Festariyhteys ja häkellyttävien kohtaamisten synkronoitu magia

Posted on May 15 2012 by frank

Pentti ja Ville eivät tunne toisiaan. Pentti on suuri Tappara-fani. Ville on töissä Suomen iloisimmassa tilitoimistossa. Nämä ovat lähtökohdat. Vuoden aikana he tietämättään törmäävät toisiinsa neljä kertaa. Seuraukset ovat hyvin erilaiset.

Ensimmäinen kerta tapahtui Tammerkosken sillalla. Molemmat kiiruhtivat lounaalta takaisin töihin, kumpikin omiin suuntiinsa. Yhteentörmäys vältettiin, kun molemmat väistivät sujuvasti oikealle. Juuri niinkuin Suomessa on tapana. En ole edes varma, kohtasivatko katseet. Varmaa on kuitenkin se, että minuuttia myöhemmin kumpikaan ei kykenisi palauttamaan mieliin koko kohtausta.

Toisen kerran Pentti oli palaamassa voitokkaasta Tappara-matsista. Hän oli riehakkaalla tuulella ja pakkasyössä törisi vuvuzela. Ville oli palaamassa ravintolasta vaimonsa kanssa. Hän ei vastannut Pentin seurueen iloisiin kannatushuutoihin, vaan melkeinpä työnsi vaimoaan edellään kohti autoa. Pentin virneeseen vastasi Villen suorastaan närkästynyt ilme. “Olipa nyrpeä pariskunta”, Pentti kommentoi kavereilleen vaivihkaa.

Kolmannella kerralla oli Villen vuoro olla iloinen. Tilikauden päättymisen jälkeinen stressi purettiin tuttuun tapaan karaokeravintola Killingissä. Reilussa laitamyötäisessä Ville oli ystävällinen kaikille, yrittipä heittää yläfemman kaikkien vastaantulijoiden kanssa matkalla yögrillille. Yksi vastaantulijoista oli Pentti. Hän oli puoli tuntia yrittänyt saada itselleen taksia päästäkseen kotiin. Kädet pysyivät tiukasti taskussa. Ville ei tätä torjumista edes huomannut, koska hänen kätensä heilui jo kutsuvasti seuraavan vastaantulijan edessä.

Neljäs kerta oli Provinssirockissa. Pentti oli kadottanut kaverinsa ja kännykkänsä, mutta se ei menoa haitannut. Hän heilui epäselvässä seurueessa leirintäalueen portilla. Ville vuorostaan oli matkalla teltalta Slayerin keikalle. Telttakaverit olivat menneet edeltä, ja Villen oli tarkoitus tavata heidät 20 metriä mixauskopista vasemmalle. Hetkellisestä päähänpistosta Ville alkoi kävellessään hoilata Pate Mustajärven nimeä. “Pate on jumala, Pate panee parastaan, hei hei hei!” Siinä laulun sanat, jotka hän keksi ihan itse.

Pentti kääntyi katsomaan laulajaa ja heidän katseensa kohtasivat. “Perkele, Tampere!”, Pentti sai mielenliikutukseltaan uraistua. Samassa hän jo yhtyi Villen lauluun. Kun Ville saavutti Pentin olinpisteen, oli heidän menonsa jo virittynyt sellaiselle asteelle, että Ville huudahti “syleillään” ja hyökkäsi Pentin luokse. Kädet toistensa harteilla he alkoivat hoilata Ukkometsoa iskien jaloillaan rytmikkäästi mutaista tannerta. Jokin oli klikannut, ja siitä illasta – ja sen legendaarisista uroteoista, joista riittäisi kerrottavaa vielä lapsenlapsillekin – alkaisi elinikäinen ystävyys.

Kysymys kuuluu: Kumman syytä heidän kohtaamisensa oli? Perinteisen psykologian näkökulmasta tuntuisi tärkeältä selvittää, kumpi oli aloitteentekijä ja kumpi siihen vastaaja.

Todellinen syyllinen ei kuitenkaan ollut kumpikaan heistä. Vaan festari itse. Odotus juhlatunnelmasta viritti molemmat sellaiseen mielentilaan, jossa he olivat valmiita uudenlaisiin kohtaamisiin, he suorastaan odottivat sellaisia. Siksi tilanteen avautuessa he olivat jo valmiiksi avoimia sille, että se vie heidät mukanaan. He olivat osa systeemiä, jossa kohtaamiskynnys oli alhainen ja mahdollisuusulottuvuus tuntui jatkuvan yläilmoihin. Festari oli virta ja he lastuja sen lainehilla.

Jos olisimme saaneet vangittua videolle heidän kohtaamisensa kasvonilmeet ja katselisimme niitä hidastettuna, huomaisimme, että kasvon- ja kehonkielen mikrotasolla tapahtui niiden muutamien sekuntien aikana uskomaton määrä vastavuoroista ilmeiden synkronisaatiota. Tästä vauvatutkimuksessa paljon tutkitusta synkronisaatiosta syntyy se tunne siitä, että tässä ollaan samalla aaltopituudella – ikäänkuin värähdellään samalla taajuudella. Siitä vauva tietää, että äiti on läsnä hänen kanssaan. Ja siitä Pentille ja Villelle syntyi muutamassa sekunnissa niin vahva käsitys siitä, että toinen on ‘hyvä tyyppi’. Yhteislaulu oli vain luonnollinen jatkumo sille, mitä oli jo sanattomasti tapahtunut heidän välillään.

Ihmisten välinen vuorovaikutus tapahtuu pitkälti sanojen ja tietoisuutemme ulkopuolella. Kasvoillamme välähtävät mikroilmeet ja kykymme lukea toisen mikroilmeitä johtavat siihen, että salamannopeasti meille muodostuu vahva mielikuva toisen mielentilasta. Samaan aikaan olemme huomaamattamme viestittäneet toiselle omat tunnetason tummat ja valoisat ailahduksemme.

Parhaimmillaan tämä tunnetason vuorovaikutus on, kun molemmille on vahva positiivinen odotus sen suunnasta ja halu antaa tilanteen viedä. Tällaisessa tilanteessa osapuolten myönteiset odotukset vahvistavat vastavuoroisesti toisiaan, syntyy avautuvan vuorovaikutuksen itseään ruokkiva spiraali, ja he tulevat työntäneeksi keskinäisen kohtaamisen paljon pidemmälle kuin mitä olisivat arvanneet mahdolliseksi vain minuutteja aikaisemmin.

Yhtäkkiä koet olevasi yhtä koko festivaalikansan kanssa. Tuo tuntematon karvainen mies on kuin paras kaverisi. Samoin tuo vihreähiuksinen tyttö. Olet ystävien ympäröimä, he suorastaan syleilevät sinua sanattoman mikroviestinnän välityksellä. Olet kokenut festariyhteyden.


"Haluatko henkselöityä?" "Joo! Mitä se on?" "Tätä."

Similar Posts:

Be Sociable, Share!

3 responses to “Festariyhteys ja häkellyttävien kohtaamisten synkronoitu magia”

  1. karkki says:

    Tää oli paras tekstinpätkä, mitä olen lukenut kymmeneen vuoteen! Naurattaa, hymyilyttää, vettäkin on taas silmät täynnä. Merci Monsieur! 🙂

  2. Juho says:

    Kuinka paljon arvelet alkoholilla olevan osuutta tällaisten festarikohtaamisten syntyyn? Esimerkkinä mainittua suomalaisten miesten kohtaamista ei todennäköisesti olisi tapahtunut, elleivät molemmat miehet olisi olleet tukevassa humalassa. Erityisesti suomalaisillehan alkoholi on perinteisesti ollut tärkeä “festariyhteyden” mahdollistava tekijä. Onko tämä kirjoitus siis kannanotto sen puolesta, että ihmisten olisi syytä olla useammin kännissä, jotta tämänkaltaisia kohtaamisia tapahtuisi enemmän? 🙂

  3. frank says:

    Karkki: Kiitos kannustavista sanoista!

    Juho: Alkoholi ja festarit toki ovat niin tiukasti yhteenkietoutuneita, että on mahdotonta sanoa, mikä festaritunnelman vaikutus olisi ilman tuota toimintakynnystä laskevaa kemikaalia. Eli alkoholi kohtuudella käytettynä lienee hyvä voiteluaine näiden kohtaamisten sujuvalle läpivirtaamiselle.

    Mutta samalla alkoholi ei selitä kaikkea. Vastaavia alkoholimääriä kulutetaan monissa yökerhoissa, joissa tunnelma on huomattavasti kireämpi ja tuntemattomien kohtaamisiin suhtaudutaan järjestään ylimielisen torjuvasti. Eli uskon vakaasti, että ‘festaritunnelmassa’ on jotakin erityistä, jotakin joka poikkeaa baareista ja yökerhoista. Erityinen festaritunnelma on tietysti ihmisten luoma illuusio, joka toteutuu juuri sen vuoksi, että me kaikki kollektiivisesti uskomme sen olemassaoloon. Jos kaksi ihmistä molemmat uskovat, että festareilla kaikki ovat kavereita, niin yllättäen he kohdatessaan päätyvät olemaan kavereita. Tällöin he molemmat tekevät vastavuoroisesti todelliseksi toistensa uskomuksen. Monissa muissa paikoissa he eivät olisi uskoneet mahdollisuuteen kohdata. He siis kohtaavat, koska molemmat alunperin uskoivat vakaasti kohtaamisen mahdollisuuteen festareilla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *