Usain Boltin häikäisevän 100 metrin voiton ja Mäkelä-Nummelan kultamitalin lisäksi koin olympialaisten koskettavimman hetken kisan päättäjäisissä. Kyseessä ei ollut Kiinan oma mahtipontinen ja massiivisuudessaan perinteinen show. Sen sijaan esityksen loppuvaiheilla seuraava kisaisäntä pääsi näyttämään osaamistaan ja Lontoo hoiti homman kotiin hienolla tavalla. Oivaltan yksinkertaisesti se osoitti, mikä on yksi keskeisimmistä Eurooppalaisista arvoista, ja miten se Kiinan keskusjohtoisesta maasta puuttuu.

Lontoon show oli pääasiassa perinteistä ilakointia kaksikerroksine busseineen, ilotulituksineen ja joukkotansseineen. Bussista purkautui kuitenkin ihmisjoukko, joka yhtenäispukeutuneiden kiinalaismassojen jälkeen säväytti tuoreudessaan. Joukossa oli bisnesmiestä, goottia, urheilijaa, punkkaria, tummaihoista, vaaleaihoista ja rullatuoliliikkujaa. Meillä erilaisuus on arvo, kaikki kansanryhmät ovat riittävän arvokkaita lavalle! Siinä esityksen viesti tiivistettynä.

Tämä osui kiinalaista ylhäältäpäin johdettua yhden ideologian ja ankaraan yhdenmukaistukseen pyrkivää valtiota suoraan kasvoille. Se otti hienovaraisella tavalla kantaa Tiibetin kiinalaistamisprojektia vastaan ja muistutti meitä siitä kiinalaisesta pikkutytöstä, joka oli hyvä laulamaan mutta liian ruma (hivenen pulleat posket ja epätasainen hammasrivi) avajaisspektaakkeliin. Kuten avajaisten musiikillinen johtaja Chen Qigang totesi: ”Pikku-Yang ei päässyt esiintymään, koska halusimme välittää katsojille oikean kuvan. Ajattelimme kansakunnan parasta.” Kun ’oikea kuva’ on manipuloitu täydellinen mallikiinalainen, täytyy toivoa, että päättäjäisiä seuranneiden satojen miljoonien kiinalaisten mieleen on Lontoon esityksen kautta kylvetty edes pieni moniarvoisuuden siemen.