Olenko erityisen positiivinen? Kun kuulin että minut oli nimitetty Vuoden Positiivisin Suomalainen – ehdokkaaksi, sai tämä minut pohtimaan omaa suhdettani positiivisuuteen.

Lienen kyllä perusluonteeltani melko positiivinen: Suhtaudun tulevaisuuteen toiveikkaasti, osaan nähdä mahdollisuuksia ja useimmista vastoinkäymisistä toivun aika nopeasti. Varsinkin nuorempi Frank oli kyllä useassa mielessä varsin positiivinen hahmo. Myös oma kirjoittamiseni ja tutkimukseni on kohdistunut elämän myönteisiin asioihin: merkityksellisyyteen, onnellisuuteen ja hyvän elämän edellytyksiin. Olen varsin sisällä positiivisessa psykologiassa – olen säännöllisesti käynyt sekä World että European Conference of Positive Psychologyssa ja tunnen henkilökohtaisesti ison osan alan keskeisistä tutkijoista. Eli sekä perusluonteeni että tutkimuskohteitteni osalta olen kyllä läheinen positiivisuuden kanssa.

Samaan aikaan olen viime vuosina pyrkinyt tietoisesti tuomaan omaan opetukseeni ja omiin kirjoituksiini vahvemmin läsnä myös elämän haastavammat puolet: Pettymykset, toteutumattomat unelmat, tragediat, traumat, jopa kuoleman. Koska elämän tarkasteleminen ilman sen pimeän puolen huomioimista on pään pistämistä pensaaseen. Kukaan meistä ei selviä tästä elämästä ilman synkkiä hetkiä ja vakavia haasteita. Tragediat ovat valitettavasti osa jokaisen meistä elämää.

Siksi kokonaisvaltainen elämänfilosofia vaatii sekä kykyä osata elää negatiivisen kanssa että kykyä löytää positiivisen äärelle.

Kun minulta kysytään olenko optimisti vai pessimisti, vastaan että olen melioristi. Meliorismi on termi jota esimerkiksi filosofinen johtotähteni John Dewey käytti. Se tulee latinan ‘’parempaa’ ja parantamista’ tarkoittavasta sanasta. Melioristi ajattelee, että ”maailma ei ole pahin mahdollinen eikä paras mahdollinen, mutta sitä on mahdollista parantaa.” Kaikissa elämäntilanteissa on sekä hyvää että pahaa – joskus toista enemmän kuin toista. Ja moni ikävä asia on sellainen, jolle ei yksinkertaisesti voi mitään. Globaali pandemia, sota tai työpaikan menettäminen on asioita, jotka tapahduttuaan ovat tapahtuneet. Niitä ei saa pyyhittyä pois. Siksi hyväksymisen asenteen harjoittaminen on niin tärkeätä: Meidän kannattaa oppia hyväksymään maailma sellaisena kuin se on.

Samaan aikaan kaikissa tilanteissa on myös jokin asia johon voi itse vaikuttaa. Joskus meillä on paljon valtaa siihen miten asiat etenevät. Joskus pystymme vaikuttamaan vain läheisimpiemme tilanteeseen tai pelkästään omaan reaktioomme. Tällöinkin fokus kannattaa viedä näihin asioihin, joihin voi vaikuttaa, jotta pysyisi toimintakykyisenä. Meliorismi on siis aktiivinen asenne elämään, jossa pyrimme parantamaan niitä asioita, joita missäkin tilanteessa pystymme parantamaan.

Naiivi optimisti sivuuttaa tosiseikat ja rakentaa pilvilinnoja. Realistinen optimisti hyväksyy tosiseikat ja pyrkii tunnistamaan parhaan mahdollisen polun eteenpäin, oli tilanne mikä tahansa. Ehkä siis edelleen olen optimisti. Mutta tätä nykyä pyrin pitämään huolta, että olen sitä jalat tukevasti maassa ja myös elämän synkän puolen huomioiden.