Tagged: demokratia

Hurraa itsenäinen Abhasia!

Minusta on hienoa, että jälleen yksi kansa vapautuu vieraan vallan alaisuudesta ja saa perustaa oman maansa. Kannatan sitä yksinkertaista periaatetta, että yhdenkään kansan ei tarvitsisi olla jonkin valtion alaisuudessa, jos se ei itse sitä tahdo. Ymmärtääkseni sekä abhasialaiset että etelä-ossetialaiset olivat halunneet itsenäisyyttä ihan omasta tahdostaan. Se, että itsenäisyyden synnyttämiseen tarvittiin Venäjän sotavoimia on tietysti ikävää ja vaarantaa itsenäisyyden autenttisuuden. Luultavimmin muutos on pitkällä tähtäimellä kuitenkin parempaan päin näiden tuoreiden maiden kansalaisille.

Vaikka ’kansakunta’ luonnollisesti on konstruktio, jolla ei ole selviä rajoja, kannatan kansallisvaltioajatusta seuraavasta syystä: Toimiva demokraattinen valtio ei synny pelkästään asettamalla ylhäältäpäin demokraattiset rakenteet. Tämän ovat Yhdysvallat viimeksi joutuneet huomaamaan Irakissa. Toimiva demokratia edellyttää ainakin kahta asiaa: kansan tiettyä koulutustasoa (tämän huomasin Kaakkois-Aasiassa ollessani ja olen sitä
aiemmin

pohtinut) ja tunnetta yhteenkuuluvuudesta. Ilman jonkinlaista tunnetta yhteenkuuluvuudesta valtio jää etäiseksi, siihen ei muodostu suhdetta. Valtio koetaan koneistona, joka riistää joitakin asioita, mutta jota hyväksikäyttämällä voi saada joitakin asioita. Kun ihmisten suhtautuminen valtioon on vihantäyteinen ja puhtaan instrumentaalinen, valtio ei kehity.

On tietysti selvää, että valtioiden johtoporras ja kansainväliset yhteisöt, jotka ovat tämän joukon miehittämiä, eivät suhtaudu suopeasti valtioiden pilkkomiseen. Aivan liian monelle tällainen kehityskulku olisi uhka omalle vallalle. Tämän vuoksi esimerkiksi Pohjois-Kyproksen de facto itsenäisyyttä ei ole pystytty kolmenkymmenen vuodenkaan jälkeen tunnustamaan. Liian monilla valtioilla Venäjästä ja Turkista Espanjaan ja Meksikoon on omat separatistinsa, joille ei haluta antaa tuumaakaan periksi. Lisäksi pilkkomisprosessit ovat lähes aina kivuliaita ja verisiä johtuen kansojen välisistä jännitteistä, jotka tällaisissa tilanteissa helposti purkautuvat, ja sekoittumisesta, josta johtuen molempia osapuolia tyydyttävien rajojen vetäminen voi olla mahdotonta. Silti näen, että kansainvälisen yhteisön pitäisi pyrkiä tukemaan itsenäistymisprosesseja, ei tuomitsemaan niitä. Kansainvälisen yhteisön tuella voitaisiin monet itsenäistymiset hoitaa rauhanomaisella tavalla ennen kuin konfliktit kärjistyvät ihmishenkiä vaativiin muotoihin.

Ikävimmällä tavalla tämän yksi kansa – yksi valtio -periaatteen tärkeys näkyy tietysti Afrikassa, jonka valtion rajat on piirretty täysin kansakunnista piittaamatta. Väittäisin, että tämä valtio-organisaatioiden irrallisuus kansasta on paljon merkittävämmässä roolissa kuin tavallisesti ymmärretään siinä kehityksessä, jonka seurauksena Saharan eteläpuolella sijaitsee suurin osa maailman köyhimmistä maista. Afrikan taloudellinen ja sosiaalinen nousu mitä todennäköisimmin edellyttäisi valtion rajojen radikaalia uudelleenpiirtoa.

Demokratian alasajoa

Jälleen on otettu uusi askel politiikan viihteellistymiseen ja demokratian alasajoon. Puhun tietysti Kanervan eroon johtaneesta tekstiviestikohusta; silläkin uhalla, että siitä on jo nyt puhuttu aivan liikaa. Ero ei johtunut tekstiviesteistä itsestään, vaan siitä, että lehdet pitivät asiaa julkisuudessa niin kauan ja niin suurella profiililla. Onneksi olkoon Suomen päämediat, teidän ansiostaan Suomi on taas vähän vähemmän demokraattinen yhteiskunta.

Kanervan tapaus on vain jäävuoren huippu siinä kehityksessä, jota Suomen mediat ovat läpiajaneet viimeisten vuosien ajan. Politiikan uutisointia on muutettu yhä vähemmän asiakeskeiseksi ja enemmän henkilökeskeiseksi. Tämä viihtellistyminen johtaa vallan kasvojen ja vallanpitäjien eriytymiseen. Julkisuudessa esiintyvät siloitellut ja kuvaukselliset halinalle-politiikot paijaamassa pikkulapsia ja vääntämässä vitsiä viihdeohjelmissa. Tämä kaikki hömpötyksen saama media-aika on poissa oikeiden poliittisten kysymysten pohtimisesta. Samaan aikaan todellinen päätöksenteko keskittyy yhä enemmän kabinetteihin, pois tyhmän kansan ulottumattomilta. Kun lehdet kirjoittavat vain politiikkojen yksityiselämästä, tekee kansakin äänestyspäätöksensä yhä enemmän näiden politiikan kannalta epäolennaisten asioiden kautta.

Ateenan agoralla demokratia saattoi olla suoraa, kun kaikki (vapaat miehet) mahtuivat samalle torille keskustelemaan yhteisistä asioista. Suomen kokoisessa maassa demokratia vaatii median välittäjäkseen. Harva kansalainen pääsee henkilökohtaisesti kuulemaan poliittisia avainhenkilöitä. Me tunnemme politiikkomme ja poliittisen päätöksenteon lähinnä medioiden kautta. Tämän vuoksi medialla on vastuullinen rooli demokratian ylläpitämisessä. Sen on kerrottava kansalle, mitkä ovat politiikan keskeiset kysymykset ja mitä eri politiikot niistä ovat mieltä. Vain näin kansa voi valinnoillaan vaikuttaa poliittisiin päätöksiin. Jos media keskittyy vain henkilöihin, valitsee kansakin vain henkilöitä eduskuntaan, ei ajatuksia, aatteita tai mielipiteitä. Media on siis suorassa vastuussa demokratian ylläpitämisestä.

Lehtien sisältä löytyy varmasti ihmisiä, jotka haluaisivat ylläpitää korkeampaa journalistista tasoa, tarjota kansalle enemmän kuin mitä he ansaitsevat. Heiltä löytyy idealismia ja aatteen paloa. Tällä logiikalla ovat niin sanotut laatulehdet aiemmin toimineet. Mutta markkinavetoisuuden kylmä koura on tarttunut nyt niihinkin. Laadun ylläpitämisellä ei saavuteta kymmenen prosentin vuotuista kasvua, jota markkinat vaativat. Valitettavasti. Markkinoiden asettama kasvuvaatimus kuristaa päätoimittajien kravattia ja pakottaa heidät populääreihin ratkaisuihin. Näin lisätään lukijakuntaa, mutta vähennetään painavaa sisältöä.

Median olisi aika katsoa itseään peiliin ja pohtia arvojaan. Kansakuntamme suuria lehtiä ei perustettu alunperin tuottamaan voittoa. Ne perustettiin sivistämään kansaa, jakamaan heille tietoa ja lisäämään heidän tietoisuuttaan. Tämä median arvopohja on nykyaikana unohdettu. Ajatellaan, että voiton lisääminen on media-alan osakeyhtiön ainoa tarkoitus ja laatulehtenä olo vain yksi mahdollinen strateginen positio mediakentässä. Nähdäkseni kuitenkin media on liian tärkeässä roolissa toimivan demokratian ylläpitämisessä, että sen voisi jättää pelkän uusliberalistisen markkinaideologian käsiin. Medioiden on välttämätöntä vahvistaa arvopohjaansa, muuten Suomestakin tulee samanlainen näennäisdemokratia kuin Yhdysvallat.