Olin kollegiaalisella lounaalla kaverini kanssa tässä muutama päivä sitten. Viimeiset viikot olivat hänellä olleet varsin kiireiset. Nyt hän koki, että hänellä on moraalinen velvollisuus ottaa vähän rennommin. Tutkimusten mukaan liika kiire johtaa siihen, että ihminen on vähemmän altis ajattelemaan ja auttamaan muita. Näin kiire aiheuttaa negatiivisen vaikutuksen yksilön lähiympäristöön. Siksi ei ole vain omaksi hyväksemme tehdä vähemmän työtä, se on jopa moraalinen velvollisuutemme.

Tietysti jos tämä hyväksyttäisiin yleisesti, voisi kaikenlaisia herkullisia tilanteita tulla esiin: Ajatellaanpa, että pomo soittaa: ’Mitä helvettiä, mä kuulin että sä lähdit Balille? Mitä tämä on?’ Vastaat tyynesti: ”Mä tajusin, että mä en voi ajatella vain itseäni, mun pitää ajatella myös muita. Siksi lähdin tänne lataamaan akkuja. Tämä on mun moraalinen velvollisuuteni työyhteisöämme kohtaan.”

Vakavasti ottaen olisi sekä yhteiskunnallisella tasolla että yhteisöjen hyvinvoinnin tasolla ensiarvoisen tärkeätä, että alkaisimme ajatella hivenen systeemisemmin omaa elämäämme. Se, että uuvutamme itsemme liialla työnteolla, ei ole vain oma asiamme. Kilpailu-kulutus-status -oravanpyörässä juokseminen ei vahingoita vain itseämme, vaan myös läheisimpiämme. Tämän negatiivisen efektin torjuminen on muuten yksi argumentti progressiivisen verotuksen puolesta. Soininvaaran hengessä progressivista verotusta ei nähtäisi vain oikeudenmukaisena, vaan se olisi myös liikaa työntekoa estävä haittavero.