Tagged: muistiinpano

Tahdonvoiman työkalut: Miksi peili huoneessa vähensi viattomalle uhrille annettuja sähköshokkeja?

Psykologit Charles Carver ja Michael Scheier ovat sitä mieltä, että itsetietoisuus kehittyi vahvistamaan ihmisten itsekontrollia. Mitä enemmän olet tietoinen omista tunteistasi, ajatuksistasi ja toiminnastasi, sitä paremmassa asemassa olet hallitsemaan niitä. He tutkivat asiaa muun muassa peilin avulla. Koehenkilöitä pyydettiin antamaan sähköshokkeja toiselle ihmiselle, joka oli oikeasti näyttelijä. Kun huoneessa oli peili, josta koehenkilöt näkivät itsensä, olivat he paljon alttiimpia uhmaamaan käskyjä ja jättivät sähköshokit antamatta. Peili teki heistä myös vakaampia omien mielipiteidensä suhteen ja he olivat vähemmän alttiita muuttamaan niitä, vaikka toinen henkilö (jälleen näyttelijä) kiusasi heitä niistä.

Miksi niinkin triviaali asia kuin peili vaikutti näin paljon? Siksi, että se tekee meistä vahvemmin tietoisia itsestämme. Ja mitä voimakkaammin olemme tietoisia itsestämme, sitä vahvemmin olemme sitoutuneet sisäisiin tavoitteisiimme ja päämääriimme.

Siksi itsetietoisuus kannattaa valjastaa vahvistamaan tahdonvoimaasi. Tämä voi tapahtua monella tavalla. Laittamalla jääkaapin oveen peilin voit esimerkiksi vahvistaa kykyäsi sanoa ei sieltä kurkistaville herkuille. Mutta peilin lisäksi itsetietoisuutta voi kasvattaa merkitsemällä asioita paperille. Jos tavoitettasi pystyy jollakin tavoin mittaamaan, kannattaa tiedostaa, että säännölliset mittaukset vahvistavat itsekontrolliasi.

Tutkimukset osoittavat, että painonpudottajat, jotka käyvät vaa’alla päivittäin, pysyvät paremmin tavoitteessaan kuin ne, jotka käyvät siellä harvemmin. Jos vaa’alla käynti ahdistaa, kirjaa sen sijaan ylös syömäsi ruoka. Toisessa tutkimuksessa nimittäin havaittiin, että ne painonpudottajat, jotka kirjasivat kaiken syömänsä ruoan paperille, pudottivat keskimäärin tuplasti enemmän painoa kuin verrokkiryhmä.

Erään ystäväni keittiön seinällä on vuorostaan kalenteri, johon on merkitty ympyrällä tulevat kuntoilupäivät. Kun kuntoilu on onnistuneesti suoritettu, ympyrään laitetaan rasti. Jos se jää väliin, ympyrä väritetään häpeänpunaisella. Kalenterin julkinen sijainti keittiössä luo vielä lisäpainetta huolehtia siitä, että rastittamattomia ympyröitä ei kalenterista liikaa irvistä. Olemme hyviä huijaamaan itseämme ja katsomaan sormiemme lävitse pikku lipsahduksia, mutta paperi on armoton ja sitä on paljon vaikeampi huijata.

Kuntoilussa ja painonhallinnassa muistiinmerkinnän tehokkuus on vanha temppu, mutta samaa voi soveltaa esimerkiksi unensaannissa. Onko ongelmasi se, että menet liian myöhään nukkumaan, ja väsymys vaivaa? Laita sängyn viereen iso kalenteri, johon merkitset joka ilta kellonajan sinä hetkenä, kun käyt vuoteeseen. Pelkästään se ilo, että saat merkitä aikaisen sänkyynmenoajan kalenteriin voi auttaa sinua pääsemään vuoteeseen ajoissa.

Yleisempi johtopäätös on tämä: Mikä tahansa onkaan tahdonvoiman haasteesi, mieti voisiko asiaa jotenkin mitata. Seuraavaksi sitten vain alat säännöllisesti merkitsemään tulokset ylös muistikirjaan, kalenteriin tai asiaa varten kehitettyyn tietokone- tai kännykkäohjelmaan. Asioiden mittaaminen ja ylösmerkitseminen on yksi keskeinen tahdonvoiman työkalu.

Jos haluat viedä itsensä mittaamisen askelta pidemmälle, niin Quantified Self-liike edustaa itsetietoisuuden teknologista tulevaisuutta, kuten seuraavassa blogikirjoituksessani linjaan.