Paradoksi hämmensi filosofin: Parempi elämä ei olekaan hyvää elämää
Lähes päivittäin kävelen Kolmannella linjalla sijaitsevan Good Life Coffeen ohitse. Jotenkin nimi aina särähtää. Onko hyvä elämä tosiaan sitä, että juo vain aeropress-keittimellä valmistettua pienpaahtimokahvia?
Kysymys hyvästä elämästä on ihmiselämän perimmäisin kysymys. ’Hyvä elämä’ on ilmaisu, jota filosofi käyttää harvoin ja vain painavista syistä. Ehkä Sokrates eli hyvän elämän. Tai Gandhi. Tai Nelson Mandela. Mutta on vähän arveluttavaa antaa ’hyvän elämän’ arvonimi meidän tavallisten ihmisten elämille.
Toisaalta joillekin ’living the good life’ tarkoittaa suihkuseurapiirien elämänrytmiä, jossa shampanja virtaa, uima-allas täyttyy treenatuista vartaloista ja toiletin kraanat ovat kullattuja. Tämänkaltainen ’hyvä elämä’ on eksklusiivista elämää. Eliitti saa juhlia rauhassa, koska tavallinen kansa on eristetty vähintäänkin yhden ovimiehen taakse. Hyvä elämä tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että meidän ryhmällämme on ’paremmat bileet’ kuin muilla. Nopeammat autot, kauniimmat puolisot, ylellisemmät hotellit ja kalliimmat huumausaineet.
Toinen hyvän elämän muoto on elegantti elämä. Connoisseur tuntee rypäleet ja turpeen laadut ja hyväksyy vain sofistikoituneimmat viinivalinnat. Jos puhutaan kahveista, hän muistuttaa, että ”laatukahveissa on enemmän vivahteita kuin viinissä” ja naurahtaa kepeän ylimielisesti cappuccinojaan ryystävälle tuulipukukansalle. Kun puhe kääntyy musiikkiin, on hän juuri löytänyt jonkin Kanadalaisen indie-bändin, josta kukaan muu ei vielä ole kuullut. Jos joku erehtyy laittamaan Radio Novan soimaan, connoisseur vääntää melkein suuttuneena valitsimen takaisin Basso-radion tai radio Helsingin taajuudelle. Hipsterin esteettinen vaisto on aina askeleen muita edellä.
Molempien elämäntapojen kohdalla ilmaisu ’hyvä elämä’ on kuitenkin väärä. Kyse ei ole hyvästä elämästä, vaan ’paremmasta elämästä’. Molempien elämäntapojen hyvyys määrittyy suhteessa tavalliseen kansaan. Meillä on upeammat puitteet tai sofistikoituneempi maku kuin noilla muilla. Elämästä tulee kilpajuoksu, jossa mitellään siitä, kuka nauttii eniten. Erona on lähinnä se, että toisessa nautinnot ovat pinnallisempia ja toisessa elegantteja.
Filosofi näkee molemmat elämäntavat oireina. Ne kertovat kyvyttömyydestä löytää itsenäinen arvo omalle elämälleen. Ne ovat vastuun pakenemista. Vaikka oma elämä tuntuisi aika ajoin tyhjältä ja merkityksettömältä, niin ainakin se on parempi kuin noiden toisten elämä. ”Raha ei ehkä tee onnelliseksi, mutta itken mieluummin Jaguaarissa kuin bussissa”, kuten Françoise Sagan kuolemattomasti on todennut. Sen sijaan, että etsisi omaa hyvää elämää, keskittyy huomio taisteluun paikasta nokkimisjärjestyksen ylemmillä askelmilla.
Vertailuun perustuvassa hyvässä elämässä on kuitenkin kaksi ongelmaa:
1) Aina on joku, jolla on jotain enemmän kuin sinulla. Vaikka olisit maailman rikkain mies, on jollakulla kutsu juhliin, joihin sinua ei ole kutsuttu. Vertailuun perustuva elämä on epätäydellistä, koska et koskaan ole kaikilla kriteereillä paras. Olet aina joltakin osin vajaa.
2) Elät jonkun toisen unelmaa, et omaasi. Niin kauan kun rakennat elämääsi sen varaan, että teet parempia valintoja kuin jotkut toiset, niin kauan olet statuskamppailun vanki. Muut määrittävät ne standardit, joiden sisällä pyrit menestymään. Ja se ei ole tie kestävään onnellisuuteen.
Kestävämpi hyvän elämän malli löytyy vain sitä kautta, että opettelet irtautumaan muiden asettamista statuskamppailuista ja keskityt siihen, mitä itse haluat elämälläsi tehdä. Se tarkoittaa ensinnäkin sitä, että opettelet kuuntelemaan itseäsi ja omia autenttisia tarpeitasi. Se on haastavaa, koska omaa ääntä on vaikeata kuulla sen kaiken pauhunnan takaa, jota mainonta ja TV ympäristöömme suoltavat. Mutta kyllä se siellä on. Kun pääset kosketuksiin oman sisäisen nörttisi kanssa, olet kosketuksissa sen hyvän elämän kanssa, joka sopii juuri sinulle. Se ei aina ole muita ’parempaa elämää’, mutta se on sinulle hyvä elämä.
Frank Martela 
Tekstistä päätellen (enkä muutenkaan ihmettelisi) olet jo lukenut, mutta onko Charles Taylorin Ethics of Authenticity tuttu? Käsittelee mielestäni varsin kivasti näitä teemoja.
TykkääTykkää
Kyseinen kirja on erittäin tuttu ja vaikuttanut huomattavasti ajattelutapaani. Mielestäni yksi parhaista lyhyistä johdannoista siihen, mistä omassa aikakaudessamme on kysymys.
Haastattelin itse asiassa kyseistä Mr. Tayloria taannoin ja haastattelun on tarkoitus tulla ulos seuraavassa Niin & Näin -lehdessä. Eli sieltä on tulossa lisää keskustelua siitä, miten oman hyvinvoinnin maksimoimisesta on tullut suoranainen taakka meille länsimaisille ihmisille.
TykkääTykkää
Miten mikään voi lähteä ns. nollatasolta itsestään? Eikö jokainen halumme ole jollakin tavalla sisäänrakennettua? Vai otammeko vain annettuna, että tekemämme päätös on vain omamme ja sitä tulee hakea. Miten tunnistat muiden asettaman päätöksen ja itse asettamasi päätöksen, vai onko näillä eroa? Mitä on autenttisuus ja eikö mennä oudoille vesille jos puhutaan autenttisuuden autenttisuudesta? Eikö autenttisuus ole myöskin omanlainen ihanteensa ja jollakin tavalla myöskin hyvin itsetarkoituksellista?
TykkääTykkää
Itselläni tuli mieleen ainakin karikatyyri filosofista, joka elämäntuskaisena paasaa baskerihatussa eksistentialismia ja kertoo kuinka epäautenttisia muut ovat verrattuna häneen.
TykkääTykkää
Kiitos erittäin hyvästä kysymyksestä Icariusnatarius!
Ihminen on läpeensä sosiaalinen olento, joten sellaista täysin muista riippumatonta sisäistä ydintä lienee turha etsiä. Se kuka minä olen, on paljolti seurausta siitä, minkälaisten ihmisten kanssa olen kasvanut ja elämän nuotit oppinut. Tietyllä tasolla siis voidaan sanoa, että lähes kaikki valintamme ovat muista ihmisistä lähtöisin.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö olisi merkittäviä eroja sen suhteen, miten syvällisesti henkilö on motivoitunut jotakin asiaa tekemään. Jotkut päämäärät ja tekemiset koen osaksi minuuttani, ne ovat syvällä tavalla kytköksissä identiteettiini. Toiset asiat teen vain saavuttaakseni muiden hyväksynnän tai välttääkseni heidän paheksuntansa.
Aina näitä kahta ei ole helppoa erottaa toisistaan. Se vaatii usein paljon itsetutkiskelua ja itsetuntemusta. Mutta tutkimukset osoittavat, että tähän kannattaa panostaa, koska sisäisesti motivoitunut toiminta vaikuttaa huomattavan paljon enemmän positiivisesti henkilön hyvinvointiin kuin ulkoisesti motivoitunut toiminta.
TykkääTykkää
No enpä ihan väärin aavistellut sitten. Mulle kyseinen kirja on melko tuore tuttavuus – kymmenen sivua on vielä lukematta – mutta siitä huolimatta on jo ehtinyt tekemään syvän vaikutuksen. Todella hienosti ja suhteellisen tiiviisti Taylor mielestäni kuvailee nykyistä aikakautta. Mielenkiinnolla odottelen tuota Niin & Näin -juttua.
TykkääTykkää
Riittääkö pelkästään se, että itse kokee jonkun osaksi minuutta? Juurikin esim. kauneusihanteet tuntuu hyvin paljon ”minusta” lähteviltä, mutta ovat aika täysin elinympäristön muokkaavia. Joissakin kulttuureissa ranne oli hyvin seksuaalinen piirre, jota se ei ihan meillä ole. Seksuaalisia piirteitä hyvin paljon määrittelee se, kuinka peiteteltyä jokin piirre on ja mitä sen on annettu ymmärtää symbolisoivan.
Minua nyt siis jää enemmänkin askarruttamaan, että mitä tämä autenttisuuden ihanne on ja onko se mielekäs kohde. Pelkästään itsestään lähtöisin oleva motivaatio ei tunnu riittävän määritelmäksi, sillä se on ylläolevien seikkojen varjossa hyvin hataralla pohjalla. Olisinko mahdollisimman autenttinen asenteiltani ja arvoiltani syntyessäni laatikossa näkemättä koskaan ketään ikinä?
Henkilön hyvinvointi? Onko henkilön hyvinvointi siis suurin päämäärä vai merkitys? Jos meillä hypoteettisessa tilanteessa ulkoinen vaikutus tuottaa enemmän hyvinvointia, niin se olisi meille oikea valinta?
TykkääTykkää
Motivaatipsykologian johtavat tutkijat, professorit Edward Deci ja Richard Ryan vastaisivat tuohon niin, että ihmisenä olemiseen liittyy joukko psykologisia perustarpeita, joiden täyttyminen tuottaa ihmiselle hyvää oloa. Näitä perustarpeita ovat esimerkiksi mahdollisuus toteuttaa itseään, kokemus kyvykkyydestä, itsensä kehittäminen, kokemus yhteydestä läheisiin ihmisiin ja mahdollisuus tehdä hyvää toisille.
Kulttuurimme ohjaa meitä kuitenkin helposti tavoittelemaan rahan, maineen ja ulkonäön kaltaisia tavoitteita, jotka eivät kytkeydy näihin perustarpeisiin. Pyrimme niitä kohden, mutta ne eivät tuota sitä tyydytystä, jota pohjimmiltaan niistä haemme. Jäämme tyhjiksi ja janoamaan lisää.
Autenttisuuden ihanteella ei siis ole mitään tekemistä laatikossa kasvamisen kanssa – ihmisen normaali kehitys edellyttää toisten ihmisten läsnäoloa ja läheisyyttä. Autenttisuuden ihanne tarkoittaa sitä, että oppii kuuntelemaan itseään ja tunnistamaan, mitkä asiat aidosti tuottavat minulle hyvinvointia ja mitkä ovat tyhjäksi jättäviä houkutuksia.
Lyhyellä tähtäimellä jokin houkutus, joka tyydyttää jonkin senhetkisen halun, saattaa tuottaa enemmän hyvinvointia kuin omien perustarpeiden seuraaminen, mutta pitkällä tähtäimellä omaa hyvinvointiaan rakentaa todennäköisimmin kestävimmällä tavalla panostamalla noihin mainittuihin psykologisiin tarpeisiin.
Eikä henkilön oma hyvinvointi ole välttämättä ainoa päämäärä, vaikka se tietysti on aika suuressa roolissa valtaosan ihmisten päätöksenteossa. Siksi tässä vetosin siihen, vaikka esimerkiksi toisten auttamiselle voisi antaa myös moraalisia perusteluita.
TykkääTykkää
Ongelmana tässä on erityisesti se, että tästä puuttuu eettinen ulottuvuus. Nyt lähinnä puhumme siitä, että koska tieteessä havainnoidaan näin, niin näin pitäisikin tehdä. Tästä myös puuttuu ehkä tietynlainen myöntäminen, ettei maailma toimi niin helposti että ihmiset vain kuuntelevat itseään ja osaavat tehdä oikein. Sieltä itsensä sisältä voi kummuta vaikka mitä.
Kiitos autenttisuuden ihanteen selventämisestä, lähinnä kyseinen termihän ei välttämättä valota itsessään mitään tarkoitusperistä.
Taidan osittain jo saivarrella, mutta halusin vain tuoda omia ajatuslukkoja asian suhteen esille, jotka ovat itseäni estäneet ajattelemasta tekstin mukaisella tavalla täysin vapaasti : )
TykkääTykkää
Ai että tavallisen ihmisen elämää ei voi kutsua hyväksi elämäksi!? Miksei? Onko vasta sitten elänyt hyvän elämän kun on kuuluisa? Ei elämäsi voi olla hyvää vaikka olisi rakastava perhe, antoisa työ, hyviä ystäviä ja eläisit omien ihanteidesi mukaan?
TykkääTykkää
Icariusnatarius, yksi tapa hahmottaa hyvän elämän kysymystä on filosofi Dan Haybronia seuraten jakaa se kolmeen osaan: hyvinvointi-ulottuvuuteen, moraaliseen ulottuvuuteen ja esteettiseen ulottuvuuteen. Kirjoitan näistä kolmesta lisää täällä. Ne ovat kaikki melko lailla toisistaan riippumattomia tapoja arvioida elämän hyvyyttä. Ja olet oikeassa, että tässä kirjoituksessa on pitkälti keskusteltu vain tuosta hyvinvointi-ulottuvuudesta.
Mutta samalla esittämässäni kannassa on se piilevä arvoulottuvuus, että ei kuunnella kaikkea, mitä sieltä ihmisen sisältä kumpuaa. Koska, kuten sanot, sieltä voi löytyä myös kaikenlaista negatiivista, katkeruutta, vihaa, kostonhimoa tai ties mitä. Esitän siis arvolatautuneen kannanoton, jonka mukaan meidän pitäisi kuunnella tiettyjä sisältämme kumpuavia motiiveja, niitä jotka liittyvät itsensä toteuttamiseen, kasvamisen, yhteyteen toisiin ihmisiin ja hyväntekemiseen. Tätä voisi perustella myös moraalisesti, mutta tässä olen keskittynyt perustelemaan sitä vedoten ihmisen omaan hyvinvointiin.
TykkääTykkää
Taku, tuossa alussa tosiaan esitän, että filosofeille kysymys hyvästä elämästä on niin painava, että he eivät hevillä esitä kenenkään elämän olevan hyvää – ellei henkilö ole elänyt lähes pyhimysmäistä elämää. Se ei kuitenkaan ole oma kantani, vaikka kieltämättä sen voi helposti sellaisena lukea. Olisi pitänyt korostaa, että tuo alun lausunto oli karikatyyri tietynlaisesta filosofisesta ajattelusta, ei oma näkemykseni.
Itse yritin kirjoituksessani nimenomaisesti muistuttaa, että hyvä elämä ei tarkoita sitä että pitäisi olla rikas ja kuuluisa. Vaan että hyvään elämään riittää, jos on ”rakastava perhe, antoisa työ, hyviä ystäviä ja elää omien ihanteiden mukaan”. Eli uskon, että tältä osin olemme kyllä samoilla linjoilla.
TykkääTykkää
Hear hear! Ja aihetta sivuten kansantajuisesti:
TykkääTykkää
Kiitoksia Ted-linkeistä Petri! Tuttuja videoita molemmat.
Alkuperäiseen kirjoitukseen liittyen on pakko vielä jakaa tämä xkcd-sarjakuva:
http://xkcd.com/915/
TykkääTykkää
Pakko tässä mainita, että Kalliossa sijaitsevan Good Life Cafen nimi on kunnianosoitus Los Angelissa sijainneelle saman nimiselle paikalle, jossa Yhdysvaltojen länsirannikon indie rap-liike syntyi. Aiheesta on tehty dokkari nimeltään This Is the Life, jonka katsomista voin suositella. Myös Freestyle Fellowshipin Innercity Boundaries-albumi kannattaa vähintään kuunnella. Rapin mestariteos, jossa kuuluu Good Life Cafen open mic-iltojen kollektiivinen luovuus.
Mulle suurin autenttisen elämän filosofi on kyllä tylsästi ja ennalta arvattavasti Heidegger.
TykkääTykkää
Matti, kiitos tästä tarkennuksesta. En tiennyt nimen takaa löytyvän tällaista yhteyttä hip-hopin historian saloihin…
TykkääTykkää