Aktiivimallin kaksi ydinongelmaa johtuvat hallituksen kahdesta sokeasta pisteestä

Yksi ainut kuva riittää osoittamaan miksi aktiivimallin kaltaista uudistusta tarvitaan Suomessa epätoivoisesti. Huoltosuhteemme on törmäämässä seinään. Yhä pienemmän työssäkäyvien joukon on tulevaisuudessa elätettävä kasvava joukko eläkeläisiä. Siksi on ensiarvoisen tärkeätä kääntää kaikki kivet, jotta saamme työllisyysasteen eli työssäkäyvien määrän nousuun.

AktiivimalliHuoltosuhde
Lähde: Ilta-Sanomat / Tilastokeskus

Aktiivimalli on yksi näistä käännettävistä kivistä. Sen rinnalla hallitus on tehnyt hyvinkin järkevänkuuloisia uudistuksia kuten sallinut yrittäjyyden aloittamisen neljän kuukauden ajan ilman työttömyysturvan katkeamista, luonut puolen vuoden suoja-ajan ulosottoon työttömän työllistyessä ja on sallimassa puoli vuotta kestävien opiskelujen suorittamisen työttömyyden aikana. Nämä ovat pieniä askelia kohti perustulomaisempaa sosiaaliturvaa.

Pääministeri Sipilä vetoaakin siihen, että työllisyyden vahvistamiseen liittyvällä ns. kymppilistalla olevien ”toimenpiteiden kokonaisuus ei siis heikennä työttömän asemaa, vaan parantaa sitä.”

Silti on perusteltua katsoa myös aktiivimallia yksinään. Ensinnäkin, lisääkö se työllisyyttä? Tämä on ollut hallituksen pääväite: Aktiivimalli nostaisi työllisyyttä arvioiden mukaan noin 5 000 – 12 000 henkilötyövuodella, kun sanktioiden pelko saisi työttömät aktivoitumaan. Tätä Martti Hetemäen johtaman työryhmän tekemää arviota on kritisoitu. Esimerkiksi taloustieteen professori Matti Tuomala on sitä mieltä, että se perustuu vanhentuneeseen teoriaan. Hänen mukaansa tuoreemmat empiiriset tutkimukset näyttävät osoittavan, että tällaisella porrastetulla sanktiomallilla ei ole toivottuja työllistäviä vaikutuksia. Toiset tutkijat ovat huomauttaneet, että pelkkä rankaiseminen ei auta ellei sen rinnalla vahvisteta huomattavasti työllistymistä tukevia palveluita, kuten Tanskassa on tehty. Kolmannet ovat arvioineet, että aktiivimalli johtaa monen siirtymiseen työnhakijasta pysyvästi työelämän ulkopuolelle, esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeelle. Eli näyttö aktiivimallin hyödyistä näyttäisi olevan heikompaa kuin Hetemäki ja muut aktiivimallia puolustavat taloustieteilijät antavat ymmärtää.

Mutta oletetaan hetkeksi että malli todella parantaisi työllisyyttä tuon noin 8 000 hengen verran. Mikä on se hinta, jonka hallitus on valmis maksamaan tästä parannuksesta?

Ensinnäkin oikeudenmukaisuus: Olisi keskeistä tehdä laskelma siitä kuinka monta sellaista työtöntä tulee saamaan sanktion, joka on aidosti yrittänyt löytää itselleen töitä ja koulutusta tarkkailujaksolla. Tällaista laskelmaa hallitus ei ilmeisesti kuitenkaan ole tehnyt. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta tämä on mallin keskeinen ongelma: Ihminen voi tehdä kaiken oikein – hakea kaikkiin töihin ja koulutuksiin joihin ehtii – mutta jos ei tule valituksi, seuraa rangaistus. Tämä ei oikein millään tunnu oikeudenmukaiselta, vaan enemmänkin siltä että sitä kaikista heikoimmassa asemassa olevaa rangaistaan siitä, että hän ei kelpaa työmarkkinoille. Jos esimerkiksi 8 000 työllistyneen rinnalla on 14 000 epäoikeudenmukaisesti rangaistua, on tämä varsin epäinhimillinen tapa parantaa työllisyyttä.

Ministeri Mykkänen toteaa, että jos aktiivipalveluita ei pystytä työttömälle tarjoamaan on se ”yhteinen epäonnistuminen, jossa myös työvoimapalveluiden on katsottava peiliin.” Ongelma on siinä, että työvoimapalvelun pitäisi katsoa peiliin, mutta vain työtöntä rangaistaan.

Toiseksi yhteiskunnallinen luottamus: Aktiivimallin antama viesti työttömille on varsin selvä: Me emme luota teihin. Emme ole valmiita uskomaan, että pyritte oikeasti työllistymään, vaan aiomme tarkkailla ja rangaista teitä. Pohjoismainen yhteiskuntamalli on perustunut vahvaan keskinäiseen luottamukseen kansalaisten ja yhteiskunnallisten instituutioiden välillä. Aktiivimalli on omiaan rapauttamaan tätä luottamusta, kun työttömyyden kuiluun juuttuneet kokevat, että hänen ahdinkonsa ymmärtämisen sijasta yhteiskunta haluaa vain syyttää ja rankaista. Työllisyyden edistämiseksi tarkoitettu työvoimapalvelu muuttuu helposti kurinpitotilanteeksi. Professori Juho Saari on puhunut siitä kuinka empatiavaje Suomessa on kasvanut: Emme enää ymmärrä eri elämäntilanteessa olevia. Aktiivimalli on omiaan jyrkentämään tätä ymmärryskuilua hyväosaisten ja huono-osaisten välillä.

Sinänsä en usko, että hallitus olisi pahuuttaan aktiivimallia säätänyt. Uskon tarkoitusperän olleen hyvän. Ja kuten todettua, työllisyysasteen nosto on äärimmäisen tärkeä tavoite. Hallituksen päätöksentekoa rajoittaa kuitenkin nähdäkseni kaksi seikkaa:

1) Taloustieteen liika ylivalta. Aktiivimallissa silminpistävää on ollut, että sitä julkisesti puolustaneet ovat olleet lähes järjestään taloustiedetaustaisia. Taloustieteen kuplassa työttömät ovat vain numeroita ja tällöin laskennallinen 8 000 työttömän työllistyminen vaikuttaa järkevältä politiikalta. Yhteiskuntatieteilijät ja esimerkiksi työttömyyttä tutkineet olisivat voineet tuoda paremmin esiin asian inhimillisen puolen, siihen liittyvän epäoikeudenmukaisuuden ja luottamuksen rapautumisen. Mutta valitettavasti taloustieteen (vanhentuneetkin) mallit nauttivat julkisessa päätöksenteossa huomattavasti suurempaa auktoriteettia kuin muut ihmis- ja yhteiskuntatieteet.

2) Hallituksen lyhyen tähtäimen säästövimma. Kun aktiivimalliin päättynyt työryhmä asetettiin, annettiin heille tiukat raamit: ”Lisärahaa ei työttömyysturvan uudistamiseen ollut luvassa, joten neuvottelupöydällä oli porkkanoiden sijaan valittavana lähinnä erilaisia työttömille tarkoitettuja keppejä.”

Tämä lyhyen tähtäimen säästöjen hakeminen on leimannut hallituksen päätöksiä kauttaaltaan. Koulutuksesta leikataan, vaikka hyvinkin oikeistolaisetkin asiantuntijat varoittavat sen negatiivisista vaikutuksista tulevaisuudessa. Nyt haetaan heti realisoituvia säästöjä sen sijaan että mietittäisiin mikä pitkällä tähtäimellä olisi yhteiskunnalle järkevää ja kustannustehokasta. Kvartaaliajattelu saattaa sopia liike-elämään, josta Sipilällä on enemmän kokemusta, mutta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa se kaventaa valinta-avaruutta huomattavasti, kun voidaan valita vain yhteiskunnan kustannuksia pienentäviä sanktioita. Monet säästöjäkin tuovat uudistukset vaativat aluksi lisäresursseja, joita kvartaaliajattelu ei mahdollista.

Mitä sitten pitäisi tehdä aktiivimallin sijasta työllisyysasteen nostamiseksi?
Tiivistetysti tulee mieleen muutama keino:

A) Palveluintegraatio ja henkilökohtainen lähipalvelu.

Osa työttömistä työllistyy varsin helposti ja omatoimisesti, mutta monen työttömän matka työlliseksi vaatii hänen henkilökohtaisiin tarpeisiinsa räätälöityjä tukipalveluita. Kaikkea koulutusvaihtoehtojen kartoittamisesta CV:n laadintaan. Tämä onnistuu jos on riittävästi lähityötä tekevää henkilökuntaa, jolla on riittävästi valtaa tehdä yksilöllisiä päätöksiä. Tampereen seudulla tätä kokeiltiin ja tuloksena vajaassa puolessa vuodessa alueen kunnat ovat onnistuneet vähentämään työttömien työnhakijoiden määrää 11,4 prosenttia. Ilman merkittäviä lisäresursseja.

B) Kannustinloukkujen purkaminen ja perustulomaisempi työttömyysturva.

Tämä on se suunta, johon nykyisetkin uudistukset pyrkivät ja toivottavasti suunta jatkuu. Ministeri Mykkänen esimerkiksi ehdottaa, että ”seuraava askel voisi olla niinkin simppeli kuin kokoaikaisen työskentelyn kiellon poistaminen työttömyysturvan sovitellun päivärahan ehdoista. Muutoksen myötä työttömyystuelta ponnistava saisi pitää palkasta tai yrittäjätulosta aina 300 euron suojaosan kokonaan ja sen ylittävästä hankitusta tulosta puolet vähennettäisiin työttömyyskorvauksesta.” Tämä kuulostaa järkevältä suunnalta. Myös kohta tuleva reaaliaikainen tulorekisteri toivon mukaan helpottaa sitä limboa, johon monet nykyään joutuvat kun ei voi olla varma eri byrokraattisten tahojen mielivaltaisista päätöksistä sen suhteen mikä määrä tuloja katkaisee kaikki tuet.

Summa summarum: Vaikka on selvää, että työllisyysaste on saatava nousemaan, ei aktiivimalli mielestäni ole tässä järkevin työkalu. Siksi ymmärrän hyvin miksi tänään (2. helmikuuta) sitä halutaan mielenilmauksella vastustaa ja miksi juuri aktiivimallista on noussut hallitusvastaisuuden keskeinen symboli.

Toivottavasti hallitus (tai seuraava hallitus) kykenisi tulevaisuudessa ottamaan päätöksenteossa paremmin huomioon taloustieteen ohella myös muut yhteiskuntatieteet. Ja pelkän kustannussäästöjen etsinnän sijasta uskaltaisi myös parantaa sellaisia palveluita, jotka pitkässä tähtäimessä kohentavat sekä taloutta että inhimillisiä olosuhteita. Näin edistäisimme parhaiten yhteistä tavoitettamme, suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan uudistamista.

P.S. Jos on vielä epäselvää mikä tämä ’aktiivimalli’ on niin tässä se pähkinänkuoressa: Kussakin kolmen kuukauden jaksossa työttömän on a) tehtävä vähintään 18 tuntia ansiotöitä, b) ansaittava noin tuhat euroa yrittäjätuloa, tai c) osallistuttava noin viikon verran koulutuksen kaltaisiin aktivointitoimiin. Jos hän ei onnistu mitään näitä tekemään, työttömyysetua leikataan suunnilleen viisi prosenttia.

9 comments

  1. Martti Muukkonen

    Tuo 8000 työttömän työllistyminen on vain tilastokikka, koska yhdenkin päivän kuukaudessa työllistynyt lasketaan työllisiin eikä työttömiin.

    Tykkää

  2. Jorma Hevonkoski

    Ongelmat korostuvat syrjäseudulla. Esim Inarissa on noin 500 työtöntä, eikä heille paikkakunnalta tule löytymään edes päiväksi työtä. Valtio on lopettanut Lapista tuhansia työpaikkoja eikä yli 50v metsurille juurikaan ole hakua. Te-keskuksessa ei ole suunnitelmiakaan minkäänlaiseen tukitoimintaan. Kaiken lisäksi Inarin vastuukeskus on Torniossa.

    Tykkää

    • Jari

      Käyppä Jorma huviksesi katsomassa TE-keskuksen sivuilta Inarissa avoimia työpaikkoja. Näyttäisi olevan 75 kappaletta ja niistä ainakin puolet ns. matalan koulutustason paikkoja (myyjää, opasta, kassaa, siivoojaa, jne), joihin se työtön metsuri pääsee ihan heittämällä, jos ASENNE työntekoa kohtaan on kunnossa, eikä valtio maksa liikaa kotona makaamisesta

      Tykkää

  3. Kimmo Neihum

    Hyviä havaintoja, mutta tämä huoltosuhdeasia on laajalle levitetty väärinymmärrys – ja sen myötä koko ’epätoivoiseksi’ maalattu taloustilanne seinään törmäämisineen, aktiivimalleineen ja muineen. ”Yhä pienemmän työssäkäyvien joukon on tulevaisuudessa elätettävä kasvava joukko eläkeläisiä.”. Ihmisiä eivät elätä työ sinänsä, työtunneista puhumattakaan, vaan aikaansaatu tuotanto. Ruoka, lämmitetyt asunnot, vaatteet, palvelut, jne. Automaatio tarkoittaa, että työssäkäyvien joukko saa, voi, ja sen pitääkin pienentyä, ja silti sama tuotanto voidaan tehdä. Lisäksi jäljelle jäävää mielekästä ihmistyötä saa, voi, ja sitä pitääkin jakaa tasaisemmin, jotta ihmisiä ei syrjäytetä yhteiskunnasta. Perustulo, työajan lyhennykset, robottivero.

    Tykkää

  4. Pekka Orava

    Havainnot ja pyrkimykset ovat ymmärrettäviä mutta toisaalta muutoksia vastustavien valtarakenteiden intressien ristiriita yhdessä pitkään kehittyneen työmarkkinakulttuurin kanssa eivät muutu ilman pientä shokkia..

    Tykkää

  5. Kaisa Hietala

    Hyvä pohdinta Martelan kammiosta.. Huoltosuhde pahenee vain tulevaisuudessa. Nyt työmamataja siivoaa jo viisikymppisiä työkkäriin eläkettä odottamaan 15 000 euron verotettavalla ”vapaaehtoisella” porkkanalla.
    Lyhyt opettajan sijaisuus tuotti 125 euron tappion työttömälle muutama vuosi sitten.
    Vastaavasti kaksi ja puoli vuotta työttömänä olleelle insinöörille ei tullut Pohjois-Pohjanmaan te-keskusksesta yhtään työtarjousta koko aikana, mutta samana aikana Etelä-Pohjanmaalta tuli kaksi pientä pätkätyötä. Lohduttoman vaikea tilanne, mitä pohjoisemmaksi menee.
    Vaatii asennemuutosta päättäjiltä ottaa selville,mikä on todellinen tilanne missäkin päin maata.
    Yksityisillä välittäjillä on yleensä tarjolla enimmäkseen pikku pätkiä siivojiana ym matalapalkka-alalla, mutta niihin ei pohjoisen korkeakoulutetulla väellä ole osaamista.

    Tykkää

  6. J. Pauli K. Jäntti

    Kirjoituksesta saattaa saada käsityksen, että on erikseen taloustiede ja yhteiskuntatieteet. Taloustiede on kuitenkin mitä suurimmassa määrin yhteiskuntatiede.

    Kirjoituksessa peräänkuulutetaan myös luottamusta, jonka puuttuminen luetaan taloustieteen viaksi ja taloustieteestä puuttuvaksi asiaksi. Korjaus on enemmän kuin tarpeellinen: luottamus on taloustiedettä. Tämän toteamiseen ei tarvita kuin yksi Googlaus, jos asia on epäselvä.

    Onko kirjoittajalla jokin ennakkoasenne, että taloustiede – jota hän selvästikään ei tunne – olisi jotenkin epäinhimillistä tai oikeuttaisi jopa marxilaisittain ilmaistuna ihmisten riiston? Ei ehkä pitäisi kommentoida aihetta, jota ei tunne.

    Tykkää

    • Frank Martela

      En kirjoituksessa väitä, että luottamus ei olisi taloustieteen tutkimuskohde. Sitä se toki on! Kysymys taloustieteen tutkimuskohteista on kuitenkin eri kysymys kuin kysymys siitä mihin taloustieteilijöiden kuuleminen asiantuntijana tavallisesti johtaa.
      Ongelmana tässä tapauksessa oli se, että aktiivimallia koskeva keskustelu keskittyi siitä kertyviin säästöihin, mutta omiin silmiini ei osunut hirveästi analyysiä siitä miten se vaikuttaa esimerkiksi ihmisten luottamukseen yhteiskuntaan kohtaan ja mitä seurauksia tällä voisi olla. Taloustiede kokonaisuutena toki mahduttaa sisäänsä kaikkea mahdollista, mutta usein taloustieteellisten asiantuntijoiden yksipuolinen kuuleminen johtaa näkökulman kaventumiseen ja keskittymiseen taloudellisiin mittareihin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s