Turun puukotukset opettivat meidät taistelemaan yhteisenä rintamana yhteiskunnan vihollisia vastaan
Turun puukotukset olivat tragedia. Kaksi täysin viatonta ihmistä menetti henkensä. Mikään ei voi tuoda heitä takaisin. Suru ja syvä osanotto heidän omaisilleen!
Mutta samalla Turun puukottaja sai vastaansa urhoollisten ja toimintakykyisten sankarien rintaman. 70-vuotias turkulaismies oli pankkiautomaatilla, kun hänen selkänsä takana puukottaja hyökkäsi naisen kimppuun. Mies jätti pankkikorttinsa sekä rahansa automaattiin ja riensi naisen avuksi. Turkulainen yrittäjä Hasan Alazawii oli vuorostaan matkalla ostamaan kukkia yritykseensä. Nähtyään puukottajan riehuvan hän syöksyi suoraan paikalle auttamaan saaden lopulta usean puukoniskun omaan vartaloonsa.
Myös tukholmalainen Hassan Zubier sattui kävelemään torilla tyttöystävänsä kanssa, kun näki miehen iskevän maassa makaavaa naista puukolla. Hän riensi auttamaan ja joutui puolustamaan myös tyttöystäväänsä saaden käsivarsiinsa puukoniskuja.
Kunnia näille sankareille! Toisilleen tuntemattomat ihmiset eivät tilanteen osuessa kohdalle epäröineet hetkeäkään, vaan liittyivät yhteiseksi rintamaksi yhteistä vihollista vastaan. Yksi varoitti sivullisia, toinen hyökkäsi paljain käsin puukottajaa vastaan, kolmas ohjasi poliisin paikalle. Lopulta iso joukko jahtasi puukottajaa kepein aseistautuneena ja ohikulkijoita varoittaen. Häkellyttävän upeaa yhteistoimintaa! On vaikeata arvioida kuinka monta ihmishenkeä näiden sankareiden toiminta pelasti. Mitä todennäköisimmin usea hautajainen jätettiin pitämättä, koska löytyi ihmisiä jotka oman henkensä uhalla päättivät puolustaa kanssaihmisiään.
”Sivustakatsojat pistivät oman elämänsä likoon pelastaakseen puukotuksen uhreja. Nähkäämme tämä hyvyys, juuri se inhimillisyys, jota vastaan isku oli suunnattu.” – Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö
Nyt meidän on kansakuntana pystyttävä samaan. Liityttävä yhteiseksi rintamaksi väkivaltaa ja terrorismia vastaan. Turun puukottaja oli nykytietojen mukaan radikaalista islamismista ammentava turvapaikanhakija. Tällainen jihadismi on yhteiskuntamme vihollinen ja ilman määrätietoisia toimia sen kannattajat tulevat tappamaan lisää ihmisiä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Tutkija Alan Salehzadehin mukaan Euroopassa tehtiin viime vuonna yli 700 jihadistiseen terrorismiin liittyvää pidätystä, ja luku on kasvanut voimakkaasti viimeiset kolme vuotta. Salehzadeh ehdottaakin että ”viranomaisilla pitäisi olla mahdollisuus joko karkottaa tai asettaa tiukkaan valvontaan radikalisoituneet henkilöt jo ennen kuin he ovat syyllistyneet mittavaan rikokseen.” Vaikka aina rajanvetoa ei ole helppo tehdä, tarvitsevat viranomaiset keinot joilla puuttua radikalistien touhuihin ennen kuin suunnitelmat muuttuvat veriteoiksi.
Tärkeätä on myös estää radikaalia poliittista islamia levittävien imaamien ja muiden tahojen pesiytyminen Suomeen. Tanskalainen dokumentti paljasti reilu vuosi sitten kuinka radikaaleja ja yhteiskuntamme perusarvoja vastaan hyökkääviä mielipiteitä tietyissä paikallisissa moskeijoissa julistetaan. Erityisesti Saudi-Arabian tiedetään rahoittavan terrorismia lietsovia moskeijahankkeita ja muuta propagandaa Euroopassa. Viranomaisilla pitää olla keinot estää sellaisten uskonyhteisöjen syntyminen, jotka harjoittavat kiihottamista kansanryhmää vastaan. Meillä ei ole mitään syytä suvaita väkivaltaa tai siihen yllyttämistä. Meillä ei ole mitään syytä toivottaa tervetulleeksi henkilöitä, joiden tavoitteena on hyökätä yhteiskuntaamme vastaan.
Samalla tutkija Salehzadeh muistuttaa että on ”korkea aika erottaa poliittinen islam, eli islamismi, ja maltillinen uskonnon harjoittaminen toisistaan.”
Meillä ei ole mitään syytä kohdistaa pelkoamme ja vihaamme tavallisia muslimeja kohtaan. Ei maahanmuuttajia eikä pidempään Suomessa asuneita kohtaan. Valtaosa muslimeista on rauhaa rakastavia ja hyviä ihmisiä – yksiä meistä. He ovat yhtä vähän syyllisiä jihadistien terroritekoihin kuin jokelalaiset ovat syyllisiä Pekka-Eric Auvisen terroritekoon.
Kirjoitin kaksi vuotta sitten – Charlie Hebdon hyökkäyksen jälkeen – että sodassa terrorismia vastaan ”tärkein rajalinja ei kulje jonkin yhtenäisen länsimaisen yhteisön ja jonkin yhtenäisen muslimien yhteisön välillä.” Tällaisia yhtenäisiä yhteisöjä ei ole olemassa. Tärkein rajalinja kulkee maltillisten ja sodanlietsojien välillä. ”Me” olemme rauhaa rakastavat kristityt, muslimit, ateistit sun muut. ”Ne” ovat väkivaltaa lietsovia ääriryhmiä.
Jos ”ne” onnistuvat hajoittamaan meidät keskenään vihoitteleviin leireihin, ovat terroristit voittaneet.
Ratkaisevaa tässä hetkessä on se, että löydämmekö me maltilliset toisemme. Turun puukottajan vuoksi moni ’kantasuomalainen’ jyrkentää asenteitaan maahanmuuttajia ja muslimeja kohtaan. Pernon kauppakeskuksen edessä keski-ikäinen mies ehti jo hyökätä ulkomaalaisen näköisen miehen kimppuun niin että poliisipartio tarvittiin hätiin.
Kyseinen ’kantasuomalainen’ pahoinpitelijä ei todennäköisesti ymmärrä olevansa samalla puolella terroristien kanssa. Terroristit yrittävät jyrkentää vastakkainasettelua valtaväestön ja muslimivähemmistön välillä. Mitä enemmän me muslimeja syrjimme, sitä enemmän me synnytämme ihmisiä, jotka kokevat olevansa syrjäytyneitä tässä yhteiskunnassa. Kun ihmistä tarpeeksi pitkään kohdellaan kuin jihadistia, on suuri vaara että hänestä joku päivä tulee sellainen. Siksi Suomen äärioikeiston ja kaikkien maahanmuuttajiin nuivasti suhtautuvien olisi hyvä kuulla sisäministeri Risikon sanat: Hän sanoo ymmärtävänsä että ”surun ja vihan tunteet on luonnollisia.” Mutta ”nyt pitää hillitä itsensä.” Koston kierre lisää vain väkivaltaa. Viattomasti kuolleita ei saada takaisin pahoinpitelemällä toisia viattomia. Pääministeri Sipilän sanoin:
”Emme saa leimata muita Suomessa olevia ulkomaalaisia Turussa tehdyn iskun vuoksi.”
Turun tragedian tärkein opetus ei ollut se, että poliittisen islamismin inspiroimia terroritekoja voi tapahtua Suomessa. Vaikka valitettavasti sekin on totta. Tärkeimmän opetuksen tarjosivat tavalliset turkulaiset yhdessä poliisin ja muiden viranomaisten kanssa. He muistuttivat että kun me toimimme yhdessä yhteiskuntamme vihollisia vastaan, me olemme vahvoja.
Niin kauan kuin me maltilliset suomalaiset uskontoon ja ihonväriin katsomatta pysymme yhtenäisinä, eivät terroristit voi koskaan voittaa.