Seuraavanlainen tieteellinen teesi tupsahti mieleeni tuossa illan päätteeksi makuuhuoneen ollessa pimeä. Aiheena ihmisen ympäristökuvan rakentuminen mielessä. Tilanne lähti käyntiin siitä, että yllättäen valo piti laittaa hetkeksi päälle. Välttääkseni sokaistumisen painoin tyynyn tiukasti naamaani vasten ennen valonappulan vääntämistä. Tämän jälkeen valo oli noin minuutin verran päällä, ennen kuin se jälleen katkaistiin. Tyynyn takia aistihavaintoni eivät tämän minuutin aikana muuttuneet millään tavalla. Avatessani silmät tyynyssä oli yhtä pimeää kuin aiemmin avatessani silmät pimeässä. Sen sijaan ympäristökokemukseni muuttui.

Valveilla ollessa meillä on jatkuvasti tietynlainen käsitys välittömästä ympäristöstämme. Olemme jatkuvasti jossakin paikassa. Vaikka laittaisimme silmät kiinni, on meillä tunne siitä, että oikealla puolella on seinä, vasemmalla kirjoituspöytä ja takana kirjahylly. Olennaista nyt oli, että tämä kokemus muuttui, vaikka aistihavaintoni eivät muuttuneet. Minulla oli kokemus pimeästä huoneesta ympärilläni. Valon tullessa päälle minulla oli kokemus valoisasta huoneesta ympärilläni, vaikka en tätä muutosta millään aistilla kyennyt havaitsemaan.

Tämän pohjalta hahmottelin seuraavan tieteellisen kokeen. Ryhmä A ja B tuodaan huoneeseen ja heidän annetaan leikkiä vähän aikaa valokatkaisimella, jolla huone saadaan totaalisen pimeäksi. Tämän jälkeen he saavat laittaa valot pois. Pimeydessä molempien ryhmien silmät peitetään totaalisesti, niin ettei mitään valoa pääse heidän silmiinsä. Tässä vaiheessa ryhmä A saa laittaa valon päälle katkaisimesta. Tämän jälkeen molemmilta ryhmiltä kysytään kysymyksiä huoneen yksityiskohtiin liittyen, erityisesti esineiden väreihin ja muihin näköaistilla havaittaviin asioihin liittyen. Hypoteesina on, että ryhmä A, jolla on tunne valoisasta huoneesta ympärillä kykenee paremmin palauttamaan näitä asioita mieleensä kuin ryhmä B, jolla on kokemus pimeästä huoneesta ympärillään.

Odotan yhteydenottoa tähän tuiki tärkeään tutkimushankkeeseen tarttuvilta psykologeilta.