Kohti ketterämpää vapaaehtoistoimintaa – Mitä Über ja riskirahoitus voivat opettaa keinoista houkutella nuoria kansalaistoiminnan piiriin?

Auringonsäteiden kurkistaessa ujosti Porin kaupungintalon pihalle minulle kirkastui että vapaaehtoistyö ei ole pelkkä tapa tilkitä hyvinvointijärjestelmämme aukkoja. Suomen Punaisen Ristin järjestämässä paneelissa, jossa itsekin olin puhujana, nuorten turvatalojen johtaja Leena Suurpää tähdensi kuinka vapaaehtoistoiminta on itseisarvoisen tärkeätä, koska se on ”vapaata kansalaistoimintaa jolla rakennetaan demokratiaa” ja jossa ihmiset itse synnyttävät aktiivista yhteiskuntaa.

Tämän lisäksi vapaaehtoistyö on tekijöilleen tärkeä tapa kokea toimijuutta, osallisuutta ja mahdollisuutta tehdä hyvää. Näin ollen ei ole ihme, että tutkimukset osoittavat vapaaehtoistyön ja muun hyväntekemisen harjoittamisella olevan selkeän myönteiset hyvinvointi- ja terveysvaikutukset – se vaikuttaa myönteisesti jopa verenpaineeseen ja pitkäikäisyyteen.

Yhtä tärkeätä on, että vapaaehtoistoiminta vahvistaa demokratiaa: Sen kautta ihmiset kokevat pystyvänsä antamaan oman panoksensa yhteiskuntamme kehittämiseen ja näin muuttuvat passiivisista yhteiskunnallisten toimenpiteiden kohteista aktiivisiksi kansalaisiksi. Ja vapaaehtoistoiminnan kautta ihmiset myös kohtaavat toisia ihmisiä oman elämänpiirinsä ulkopuolelta, mikä on olennaista yhteisyyden, ymmärtämisen ja välittämisen synnyttämiseksi ihmisryhmien välillä. Leena Suurpää näkeekin että luottamuksen rakentaminen on lopulta ”merkittävin asia mitä vapaaehtoistoiminnassa tehdään” – sekä auttajan että autetun luottamus kanssaihmisiin vahvistuu. Sanalla sanoen, ihmisten vapaaehtoinen toiminta itse arvokkaaksi kokemiensa päämäärien edistämiseksi on osa tervettä yhteiskuntaa ja parantaa sekä kansalaisten hyvinvointia että demokratian laatua.

Mutta tarjoavatko nykyiset vapaaehtoisjärjestöt oikeanlaiset kanavat, joiden kautta ihmiset pääsevät tekemään itselleen mielekästä vapaaehtoistoimintaa?

Nykyihminen kaipaa räätälöityä, omiin aikatauluihinsa sopivaa toimintaa. Diakonissalaitoksen Annina Laaksonen myös huomautti että moni nuorempi ei edes halua kutsua omaa aktiivisuuttaan ’vapaaehtoistyöksi’, vaan haluaa itse sanoittaa oman tekemisensä. Samalla hän vakuutti että nykyään myös perinteiset vapaaehtoisjärjestöt pyrkivät kuuntelemaan vapaaehtoisia ja aktiivisesti etsimään heille sopivaa toimintaa – tarvittaessa suositellen myös naapurijärjestön tarjoamia mahdollisuuksia. Mutta ketterän, ihmisille sopivan vapaaehtoistoiminnan luomiseksi voisi tehdä mielestäni vielä paljon enemmän.

Tässä kaksi ehdotusta, joilla luoda ketterämpää vapaaehtoistoimintaa:

1) Vapaaehtoistoiminnan über

Jos über-kuskina huomaan, että nyt olisi tunti ylimääräistä aikaa, pistän sovelluksen päälle ja voin saman tien alkaa etsiä itselleni kyytejä. Entä jos huomaan, että nyt olisi ylimääräinen tunti käytettävissä johonkin hyvään tarkoitukseen? Olisi upeata jos voisin kirjautua hyväntekemis-sovellukseen, joka sijainnin perusteella kertoisi minulle lähialueilla olevat avoimet hyväntekemiskeikat: Korttelin päässä mummo kaipaa ostoskassien kantoapua, naapuritalon lapsiperhe ilahtuisi kotitekoisesta ruoasta ja viidensadan metrin päässä olevassa päihdekeskuksessa kaivattaisiin jotakuta lukemaan uutisia ääneen sokeutuneelle kuntoutujalle.

Askelia tähän suuntaan on otettu: OP-ryhmän tarjoama Hiiop on vapaaehtoistyön portaali, jossa voi etsiä itselleen sopivaa vapaaehtoistyötä. Tarjolla on erilaisia pidempiä ja lyhyempiä vapaaehtoiskeikkoja kauppakaverina toimimisesta valokuvauskerhon ohjaamiseen. Mutta ei kuitenkaan paikallistukseen perustuvaa lähityötä, jota voisin tehdä juuri nyt. Nappi Naapuri on vuorostaan luonut naapurustojen sosiaalisen median, johon rekisteröidytään osoitteen perusteella ja jossa voi paitsi tutustua naapureihin, myös tarjota ja pyytää naapuriapua. Se voisi parhaimmillaan olla paikka, josta löydän halutessani mahdollisuuden auttaa jotakuta lähinaapurustossani.

Alalta tuntuu kuitenkin vielä puuttuvan se ’killer-app’, joka valloittaisi markkinat ja jonka käyttäjämäärät ylittäisivät kriittisen massan, jotta siitä tulisi reaaliaikaisen auttamisen keskeinen markkinapaikka. Toivottavasti sellainen syntyy, koska tällainen sovellus tarjoaisi auttajille toimijuuden sekä hyväntekemisen kokemuksia ja autetuille kaipaamaansa hyvää. Ja samalla syntyisi enemmän ihmisten välisiä kohtaamisia, jotka ovat arvokkaita itsessään ja samalla vahvistavat luottamusta ihmisten välille luoden toimivampaa yhteiskuntaa.

2) Vapaaehtoistoiminnan riskirahoitus

Suomessa – kuten muissakin Pohjoismaissa – on vahva vapaaehtoistoimijoiden kenttä. Meillä on monia suuria ja ammattimaisia toimijoita, mikä onkin ensiarvoisen tärkeätä: Monet hyväntekemisen muodot vaativat pitkälle erikoistunutta osaamista ja koulutusta, jota ei mettemeikäläisen satunnaisauttamisella voida korvata.

Vaarana on kuitenkin että vakiintuneiden suurten toimijoiden markkinoilla a) nuoret eivät löydä sitä vapaaehtoistoimintaa joka tuntuisi omalta, ja b) radikaalisti uusille toimintamuodoille ei ole tilausta. Toinen riski on se, että rahoituksen tullessa isolta osin valtion, RAY:n ja säätiöiden kautta, meille voi muodostua järjestöjä, joiden vahvin osaaminen liittyy oikeanlaisten rahoitushakemusten laatimiseen. Nuorille, uudenlaisille tulokkaille ei helposti löydy rahoitusta eivätkä uudet tulokkaat välttämättä osaa laatia oikeanlaisia hakemuksia, joilla rahahanat aukeavat. Kelan pääjohtaja Elli Aaltosen sanoin: Vaarana on että vapaaehtoistoiminnasta tulee ”säädeltyä, riittävästi ennakoitua, järjestäytynyttä” kun se voisi parhaimmillaan olla ”nopeata, joustavaa ja asiakaslähtöistä.”

Olisikin hienoa jos rahoittavat tahot loisivat jonkinlaisen riskirahoitusinstrumentin, jonka kautta rahoitettaisiin tuoreita toimijoita joilla on uudenlaisia, ennenkuulumattomia ja -kokeilemattomia ideoita. Eli rahoitusta saisi rohkealla, uutta luovalla idealla. Tai ruohonjuuritasolla jo toimivan innovatiivisen toiminnan kasvattamiseksi. Samalla rahoittaja tiedostaisi että iso osa hankkeista voi hyvinkin epäonnistua. Mutta ne muutama onnistuja voivat skaalautuessaan muuttaa radikaalisti tarjolla olevien palveluiden ja toimintamuotojen kenttää. Ja samalla uudenlaisina, nuorekkaina toimijoina ne houkuttelisivat uusia tekijöitä – erityisesti nuoria – vapaaehtoistoiminnan pariin.

Työelämä, harrastustoiminta ja nuorten muukin elämä on muuttunut nopeasykliseksi, projektinomaisemmaksi ja räätälöidymmäksi. Enää ei sitouduta yhteen työnantajaan vuosikymmeniksi. Jos haluamme nuorten löytävän elämäänsä myös vapaaehtoistoiminnan, on senkin löydettävä ketterät, uusia toimijoita houkuttelevat toimintamuodot. Tuleeko sinulle mieleen vielä muita tapoja, joilla rakentaa ketterämpää vapaaehtois- ja kansalaistoimintaa?

Kirjoituksen inspiraationa toimi Suomen Punaisen Ristin Porin SuomiAreenalla järjestämä paneeli otsikolla ’Pelastaako vapaaehtoistoiminta huomisen hyvinvoinnin?’, jossa allekirjoittaneen lisäksi puhujina olivat Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen, SPR:n nuorten turvatalojen johtaja Leena Suurpää ja Diakonissalaitoksen kansalaistoiminnan tuottaja Annina Laaksonen. Juontajana toimi toimittaja Unna Lehtipuu. Kirjoituksessa olevat sitaatit ovat kyseisestä paneelista, jonka voi kuunnella netissä täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s