Tagged: Apple

Yritysten yhteiskuntavastuu ja alihankinta Kiinasta: Onko iPhonen ostaminen eettisesti hyvä valinta?

Mikä on eettisin valinta kännykkää ostaessa? Tulisiko meidän boikotoida Applea sen alihankinnan skandaalien vuoksi? Vai onko se päinvastoin erityisen kunnostautunut vastuullisessa alihankinnassa kilpailijoihinsa verrattuna? Miten ylipäänsä voimme tietää, mikä kännykkämerkki on eettinen? Ja voimmeko kuluttajana tehdä yhtään mitään auttaaksemme ahdingossa olevia työntekijöitä Kiinassa? Visaisia kysymyksiä. Ei huolta, kolme viisasta miestä keskustelevat asian auki puolestasi.

Tämä keskustelu tapahtui facebookissa 17.1.2011. Siinä allekirjoittanut, Lauri Järvilehto ja Mikko Hyvärinen ottavat yhteen pohtiakseen monimutkaisia kysymyksiä yritysten yhteiskuntavastuusta, siitä mitä elektroniikkavalmistajien tehtailla tapahtuu Kiinassa ja onko meillä kuluttajilla velvollisuus tai edes mahdollisuus vaikuttaa valinnoillamme näihin asioihin. Ja ennen kaikkea siitä, onko iPhonen ostaminen eettisesti arveluttava vai peräti paras valinta? Kaikki alkoi tästä viattomasta statuspäivityksestä:

Frank:
On ongelmallista, kun jostakin brändistä tulee liian ikoninen. Ei tarvitse välittää ihmisoikeuksista, kun ihmiset tykkää kuitenkin. Monet muut kansainväliset brändit kuten Nike, H&M tai Nokia ovat joutuneet kansainvälisten kampanjoiden seurauksena ottamaan alihankinnan eettisen puolen vakavasti. Toivottavasti Apple teflon-brändistään huolimatta tajuaisi, että ihmisarvoisten työolosuhteiden tarjoamisen hinta maksaa itsensä takaisin, kun brändi ei likaannu työolosuhde-skandaaleissa:
Business Insider: Your iPhone Was Built, In Part, By 13 Year-Olds Working 16 Hours A Day For 70 Cents An Hour

Mikko:
Veikkaan, ettei Kiinassa näiden asioiden valvominen ole ollenkaan niin helppoa kuin miltä se äkkiseltään täältä Suomesta käsin saattaa tuntua. Olen kuullut siellä reissatessani aika hurjia tarinoita. Meidän firmalla ei näitä ongelmia ole – mutta toisaalta tehtaanjohtaja onkin suomalainen. Toisaalta myöskään alihankkijan vaihtaminen ”veitsellä leikaten” ei ole lainkaan niin helppoa kuin mitä kuvittelisi.

Älkääkä nyt käsittäkö väärin: En todellakaan hyväksy tällaista toimintaa. Haluan kuitenkin tuoda esille, että maailman kasvualueilla – kuten Kiinassa ja Intiassa – toimiminen ei todellakaan ole niin yksikäsitteistä ja helppoa kuin mitä se on esimerkiksi Euroopassa. Paras tapa vaikuttaa asiaan on maksaa tuotteesta asiaankuuluva hinta.

Älä osta halpaa.

Lauri:
Huoh… Jotenkin sitä toivoisi, että ihmisillä olisi vähän enemmän medialukutaitoa…

Tämä koko ”paha Apple” -argumentti perustuu aivan pöyristyttävän tökeröön retoriseen kikkaan: otetaan ilmiö, johon kaikki syyllistyvät ja osoitetaan sitten sormella yhtä brändiä, jota on kiva vihata.

Pari tarkennusta:

1) Ensinnäkin, Kiina-argumentti pätee ihan koko elektroniikkateollisuudesta. (Kuten Business Insider sivumennen toteaakin.)

2) Toisekseen, Apple hyväksyttiin juuri Fair Labor Association:in jäseneksi maailman ainoana elektroniikkayrityksenä. Applen koko supplier chain on nyt myös itsenäisen non-profit -organisaation valvonnan alaisena.

1) & 2) nojalla voidaan siis sanoa, että koko elektroniikkateollisuus toimii epäeettisesti, mutta että Apple on tällä hetkellä kaikista näistä toimijoista eettisin. Eli ennen iPhonea pitäisi heittää mäkeen pesukone, kahvinkeitin ja televisio, jos haluaisi olla oikeasti eettinen.

3) Kolmanneksi, tässä on kyse valtavan paljon isommasta epäkohdasta kuin yhden brändin tai yhden teollisuudenalan toiminnasta. Kyse on koko länsimaisesta kulutuskulttuurista. Nämä uutiset tarjoavat meille mahdollisuuden osoittaa sormella jotain muuta ja lakata kantamasta vastuuta siitä, että koko kulttuurimme perustuu tällaiselle toiminnalle, joka on käytännössä yhä orjatyötä. Kirjoitin tästä taannoin analyysinkin blogiini.

Frank:
1) Tilanne Kiinassa toki on sellainen – ja alihankintaketjut niin pitkiä -, että asioiden täydellinen valvonta on käytännössä mahdotonta. Eli tarpeeksi kaivelemalla jokaisen suuryrityksen alihankintaketjusta löytynee näitä epäeettisiä työolosuhteita. En siis väitä, että Apple olisi yksin tässä tai että Applen tai jonkun muun suuryrityksen olisi jotenkin helppo ratkaista tätä ongelmaa. Omia suoria alihankkijoita voi vielä jotenkin valvoa, mutta ne ostavat ison osan komponenteistaan omilta alihankkijoiltaan ja ketjun viidettä porrasta on käytännössä mahdotonta valvoa tai edes välttämättä tietää.

2) Toi Applen liittyminen Fair Labor Associationin jäseneksi vaikuttaa kyllä äkkiseltään katsottuna aika kovalta jutulta! Eli myöskään kyyninen asenne, jossa etukäteen on päätetty että kaikki suuryritykset ovat pahoja ei palvele tarkoitustaan. Aikanaan yhteiskuntavastuuta diplomityötäni varten tutkiessani huomasin, että suuryritysten välillä on aika valtaisia eroja sen suhteen, miten ne näihin asioihin suhtautuvat. Toisille ne olivat ’ihan sama’-kamaa, toiset tekivät tosissaan työtä näiden kompleksisten ongelmien ratkaisemiseksi. Oli ärsyttävää huomata, että ne yhtiöt jotka tekivät tosissaan työtä saivat mediassa saman kohtelun kuin nuo hällä väliä -yritykset. Apple näyttää tuon uutisen perusteella liittyneen ensimmäiseen kastiin.

3) Sen sijaan olen eri mieltä siitä, että ”Nämä uutiset tarjoavat meille mahdollisuuden osoittaa sormella jotain muuta ja lakata kantamasta vastuuta siitä, että koko kulttuurimme perustuu tällaiselle toiminnalle”. Mitä tuo vastuunkantaminen oikein tarkoittaa? Jotakin epämääräistä murehtimista valkoisen miehen taakasta? Mielestäni nämä uutiset ja niiden levittäminen tarjoavat melkeinpä ainoan tavan, millä voimme yksittäisinä kuluttajina pyrkiä vaikuttamaan näihin asioihin. Koska:

a) Ei meillä yksittäisenä kuluttajana ole kännykkää ostaessa tarjolla muuta kuin Kiinassa tuotettuja puhelimia. Nämä ovat rakenteellisia, talousjärjestelmään liittyviä ongelmia, joita yksittäinen kuluttaja ei ratkaise. Tästä kirjoitin Hesarin mielipidepalstalle aikanaan.

b) Isoista brändiyrityksistä eettiseen puoleen vakavimmin suhtautuivat ne yhtiöt, jotka aiemmin olivat joutuneet pahiten parjauskampanjan kohteiksi. Kun 2006 perehdyin asiaan niin H&M ja Nike, jotka olivat aiemmin olleet mielikuvissa niitä ’pahoja brändejä’, olivat nyt monilla mittareilla esikuvia muille yhteiskuntavastuutaan miettiville yrityksille. Eli kuluttajat kykenevät erilaisten kansainvälisten kampanjoiden kautta vaikuttamaan suuryritysten toimiin. Edellyttäen että suuryrityksellä on tarpeeksi näkyvä brändi, että se voi likaantua.

c) iPhonen, iPodin ja MacBookin omistajana koen, että moraalinen velvollisuuteni on levittää nimenomaan Applea koskevia skandaaleita. Pitämällä niitä pinnalla voin osaltani olla mukana pitämässä huolta, että Apple suhtautuu näihin asioihin vakavammin tulevaisuudessa.

Matti:
Nyt on sanottava Frank, että tuon c-kohdan perusteella on luultavasti keksitty fraasi ”nauraa matkalla pankkiin”.

Frank:
Matti: On toki totta, että kolmen Apple-tuotteen ostaminen vs. yhden uutisen linkittäminen facebookiin ei ole kovin uhkaava epäluottamuslause Applea kohtaan 🙂

Peruspointtini on, että kuluttaja ei näitä ongelmia ratkaise, vaan ratkaisut vaativat (globaaleja) poliittisen tason muutoksia. Mutta vähin mitä voin kuluttajana tehdä on tiedostaa, että yhtiöllä on ongelma ja levittää näitä uutisia.

Apple on viime aikoina joutunut median parjaamaksi tuotantoketjun epäeettisyyksistään –> Apple liittyy Fair Trade Associationiin. Näen tässä aika selkeän syy-seuraus-suhteen.

Lauri:
Frank,

Tällaiset uutiset toimivat 99%:lle lukijoista klassisen aristoteelisen katharsiksen lähteenä. Tulee hetkeksi pöyristynyt olo, ja sitten voi jatkaa puhdistuneena arjen askareita. Churchill kirjoitti aikanaan tästä, että jos puheessa annetaan yleisölle ratkaisu tai syntipukki, yleisö ei tee mitään. Jos taas jätetään ongelma pöydälle, yleisöstä tulee ruutitynnyri, joka tarttuu itse toimeen ja muuttaa asioita.

Muutama vastine vielä:

a) Itse asiassa juuri ostokäyttäytymisellä voidaan vaikuttaa radikaalisti yritysten toimintaan. Eivät yritykset säikähdä lehtijuttuja vaan sitä, että tuotteet jäävät hyllylle. Vitsikkäintä tässä kohkaamisessa on, että sen aineiston valossa, jota olen saanut haalittua käsiini, kaikkein eettisin kuluttaja käyttäisikin juuri Applea. (Sori kaikille Apple-hatereille.) 😛

b) Tämä on erinomainen pointti, ja mielestäni yritysvastuun pitäisi ollakin pinnalla. Mutta tässäkin olisi tärkeää pitää huoli lähdekritiikistä sekä esittää argumentit oikeiden verrokkien valossa. Jos sanotaan koko alaa koskevien argumenttien varassa alan eettisimmästä toimijasta, että he eivät toimi oikein, ollaan kyllä jo aika likaisen retoriikan piirissä.

c) Lopuksi, skandaalien levittäminen ei palvele kenenkään tarkoitusta – etenkään silloin, kun ne on luotu tarkoitushakuisesti ja ilman kunnollista lähdekritiikkiä. Prikulleen sama juttu tapahtui viime syksynä, kun Hanna Nikkasen haastattelu levisi räjähdysmäisesti ympäri verkkoa. Kun jutulla on näin kova retorinen iskuvoima, harva jää pohtimaan sen paikkansapitävyyttä.

Mikko:
Mutta mitäs sun mielestäsi sen Applen tms. samassa tilanteessa olevan yrityksen tälle asialle käytännössä pitäisi tehdä ? Haluutko, että Apple puuttuu Kiinan työlainsäädäntöön? Pitäisikö heillä olla paremmat sopimukset alihankkijoiden kanssa (joita alihankkija voi kuitenkin rikkoa mielensä mukaan, koska käytännössä valvonta on jo suoralla asiakas-toimittaja -akselilla todella hankalaa)? Vai pitäisikö iPhonet ja muut vastaavat tuotteet kasata ennemmin jossain EU-maassa tai USA:ssa, jolloin laitteen hinta todennäköisesti tuplaantuisi, jolloin köyhtyvät ja kovaa vauhtia velkaantuvat länkkärit eivät pystyisi ostamaan niitä tai köyhtyisivät ja velkaantuisivat vielä entistä pahemmin?

Halvemmat hinnat ohjaavat valmistusta halpatuotantomaihin, koska materiaaleilla tai logistiikkakuluilla noita hintaeroja ei käytännössä voi tehdä. Mun mielestäni tässä on ristiriita olemassa: jos kuluttajat vaatisivat tuotteita, jotka on tehty länsimaissa koska halutaan taata eettiset työolot kaikille, niin kyllä niitä ihan varmasti siellä valmistettaisiin. Mutta toisaalta: kaikista kuluttajan valintakriteereistä tärkein on edelleenkin hinta, ja se ei oikein tue tätä ajatusta.

Kaikki nää tuotteet on valmistettu kuluttajille. On 100 % meidän päätäntävallassa, minkälaisia ne ovat. Kyse on loppujen lopuksi vaan siitä kuinka paljon me ollaan niistä valmiita maksamaan ja millä perusteella. Tuotteen laatuun nähden halpa hinta = kompromissi jonkin muun suhteen, ja se tahtoo meiltä pullamössöpossuilta aina hetkittäin unohtua, kun täältä norsunluutornista alas muuta maailmaa säälien katselemme.

Lauri:
Minua muuten kismittää tässä Apple-hatessa eniten se, että tässä on kerrankin yritys, jonka kovin johto tekee sitä, mitä rakastavat kaikkein eniten (ainakin Jobs, Ive, Cook), samalla kun kilpailijat, jotka juoksevat vaan rahan perässä joutuvat koko ajan tarkistamaan näkökulmiaan.

Miksi ihmisten ensimmäinen reaktio on: ”Plääh, miksi noilla menee noin hyvin? Epäreilua! Mitenhän ne saisi revittyä alas sieltä?” eikä: ”Kivaa, että kerrankin ihmiset, jotka tekevät intohimoisesti sitä, mitä rakastavat pärjäävät näin hienosti; mitähän minä voisin tehdä yhtä intohimoisesti?”

Hyvänä esimerkkinä taannoin Kauppalehdessä ollut otsikko: ”Kuka pysäyttäisi Applen?” Miksi niitä pitäisi pysäyttää? Eikö olisi parempi, että muutkin pyrkisivät löytämään sen jutun, josta ovat yhtä innoissaan ja menisivät mukaan tekemään?

Frank:
Lauri:
1) Mun mielestäni tällainen uutinen ei anna ratkaisua tai tarjoa syntipukkia, vaan nimenomaan jättää ongelman pöydälle. Kun varsin monella on Applen tuote taskussaan, on aika vaikea kokea se ulkopuoliseksi syntipukiksi, kun omat kädet ovat tahriintuneet.

Lauri ja Mikko:
2) Ostokäyttäytymisellä vaikuttaminen esimerkiksi elektroniikkaa ostaessa yliarvioi totaalisesti kuluttajan käytössä olevan informaation ja ajan. Mä mielelläni voisin maksaa ekstraa siitä, että saan eettisesti kestävän tuotteen. Mutta mistä saisin sen puolueettoman ja tarpeeksi kattavan informaation, jonka perusteella voisin tällaisen valistuneen kuluttajavalinnan tehdä? Kun yhteiskuntavastuun parhaat asiantuntijatkaan (tai yritykset itse) eivät osaa sanoa, kuinka eettinen jokin tuotantoketju on, on ihan höpönpöppöä sälyttää kuluttajan vastuulle tämän valinnan tekeminen.

Lisäksi yksittäinen kuluttaja ei kykene viestittämään eettisiä preferenssejään yritykselle. Hänen viestintämahdollisuutensa ovat yksinkertainen ostan/enOsta ja tämänkään vuoksi ostokäyttäytymisellä vaikuttaminen ei toimi. Viisi miljoonaa ihmistä voi päättää olla ostamatta Dieselin farkkuja eettisistä syistä, mutta Dieselillä ei välttämättä ole hajuakaan tästä. Eli ei todellakaan ole 100% meidän päätäntävallassa minkälaisia tuotteet ovat, koska me kuluttajat emme ole missään symmetrisessä täydellisen informaation neuvottelutilanteessa joukkovoimana, vaan yksittäisinä jamppoina kaupassa, jotka joko ostavat jotakin tai eivät.

3) Eli yleisöstä tulee ruutitynnyri vain siinä mitassa kuin he pystyvät asioihin vaikuttamaan. Ja tehokkain kuluttajien käytössä oleva vaikutuskanava toistaiseksi on ollut yksittäisen yrityksen esiinnostaminen mediassa, jotta edes se joutuisi muuttamaan alihankintakäytäntöjään. Tämä on osoittautunut varsin toimivaksi strategiaksi, kuten Niken, H&M:n tai Applen tapaus näyttävät osoittavan. Se voi tuntua yksittäisestä yrityksestä epäreilulta, että miksi juuri heidät otettiin nyt maalitauluksi, mutta parempaakaan strategiaa kuluttajilla ei ole maailman muuttamiseksi paremmaksi. Yksi yritys kerrallaan.

Lauri:
Muutama selvennys vielä:

1) ”Applen tapaus näyttää osoittavan?” Apple ei ole nyt hypännyt yhtäkkiä eettisen toiminnan kelkkaan, vaan heillä on ollut käynnissä 6 vuotta yksi elektroniikka-alan tiukimpia auditointijärjestelmiä. Applella on vain tavattoman tiukka seula julkiselle toiminnalle, ja he eivät ole aiemmin tiedottaneet tästä julkisuuteen. Kyse on vähän samasta asiasta, kuin että yksi antaa tonnin hyväntekeväisyyteen ja kohkaa siitä joka paikassa, ja toinen antaa miljoonan mutta ei kerro kenellekään.

2) Tämä yksittäisen brändin esiin nostaminen kohdistaa kulutuskäyttäytymisen vain tähän yhteen brändiin. Kuten Hanna Nikkanen kuulussa haastattelussaan totesi, hän haluaa iPhonestaan eroon mahdollisimman pian. Jos Applen dissaaminen ei olisi niin mediaseksikästä, niin jos nyt sitten kulutusetiikasta halutaan puhua, pitäisi tarkastella erityisesti kaikkein halvimpien mallien valmistajia, kuten ZTE:tä tai HTC:tä. Nämä halpismallit tekevät ihan kosmisia liikevaihtoja, eikä tuollainen viiden kympin puhelin taatusti synny kovinkaan eettisesti.

Mikko:
Miten sä nyt voit väittää, että on puhtaasti Applen tms. yrityksen omissa käsissä vaikuttaa asiakkaan valintaan? Meinaatko, että heille tarjotaan tuotetta, jota suurin osa asiakkaista ei halua? Nokia kokeili tätä hieman eri kontekstissa ja pieleen meni. Tuotekehitysvaiheessahan uusia ominaisuuksia tiedustellaan nimenomaan asiakkailta, samoin kuin sitä mitä he ovat valmiita tuotteesta maksamaan mitäkin ominaisuutta vasten. Ilmeisesti amerikkalaisten kuluttajien toivelistalla ei ole eettisesti puhdas tuote, ja jos he ovat päämarkkinaryhmä, niin eipä sillä kauheesti taida olla väliä mitä valintoja rationaalinen pohjoismaalainen yliopistokoulutuksen saanut kuluttaja kassalla tekee, jos tuote uppoaa kuin häkä semmoisilla markkinoilla joilla on oikeasti merkistystä.

Ja kuluttaja kyllä pystyy viestittämään eettiset preferenssinsä yrityksille: äänestämällä jaloillaan. Jos myynti pienenee, aika moni henkilö yrityksessä on mun väittämäni mukaan kiinnostunut siitä, mistä tämä johtuu. Kyllä tuo eettinen aspekti painaa siinä vaakakupissa ihan yhtä paljon kuin mikä tahansa muukin. Massat on vaan ensin saatava liikkeelle ennen kuin asialla on jotain todellista merkitystä, ja yritäpä tehdä sitä maailmassa, jossa tällä hetkellä kaikki talouteen vaikuttava poliittinen päätöksenteko tähtää ihmisten kulutuksen lisäämiseen.

Frank:
Lauri:
Jos Applella on ollut käytössä jo kuusi vuotta yksi elektroniikka-alan tiukimmista auditointijärjestelmistä, niin ainakaan se ei näy erilaisissa kansainvälisissä arvioissa, joissa suuryritysten yhteiskuntavastuuta koetetaan arvostella. Esimerkiksi Ethispheren listalta löytyy kyllä Hitachia, Xeroxia sun muita, mutta ei Applea. Fortunen muutaman vuoden takaisesta listasta löytyy vuorostaan esimerkiksi Nokia ja HP, mutta ei Applea.

Siksi päättelin, että Applen liittyminen osaksi Fair Labor Associationia juuri nyt liittyy niihin kritiikkeihin sen alihankintaa kohtaan, joita viime aikoina on ollut ilmassa.

Mutta tämä kertoo ehkä eniten juuri siitä, kuinka vaikea yksittäisen kuluttajan on saada mitään käsitystä siitä, mikä yhtiö lopulta on eettinen valinta ja mikä ei. Eli voi hyvin olla, että Apple on yksi parhaimmista yhtiöstä tässä suhteessa tai sitten ei. Mutta ainakin tuo Fair Labor Associationiin liittyminen vaikuttaa mielestäni hienolta askeleelta oikeaan suuntan!

Yleisesti uskaltaisin väittää, että jos kuluttaja haluaa tehdä eettisen kuluttajavalinnan, on (erityisten eettisyyden varaan rakennettujen Body Shop -brändien puuttuessa) valistunein valinta ostaa joku mahdollisimman näkyvä ja kallis brändi. Juuri sen takia, että tällainen brändi voi tahraantua, on näillä yrityksillä paljon vahvempi motivaatio pitää huolta, että näin ei käy. Eli Nokiat ja Applet ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä parempia valintoja kuin geneeriset ZGE- tai XYZ-kännykät samoin kuin Niket ovat eettisesti parempi valinta kuin geneeriset markettilenkkarit.

Mikko:
Mun mielestäni tää Apple-aspekti on aika sivuseikka tän asian suhteen. Kyl se pääpointti on edelleenkin se, että länsimaiset kuluttajat aiheuttavat omilla toimillaan suurimman osan maailman hädästä ja kärsimyksestä, mutta eivät itse kanna siitä vastuuta, vaan sysäävät sen säälittä yrityksille, jotka alun perinkin toteuttivat tai yrittivät toteuttaa tämän ihmisryhmän toiveita. Eihän se laiva nyt niin käänny… Mut nyt lopetan kärisemisen ja alan parannella orastavaa flunssaani appelsiinien ja vitamiinivalmisteiden voimin.

Frank:
Mikko: Mun mielestä kuluttaja ei pysty esimerkiksi kännykkä-asioissa viestittämään eettistä preferenssiään yrityksille. Jos tarvitsen kännykän, niin ei minulla ainakaan ole tiedossa mitään vaihtoehtoa, joka varmasti olisi eettinen vaihtoehto.

Kuluttajan syyllistämisellä haukumme väärää puuta ja katse kääntyy pois niistä ihmisistä, jotka oikeasti voisivat asiaan vaikuttaa. Ratkaisun avaimet ovat oikeastaan kahden ihmisryhmän käsissä:
1) Suuryritysten johtoporras
2) Poliittiset päätöksentekijät

Yritysjohtajien on turha pyrkiä pesemään käsiään väittämällä, että asiakas on aina oikeassa. Jos yrityksesi alihankintaketjussa tapahtuu hirveyksiä ja sinä johtajana et ole tehnyt sitä mitä voit (ei tietysti enempää) näiden estämiseksi, niin sinä olet vastuussa näistä hirveyksistä. Johtaja on vastuussa alaistensa tekemisistä ja päätöstensä seurauksista.

Poliittiset päätöksentekijät olisivat kaikkein parhaassa asemassa asioihin vaikuttamisessa. Mutta heiltä tuntuu nykyään puuttuvan selkäranka viedä kansakuntaa moraalisesti eteenpäin. Ihannevaltiossani minun kuluttajana ei tarvitsisi kantaa huolta ostamieni tuotteiden eettisyydestä. Kun näkisin ne suomalaisen kaupan hyllyllä, tietäisin, että suomalaiset viranomaiset ovat pitäneet huolta siitä, että tuote on eettinen.

Lauri:
Frank,

Apple ei näy noilla listoilla siksi, että he ovat tähän asti kategorisesti kieltäytyneet kaikista tutkimuksista. Toisekseen, lukemani mukaan FLA-yhteistyö on ollut vireillä jo viime vuoden alusta – siis ennen tätä kohkaamista. Kuluttajapaineen aiheuttama muutos on siis aiheuttanut sen, että Apple tiedottaa nyt avoimemmin auditoinneistaan. Sivumennen sanoen, jos mietitään sitä Suomessa ison kohun aiheuttanutta Hanna Nikkasen hölynpölyä (”kun on huipulla, ei tarvitse kuunnella kuluttajia”),

Applehan on toiminut tässä suhteessa ihan eri tavalla kuin mikään muu firma. Nokia taipui vasta pitkän kuluttaja- ja viranomaispainostuksen jälkeen nostamaan eettistä ja ympäristöprofiiliaan (lue: siinä vaiheessa, kun myynti alkoi kyykkäämään). Samaten Niken ja H&M:n suunnassa näkyi muutoksia vasta kun myyntikäyrä kääntyi laskuun.

Apple teki viime vuonna kaikkien aikojen kovimman tuloksen – ja nousi samalla Greenpeacen ekolistalla kolmoseksi sekä lähti ekana FLA-yhteistyöhön mukaan. Eli kyllä tässä voi jo ajatella, että brändi on syystäkin aika hyvässä iskussa.

Loppukaneettina: jotta tällainen uutisointi olisi muuta kuin sensaatiohakuista höpönlöpöä, pitäisi keskittyä niihin yrityksiin, joiden toiminta on eettisyys- ja ekomittareilla eniten punaisella. Mutta tässä tulevat media-alan lainalaisuudet vastaan: ”ZTE:n kännykät valmistetaan lapsityövoimin” nyt vaan ei svengaisi otsikkona järin hääppöisesti. 😛

Lisäksi kuluttajahan nimenomaan pystyy vaikuttamaan tuohon johtoportaaseen ja poliitikkoihin: aseet ovat ostokäyttäytyminen, viestintä ja demokraattinen päätöksenteko.

Omalla ostokäyttäytymisellä, perehtymällä eri yritysten eettiseen taustaan, keskustelemalla ja äänestämällä – ja kirjoittelemalla vaikkapa Facebook-seinään nämä muutokset alkavat syntyä.

Ja kuten sanottua, Niken, H&M:n sun muiden yritysjohdon päätökset alkoivat muuttua vasta siinä vaiheessa, kun kuluttajien mielipide alkoi näkyä viivan alla. :/

..ai niin, ja ”varmasti olisi eettinen vaihtoehto” haiskahtaa aika pahasti idealismilta. Jos otetaan firma, jossa on 60 000 työntekijää, niin on varma, että siitä löytää aina jotain valittamista.

Mutta on täysin mahdollista vaikuttaa valitsemalla tarjolla olevan tiedon valossa eettisin vaihtoehto. Tässä tapauksessa siis esimerkiksi Apple tai Nokia lienevät aika varmoja valintoja, ja ZTE ja HTC eivät.

Frank:
Ostokäyttäytyminen on aseena hyvin heikko.
1) Tarvittavaa informaatiota ei ole. Valtaosa informaatiosta on joko yrityksen itsensä tuottamaa tai skandaalinhakuista yksittäisten epäkohtien paisuttelua. Eettisiä kysymyksiä on niin monia, ne ovat sen verran kompleksisia ja alihankintaketjut niin pitkiä, että vertailukelpoista tietoa voi olla jopa teoreettisesti aika mahdotonta tuottaa. On siis varsin vaikeata saada kokonaiskuvaa minkään kansainvälisen toimijan eettisyydestä.

2) Ostokäyttäytyminen on vaikuttamiskeinona epädemokraattinen. Se jolla on rahaa, sillä on valtaa.

3) Ostokäyttäytyminen on viestintäkeinona kuin rikkinäinen puhelin. Ostamme tai emme, emmekä usein edes itsekään tiedä miksi. Sitten yritys yrittää joidenkin markkinatutkimusten perusteella arvailla, miksi eilen ostettiin enemmän kuin tänään.

4) Sitä eettistä vaihtoehtoa ei välttämättä ole. Eettinen kuluttaja on kännykkäkaupassa kuin kommunisti Jenkkien presidentinvaaleissa: sekä demokraatit että republikaanit ovat kaukana omista mielipiteistä, mutta muita vaihtoehtoja ei ole.

Ostokäyttäytyminen tuntuu muuttavan noita kansainvälisiä yrityksiä vain silloin, kun jokin järjestö onnistuu luomaan kansainvälisen skandaalinkatkuisen kampanjan epäreilusti yhtä toimijaa vastaan.

Eli toki meidän tulee valita tarjolla olevan tiedon valossa eettisin vaihtoehto, mikä se sitten onkin. Mutta keskittymällä puhumaan kuluttajan vastuusta me siirrämme katseen pois niistä tahoista, jotka oikeasti voisivat muuttaa asioita.

Kuluttajan vastuun sijasta pitäisi puhua työntekijän vastuusta. Nuori polvi vaatii työpaikoilta enemmän merkityksellisyyttä ja kestäviä eettisiä arvoja kuin vanha polvi. Tämä voi olla todellinen muutosvoima suuryrityksissä. Kun yritykset huomaavat, että parhaat työntekijät kyselevät rekrytointihaastatteluissa yrityksen arvomaailmasta, niin ne alkavat aivan eri tavalla nähdä eettisyyden kilpailuetuna. Kuluttaja on etäällä yrityksestä ja kytkeytynyt siihen vain tuon minimaalisen määrän informaatiota kommunikoivan kuluttajavalintansa kautta. Työntekijä on läsnä päivittäin yrityksessä.

Jos haluamme muutosta, olisi meidän alettava korostaa työntekijöiden vastuuta yrityksensä toimista ja johtajien eettistä vastuuta omista päätöksistään. Mitä useampi meistä valitsee työpaikkansa eettisin perustein, sitä useampi työnantaja alkaa ottaa eettiset periaatteet tosissaan.

Facing death is a wake-up call to live your life to the fullest: The most important legacy of Steve Jobs

At first sight death seems to be the opposite of good life – it is quite literally the end of it. But philosophers throughout the times have known that by acknowledging one’s own mortality one is able to rid oneself of the trivialities of everyday life and chains of conventionality to live a more authentic, personally expressive and fuller life. Few contemporary people have, however, expressed this insight more precisely than the late Steve Jobs as is evident already from this quote:

”Remembering that I’ll be dead soon is the most important tool I’ve ever encountered to help me make the big choices in life. Because almost everything — all external expectations, all pride, all fear of embarrassment or failure — these things just fall away in the face of death, leaving only what is truly important. Remembering that you are going to die is the best way I know to avoid the trap of thinking you have something to lose. You are already naked. There is no reason not to follow your heart.”

Steve Jobs

Steve Jobs did many marvelous things in life. Founded Apple and lead it into developing stuff like the the Mac computer, iPod, iPhone, iPad, iWhatever. Lead Pixar into revolutionizing computer-based animation with films such as Toy Story. But for me personally by far the most impressive thing he ever did was a commencement speech he held at Stanford University in 2005. In this short speech he gives three invaluable lessons about how one should approach one’s life to live it to the fullest.

Firstly, life makes a coherent story only when we look at it with hindsight. The problem is, of course, that we have to live it forward. Steve illustrates this with a story about how he as a young college drop-out took a course in calligraphy without it having any practical application in his life at the moment. Ten years later, however, this knowledge of beautiful typography partially made the base for the sophisticated visual design that has ever since been the trademark of Apple products. For Steve, this is a lesson about dots: ”You can’t connect the dots looking forward; you can only connect them looking backwards. So you have to trust that the dots will somehow connect in your future. You have to trust in something — your gut, destiny, life, karma, whatever. This approach has never let me down, and it has made all the difference in my life.”

Secondly, make sure to love what you do. Steve recounts the difficulties he faced when he was 30 and suddenly fired from the company he had founded and which had been the focus of his entire adult life. The experience was devastating but eventually lead into many great things such as founding and leading few other companies – and finding a wife – before returning to steer the Apple. He was convinced that the only thing that kept him going was that he truly loved what he did. And this is the lesson: ”You’ve got to find what you love. And that is as true for your work as it is for your lovers. Your work is going to fill a large part of your life, and the only way to be truly satisfied is to do what you believe is great work. And the only way to do great work is to love what you do. If you haven’t found it yet, keep looking. Don’t settle. As with all matters of the heart, you’ll know when you find it. And, like any great relationship, it just gets better and better as the years roll on. So keep looking until you find it. Don’t settle.”

These are important lessons but perhaps the most important advice for successful life is the third one: Put your life into perspective by thinking about your death. As a teenager, Steve found great inspiration in the quote: ”If you live each day as if it was your last, someday you’ll most certainly be right.” He tells that since then he has looked into mirror every morning and asked himself: ”If today were the last day of my life, would I want to do what I am about to do today?” This is a powerful question. If one would seriously ask it everyday one could avoid many lukewarm choices and stagnant phases of life in which one is too lazy or too afraid to effect the necessary change. The question pulls one out of the comfort zone of conventionality and puts the mirror in front of oneself: Am I really living the life I want to live?

Now Steve Job is dead. He didn’t want to die but he had accepted the fact that it is the destination we all share: ”No one has ever escaped it. And that is as it should be, because death is very likely the single best invention of life. It is life’s change agent. It clears out the old to make way for the new.” His contribution to the technological development has been enormous but in ten years the products he helped to design have become antiquated and new, better and more powerful ones have replaced them. He knew it himself: ”Right now the new is you, but someday not too long from now, you will gradually become the old and be cleared away. Sorry to be so dramatic, but it is quite true.”

On the other hand his wisdom for life will not be outdated as long as there are human beings who struggle with life and with the inevitable death. I hope that the longest-lasting legacy of Steve Jobs will be that we should keep in mind the inevitable fact of life he himself today faced. Because facing your mortality is a wake-up call to seize control of your own life:

”Your time is limited, so don’t waste it living someone else’s life. Don’t be trapped by dogma — which is living with the results of other people’s thinking. Don’t let the noise of others’ opinions drown out your own inner voice. And most important, have the courage to follow your heart and intuition. They somehow already know what you truly want to become. Everything else is secondary.”At first sight death seems to be the opposite of good life – it is quite literally the end of it. But philosophers throughout the times have known that by acknowledging one’s own mortality one is able to rid oneself of the trivialities of everyday life and chains of conventionality to live a more authentic, personally expressive and fuller life. Few contemporary people have, however, expressed this insight more precisely than the late Steve Jobs as is evident already from this quote:

”Remembering that I’ll be dead soon is the most important tool I’ve ever encountered to help me make the big choices in life. Because almost everything — all external expectations, all pride, all fear of embarrassment or failure — these things just fall away in the face of death, leaving only what is truly important. Remembering that you are going to die is the best way I know to avoid the trap of thinking you have something to lose. You are already naked. There is no reason not to follow your heart.”

Steve Jobs

Steve Jobs did many marvelous things in life. Founded Apple and lead it into developing stuff like the the Mac computer, iPod, iPhone, iPad, iWhatever. Lead Pixar into revolutionizing computer-based animation with films such as Toy Story. But for me personally by far the most impressive thing he ever did was a commencement speech he held at Stanford University in 2005. In this short speech he gives three invaluable lessons about how one should approach one’s life to live it to the fullest.

Firstly, life makes a coherent story only when we look at it with hindsight. The problem is, of course, that we have to live it forward. Steve illustrates this with a story about how he as a young college drop-out took a course in calligraphy without it having any practical application in his life at the moment. Ten years later, however, this knowledge of beautiful typography partially made the base for the sophisticated visual design that has ever since been the trademark of Apple products. For Steve, this is a lesson about dots: ”You can’t connect the dots looking forward; you can only connect them looking backwards. So you have to trust that the dots will somehow connect in your future. You have to trust in something — your gut, destiny, life, karma, whatever. This approach has never let me down, and it has made all the difference in my life.”

Secondly, make sure to love what you do. Steve recounts the difficulties he faced when he was 30 and suddenly fired from the company he had founded and which had been the focus of his entire adult life. The experience was devastating but eventually lead into many great things such as founding and leading few other companies – and finding a wife – before returning to steer the Apple. He was convinced that the only thing that kept him going was that he truly loved what he did. And this is the lesson: ”You’ve got to find what you love. And that is as true for your work as it is for your lovers. Your work is going to fill a large part of your life, and the only way to be truly satisfied is to do what you believe is great work. And the only way to do great work is to love what you do. If you haven’t found it yet, keep looking. Don’t settle. As with all matters of the heart, you’ll know when you find it. And, like any great relationship, it just gets better and better as the years roll on. So keep looking until you find it. Don’t settle.”

These are important lessons but perhaps the most important advice for successful life is the third one: Put your life into perspective by thinking about your death. As a teenager, Steve found great inspiration in the quote: ”If you live each day as if it was your last, someday you’ll most certainly be right.” He tells that since then he has looked into mirror every morning and asked himself: ”If today were the last day of my life, would I want to do what I am about to do today?” This is a powerful question. If one would seriously ask it everyday one could avoid many lukewarm choices and stagnant phases of life in which one is too lazy or too afraid to effect the necessary change. The question pulls one out of the comfort zone of conventionality and puts the mirror in front of oneself: Am I really living the life I want to live?

Now Steve Job is dead. He didn’t want to die but he had accepted the fact that it is the destination we all share: ”No one has ever escaped it. And that is as it should be, because death is very likely the single best invention of life. It is life’s change agent. It clears out the old to make way for the new.” His contribution to the technological development has been enormous but in ten years the products he helped to design have become antiquated and new, better and more powerful ones have replaced them. He knew it himself: ”Right now the new is you, but someday not too long from now, you will gradually become the old and be cleared away. Sorry to be so dramatic, but it is quite true.”

On the other hand his wisdom for life will not be outdated as long as there are human beings who struggle with life and with the inevitable death. I hope that the longest-lasting legacy of Steve Jobs will be that we should keep in mind the inevitable fact of life he himself today faced. Because facing your mortality is a wake-up call to seize control of your own life:

”Your time is limited, so don’t waste it living someone else’s life. Don’t be trapped by dogma — which is living with the results of other people’s thinking. Don’t let the noise of others’ opinions drown out your own inner voice. And most important, have the courage to follow your heart and intuition. They somehow already know what you truly want to become. Everything else is secondary.”