Valtaapitävät vastaan kansa – Ihmiskunnan ikiaikainen taistelu erottaa Suomen ja Venäjän

Lastensaduissa ja mytologioissa maailmassa vallitsee taistelu hyvän ja pahan välillä. Kansallismielinen propaganda nostaa vuorostaan keskeiseksi taistelun meidän ja muiden välillä. Mitä enemmän olen ihmiskunnan historiaan perehtynyt, sitä selkeämmäksi on käynyt, että suurin taistelu ei ole kumpikaan näistä, vaan kamppailu valtaapitävien ja kansan välillä. Ja tämän taistelun kaksi modernia lopputulemaa eivät näy missään niin konkreettisesti kuin Suomen ja Venäjän rajalla.

Simpanssilaumojen yksi erikoisuus verrattuna esimerkiksi leijoniin ja valtaosaan muista nisäkkäistä on se, että fyysisesti vahvin ei ole automaattisesti hierarkian huipulla. Esimerkiksi susilaumassa vahvin johtaa siihen asti, että joku nuorempi onnistuu alistamaan tai tappamaan sen kaksintaistelussa. Simpanssit sen sijaan pystyvät johonkin mihin harva eläin kykenee: Liittoutumaan. Sen seurauksena kolme fiksusti liittoutunutta yksilöä voi alistaa lauman vahvimman yksilön ja nousta yhdessä hierarkian huipulle.

Tämä liittoutumiskyky on avain myös ihmislaumojen ymmärtämiseen. Metsästäjä-keräilijä-yhteisöt ovat antropologisen aineiston perusteella olleet suhteellisen tasa-arvoisia siinä mielessä, että niissä ei ole vahvoja johtajia. Mutta kuten Christopher Boehm kirjassaan Hierarchy in the Forest -osoittaa, tämä tasa-arvo ei ole mikään luontaisen harmoninen olotila. Aina on niitä, jotka yrittävät kohottaa itsensä muiden yläpuolelle, saadakseen muut alistettua tahtoonsa. Johtajattomuus perustuu vahvaan käänteisen hierarkian normiin: Yhteisöissä on tehokkaat mekanismit vallankaappausyritysten torjumiseksi. Eivät nämä mitään tasa-arvon onneloita olleet – naisten ja lasten asema vaihteli suuresti. Mutta täysikasvuisten miesten keskuudessa vallitsi väkivallan uhkaan perustuva tasa-arvo: Jos joku alkoi kukkoilla liikaa, muut painoivat hänet joukolla alas.

Maanviljelyn myötä syntyneet suuremmat yhteisöt ja ruoantuotannon mahdollistama erikoistuminen loivat tilaa soturiluokalle: Ihmisille, jotka erikoistuivat muiden alistamiseen. Ihmiskunta ajautui alistamisen aikakaudelle: Heimopäälliköt, ruhtinaat, kuninkaat ja tsaarit loivat valtakuntia, joissa he sotilasvallallaan alistivat tavallisen kansan. Kansaa kohdeltiin parhaimmillaan resurssina, pahimmillaan maaorjina tai ihan täysimittaisina orjina. Välillä kansalla oli parempi ’herraonni’ ja valtaapitävä välitti enemmän kansan asioista. Välillä onni oli huonompi ja seurasi erityisen raskasta sortoa. Myös maantieteelliset seikat – erityisesti pääviljelykasvit – vaikuttivat siihen kuinka tehokkaasti valtaapitävät pystyivät kansaa alistamaan. Suomen syrjämailla keskusvalta oli heikkoa. Sen sijaan Egyptin pyramidit ovat yksi pitkäikäisimpiä muistomerkkejä keskusvallan tehokkaalle kyvylle alistaa kansa toteuttamaan omaa tahtoaan.

Tällaisten valtakuntien toimintalogiikkaa ymmärtääkseen on tärkeätä tiedostaa, että ne toteuttivat eliitin intressejä, eivät kansan intressejä. Kun eliitin oma elintaso oli sidottu alistetun kansan määrän, olivat tällaiset valtakunnat tyypillisesti vahvan ekspansiivisia: Valtakuntaa pyrittiin sotilaallisin keinoin laajentamaan kaikkiin suuntiin aina kuin se oli mahdollista. Kun katsoo vaikka keskiajan Euroopan historiaa, on se jatkuvaa valtakuntien sotaa toisiaan vastaan. Kansalle sotaa oikeutettiin kaikin klassisin keinoin: Uskonnollisella tehtävällä, vetoamalla vastapuolen tekemiin hirveyksiin tai historiallisiin vääryyksiin, korostamalla oman kansan erityisasemaa. Välillä laajeneminen hyödytti myös kansalaisia: Kun jokin tällainen valtakunta laajeni imperiumiksi niin keskusalueen kansalaiset saivat sekä ylemmyydentunnetta että materiaalisia etuja periferian kansalaisten kustannuksella.

Kansojen vapautuminen näiltä alistavilta rakenteilta oli pitkä ja hidas prosessi. Magna Carta 1215, Glorious Revolution 1689, Yhdysvaltain perustuslaki 1787 ja Ranskan vallankumous 1789 olivat kaikki merkkipaaluja kehityskulussa, jossa valtaapitävien valtaa onnistuttiin askel kerrallaan rajoittamaan enemmän. Parlamentarismi, vallan kolmijako, demokraattiset vaalit, valtakausien maksimiajat, oikeusvaltioperiaate, meritokraattinen uralla eteneminen ja muut yhteiskunnalliset innovaatiot kahlitsivat pikku hiljaa vallanpitäjät ja pakottivat heidät palvelemaan kansalaisten intressejä. Syntyi ajatus, että valtio ei olekaan olemassa kuningasta ja pientä eliittiä varten – kuten aiemmin ajateltiin – vaan palvelemassa kansaa. Radikaali filosofinen ajatus siitä, että valtio saa oikeutuksensa kyvystään edistää kansalaistensa hyvää muuttui todellisuudeksi.

Moderni, liberaali, oikeusvaltioperiaatteelle, ihmisoikeuksille ja vallanjaolle nojaava demokratia on kiistämättä yksi ihmiskunnan tärkeimmistä keksinnöistä. Ei pelkästään siksi, että se takaa kansalaisille ihmisoikeudet ja kansalaisvapaudet sekä tekee tutkimusten mukaan kansalaiset huomattavasti onnellisemmiksi. Vaan myös siksi, että se on ollut keskeinen taustatekijä lähes kaikissa muissa keksinnöissä ja innovaatioissa, joita viimeisen parinsadan vuoden teollinen vallankumous on tuonut tullessaan. Taloustieteiljät Acemoglu ja Robinson ovat vakuuttavasti osoittaneet (kuten olen aiemmin kirjoittanut), että yksinvaltaiset järjestelmät tukahduttavat innovatiivisuuden. Ei kannata yrittää parantaa asioita, jos eliitti kuitenkin riistää parannuksen hedelmät itselleen. Innovaatiot synnyttävät ’luovaa tuhoa’, jotka horjuttavat status quo:ta, joka ei ole valtaeliitin intressien mukaista. Siksi eliitin valtaa rajoittaneet demokraattiset uudistukset tekivät mahdolliseksi teollisen vallankumouksen.

Suomi ja muut Pohjoismaat ovat tässä katsannossa tämän uuden valtajärjestelmän puhdasverisimmät edustajat: Alhaisin korruptio, vapain lehdistö, vakain demokratia. Tästä johtuen täällä asuu myös kansa, joka on kaikista maailman maista tyytyväisimpiä omaan elämäänsä. Pohjoismainen malli on onnistunut kansalaisten palvelemisessa paremmin kuin mikään muu toistaiseksi ihmiskunnan kokeilema yhteiskunnallinen järjestelmä.

Venäjä vieressämme on vuorostaan ”viimeinen imperiumi”, maa jonka valtarakenne toimii edelleen samalla logiikalla kuin muu Eurooppa keskiajalla. Ylimmän johtajan valta on kyseenalaistamaton ja hänen lähipiirissäkään kukaan ei ole suojassa hänen vainoltaan. Lehdistön ja sanan vapaus on estetty, oppositio on murskattu, kaikkia jotka uskaltavat kritisoida järjestelmää vainotaan, korruptio on pesiytynyt syvälle jokaiselle virkakoneiston tasolle.

Väkivaltakoneisto pyrkii laajentamaan valtakuntaa kaikkiin suuntiin, johon se on mahdollista, mutta sen ensimmäinen uhri on oma kansa. Keskiajan tsaareihin nähden isoin ero on moderni informaatioteknologia, joka Putinilla on käytössään propagandaan sekä kansan tarkkailuun ja rankaisemiseen. Koko valtiokoneisto on viritetty palvelemaan kansan sijasta pienen piirin suurvaltahaaveita ja muita tarpeita.

Voiko Venäjän kansa sitten koskaan vapautua heitä alistavalta järjestelmältä? Kaksi murroskohtaa – tsaarinvallan loppu ja Neuvostoliiton loppu – on nähty reilun sadan vuoden aikana. Molemmilla kerroilla valtaapitävät, pintatason ideologia ja taloudellinen järjestelmä vaihtuivat. Mutta yhteiskunnallinen järjestelmä pysyi pienen yskähtelyn jälkeen samana: Sama propagandan, kansalaisten vainoamisen ja suurvaltahaaveiden ympärille rakennettu harvainvalta jatkui, vaikka välillä sitä kutsuttiin tsaarin vallaksi, välillä kommunismiksi, tätä nykyä putinismiksi. Eli Venäjän valtarakenne on sitkeästi vastustanut niitä uudistuksia, jotka vapauttivat valtaosan muun Euroopan kansoista valtaapitävien ikeen alta. Ja kun luottamus instituutioihin ja kanssaihmisiin on alhainen ja korruptio läpitunkevaa, ovat lähtökohdat uudistumiselle haastavat.

Mutta historia ei ole kohtalo. Muuten Saksa ei olisi irtautunut lebensraumin sotilaallisesta etsimisestä. Muuten Ruotsi ei olisi lopettanut Suur-Ruotsin rakentamista. Muuten Japani ei olisi lopettanut aasialaisen imperiumin rakentamista. Eli on mahdollista, että myös Venäjän vuoro tulee. Samalla historia ei valitettavasti etene määrätietoisesti ennaltamäärättyyn lopputulemaan. 1991 Neuvostoliiton hajottua ikkuna oli auki monenlaisiin kehityslinjoihin. Mutta kun vanhan talousjärjestelmän loppu syöksi monet kansalaiset ahdinkoon, johtajaksi valittiin kovan linjan entinen KGB-agentti ja kokeilut innovaatiovetoisen talouskasvun saralla epäonnistuivat, ajautui maa vääjäämättömästi takaisin yksinvaltiuden polulle.

Jossakin kohtaa Venäjällä tapahtuu seuraava romahdus. Se voi tapahtua kuukauden päästä, jos menestys sodassa on tarpeeksi huono. Tai sitten Putin onnistuu rakentamaan Pohjois-Korean kaltaisen dynastian, joka on vallassa seuraavat kolme sukupolvea. Todennäköisin hetki murrokselle lienee siinä kohden, kun 69-vuotiaasta Putinista aika jättää tai hänen kognitiiviset kykynsä alkavat heiketä. Siinä kohtaa kohtalo on jälleen auki ja monista pienistä valinnoista ja satunnaisista seikoista (kuten öljyn hintakehityksestä) riippuu pääsevätkö venäjän kansalaiset vihdoinkin nauttimaan siitä vapaudesta, jonka me Suomessa olemme tottuneet ottamaan itsestäänselvyytenä. Heidän – ja meidän naapurikansojen – vuoksi toivon, että tämä päivä koittaisi mahdollisimman pian.

En ole todellakaan ammattihistorioitsija vaikka ihmisyyden perusrakenteita tutkinkin eli mielelläni kuulen, jos tulkintani menevät jossakin kohtaa metsään. Pääasialliset lähteet kirjoitukselle ovat seuraavat kirjat:

Omista artikkeleistani tämä on aiheen kannalta relevantein:

  • Frank Martela, Bent Greve, Bo Rothstein & Juho Saari: The Nordic Exceptionalism: What Explains Why the Nordic Countries Are Constantly Among the Happiest in the World

Lisäksi nyt kirjoitusta blogiini laittaessa huomasin, että olen näköjään jo pari vuotta sitten kirjoittanut hyvin samanhenkisesti siitä, että ”ihmiskunnan keskeisintä kamppailua ei käydä hyvän ja pahan välillä. Se käydään kontrolloidun ja pidäkkeettömän vallan välillä.

4 comments

  1. Tuomas Tähti

    Kirjoituksesi on mielestäni melko hyvä. Haluan kuitenkin puuttua yhteen yksityiskohtaan tekstin alussa. Kirjoitit: ”Kansallismielinen propaganda nostaa vuorostaan keskeiseksi taistelun meidän ja muiden välillä.” Rohkenen sanoa, että tuo vastakkainasettelu kuuluu pikemminkin isänmaallisuuteen (eli patrioottisuuteen) kuin kansallismielisyyteen (eli nationalismiin). Puhekielessä isänmaallisuutta ja kansallismielisyyttä käytetään synonyymeinä, mutta on hahmotettava kaksi eri ajattelutapaa: Kansallismielinen ihminen näkee eri kansat tasa-arvoisina keskenään ja kansallismielinen kannattaa sitä, että kaikilla kansoilla on oikeus omaan kansallisvaltioon. Isänmaallisuuteen sen sijaan liittyy oman maan ”ylentäminen”, joskus jopa valheellisin perusteluin. Todella isänmaallinen ihminen voi kannattaa toisen maan yhteiskuntajärjestyksen tietoista horjuttamista, jos se tekee omasta isänmaasta mahtavan taloudellisesti tai sotilaallisesti. Kansallismielinen ihminen sen sijaan ei sellaista voi kannattaa, koska kansallismielisyyteen kuuluu muidenkin kansojen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Eroavaisuuden voi hahmottaa myös kulttuurin kautta: Isänmaallinen ihminen voi pitää omaan kulttuuriinsa kuuluvia ajattelu- ja toimintatapoja ylivertaisina kaikkiin muihin verraten – jopa siinä määrin, että omia tapoja viedään väkisin muille. Kansallismielinen ihminen ajattelee, että kulttuuri on reaktio ihmisten elinympäristöön ja niinpä jokaisella kansalla on oletusarvoisesti sellainen kulttuuri, joka on kehittynyt pitkän ajan myötä soveltuvaksi kyseisen alueen väestölle.

    Tykkää

    • Frank Martela

      Kiitos Tuomas kommentistasi! Käytin tosiaan ’kansallismielisyyttä’ patrioottisuuden synonyyminä. On tosiaan hyvä erottaa halu kohottaa oma isänmaa muiden yläpuolelle sellaisesta ajattelusta, jossa kannatetaan kaikkien kansojen oikeutta omaan kansallisvaltioon. Eli erottelusi on relevantti!

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Tuomas Tähti Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s