Markkinatalouden näkymätön käsi on jalostanut teknisten ja kaupallisten huippuinnovaatioiden tuottamisen mallit huippuvireeseen ja synnyttänyt innovaatioteollisuuden mekkoja, joista Silicon Valley edustaa oman aikamme ehdotonta huippua. Voisiko Silicon Valleyn mallia soveltaa myös ajatuksellisten huippuinnovaatioiden synnyttämiseen?

Ei ole sattumaa, että iso osa aikamme merkittävimmistä IT-alan yrityksistä kuten H&P, Intel, Microsoft, Google tai Apple on saanut alkunsa Silicon Valleyssä. Helposti ajatellaan – ja aivan paikkansapitävästi – että sinne keskittyvät parhaat tekijät. Mutta olennaisempaa on ymmärtää miksi parhaat tekijät ympäri maailmaa virtaavat juuri tälle pienelle paikkakunnalle innovatiivisten ideoidensa kanssa. Keskeinen syy on alueelle keskittyneet start-up – firmojen rahoittajat ja alueelle tyypillinen rahoitusmalli: Missään muualla ei ole niin paljon investoijia valmiina rahoittamaan niin isolla rahalla niin hulluja ideoita. Tuotantomalli perustuu siihen, että riskisijoittajat ja bisnesenkelit antavat rahoituksen kymmenelle hullulle idealle. Yhdeksän niistä tekee konkurssin mutta yksi räjähtää markkinataivaalle tuottaen rahaa niin paljon, että investointi kaikkiin kymmeneen on kannattavaa. Etukäteen kaikki kymmenen ideaa vaikuttavat hienoilta, eikä ole mitään mekanismia ennustaa, mikä niistä räjäyttää potin. Ainoa keino on heitellä kymmeniä miljoonia dollareita isolle joukolle propellipäitä ja luottaa siihen, että yksi näistä ideoista tuottaa miljardin.

Keskeinen siirrettävä oivallus ajatuksellisten innovaatioiden suuntaan on juuri tämä tuotantomalli. Jos haluamme aikaansaada aidosti uudenlaista, mullistavaa ajattelua, emme voi etukäteen ennustaa kenen ajatuksen siemenestä nousee uusi ikitammi. Saadaksemme aikaan ajattelun vakavastiotettavia mullistuksia, on meidän pakko tukea kymmentä hourupäistä ajatusta, sillä tietoisuudella, että yhdeksän niistä tulee olemaan vain sitä – hourupäisyyttä.

Mullistavan ajattelun synnyttäminen vaatii ennenkaikkea aikaa. Kymmenelle hourupäälle on taattava toimeentulo ja ajattelun vapaus irti taloudellisista realiteeteista. Vähintään viideksi vuodeksi. Terävimmätkin professorit elävät helposti tulosvastuun paineissa, joka pakottaa heidät kehittämään ajatuksia, jotka pystyy tuottamaan valmiiseen muotoon vuodessa. He eivät myöskään voi tuhlata viittä vuotta sellaisen ajatuksen metsästämiseen, joka osoittautuukin hedelmättömäksi. Heidän on pakko pelata varman päälle. Vain ajattelun riskirahoitus mahdollistaa tällaisille aikamme terävimmille ajattelijoille mahdollisuuden luoda jotakin todella uutta, seurata mullistavimpia ajatuksiaan tietämättä etukäteen, mihin ne johtavat.

Maailma kaipaa ajatusten Silicon Valleytä. Huippuyliopistojen yhteyteen tulisi perustaa itsenäisiä riskiyksiköitä, jotka tarjoaisivat alansa huipuille viiden vuoden ajattelunvapauden ilman julkaisupakkoa. Huippututkijat hakisivat niihin villeimpien ideoidensa kanssa sitoutuneena kehittämään niitä tämän viiden vuoden aikana. Moni ajatuksista jäisi raakileiksi mutta muutamat niistä mullistaisivat maailman ja maailmankatsomuksemme.

Helsingin hienoilla huippuyliopistoilla olisi tässä mahdollisuus olla maailmanlaajuisia edelläkävijöitä. Olisihan se hienoa, että seuraava Sokrates tai Newton, Wittgenstein tai Einstein tulisi Suomesta – ja vain, koska me ymmärsimme tehokkaimman huippuajattelun rahoitusmallin.
Helsinki – ajattelun Piilaakso!