Eilen koin aaltoilevan autuaan ruokaelamyksen syodessani uskomattoman hyvin paistettua (medium minus, keskelta siis pursusi verta) paksua pihvia hyvailevan maukkaalla sinihomejuustokastikkeella, perunamuusin ja italialaisen punaviinin kanssa. Kokemuksen teki varsin hammentavaksi se, etta kello oli yli yksitoista illalla ja etsimme epatoivoisesti edes jotain ravintolaa Chiang Mai:ssa joka olisi viela auki.

Baarikadun sykkeesta loysimme baarin nakoisen mestan, joka kyltin mukaan tarjoili myos ruokaa. Keittio oli auki ja istuimme nalkaisena katsomaan listaa. Ottaen huomioon baarimaiset olosuhteet odotin muutaman simppelin ruoan listaa. Sen sijaan tarjolla oli ehkapa kahden hienon ranskalaisen ravintolan koko menuut. Loytyi ankkaa monella eri tavalla valmistettuna, loytyi strutsia, kalaruokia oli pari sivua, liharuoat kattoivat kaiken chateubriandista fileet mignoniin. Eksoottisin herkku oli ehdottomasti krokotiilinliha. Viinilistakin oli kattava. Hintaa pihvilleni kertyi 3,5e reilun lasillisen punaviinia ollessa 1,6e. Molempien meidan ruoat olivat aivan uskomattoman laadukkaita. Kaksi ateriaa reissuni aikana on ollut sellaisia, etta ne kulinaristisessa sinfoniassaan ovat olleet aivan omassa luokassaan ja tama oli toinen niista*. Oli sellainen olo, etta maailma ei oikein noudattanut rationalisuuden lakeja. Noin laajan ruokalistan yllapitaminen raaka-aineineen (krokotiilin lihaa pakastimessa jne.) ja keittiossa huseeranneen mestarikokin palkan maksaminen luulisi pakottavan hinnat kalliimmiksi ja toisaalta antavan mahdollisuuden paljon hienomman ravintolan yllapitamiseksi. Epatodellinen olo valtasi minut aterian ajaksi ja vain ajatus siita, etta samassa korttelissa on pakko olla ykkosluokan ravintola, jonka keittiosta he ruoat hakevat onnistui pitamaan minut kosketuksissa maailmaan.

Toinen elamys oli venematkalla nakemani Shaggy the Dog elokuva. Tassa disneyelokuvassa, jossa uraorientoitunut ja perhettaan laiminlyova isa vahingossa muuttuu koiraksi ja sita kautta oppii erilaisten kommellusten ja hurjien tilanteiden kautta uudelleenarvostamaan perhettaan oli aivan loistava. Kohtaus, jossa vaimo odottaa murheellisena poissaolevaa miesta heidan anniversary paivalliselle ja aviomies katselee hanta ulkoa sateesta koiraksi muuttuneena kukkapuska suussa ’When a man loves a woman’ – kappaleen soidessa taustalla ylsi Shakespearelaiseen ironiseen tuskaan, kun taas kohtaus, jossa 600-vuotias tiibetilainen koira opetti meditaation saloja hakkiin suljetulle koira-isukille geenimanipuloitujen hiiri-koirien, kaarme-koirien ja apina-koirien saestyksella oli varsin spirituaalinen. Taattua disney-laatua siis!

Kolmas elamys oli neljan paivan sukelluskurssi Koh Phanganilla. Puolen tunnin viettaminen 20 metrin syvyydessa kalojen, korallin ja syvyyden rauhallisuuden kanssa oli uusi elamys. Uusi maailma avautui. Lisaksi sukellus on henkisena harjoitteena melko opettava. Niin kauan kuin pysyt rauhallisena ei ole mitaan hataa, silla varotoimet ja varalaitteet pitavat hapentuonnista huolta kaikissa tilanteissa. Ainoa mika voi aiheuttaa vaaratilanteen on panikoiminen ja pakokauhuun joutuminen. Tama pakottaa tietynlaisen rauhallisen kokonaisvaltaisen asenteen omaksumiseen vedenalaiseen valtakuntaan upotessa.

*Toinen huippuateria oli italialaisessa ravintolassa Bangkokissa, jossa erityisesti antipastojen kirjo sykahdytti mielta. Aasialainen ruoka ei vain parjaa kunnon eurooppalaiselle herkuttelulle, jossa rasvaa ei saastella ja jossa paaosassa on liha itse. Paikalliset maustamiset ovat sita luokkaa, etta valilla ei erota syoko kanaa vai kalaa kuin koostumuksen perusteella. Ruoan kannalta olen jo joulukuusta lahtien odottanut paluuta Suomeen.