Joskus tiede murskaa vanhojen sananlaskujen totuuden: Jokainen on oman onnensa seppä. Sananlasku on tärkeä muistutus siitä, että menestyksemme elämässä on paljolti itsestämme ja omasta panoksestamme kiinni. Sanavalinta on kuitenkin huono ja osuvampaa olisi sanoa: ’Jokainen on oman menestyksensä seppä.’ Tässä muodossa voisin sananlaskun vielä hyväksyä. Mutta väitteenä onnellisuudesta se on harhaanjohtava ja haitallinen.

Onnellisuus on nimittäin eri asia kuin menestys. Ja tältä osin viimeaikainen onnellisuustutkimus kertoo selkeää kieltään: Onnellisuutta emme saavuta takomalla ulkoista maailmaa kuin rautaa. Niin kauan kuin etsimme onneamme jonkin suorituksen päässä häämöttävänä palkintona olemme kuin rottia, jotka juoksevat oravanpyörässä kohti edessä killuvaa juustopalaa: saalis on aina seuraavan ponnistuksen takana.

Jos todella haluamme tulla onnelliseksi on meidän tiedostettava kaksi asiaa: Ensinnäkin – kuten Siddhartha Gautaman tapaiset ajattelijat oivalsivat jo tuhansia vuosia sitten – ulkoisen maailman sijasta meidän tulee keskittyä sisäiseen maailmaamme: asenteisiimme, ajattelutapoihimme ja siihen miten suhtaudumme itseemme ja maailmaan. Tutkimukset osoittavat, että muovaamalla ulkoisen maailman sijasta tapaamme olla tässä maailmassa kykenemme kasvattamaan onnellisuuttamme pysyvästi. Tässä myönteisten ajattelutaitojen opettelun projektissa harjoittelu on keskeistä.

Toiseksi toisten ihmisten rooli onnellisuudessamme on usein ratkaiseva, vaikka yksilöä palvova länsimainen kulttuuri koettaakin tämän usein kieltää. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset, joiden elämäntavoitteet ovat vähemmän itsekeskeisiä ovat onnellisempia. Niinpä moni kyynärpäät pystyssä omiin tavoitteisiinsa rynnivä ihminen tekee itse asiassa hallaa omalle onnellisuudelleen heikentämällä ympäriltään sitä sosiaalista yhteisöllisyyttä, jossa onnellisuutemme todellisuudessa asustaa. Suuri humanisti Martti Lindvqist pukee tämän sanoiksi mainiolla tavalla: “Ihmisen julistautuminen oman onnensa ja pelastuksensa suvereeniksi tekijäksi sitoo hänet ikuiseen suorittamiseen vieden lopulta pohjattomaan yksinäisyyteen.”

Ehdotankin jalkapallon ystävänä, että sananlasku pitäisi muuttaa muotoon: ’Jokainen on oman onnensa keskushyökkääjä.’ Yksilö on siis edelleen keskeisimmässä roolissa, mutta onnistuakseen hänen tarvitsee ensinnäkin harjoittaa taitojaan ja toiseksi löytää ympärilleen sopiva ja häntä tukeva tiimi. Tässä muodossa sananlasku antaisi realistisemman kuvan siitä, mistä meidän kannattaa onneamme etsiä.