Puran voimattomuuttani järjettömältä vaikuttavan pahuuden edessä kirjoittamalla, etsimällä vastauksia. Jokelan yhteydessä pohdin yhteisöllisyyden katoamista kilpailuyhteiskunnassa, joka jättää liian monen nuoren liian yksin. Kauhajoen jälkeen esitin seitsemän teesiä siitä, miten tapauksia voitaisiin ehkäistä. Puhuin muun muassa peruskouluviihtyvyydestä ja suomalaisten perheiden alennustilasta. Breivikin tapauksen jälkeen mietin, voisiko tekijän häpäisyllä olla ennaltaehkäisevä vaikutus.

Nyt on jälleen pakko kirjoittaa. Koska jotain on pakko tehdä. Jokainen uusi tapaus laskee kynnystä seuraavan häiriintyneen avata tuli. Jokelan ja Kauhajoen tapauksessa tarvittiin vielä vuosien pitkäjänteinen suunnittelu ennen asian toteuttamista. Orivedellä ja Hyvinkäällä tekijöille riitti enää pelkkä spontaani harmitus. Joka kerta asialla oli synkkämielinen nuori mies. Jotakin on pakko tehdä ennen kuin Suomi on todella jakautunut kahtia: menestyjiä juhlitaan Financial Timesissa samaan aikaan, kun syrjäytyneet purkavat ahdistustaan tappamalla viattomia.

Pohjasyy kaikissa tapauksissa on nuorten miesten pahoinvointi. Aselait, airsoft-harrastukset, väkivaltaiset tietokonepelit sun muut ovat aika triviaaleja asioita niin kauan, kun meillä on liian monta pahoinvoivaa nuorta miestä. Kun nuori etsii asetta, on jotakin pahasti pielessä, sai hän aseen helposti käsiinsä tai ei.

Moni politiikko varmaan pohtii tällä hetkellä, mitä asialle voisi tehdä. Olo on voimaton, vaikka haluaisi auttaa. Tässä siis kolme toteutettavaa keinoa, joihin toivoisin vallassa olevien politiikkojen tarttuvan ensi tilassa:

1. Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn ja mielenterveyteen panostamisen kokonaisremontti

Dosentti Matti Rimpelän mukaan kaikki keskeiset indikaattorit kertovat, että meillä on kasvava joukko nuorisoa, jolla menee entistä huonommin. Kiireellisten sijoitusten määrä on viisinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lukioikäisistä nuorista peräti 12% ylittää keskivaikean tai vaikean masennuksen kriteerit. Alle kolmekymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden määrä on kasvussa – yleisin syy ovat mielenterveydelliset ongelmat. Joka vuosi 2000 16-17 -vuotiasta poikaa putoaa koulutuksen ja työn ulkopuolelle, ja monilla heistä ei ole yhtään kunnollista aikuiskontaktia. Tästä syrjäytymään matkaavasta joukosta sikiävät ne, jotka eivät suostu hyväksymään heikkoa asemaansa ja päättävät tehdä itsestään suuren omin menetelmin.

Rimpelän mukaan asiaan pitäisi puuttua kahdella tavalla. Ensinnäkin tarvittaisiin vahva panostus ennaltaehkäisevään työhön. Noin alkuun 150 miljoonaa euroa, joilla palkattaisiin parituhatta uutta työntekijää tekemään sosiaali- ja mielenterveysalan perustyötä esimerkiksi kouluihin. Summa saattaa kuulostaa suurelta, mutta jo nyt käytetään Rimpelän mukaan noin 500-600 miljoonaa euroa vuodessa lasten sijoittamiseen kodin ulkopuolelle ja summa kasvaa noin 50 miljoonalla vuodessa. Tämä on oireiden hoitoa, ja se vasta kallista onkin! Lasten perheen ulkopuolelle sijoitusten lisäksi on laskettu, että nuorten työkyvyttömyys maksoi yhteiskunnalle vuonna 2008 noin 6.600 miljoonaa euroa.

Ennaltaehkäisyyn käytettävät 150 miljoonaa maksaisivat siis itsensä moninkertaisesti takaisin, kun niillä kyettäisiin puuttumaan oireisiin ajoissa. Ajateltiin sitten nuorten hyvinvointia tai ihan kylmästi valtion kulujen karsimista, on ainoa järkevä politiikka syrjäytymistä ennaltaehkäisevä politiikka. Siihen on löydyttävä rahaa, koska se vähentää kuluja pitkässä juoksussa.

Rimpelä kuitenkin toisti Hyvinkään jälkeisessä A-studiossa samat argumentit kuin mitkä hän oli esittänyt jo vuonna 2009. Ongelmana on, että aina joukkosurman jälkeen poliitikot puhuvat kauniita sanoja nuorten pahoinvoinnista. Siitä huolimatta kolmessa vuodessa ei ole saatu mitään mainittavaa aikaiseksi. Eli suomeksi sanottuna rahaa ei ole löytynyt. Valtion menoarviota tehtäessä äänestämään kykenemätön nuoriso on jo unohdettu.

Nyt tarvittaisiin poliittista johtajuutta. Kataisen, Urpilaisen, Kiviniemen tai Soinin olisi suorassa televisiolähetyksessä luvattava pitää huoli siitä, että nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn löytyy tarvittavat 100 miljoonaa. Ja sitten heidän olisi vankkumattomasti ajettava tätä asiaa eduskunnassa. Kansansuosio olisi taattu! Mutta onko miellä yhtään poliittista toimijaa, jota voisi kutsua johtajaksi?

Kaksi seuraavaa ehdotusta ilmestyvät vuorokauden sisällä. Toinen koskee asian tutkimista. Toinen kertoo, mikä jo olemassaoleva hanke voi parhaimmillaan ennaltaehkäistä useita tulevia joukkosurmia.