa sitä edistämään?




Aarne


Tismalleen, eli ei ehkä jyrkän absoluuttista, mutta jonkinlainen regulatiivinen periaate kuitenkin sille, että mikä on oikeaa reflektiota.

Yksi kommentti

  1. matti

    hyvää tekstiä. menetelmä toiminee jatkossakin.

    tuo yksi kysymys jää kyllä häiritsevän avoimeksi: milloin moraalifilosofiani on ”valmis”? eikö siihen aina tule hienosäätöä, tai jopa kumouksellista säätöä?

    Tykkää

  2. Frank

    Aye. Tuo kysymys ’valmiudesta’ on mielestäni aito dilemma, johon ei ole olemassa ratkaisua. Kaksi kilpailevaa velvoitetta vetävät siinä eri suuntiin.

    Ensinnäkin moraalifilosofian tulee olla jatkuvasti kehittyvää. Paikalleen jämähtänyt moraali on fundamentalismia, filosofin moraalin tulee olla aina avoin uusille perspektiiveille ja argumenteille. Moraalinen kasvu on elämänmittainen prosessi, jossa jatkuvasti pyritään reflektoimaan omia moraalinäkemyksiä yhä toimivammaksi kokonaisuudeksi.

    Toisaalta ihminen on heitettynä maailmassa, jossa hänen on jatkuvasti pakko toimia. Tämä toiminta perustuu aina joillekin periaatteille. Kysymys on siitä, missä vaiheessa luottamus omiin (valtavirrasta poikkeaviin) moraalinäkemyksiin on niin suuri, että uskaltaa toimia niiden mukaisesti. Moraalifilosofin on otettava kantaa moraalisiin kysymyksiin, vaikka hänen taustaperiaatteensa eivät olisi täysin aukottomia ja valmiita. Muuten hänen moraalinen ymmärryksensä jää vain paperille, ilman potentiaalia muuttaa maailmaa.

    Esimerkiksi ajatus ihmisoikeuksista sisältää filosofisesti monta ongelmaa, joista käydään debattia yhteiskuntafilosofian alalla. Kriittisin ongelma on ehkä se, että sen taustalla oleva oikeusajattelu on leimallisen länsimaista. Tämä keskustelu on arvokasta, koska sen seurauksena käsitys ihmisoikeuksien luonteesta kehittyy ja pystyy ehkä vielä nykyistäkin voimakkaammin vetoamaan ihmisiin kulttuuritaustasta riippumatta.

    Samaan aikaan on mielestäni erittäin hyvä, että ihmisoikeuksien puolestapuhujat eivät odottaneet näiden ongelmien ratkaisua, ennen kuin alkoivat julistaa ihmisoikeuksien sanomaa. Puutteellisinakin niillä on ollut positiivinen vaikutus maailmassa ja kannatan niiden pitämistä mukana poliittisessa keskustelussa, kunnes jokin niitä parempi vaihtoehto ilmaantuu.

    Tykkää

Jätä kommentti