Itseään korostavat joukkomurhaajat: Pitäisikö tekijä häpäistä?
Miten pohjoismainen hyvinvointivaltio voi estää turhaan viattomia ihmisiä tappavat itsensäkorostajat? Tämä kysymys lienee jokaisella mielessä viimeisen tapauksen jälkeen. Eräs vastaus on: häpäisemällä tekijä julkisesti mahdollisimman nöyryyttävällä tavalla. Vastaus on yllättävä ja totuttuja oikeusnormejamme vastaan, mutta äärimmäiset teot vaativat äärimmäisiä vastatoimia. Selvitetäänpä siis miksi tämä voisi toimia.
Ihminen on luontaisesti myötätuntoa kokeva olento, mutta kulttuurit ovat kaikkina aikoina vahvistaneet tätä luontaista kapasiteettia erilaisin tavoin. Länsimainen moraali on viimeiset vuosisadat perustunut kristillisen tradition pohjalta nousevaan syyllisyys-etiikkaan. Kasvatuksen kautta omaksumme tietyt normit ja syvän syyllisyyden tunteen, joka iskee meihin väkisin, kun näitä normeja rikomme. Uskonnon vallan heikkenemisen, kriittisen kulttuuriliikkeen ja yleisen koulutustason kasvun vuoksi tämä sisäänrakennettu moraali on kuitenkin menettänyt otettaan ihmisistä. Useimmissa tapauksissa sen jättämää tyhjiötä täyttää omakohtaisemmin omaksuttu vastuuntunto, mutta joissakin tapauksissa kehitys kulkee kieroon.
Uskon, että kaikkia viimeaikaisia turhaan tappajia on elähdyttänyt primitiivisempi häpeä-kunnia -moraliteetti. Häpeän ja syyllisyyden ero on siinä, että häpeää tunnemme ihmisten edessä, kun syyllisyyden kohtaamme yksin. Samoin kunniaa tunnemme toisten ihmisten silmien kautta. Nämä nuoret miehet ovat olleet jonkinlaisia hylkiöitä, jotka eivät ole kestäneet sitä että ympäröivä yhteisö ei ole kunnioittanut heitä. Heidän tekonsa on ollut äärimmäinen keino lunastaa paikkansa yhteisössä, saada ihmiset kunnioittamaan heitä. Sillä vaikka voimme vihata heitä, samalla heidän tekonsa herättää samanlaista kunnioitusta kuin jonkin vihollisemme ääriteko.
Kun lehtien palstat taas täyttyvät uutisista, joissa käydään lävitse tekijän luonnetta, kasvuolosuhteita, mielipiteitä ja itse tekoa, luomme tahtomattammekin tietyn kunnioituksen ilmapiirin tekijän ympärille. Nykynuorison tärkeimpiä haaveita on tulla julkkikseksi, ja nämä nuoret kirjoittavat nimensä lehtien kansiin ja ihmisten mieliin. Jokainen raportoitu teko siis valitettavasti inspiroi toisia nuoria ja näin lisää todennäköisyyttä uusille turha-murhille.
Siksi ratkaisu on riisua heidät kaikesta kunniotuksesta. Emme kuitenkaan voi lopettaa asioista uutisoimista ja vaieta tapauksia kuoliaiksi. Jos – hypoteettisena ja äärimmäisenä esimerkkinä – riisuisimme tekijän alasti ja sijoittaisimme hänet julkiselle paikalle niin, että kaikki näkisivät hänen sukupuolielimensä, olisi tämä omiaan nöyryyttämään tekijän perusteellisesti. Esimerkin aikaansaama peloitevaikutus omien sukupuolielimien paljastumisesta voisi kohtuullisen tehokkaasti estää muita vastaavia tekoja harkitsevia toteuttamasta fantasioitaan.
Tiedän, että tämänkaltainen ratkaisu ei sovi lainkaan yhteen länsimaisen oikeuskäytännön kanssa, joka on systemaattisesti purkanut kaikki keskiaikaiset (jolloin elimme vielä häpeä-moraalin aikaa) häpeärangaistukset. Mutta jos mietit hetken näiden turha-murhaajien psykologista profiilia, voit ehkä ymmärtää että tällaisella keinolla tämänkaltaiset teot voitaisiin ehkä saada loppumaan. Se olisi niin arvokas päämäärä, että koen, että meidän tulee avoimesti miettiä kaikkia keinoja, joilla näin monia turhia kuolemia voitaisiin tulevaisuudessa välttää.
Frank Martela 
Mediaspektaakkeleihin vastaaminen julkisella häpäisyllä on vaikeaa. Kenties tällainen ajatus oli Aamulehdenkin kirjoituksen taustalla (lukekaapa kirjotus tästä näkökulmasta @ http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194688377213/artikkeli/puheenaihe+tyton+puute+sairastuttaa+miehenalun.html) mutta kirjoittaja ei ymmärtänyt kirjoittavansa muillekin kuin potentiaalisille murhaajille? (kirjoitus oli silti huono)
Olen silti blogin kirjoittajan kannalta samaa mieltä, varsinkin jos Norjan massamurha ymmärretään koulusurmien jatkumoksi eikä poliittiseksi terroriksi. Epidemologisesti jatkuva koulusurmatarina on katkaistava kertomalla tarina siten että tekijä ei vaikuta ihailtavalta.
Tämä on helppoa, sillä lapsia ampuvat mielenvikaiset ovat säälittäviä, pelkurimaisia ihmishylkiöitä.
Tämä on vaikeaa, sillä lukijan lukutapaa ei voida kirjoittajan kynällä loputtomiin ohjailla.
TykkääTykkää
Johannes: Osut naulan kantaan kahdessakin mielessä, kun toteat että: ”Epidemologisesti jatkuva koulusurmatarina on katkaistava kertomalla tarina siten että tekijä ei vaikuta ihailtavalta.”
Ensinnäkään näitä tapauksia ei pidä tarkastella yksittäistapauksina, vaan nimenomaan epidemiana, jossa jokainen ’tartunta’ kasvattaa seuraavan tapauksen todennäköisyyttä. Siksi kierre on niin tärkeätä katkaista.
Toiseksi kyse on juuri siitä, että katkaistaksemme epidemian on meidän onnistuttava kertomaan tarina, jossa tekijä ei enää vaikuta ihailtavalta. Mikä sitten tähän on paras keino? Ainakaan tekijöiden ’manifesteja’ ei pidä ottaa niin tosissaan. Kyseessä on huomiohakuisen syrjäytyneen ja kroonisesta alemmuudentunnosta kärsivän nuoren äärimmäinen yritys hankkia itselleen kunnioitusta. Yli-ihmis-höpinät ja poliittiset motiivit ovat vain tämän psykologisen motiivin päälle rakennettua pikkupojan fantasiaa. Toiseksi jonkinlainen häpäiseminen voisi auttaa asiaa. Muitakin keinoja voi olla, niitä on tärkeätä miettiä.
TykkääTykkää
Kirjoitat rohkeasti, mitä mielestäni tällaisessa tilanteessa kaivataankin. Häpäisy todella on äärimmäisen vahva rankaisemisen muoto. Mietin kuitenkin, miten se ihmisryhmä, joka kokee tämänkaltaisen joukkomurhaajan jollain tavoin edustavan heidän arvojaan ja vieläpä toimivan radikaalisti niiden mukaisesti, reagoi siihen, että tekijä häväistään.
Nykyisen länsimaisen oikeuskäytännön yksi hyvistä puolista on mielestäni se, että se kohdistuu ja rajoittuu rikoksen tekijään. Mielestäni tekijän rankaiseminen esimerkiksi laittamalla hänet oikeudenkäynnin jälkeen vankilaan osoittaa tekijän arvomaailman mahdollisesti jakaville ihmisille, että tämänkaltainen toiminta on tuomittavaa. Rangaistus ei kuitenkaan varsinaisesti leviä koskettamaan näitä muita ihmisiä.
Sen sijaan, jos tekijä edustaa jonkin ihmisryhmän arvoja, saattaisi tälläisen arvojen ”kantajan” julkinen häpäiseminen tuntua yritykseltä häpäistä koko tämä ihmisryhmä. Tulkintani saattaa olla liian pitkälle viety. Pääpointtini on kuitenkin se, että ihmisen häpeän tunteen sörkkiminen voi helposti aiheuttaa arvaamattomia ja merkittäviä seurauksia. Eniten pelkäisin, että tällainen häpäiseminen saattaisi kasvattaa jonkin ihmisryhmän vihaa entisestään.
TykkääTykkää
Mun mielestäni tossa piilee hitsin syvä rangaistusteoreettinen oivallus väkivaltaan ja väkivaltakulttuuriin liittyen (jos oonkin sitä mieltä, että on vielä epävarmaan kuinka se soveltuis tähän yksittäistapaukseen – imo merkit viittais asosiaaliseen väkivaltaiseen sosiopaattiin).
Nimittäin monissa väkivallan teoissa on just toi primitiivinen häpeä/kunnia -moraali läsnä; esim. snägärillä turpaanvetäminen tai ”mitäsätuijotat” riidanhaastaminen on hyvin vähän mitään muuta kuin just tän liskoaivotoiminnan ilmentymää. Siispä siitä annettavien rangaistustenkin pitäs jollain tavalla puhutella sitä moraalia jos oletetaan, että rangaistuksella pitäis olla ehkäisyvaikutus.
Jos yhteiskunta yksiselitteisesti tuomitsee kunnian puolustamisen fyysisin keinoin ja rankaisee siitä julkisella häpäisyllä (jopa postuumisti), mä uskon että yksi miessukupuolta riivavasta rakenteellisesta ongelmasta vähä niinku katoaa. Hyvä, Frank!
TykkääTykkää
Frank ja Markus ovat mielestäni molemmat oikeilla jäljillä, mutta keskeiseksi ongelmaksi jää, kuinka pitkälle häpäiseminen voidaan viedä. Ts. pitäisi tarkoin miettiä, mitä rangaistuksia käytetään, milloin ja miten ne implementoidaan. Toisaalta tutkimuksella pitää pyrkiä osoittamaan, millaisiin rikoksiin tällä voidaan parhaiten ja luotettavimmin vaikuttaa.
Näitä häpeä/kunnia-kokeita on tehty varsin paljon, joista itse tunnen lähinnä julkishyödykkeiden tuottamiseen liittyvät koeasetelmat: paljastamalla kunkin rundin päätteeksi kaikkein anteliaimmat ja piheimmät (”häpeä-/kunnialisä”), saatiin aikaan merkittävä boosti julkishyödykkeiden rahoitushalukkuuteen. Ts. häpeä/kunnia-moraalia stimuloimalla saadaan aikaan tarvittaessa myös yhteistyötä antamalla tavallaan tällaista ei-rahassa-mitattavaa-hyvää/pahaa.
TykkääTykkää
Joonas: Vaikka näillä joukkomurhaajilla onkin usein jokin ideologia mielessä, jolla he perustelevat tekoaan, on vaikea kuvitella, että maailmasta löytyy kovinkaan montaa henkilöä, jotka ovat henkilön tekojen puolella. Esim. tässä tapauksessa on vaikea kuvitella, että kovin moni norjalainen äärioikeistolainen on sitä mieltä, että teko oli oikeutettu. Häpeä-rangaistus on toki varsin vakava metodi, jota ei pitäisi käyttää kevein perustein, koska se voi johtaa kuvaamiisi sivuilmiöihin. Mutta ehkä tällaisissa ääritapauksissa, joita ei onneksi kovin monia ole, sellaista voisi harkita.
TykkääTykkää
Markus: Mielestäni tässä on olennaista analysoida, mitä tekijä teollaan haki, eli mikä on se pohjimmainen motiivi. Vaikka tyyppi olisi sosiopaatti, jokin häntä motivoi. Uskon, että kaiken maailman ’ideologiat’ ovat vain pintatasoa, ja pohjalla on jonkinlainen halu näyttää maailmalle ja niille ihmisille, jotka tyyppiä eivät ole arvostaneet, että häntä tuisi kunnioittaa. Vaikka tunne-elämä ja empatiakyky olisivat häiriintyneitä, voi tyyppi kuitenkin hakea kunnioitusta. Itse asiassa se lienee aika usein tällaisten tyyppien motiivina.
Jos siis haluamme lopettaa tällaiset teot, on meidän poistettava motiivi. En suoralta kädeltä keksi muita keinoja kuin tekijän häpäisemisen.
TykkääTykkää
Thomas: Vaikea keksiä miten asiaa voitaisiin kokeellisesti testata. Kuten niin monissa muissakin poliittisissa päätöksissä meidän on vain luotettava siihen, että asiantuntijuuden ja julkisen keskustelun pohjalta löydämme parhaan ratkaisun. Ja sitten seurata toimiiko se.
TykkääTykkää
Väkivaltaa ja siihen motivoivia syitä on lukuisia, joista kunnia/häpeä -moraali on yks yleisimpiä (erit. just nakkikiskan sankarit). Toinen syy on ihan vaan hetkellinen pimahtaminen, eli edesvastuuton raivo, jonka tuottamia tekoja tekijät yleensä katuvat syvästi ilman häpäisemistäkin.
Mä uskon, että julkinen nöyryyttäminen väkivaltarikoksesta insentiivinä vähentäisi kyllä huomattavasti enemmän suunnitelmallista väkivaltaa kuin nykyinen vankeus/sakot; väkivallan julkinen deglorifiointi mediassa olisi hieno juttu.
Mutta pitäisi muistaa, että erittäin suuri osa väkivaltaisista tyypeistä (”pahiksista”) on jo valmiiksi ”systeemin” ulkopuolella; niitä ei hirveesti hetkauta, mitä muut ajattelee. Ja just jonkinasteista asosiaalista persoonallisuushäiriötä potevat menevät aika lailla tähän kategoriaan. En nyt muista lukuja ulkoa, mutta aika merkittävä osa vankiloissa istuvista väkivaltarikollisista on just tätä asosiaalista porukkaa. Eli ainoo mitä niille voidaan tehdä on lopulta varastoida ne pois pahanteosta tai yrittää rehabilitoida.
…Mikä ei toki muuta sitä, etteikö julkinen nöyryytys olisi hyvä lisä ja julkinen viesti, että tällainen peli ei siis todellakaan vetele.
TykkääTykkää
Yks juttu: Useimmat joukkosurmaajat ovat tappaneet itsensä. Eli eivät ole enää hengissä, kun heidät häpäistään.
TykkääTykkää
Markus: Valtaosa rikollisuudesta lienee alhaisesta itsekontrollista ja impulsiivisuudesta kärsivien yhteiskunnasta syrjäytyneiden tekemiä. Heihin häpeärangaistukset eivät tehoa. Ja heidän tapauksessaan se olisi muutenkin turhaa lyödyn lyömistä. Eli olen samaa mieltä kanssasi.
Häpeärangaistusta tulisi mielestäni harkita vain tällaisissa erikoistapauksissa, joissa tekijä on tarkkaan laskelmoiva ja rationaalisesti toimiva henkilö, jonka motiivina on muilta saatava kunnioitus.
TykkääTykkää
pena: Tekijät tosiaan useimmiten tappavat itsensä. Tämä ei poista sitä seikkaa, että heidän motiivinsa on se kuolemanjälkeinen kunnioitus, jota he uskovat teollaan saavuttavansa. Ja mitä he ovat nähneet edellisten tekijöiden saavan, kun media tosiaan julkaisee heidän manifestinsa ja varta vasten mediaa varten teettämät kuvansa ja videonsa.
Tämän vuoksi, jos yksi tekijä joutuisi naurunalaiseksi, voisi tämä estää seuraavia yrittäjiä pyrkimästä kuolemanjälkeiseen naurunalaisuuteen.
P.S. Onko yksi syy heidän itsemurhaansa myös se, että vain näin he varmistavat ettei heidän persoonansa aktuaalinen mitättömyys pääse sotkemaan heidän tekonsa synnyttämää kunnioituksen ilmapiiriä?
TykkääTykkää
Tässä vielä muutamia vastauksia, jotka kirjoitin toisaalla havaitsemaani pitkään ja monipolviseen keskusteluun, joka koski kirjoitustani. Vastaan siis siellä esitettyihin kritiikkeihin:
1. En ole mitenkään kiinnostunut kostamaan murhaajalle. Hän on sairautensa uhri. Olen kiinnostunut estämään uudet vastaavat tapaukset. Jotta voisimme estää ne, pitää meidän poistaa se asia mikä motivoi tekijää. Ja uskon kyseisen asian olevan se julkinen kunnioitus, mitä tekijät teollaan saavat. Paras keino, jonka tähän mennessä olen keksinyt mediahuomiosta väkisinkin syntyvän julkisen kunnioituksen estämiseksi on häpeärangaistus.
2. Vaikka tekijä onkin melko varmasti jonkinlainen psyko- tai sosiopaatti, jonka empatiakyky on olematon, ei tämä tarkoita, ettei hän voisi tuntea alemmuuden- tai ylemmyydentuntoa. Psykopatia ei tietääkseni tarkoita tällaisten tunteiden poissaoloa.
3. Tällaisten murhaajien kohdalla noita ’manifesteja’ ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti. Niillä he nimenomaan hakevat sitä kunnioitusta ja ylemmyydentuntoa, jota ovat janonneet. Ne ovat pintatasoa. Teon syvämotiivi on enemmänkin koulukiusatun tai syrjäytyneen pojan halu näyttää maailmalle.
4. Rangaistusten pelotevaikutus tosiaan on olematon, koska suurin osa rikollisuudesta on aika impulsiivista ja ei-laskelmoivaa. Kännissä tulistuva kaveri ei mieti rangaistusta, kun päässä sumenee. Mutta nämä psykopaattien vuosia suunnittelemat kylmäveriset verilöylyt ovat tavanomaisten rikosten vastakohta niin tekotavaltaan kuin tekijöiden persoonallisuuspiirteiltäkin (psykopaatit ovat poikkeuksellisen rationaalisia ihmisiä). Siksi pelotevaikutus voi tässä tapauksessa toimia huomattavasti paremmin kuin normaaleissa tapauksissa.
5. En itsekään vielä tiedä kannattaisinko häpeärangaistusta edes tässäkään tapauksessa. Ajatus vaatii kypsyttelyä. Mutta siltikin koen, että tällaisten tapausten jälkeen tulee avoimesti pohtia kaikkia keinoja, joilla niitä voitaisiin tulevaisuudessa estää. Mielestäni on aika posketonta tosiasioiden kieltämistä todeta, että ”se että pohtii julmia rangaistusmuotoja on jotain kieroutuneen mielen tuotetta.” Äärimmäisen julmien rikosten estäminen voi vaatia julmia rangaistusmuotoja. En sano, että välttämättä vaatii, mutta voi vaatia. Koska on mielestäni äärimmäisen tärkeää, että tällaisista tapauksista ei tule epidemiaa, on mielestäni äärimmäisen tärkeätä miettiä tarkasti kaikkia mahdollisia keinoja, joilla niitä voitaisiin estää.
TykkääTykkää
Tässäpä vielä white paper naurunalaiseksi tekemisestä osana terrorismin vastaista sotaa:
http://www.iwp.edu/news_publications/detail/ridicule-an-instrument-in-the-war-on-terrorism
Ja ilmeisesti Ku Klux Klania vastaan naurunalaiseksi tekemistä on jopa onnistuneesti käytetty, ainakin wikipedian perusteella:
”In 1947, Stetson Kennedy provided information – including secret codewords and details of Klan rituals – to the writers of the Superman radio program, leading popular journalist Stephen J. Dubner and University of Chicago economist Steven Levitt, in their 2005 book Freakonomics, to dub Stetson Kennedy ”the greatest single contributor to the weakening of the Ku Klux Klan”.[4] The result was a series of 16 episodes in which Superman took on the Klan. Kennedy intended to strip away the Klan’s mystique; and the trivialization of the Klan’s rituals and codewords likely had a negative impact on Klan recruiting and membership”
http://en.wikipedia.org/wiki/Stetson_Kennedy
TykkääTykkää
Väliin tuntuu, että ns. häpeärangaistus sopisi myös pienempiin rikkomuksiin. Nykypäivänä on paljon rikkeitä, joissa rangaistus on sakkoja ja jotain muuta oikeustajun(?) mukaista. Mutta kuinka paljon vaikuttaisi esim. rattijuoppouteen rangaistus, jossa joudutaan julkisella puuhastelemaan esim. siivoustöissä selvästi erotuvalla vaatetuksella. Vrt. englannin mellakat.
Monellekkin ns. paremmassa asemassa olevalle voisi olla sakkoa ja ajooikeuden menettämistä pahempi rangaistus se, että joutuu oransseissa haalareissa esim. kärräämään ja siivoamaan roskia kaupunkialueella. Ja vielä pahempi jos selässä lukee sukunimi kissan kokoisilla kirjaimilla.
Näissä tapauksissa oman ylpeyden ja ihmisarvon menettäminen on paljon pienempi paha kuin se, että liikenteessä tapetaan joku muu kulkija.
Muutoinkin pitäisi uutisissa paheksua toimintaa eikä herkutella yksityiskohdilla.
TykkääTykkää
Hyviä pohdintoja. Olen samaa mieltä että kaikki vaihtoehdot on nostettava pöydälle etsiessä ratkaisuja kysymksiin. Ei ole mitään mieltä jättää kaikkia kiviä kääntämättä. Ehdotettu malli uppoaakin hyvin syvälle ihmisyyden perusteisiin. Siksi onkin hyvä myös miettiä näkyvästi miksi esitetty häpeärangaistus ei olisi toimiva.
Frank, kysyt otsikossasi pitäisikö tekijä häpäistä. Häpäisyn keinoja historia tuntee toreilla pidetyistä jalkapuista, mestauksista aina tänä päivänäkin voimassa oleviin kuolemanrangaistuksiin. Amerikoissa odottaa vankiloissa tälläkin hetkellä tuhansia vankeja tuomion täytäntöönpanoa. Tilastojen valossa kuolemanrangaistus ei juurikaan vähennä rikosten määrää. Siksi mietinkin, auttaisiko häpeä rangaistus rikoksen tekijää luopumaan päätöksistään? Eikö häpäisemällä tekijää hänet tuoda samalla tavalla julkisen käsittelyn eteen kuin ilman sitä? Ei taida olla olemassa huonoa tai hyvää julkisuutta, se on kumpaakin. Tällä tavallahan tekijä saisi itseään vielä esille oli tapa mikä tahansa.
Tapamme rangaista ihmisiä kertoo perustavalla tavalla siitä millainen moraalinen ja eettinen käsitys meillä vallitsee yhteiskunnassa. Se on vahva signaali. Mielestäni Norjan median tapa käsitellä tragediaa oli esimerkki kehittyneestä tavasta reagoida. Käsittelyn ja tunteiden pääpaino vaikutti olevan uhrien surussa ja jaksamisessa. Pääministeri Stoltenberg ilmaisi vahvasti kaiken energian olevan uhreissa ja menetyksen kokeneissa ihmisissä. Norjalaiset vetosivat rakkauteen ja lähimmäisen arvoon kovan paikan edessä. Julkisesti näytti siltä että väkivaltaan ei vastattu väkivallalla vaan rakkaudella. Toinenkin poski käännettiin. Uskaltaisin väittää että tapa ei ollut yhteiskuntaa haavoittava, vaan rakentava. He selkeästi näyttivät mitkä arvot halutaan nostaa. Keskustelussa ei tuskan sisällä annettu arvoa tekijän motiiveille tai sille miksi hän teki mitä teki. Se oli yhdentekevää, koska lopputulos oli silti tuskallisen väärin.
Kasvattaisin oman lapseni näkemään ja kyseenalaistamaan asioita. Hänen tehdessään virheitä, en kuitenkaan haluaisi rankaista häntä häpäisemällä vaan johdattaa näkemään miksi teko ei kannata. Rikoksen tekijä on myös jonkun naisen tänne synnyttämä ihminen. Massamurhaaja on ihmisen lapsi samalla tavalla kuin me muutkin. Pahan ulkoistaminen lienee turmiollista, koska paha on meissä itsessämme. Häpäisemällä tekijän meidän täytyy samalla vähentää hänen ihmisarvoaan, muuttaa hänet joksikin muuksi kuin meiksi, ulkoistaa ja kadottaa. Tehdä siis juuri se sama tekijälle minkä hän on tehnyt muulle yhteiskunnalle kääntäessään selän moraalille. Pahan kierto pyörii oravanpyörässä. Mielestäni tie on turmiollinen jos haluamme katsoa tulevaisuuteen ja uskoa siihen moraaliin mikä meillä yksilöstä vallitsee.
TykkääTykkää
Juhana: Olen samaa mieltä, että tapamme rangaista kertoo siitä minkälainen yhteiskunta olemme. Siksi tätä häpeärangaistustakin tulisi pohtia tarkasti ennen kuin sellaiseen lähtisin. Yleisenä rangaistusmuotona en sitä todellakaan kannata, koska se tosiaan antaa viestiä primitiivisemmästä yhteiskunnasta ja esimerkiksi tuo Norjalaisten reaktio tosiaan oli hieno esimerkki siitä kuinka vihaan voi vastata rakkaudella. Eli arvostan norjalaisten tapaa reagoida ja sitä yhteiskunnallista arvomaailmaa, joka mahdollisti heidän reagoida noin.
Mutta rangaistuksella on tässä tapauksessa kaksi eri yleisöä:
1) Yhteiskunta ja valtaosa ihmisistä. Tämän joukon kannalta on hienoa, että viestitään rakkautta ja ihmisarvon kunnioitusta kuten yllä todetaan.
2) Potentiaaliset massamurhaajat. Näihin Breivikin kaltaisiin häiriintyneisiin ihmisiin tuo viesti ei pure. En usko, että voimme heihin vaikuttaa vaikka antaisimme kuinka rakastavia viestejä tällaisessa tapauksessa. Jos siis haluamme estää tulevaisuudessa tällaisia järjettömiä tappamisia, on meidän löydettävä joitakin muita ennaltaehkäiseviä keinoja. Ja häpeärangaistus voisi olla yksi mahdollinen keino.
Eli jos ajattelemme, että häpeärangaistus voisi näissä äärimmäisissä tapauksissa toimia ennaltaehkäisevänä peloitteena, niin meidän on punnittava tarkasti kumpi on painavampi asia: Se primitiivisempää moraalikäsitystä edustava viesti, jonka tällaiset rangaistukset väkisinkin aikaansaavat. Vai ne ihmishenget, jotka tällä tavalla voidaan potentiaalisesti pelastaa.
TykkääTykkää
Häpäisy olisi ehkä jossain mitassa toimiva, riippuen henkilön itsensä suhtautumisesta asiaan..
Sanoisin, että parasta mitä esim paskahousulle Breivik olisi pitänyt tehdä ja voisi vieläkin tehdä ja on myös nykyisenkin lain sallima keino, olisi ”täydellinen hiljaisuus”. Täydellisellä hiljaisuudella tarkoitan kaiken henkilöstä käytävän keskustelun pitämistä rikokseen syyllistyneen henkilön uloittumattomissa. Vastaavasti keskustelu pitäisi pyrkiä lehtien ja erilaisten uutiskanavien osaltakin pysyä hyvin lyhyinä ja yksirivisin tiedotteina, kun uutta ilmenisi, ei mitään tuytkinnan vaiheista tai roiston sanomisista mihinkään, koska tutkinnallisista syistä henkilöä ei pääsisi haastattelemaan. Kun konna vaan istuu vankilassa ja oikeudenkäynnitkin järjestetään suljetuin ovin ja niihin kuljetettaisiin ikkunattomin ovin, eikä minkäänlaista kosketuspintaa muuhun maailmaan olisi, niin tällaisten julkisuuskipeiden roistojen tavoite jäisi saavuttamatta.
Niin täydellinen eristäminen maailmasta kuin mitenkään olisi mahdollista, koko loppuelämä ilman yhdenkään ihmisen puhetta, ei vartioiden, eikä kenenkään muunkaan ja vaarallisuuden takia tapaamisoikeudetkin pois kaikilta. Ainoa joka saisi puhua ja tavata olisi asianajaja.
Tästä voisi muulle maailmalla tiedottaa, että näin tapahtuu jokaiselle joka joukkomurhiin syyllistyy, eli ikuinen yksinäisyys. Olen aivan vakuuttunut, että hillitisi varsin hyvin intoa, joka kumpuaa julkisuuteen haluamisesta. Tuomio itsestään selvä elinkautinen tietysti.
TykkääTykkää