Category: Thaimaa

hyvin menee – normi ja vaihtoelämän tilinpäätös

Palattuani Suomeen on luonnollista, että jokainen vastaantuleva tuttu ja
tutuksi tuppautuva kyselee ’no millaista oli?’ Helposti sitä tulee
vastanneeksi jotain ympäripyöreätä tyyliin ’hyvin meni’, ’oli siistiä’
tai ’good times’. Onko tässä kysymys aidosta
informaationvälitystilanteesta, jossa pyrin kertomaan jotain
faktuaalista olostani Thaimaassa, vai onko enemmänkin kyse sosiaalisesta
yhteenkuuluvuuden osoituksesta, siitä, että vahvistamme toinen toistemme
ennakko-oletuksia ja siten osoitamme jakavamme yhteisen maailmankuvan.

Mainitut kysymykset aktivoivat nimittäin minut sanomaan aina jotain
positiivista reissusta, varsinkin kommentit säästä herättävät
kuulijoissa hyväksyvää hyminää, olemme yhteisellä maaperällä. Ulkomaiden
ja erityisesti aurinkomaiden kuten Thaimaan herättämät konnotaatiot
ihmisissä ovat lähtökohtaisen positiivisia. Täällä Suomessa asiat ovat
vähän niin ja näin, luntakin sataa, mutta Thaimaassa ei voi kuin voida
hyvin. Niinpä kysymyksiin liittyy vahva sosiaalinen paine toisintaa tätä
ennakko-oletusta, kertoa kuinka ihanaa biitsillä oli ja miten
rentouttavaa siellä on oleilla ja thaimaalaiset sitten, he ovat niiin
mukavia ja ystävällisiä.

Kun kohteliaisuussääntöihin kuuluu, että kaikilla menee hyvin
kysyttäessä, katoaa oikeastaan pohja tämän kysymyksen esittämisellä
haettuun aitoon kiinnostukseen toista ihmistä kohtaan. Välillä olenkin
vastannut kysymykseen kriittisemmällä tavalla.

Olen muistanut mainita hyviä puolia, ulkomaille lähtö on sosiaalinen
haaste ja uuden sosiaalisen jengin voittaminen ympärilleen aiheuttaa
luonnollisesti
tyytyväisyyttä. Samassa hienossa kaveriporukassa vuosikymmenen
oleiltuani on kasvattava kokemus olla tilanteessa, jossa ei tunne
ketään.Tämänkaltainen tilaisuus ottaa uusi rooli ja määrittää itsensä
uudelleen opettaa myös jotain itsestään.

Myöskin uudessa kulttuurissa oleminen on kiehtovaa ja opettavaista.
Tapauksessani uusia kulttuuripiirejä oli vieläpä ei vain yksi, vaan
muutama erilainen. Ensinnäkin oli Thaimaa ympäröivänä yhteiskuntana
buddhalaisuuksineen kaikkineen. Lisäksi School of Management tarjosi
mahdollisuuden sukeltaa eurooppalaisten kauppatieteilijöiden maailmaan
ja juhlimiseen. Myöskin Gender & Development – osaston herkän välittävä
ja erilaisuutta kunnioittava tunnelma muodosti oman erillisen
kulttuuripiirinsä. Eikä tietenkään pidä mennä kieltämään matkustamisen
yleisiä iloja, uusien maiden näkemistä tai edes sitä, että
auringonpaiste, lämpö ja neljän päivän biitsillä oleilu ja juhliminen
tuntuvat kaikki primitiivisen hyvältä.

Samalla on kuitenkin tärkeätä, ettei vähättele reissun huonojakaan
puolia. Liiallinen hyviin puoliin sukeltaminen (sukellus toki oli elämys)
unohtaa sen tosiseikan, että kuitenkin olin varsin tyytyväinen
päästessäni puolen vuoden päästä takaisin Suomeen enkä todellakaan
jäänyt haaveilemaan pidemmästä olosta tuolla kaukomailla. Suurimmat syyt
takaisinpaluun positiivisuuteen olivat sosiaaliset. Vaikkakin
sosiaalisesti matka oli varsin onnistunut siinä mielessä, että löysin
monia kavereita ja jopa kourallisen niin hyviä tyyppejä, että saatan
jatkossakin heitä tavata, on silti sanottava, että puolen vuoden jälkeen
kaipasin suomalaista sosiaalista elämääni. Kysymys ei ollut määrällinen,
vaan laadullinen. Tarvitsen ehkä monenlaista sosiaalista seuraa
tuodakseni kaikki puoleni esiin ja Thaimaassa kaverini edustivat (paria
poikkeusta lukuunottamatta) maailmankuvallisesti paljon homogeenisempaa
ryhmää kuin Suomessa. Heidän kanssaan oli hauska bilettää ja juhlia,
heittää läppää ja olla iloisia mutta monia sellaisia piirteitä mitä arvostan
ystävyyssuhteissani kotomaassa ei päässyt esiin.

Muiden vaihto-oppilaiden puolesta on luonnollisesti sanottava, että yksi
selkeä syy on tietysti aika. Puolessa vuodessa ei ehdi tutustua ihmisiin
samalla lailla kuin kymmenessä. Tämä onkin matkustelun sosiaalisuuden yksi perusongelma. Syntyy paljon kertakäyttökaveruuksia. Sä-oot-tarpeeksi- hyvä-tyyppi-ja-me-ollaan-molemmat-tässä-matkan-päällä-joten-ollaan-ikäänkuin- hyviäkin-ystäviä-vaikka-viikon-päästä-ei-enää-ikinä-nähdä tyylisiä tuttavuuksia on kertynyt kyllästymiseen asti. Välillä oli sellainen olo, ettei jaksanut enää tutustua uusiin tyyppeihin, kun niitä tunki sosiaaliseen tutkaan liian tiiviinä invaasiona. Tässä ehkä ugrilaisen metsäkansan perintö tuli esiin, vaikka keskimäärin pidän itseäni ekstroverttina ihmisenä.

Kaiken kaikkiaan vaihto-opiskelu tai muu pidempi oleskelu ulkomailla on teko, jota voin suositella ihmisille. Enimmäkseen se on hauskaa, kiintoisaa ja samalla on myös ainutlaatuinen mahdollisuus ’kasvaa ihmisenä’. Lisäksi kotimaata, perhettä ja ystäviä oppii arvostamaan uudella tavalla.

Elamys – update

Eilen koin aaltoilevan autuaan ruokaelamyksen syodessani uskomattoman hyvin paistettua (medium minus, keskelta siis pursusi verta) paksua pihvia hyvailevan maukkaalla sinihomejuustokastikkeella, perunamuusin ja italialaisen punaviinin kanssa. Kokemuksen teki varsin hammentavaksi se, etta kello oli yli yksitoista illalla ja etsimme epatoivoisesti edes jotain ravintolaa Chiang Mai:ssa joka olisi viela auki.

Baarikadun sykkeesta loysimme baarin nakoisen mestan, joka kyltin mukaan tarjoili myos ruokaa. Keittio oli auki ja istuimme nalkaisena katsomaan listaa. Ottaen huomioon baarimaiset olosuhteet odotin muutaman simppelin ruoan listaa. Sen sijaan tarjolla oli ehkapa kahden hienon ranskalaisen ravintolan koko menuut. Loytyi ankkaa monella eri tavalla valmistettuna, loytyi strutsia, kalaruokia oli pari sivua, liharuoat kattoivat kaiken chateubriandista fileet mignoniin. Eksoottisin herkku oli ehdottomasti krokotiilinliha. Viinilistakin oli kattava. Hintaa pihvilleni kertyi 3,5e reilun lasillisen punaviinia ollessa 1,6e. Molempien meidan ruoat olivat aivan uskomattoman laadukkaita. Kaksi ateriaa reissuni aikana on ollut sellaisia, etta ne kulinaristisessa sinfoniassaan ovat olleet aivan omassa luokassaan ja tama oli toinen niista*. Oli sellainen olo, etta maailma ei oikein noudattanut rationalisuuden lakeja. Noin laajan ruokalistan yllapitaminen raaka-aineineen (krokotiilin lihaa pakastimessa jne.) ja keittiossa huseeranneen mestarikokin palkan maksaminen luulisi pakottavan hinnat kalliimmiksi ja toisaalta antavan mahdollisuuden paljon hienomman ravintolan yllapitamiseksi. Epatodellinen olo valtasi minut aterian ajaksi ja vain ajatus siita, etta samassa korttelissa on pakko olla ykkosluokan ravintola, jonka keittiosta he ruoat hakevat onnistui pitamaan minut kosketuksissa maailmaan.

Toinen elamys oli venematkalla nakemani Shaggy the Dog elokuva. Tassa disneyelokuvassa, jossa uraorientoitunut ja perhettaan laiminlyova isa vahingossa muuttuu koiraksi ja sita kautta oppii erilaisten kommellusten ja hurjien tilanteiden kautta uudelleenarvostamaan perhettaan oli aivan loistava. Kohtaus, jossa vaimo odottaa murheellisena poissaolevaa miesta heidan anniversary paivalliselle ja aviomies katselee hanta ulkoa sateesta koiraksi muuttuneena kukkapuska suussa ’When a man loves a woman’ – kappaleen soidessa taustalla ylsi Shakespearelaiseen ironiseen tuskaan, kun taas kohtaus, jossa 600-vuotias tiibetilainen koira opetti meditaation saloja hakkiin suljetulle koira-isukille geenimanipuloitujen hiiri-koirien, kaarme-koirien ja apina-koirien saestyksella oli varsin spirituaalinen. Taattua disney-laatua siis!

Kolmas elamys oli neljan paivan sukelluskurssi Koh Phanganilla. Puolen tunnin viettaminen 20 metrin syvyydessa kalojen, korallin ja syvyyden rauhallisuuden kanssa oli uusi elamys. Uusi maailma avautui. Lisaksi sukellus on henkisena harjoitteena melko opettava. Niin kauan kuin pysyt rauhallisena ei ole mitaan hataa, silla varotoimet ja varalaitteet pitavat hapentuonnista huolta kaikissa tilanteissa. Ainoa mika voi aiheuttaa vaaratilanteen on panikoiminen ja pakokauhuun joutuminen. Tama pakottaa tietynlaisen rauhallisen kokonaisvaltaisen asenteen omaksumiseen vedenalaiseen valtakuntaan upotessa.

*Toinen huippuateria oli italialaisessa ravintolassa Bangkokissa, jossa erityisesti antipastojen kirjo sykahdytti mielta. Aasialainen ruoka ei vain parjaa kunnon eurooppalaiselle herkuttelulle, jossa rasvaa ei saastella ja jossa paaosassa on liha itse. Paikalliset maustamiset ovat sita luokkaa, etta valilla ei erota syoko kanaa vai kalaa kuin koostumuksen perusteella. Ruoan kannalta olen jo joulukuusta lahtien odottanut paluuta Suomeen.

Onko hippi hipille hippi?

Paljon on vettä virrannut Po-joessa sitten viime merkinnän. Tässä välissä olen viettänyt perinteikkään lumettoman joulun perheen kanssa täällä Thaimaassa ja pommien tahdittaman uuden vuoden Bangkokissa. Perheen näkeminen jouluna oli luonnollisesti hieno homma. Viikko heidän kanssaan Bangkokissa sekä Koh Samuilla sujui oikein iloisesti ja lämmitti tuhlaajapojan mieltä. Itse joulunvietto tällaisissa ilmanaloissa tuntui luonnottomalta mutta perhelomaksi viikko oli juuri kuin pitää. Palataanpa kuitenkin aikaan ennen joulua:

Joulun ja perheen tännetulon alla vietin muutaman päivän Koh Panang – saaren syrjäisestä nurkasta loytyvällä hippihenkisellä the Sanctuary-nimisellä parantola-rannalla. Tämä Elle ja New York Times – lehdissäkin ylistetty trooppinen kokonaisuus tarjoaa erilaisia meditaatio, henkiparannus sun muita seikkoja tai vain hippihenkistä yhteiseloa sitä haluaville. Oma motiivini sielläololle oli rauhaisan paikan saaminen kirjoitusprojektille mutta oleskelu siellä tarjosi myös mainion hetken ihmiskyttäämiselle eli tarkkailla tuollaisessa paikassa viihtyvien ihmisten sielunelämää.

Tämän tarkkailun perusteella voisi todeta, etta hippi ei ole aina hipille hippi. Oikeastaan voidaan erottaa kaksi hippityyppiä toisistaan, suvaitsevaisuuden ja suorittamisen ollessa ehkä ne keskeiset erottelut.
Ensimmäinen tyyppi on nimeltään Suorittaja-hippi. Tämä tyyppi tulee länsimaisesta kulttuuritaustasta, mutta on jossakin kohdassa alkanut kokea kapitalistis-luterilaisen arvomaailman tyhjyyden. Itämaiset jutskat ja tyypit tuntuvat tarjoavan vaihtoehdon ja vaihtelevan pituisen prosessin kautta hän luiskahtaa hippijengeihin alkaen imitoida näitä kaikessa pukeutumisesta ja musiikista elämänasenteisiin ja hengauspaikkoihin.

Vaikka näitä hippeja ei voi ulkoisesti välttämättä erottaa ns. ideaalihipeista paljastuvat he nopeasti keskustelussa. Erona ideaalihippeihin on, etta he kantavat vielä tiedostamattaan vanhan elämänpiirinsä asenteita sisällään. Heille hippinä olostakin muodostuu jonkinlainen suoritus, he eivät pääse eroon vanhasta ”draivistaan”; he vain uudistavat päämääränsä ja kielensä. Rastat kuuluu olla, joogata ja meditoida kuuluu tehdä, chillailu Kaakkois-Aasiassa kuuluu asiaan, mitä pidempi matka sen kovempi hippi. Tämä vakavamielinen hippi-ideaalin tavoittelu tekee sen, etteivät he koskaan saavuta hippeilyn ydintä: oloa juuri sellaisena kuin haluaa olla ja muiden suvaitsemista juuri sellaisena kuin nämä haluavat olla.

Näin ensinnäkin heille hippinäolosta tulee jatkuvan suorittamisen ja ulkoisen pätemisen kehä. Lisäksi heistä tulee auttamattoman suvaitsemattomia niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät jaa heidän ’suvaitsevaa’ maailmaasyleilevää elämäntapaansa. Koska he suorittamalla ovat vasta matkalla ideaaliin, he joutuvat puolustamaan omaa hippi-erinomaisuuttaan jatkuvasti, joka johtaa heidät torjumaan vahvasti kaikki erilaiset ei-hippimaiset elämänasenteet.

Aito ideaalihippi ei suorita, hänellä ei ole tarvetta ottaa rastoja, jos ei siltä tunnu. Hän vain on juuri niin kuin haluaa olla ja on tyytyväinen juuri siinä paikassa. Tästä stabiilista asemastaan hän kykenee erinomaisesti katsomaan muita elämänasenteita silmiin joutumatta kokemaan niitä haasteena omalleen. Tällöin hän voi myös ymmärtää ja antaa niiden olla mitä ovat ilman vihamielisyyttä. Enemmänkin hän kokee sääliä, myötätuntoa ja halua auttaa törmätessään väärässä uskossa eläviin.

Luonnollisesti tämän polarisoinnin mukaisia ääri-ihmisiä ei paljoakaan löydy. Enemmänkin hippihenkisissä ihmisissä nämä kaksi – Suorittajahippi ja Ideaalihippi – elävät sisäisessä dynamiikassa keskenään ilmeten eri voimakkuuksin eri ihmisissä. Taistelkoot kaikki hipit siis Ideaalihippinsa puolesta!

Paljon on vetta virrannut Po-joessa sitten viime merkinnan. Tassa valissa olen viettanut perinteikkaan lumettoman joulun perheen kanssa taalla Thaimaassa ja pommien tahdittaman uuden vuoden Bangkokissa. Perheen nakeminen jouluna oli luonnollisesti hieno homma. Viikko heidan kanssaan Bangkokissa seka Koh Samuilla sujui oikein iloisesti ja lammitti tuhlaajapojan mielta. Itse joulunvietto tallaisissa ilmanaloissa tuntui luonnottomalta mutta perhelomaksi viikko oli juuri kuin pitaa. Palataanpa kuitenkin aikaan ennen joulua:

Joulun ja perheen tannetulon alla vietin muutaman paivan Koh Panang – saaren syrjaisesta nurkasta loytyvalla hippihenkisella the Sanctuary-nimisella parantola-rannalla. Tama Elle ja New York Times – lehdissakin ylistetty trooppinen kokonaisuus tarjoaa erilaisia meditaatio, henkiparannus sun muita seikkoja tai vain hippihenkista yhteiseloa sita haluaville. Oma motiivini siellaololle oli rauhaisan paikan saaminen kirjoitusprojektille mutta oleskelu siella tarjosi myos mainion hetken ihmiskyttaamiselle eli tarkkailla tuollaisessa paikassa viihtyvien ihmisten sielunelamaa.

Taman tarkkailun perusteella voisi todeta, etta hippi ei ole aina hipille hippi. Oikeastaan voidaan erottaa kaksi hippityyppia toisistaan, suvaitsevaisuuden ja suorittamisen ollessa ehka ne keskeiset erottelut.
Ensimmainen tyyppi on nimeltaan Suorittaja-hippi. Tama tyyppi tulee lansimaisesta kulttuuritaustasta mutta on jossakin kohdassa alkanut kokea kapitalistis-luterilaisen arvomaailman tyhjyyden. Itamaiset jutskat ja tyypit tuntuvat tarjoavan vaihtoehdon ja vaihtelevan pituisen prosessin kautta han luiskahtaa hippijengeihin alkaen imitoida naita kaikessa pukeutumisesta ja musiikista elamanasenteisiin ja hengauspaikkoihin.

Vaikka naita hippeja ei voi ulkoisesti valttamatta erottaa ns. ideaalihipeista paljastuvat he nopeasti keskustelussa. Erona ideaalihippeihin on, etta he kantavat viela tiedostamattaan vanhan elamanpiirinsa asenteita sisallaan. Heille hippina olostakin muodostuu jonkinlainen suoritus, he eivat paase eroon vanhasta ”draivistaa” vain uudistavat paamaaransa ja kielensa. Rastat kuuluu olla, joogata ja meditoida kuuluu tehda, chillailu Kaakkois-Aasiassa kuuluu asiaan, mita pidempi matka sen kovempi hippi. Tama vakava hippi-ideaalin tavoittelu tekee sen, etteivat he koskaan saavuta hippeilyn ydinta: oloa juuri sellaisena kuin haluaa olla ja muiden suvaitsemista juuri sellaisena kuin nama haluavat olla.

Nain ensinnakin heille hippinaolosta tulee jatkuvan suorittamisen ja ulkoisen patemisen keha. Lisaksi heista tulee auttamattoman suvaitsemattomia ihmisia kohtaan, jotka eivat jaa heidan ’suvaitsevaa’ maailmaasyleilevaa elamantapaansa kohtaan. Koska he suorittamalla ovat vasta matkalla ideaaliin, he joutuvat puolustamaan omaa hippi-erinomaisuuttaan jatkuvasti, joka johtaa heidat torjumaan vahvasti kaikki erilaiset ei-hippimaiset elamanasenteet.

Aito ideaalihippi ei suorita, hanella ei ole tarvetta ottaa rastoja, jos ei silta tunnu. Han vain on juuri niin kuin haluaa olla ja on tyytyvainen juuri siina paikassa. Tasta stabiilista asemastaan han kykenee erinomaisesti katsomaan muita elamanasenteita silmiin joutumatta kokemaan niita haasteena omalleen. Talloin han voi myos ymmartaa ja antaa niiden olla mita ovat ilman vihamielisyytta, enemmankin saalia, myotahapeaa ja halua auttaa kokien vaarassa uskossa elavia nahdessaan.

Luonnollisesti taman polarisoinnin mukaisia aari-ihmisia ei paljoakaan loydy. Enemmankin hippihenkisissa ihmisissa nama kaksi – Suorittajahippi ja Ideaalihippi – elavat sisaisessa dynamiikassa keskenaan ilmeten eri voimakkuuksin eri ihmisissa. Taistelkoot kaikki hipit siis Ideaalihippinsa puolesta!

Hyvää itsenäisyyspäivää

Koulu on ohitse taalla. Pakkasin juuri kamani ja lahden laksiaisjuhlien kautta aamulla Myanmariin. Itsenaisyysjuhlien johdosta listasin muutaman asian joita Suomesta kaipaa.

1. Infrastruktuuri ja asioiden toimivuus

Tanaan kulutin nelja tuntia metsastaessani allekirjoituksia lomakkeeseen. Kavin mm. Physical Plant osastolla allekirjoituttamassa paperiin etta olen palauttanut kaikki lainani. Minulla ei ol aavistustakaan mita Physical Plant tekee, en ole koskaan siella kaynyt, enka tieda mita sielta voisi lainata. Allekirjoitus on kuitenkin pakollinen, samoin kuin tanaan lomalla olevan laitoksen sihteerin allekirjoitus siita, etta han on saanut gradu-tyoni, jota en taalla vaihto-oppilaana luonnollisestikaan suorittanut. Byrokratia on hidasta ja arvaamatonta. Lampimassa suihkussa olen ollut ehka kaksi kertaa puolen vuoden aikana. Koulun internet-yhteyksien toimivuus on valilla satunnaista. Sahkokatkot tietokoneluokassa ovat johtaneet minut kirjoittamaan samoja tekstinpatkia uudelleen ja uudelleen kun en ole tajunnut tallentaa tuotoksiani minuutin valein. Valilla vedentulo koko kampukselle on katkeillut. Pienia asioita mutta kasautuessaan sita oppii arvostamaan Suomea, jossa kaikki toimii moitteettomasti ja hairiot infrastruktuurissa hoidetaan alta aikayksikon.

2. Ruoka

Ollakseni rehellinen olen saavuttanut jonkinlaisen kyllastymispisteen aasialaisen ruoan kanssa. Jokainen mahdollisuus syoda jotain lansimaista, oli se sitten vaikka McDonalds hampurilainen tuntuu keitaalta autiomaassa. On nautittavaa kun ruoassa maistaa itse raaka-aineiden maun eika vain mausteita. Alussa diggasin thaimaalaista keittiota mutta ruokatottumukset istuvat syvassa.

Mita ruokaa sitten kaipaan? Noloa myöntää mutta lahes eniten olen kaivannut pizzaa. Kansallisromanttista ruisleivän ja salmiakin kaipuuta en ole niin vahvasti elanyt. Tosin myonnetaan etta leipaa taalta ei loyda eika juustoa. Business Communication – kurssilla tanskalais-saksalainen tyttoparivaljakko piti esitelman tummasta leivasta maistiaisineen ja se kylla maistui varsin taivaalliselta. Ehdottomasti kulinaristinen huippuelamys oli kuitenkin italialainen ravintola kunnon italialaisine antipastoineen. Punaviinin (joka myoskin on yksi erittain harvinainen ja kaivattu herkku) kanssa nautittuna tama ateria oli makunautintojen samettisen tummaa hyvailya. Maitotuotteet ovat luonnollisesti selkea kaipauksen kohde taalla. Maito itsessaan ruokajuomana, juustot erityisesti (Valion mustaleimainen emmental tai sulatettu Oltermanni), viili. Suomalaisruokakauppojen laajoista karkkihyllyista haaveilen myos paikallisessa karamellityhjiossa.

Erityismaininta tassa kohden taytyy antaa aidin tekemille ruoille, joita taalla kaukana oppii arvostamaan entista enemman.

3. Sosiaalista verkostoa

Vaikka taalta on loytynyt omat kaverit ja se jengi jonka kanssa hengaa ja pitaa hauskaa niin siltikin tuntuu etta Suomessa sita oli ehtinyt muodostaa sellaiset sosiaaliset siteet ihmisten kanssa, etta ei niista halua luopua. Perhe ja kaikki kaverit tarjoavat sellaisen ympariston jossa saan paljon ja jossa saan toteuttaa itseani. Moni matkalla tapaamani ihminen ei haluaisi palata, itselleni tuollainen asenne tuntuu niin vieraalta. Vaikka muualla on kiva kayda, ovat juureni aivan liian vahvasti Suomessa, etta haluaisin muualle pysyvasti jaada.

4. Sauna ja se ettei ole jatkuvasti liian kuuma

Nama ovat aika luonnollisia kaipuita.

Lyhyt tyollistymisraportti

Vaikuttaa silta, etten tule olemaan totaalisen tyottomana kevataikaa. Nailla nakymin toimin TKK:n informaatioverkostojen filosofiankurssin assistenttina neljannessa periodissa. Professorina on Pentti Maattanen. Kortistouhka on siis askelta kauempana kaltaiselleni vastavalmistuneelle teekkarille.

Vastavalmistuneella viittaan siihen, etta diplomi-insinooriyteni on enaa yhden tentin takana. Perjantaina, kun kavelen tenttisalista ulos olen urakkani TKK:lla suorittanut. Vain papereiden jattaminen sisaan ja kakkukahvit ovat jaljella sen jalkeen.

Enempaan raportointiin ei ole aikaa. Tenttiviikko paahtaa kuumana varsinkin esseiden kirjoittamisen osalta ja siksi oleilen nyt kolmen jalkeen yolla viela taalla tietokoneluokassa kirjoittamassa. Perjantaina, lukukauden ja teekkariurani viimeisen tentin jalkeen saatan juhlia. Onneksi muutama muukin henkilo on jo ilmoittanut halukkuutensa perjantai-illan juhlintaan.

Lopun merkkeja

Huomenna alkaa koulumme tenttiviikko, joka paattaa syyslukukauden osaltani jo ensi perjantaina. Varsin nopeasti on tama vaihto-opiskeluaika siis suhahtanut taalla Bangkokissa. Tuntuu, etta juurihan sita on vasta asettunut aloilleen ja nyt jo koulu on lahes ohitse. Onneksi matkustusaikaa on viela jaljella 22. tammikuuta asti, joten lahinaapurimaat ehtii viela katsastaa ennen kotiinpaluuta. Lukukauden loppuun liittyvat rituaalit vaihtelevat kuitenkin suuresti koulun sisalla.

Jossain aiemmassa kirjoituksessa jo puhuin tasta valtavasta erosta School of Managementin ja Gender & Development – osaston valilla. Tama tuli jalleen esiin perjantaina, kun viimeinen ’Transforming Gender Ideologies in Society’ – kurssin luento lahestyi loppua. Opiskelijat kiittelivat opettajaamme Barbara Earth:ia (Dharma & Greg – sarjan Dharman aidin klooni), joka kevaan jalkeen lahtee Hawaijille kymmenvuotisen taallaolon jalkeen. Kukka ja kaunissanainen kortti ojennettiin hanelle tunnustukseksi hienosta kurssista. Barbara itse puhkesi kyyneliin vastatessaan opiskelijoille ja kertoessaan kuinka merkittavaa tama tyo hanelle on ollut. Kameroita kaiveltiin esiin ja ryhmakuvien lisaksi valtaosa halusi yksin tai kaverin kanssa Barbaran kanssa samaan kuvaan. Tunnelma oli haikea, kyyneleet olivat lahes jokaisen silmakulmassa ajoittain, se vahva olo siita, etta tassa ollaan kuin yhta suurta toisistaan valittavaa perhetta purkautui ilmaan. Oli sellainen olo, etta naiden ihmisten kanssa on hyva olla, heihin voi luottaa.

Kontrastina talle tunnelmalle voidaan ottaa lauantai-ilta, joka – vaikka ei ollutkaan virallisesti mikaan laksiaisjuhla – on varsin deskriptiivinen School of Managementin tunnelmasta. Tanskalainen Jeannette oli kutsunut jengia tanskalaisravintolaan syomaan. Saavuin paikalle myohassa (yllattavaa) olettaen nakevani ehkapa kymmenisen ihmista. Paikalla olikin kolmekymmenta tyyppia, eli se sosiaalinen ryhma, jonka sisalla olen taalla elanyt, oli joitakin poikkeuksia lukuunottamatta varsin taysivaltaisesti edustettuna. Tunnelma oli riehakas, smorgasbord oli maukas ja olut virtasi. Gammel Dansk – snapsitkin tuli nautittua. Iloisen huolettomasti ihmiset sosialisoivat, heittaen hauskuuksia niin oikealle kuin vasemmallekin. Sielta siirryimme sitten ranskalaisen Bangkokissa tyoskentelevan Priscillan (jonka pintapuolisesti tunsin joistain aikaisemmista bileista) synttaribileisiin. Meidan parikytpaisen delegaation lisaksi paikalla oli hanen muita tuttaviaan pari-kolmekymmenta, joten varsin isot kotibileet olivat kyseessa. Tanskalaistyyppien kanssa pidin huolta siita, etta skandinaavinen osuutemme juhlien riehakkuuteen oli lukumaaraamme suurempi.

Kaksi aika eri maailmaa siis, ja molemmat melko mukavia. Rauhallisten Gender -asioita lukevien aasialaistyttojen kanssa en voisi koskaan kayttaytya lahimaillekkaan samalla metelilla kuin business-opiskelijoiden. Samalla tuntuu kuitenkin silta, etta vaikka bileissa kaikki olivat ’hyvia jatkia’ (termia kaytetaan tassa sukupuolineutraalissa muodossa), joiden nimea oli hauska huutaa, taputtaa selkaan ja heittaa joku hyva lappa, niin paria poikkeusta lukuunottamatta varsin pintapuolisia tuttuja nama silti ovat. Kun molemmilla menee hyvin niin miksipa ei toisiamme kannustamaan. Mutta jos jotain sattuisi, olisivat samat tyypit aika saman tien sinut unohtaneet.

Tassa nyt ehka polarisoin liikaa tata eroa saadakseni aikaan selkean kahtiajaon. Todellisuus on toki vivahteikkaampi, business-opiskelijoillakin on sydan. Karjistettyna kyse on merkityksellisyys – onnellisuus – vastakkainasettelusta naiden kahden ihmisryhman valilla. Ryhmien keskeinen ideologinen tausta-ajatus on eri. Toiset pyrkivat maksimoimaan elamansa merkityksellisyytta, toiset onnellisuutta. Nain voisi eroa ehka lyhyesti luonnehtia.

Uskollisuudesta ja eettinen dilemma

Ennen matkalle lahtoa minulle esiteltiin tilasto, jonka mukaan 80% seurustelevista opiskelijoista, jotka lahtevat vaihtoon, joko a) pettavat partneriaan b) tulevat petetyksi c) eroavat vaihdon aikana. Kun katselen eurooppalaisten vaihtarien sosiaalisen elaman kimurantteja kuvioita, tuntuu tilasto pitavan hyvinkin paikkansa.

En toki tunne kaikkien viidenkymmenen eurooppalaisen vaihtarin siviilisaatya tahi seikkailuja taalla Thaimaassa. Ne joista enemman tiedan tuntuvat paria kiltin oloista tyttoa lukuunottamatta antavan vaihdon aikana parisuhteelleen melko kyseenalaisen painoarvon. Eraskin herrasmies hankki itselleen kampukselta jonkinkaltaisen suhteen heti ensimmaisella viikolla. Kun hanen tyttoystavansa tuli kaymaan oli tama suhde sitten tauolla kolme viikkoa mutta haikeiden jaahyvaisten jalkeen tyttoystavan lahdettya heti seuraavana paivana homma jatkui entisellaan. Nyttemmin mies on jo taman suhteen jattanyt taakseen ja muutaman lyhyemman tapauksen jalkeen loytanyt uuden tyton itselleen. Humalassa han tilitti minulle, etta jos hanen tyttoystavansa saisi tietaa, etta han on pettanyt tata, lopettaisi tytto suhteen samantien. Mielenkiintoista, ettei talla ole mitaan jarruttavaa vaikutusta hanen toimintaansa tai aiheuta mitaan moraalisia katumaharjoituksia.

Nama tapaukset, joissa tyyppien tytto/poikaystavat tulevat kaymaan ja koko taallaoleva yhteiso tietaa tyypin seikkailuista tai kampuksen sisaisesta suhteesta mutta ottavat riemumielin partnerin vastaan ovat jotenkin ihmeellisen kollektiivisen valheellisia mutta kai varsin inhimillisia. Vahan hassua kun mies edellisena iltana bileissa suutelee intohimoisesti keskella tanssilattiaa toista vaihtaria ja seuraavana paivana esittelee kaikille hymyillen tyttoystavaansa.

Hankalampaan valikateen minut asetti eras jatka, joka viikonloppuretkemme aikana petti kampuksella olevaa vaihtari-tyttoystavaansa laskujeni mukaan kolmen eri tyton kanssa. Kun tyttoystava sitten seuraavalla viikolla kyseli reissustamme minulta, oli vastaaminen varsin hankalaa. Aivan suoraan han ei kysynyt mutta muutamista uteluista paistoi selkeasti lapi se, etta asia mita han todella halusi tietaa, oli, oliko poikaystava uskollinen. Pidan tata tyttoystavaakin kaverinani ja ei tekisi mieli valehdella hanelle suoraan pain naamaa. Toisaalta en oikein voi pettaa kaverini luottamustakaan kertomalla mita tapahtui. Siinapa eettinen dilemma, johon ei liene loydettavissa oikeata vastausta.

Utilitaristisesta perspektiivista kai parasta olisi valehdella parisuhteen onnellisuuden sailyttamiseksi, vaikka jos tasta tulisi toistuva tapahtuma voi olla, etta latautuva valheen verkko voisi lauetessaan aiheuttaa enemman tuskaa kuin hyvaa. Kant pistaisi minut puhumaan totta seurauksista piittaamatta (heille: parisuhteen katkeaminen; minulle: miehen ja todennakoisesti myos naisen kaveruuden menettaminen ja katkeran vihansa paalle saaminen). Hyve-etiikasta voitaisiin nostaa esiin eri hyveita, jotka antaisivat toisilleen ristiriitaisia toimintamalleja. Kai tama on tilanne, jossa konfliktissa olevat lojaliteetit (miehen, naisen) ja eettiset velvollisuudet (uskollisuus kaverille, valehtelemisen valttaminen) tekevat yhden oikean vastauksen olemassaolon mahdottomaksi. Mita tahansa teetkin, rikot ainakin yhta eettista periaatettasi vastaan.

Tilanne tuli paalleni yllattaen, eika eettiseen kontemplaation ollut aikaa. Mita tein? Olin kohtuullisen lukossa ja vastaukseni kiersivat tuon polttavan kysymyksen. En siis myontanyt tai kieltanyt mitaan mutta epavarmuuteni oli varsin epailyttavaa. Tyttoystava tiedosti taman ja oli kuulemma tiukannut poikaystavaltaan saman illan aikana toistuvasti pettiko tama hanta reissullaan. Poikaystava kielsi kaiken systemaattisesti. Tana paivana he vaikuttavat hyvinkin onnellisilta yhdessa.

Rantaelämää

Herasimme rannalta iltapaiva-auringon ollessa matkalla alaspain. Jotkut tyypit alkoi pelaamaan beachfutista hiekassa, joten liityimme joukkoon. Suihkun jalkeen soimme tanskalaisravintolassa kunnon skandinaavista ruokaa perunamuuseineen. Vatsa taynna paatimme ottaa tunnin kookosoljyhieronnan ennen kuin suuntasimme rannalle taydenkuunjuhlien tanssivaan ihmismassaan sulautuaksemme. Seitsemalta aamulla mennessamme nukkumaan tiesimme, etta seuraava paiva tulee olemaan varsin samanlainen. Ajatus tuntui hyvalta.

Viikonlopuksi suuntasimme Magnuksen kanssa Koh Phanangille kuuluisiin taydenkuunbileisiin tutustuaksemme. Bileet itsessaan eivat olleet niin teknohenkiset kuin mielikuvani, enemmankin rantabaarien letka soittamassa mainstream-musiikkia rannalla tanssivalle ja juovalle yleisolle. Mutta 8000 ihmista ei voi olla vaarassa, joten varsin iloiset ovat iltamme taalla olleet. Viikonloppumme itse asiassa venyy varsin pitkaksi silla missasimme tanaan veneen mantereelle ja olemme kampuksella nailla nakymin vasta torstaiaamuna. Kumpikaan ei vaikuttanut kovin pettyneelta tiedostaessamme, etta joudumme viela yhden paivan taalla viettamaan koulussaolon sijasta. Tallaiseen huolettomaan rantaelamaan on mahdollista tottua. Paivat valuvat verkkaisen leppoisasti ja iltaelama jatkuu auringonnousuun asti.

Dostojevskin Kellariloukun soveltuvuus Business-opiskelijoihin

Luin Dostojevskin Kellariloukun. Venäjän kirjallisuuden suuri sisäänpäinkatsoja, Dostojevksi, onnistuu tämän romaanin alkupään monologissa (ekat 50 sivua) pääsemään vahvaan yhteyteen kanssani. Kuin keskustelussa parhaimmillaan, tuli useita sellasia, hei mä oon ajatellut ihan samaa – fiiliksiä, jonka lisäksi Dostis oli paikka paikoin kehitellyt ajatusta uusiin oivaltaviin suuntiin, tarjoten näin yhteyden löytämisen lisäksi oivaltamisen riemua. Kantava teema kirjassa on liiallinen reflektio ja sen haitallisuus ihmiselämässä.

Dostojevski vie tässä tuon ylireflektion äärimmilleen. Päähenkilö on ilmeisen älykäs ja itsetietoinen hahmo, jonka elämä on jämäkän päämäärätietoisesti ajanut hänet henkiseen ja välillä jopa fyysiseen kellariloukkuun, irti normaalista yhteiskunnasta. Tiedostaessaan eri ajatustensa ja projektiensa naurettavuuden ja merkityksettomyyden lamauttaa tämä hänen toimintansa elämässä ja tämä tulee erityisesti esiin hänen sosiaalisissa kontakteissaan. Hänen ylivahva reflektionsa vie hänet tilaan, jossa hänellä ei varsinaisesti ole ketään ystäviä tai kavereita, koska hän on liian vieraantunut pääsemään yhteyteen kenenkään kanssa.

Kaikki Minervan Pöllön tilaajat ovat tässä kohdin jo muistaneet kirjoitukseni ’Kauppakorkeakoululaiset – evoluution kruunu’, jonka kantava teema myöskin oli tämä itsereflektiossa liian korkealle päässeiden filosofian opiskelijoiden huonompi menestys elämässä verrattuna vähemmän reflektiivisten kauppislaisten kykyyn porskuttaa elämä lävitse filosofin näkökulmasta epäpätevällä ja syvällistä reflektiota kestämättömällä maailmankuvalla varustettuna.

Kirjoituksessani esitin tämän kauppislaisten vähäisemmän reflektion johtuvan siitä, että he ovat menestyneet elämässään ja erityisesti sukupuolivalintahierarkiassa niin hyvin, että heidän ei koskaan ole tarvinnut haavoja nuoliessaan pysähtyä reflektoimaan elämäänsä. Sen sijaan he ovat aina porskuttaneet elämän lävitse alfauroksina ja naaraina menestyksen aallonharjalla.

Oleskeluni täällä School Of Management – ihmisten kanssa on vahvistanut uskoani hypoteesiini. Sylikoira ei koskaan kasva aikuiseksi, koska sen elämä on liian helppoa verrattuna ankarassa tyossä vakavoituvaan paimenkoiraan tai vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia elamässään kohtaavaan suteen. Samoin monen kanssaopiskelijani naamassa paistaa vahva ’olen aina tottunut saamaan kaiken haluamani’ -virnistys. Koska he ovat aina olleet jengin johtajauroksia ja -naaraita joiden suosiota muut tavoittelevat, ei heidän ole tarvinnut oppia ajattelemaan käytoksensä seurauksia muiden perspektiivista tai noyrtymään toisten edessä.

Tästä seuraa, etta sosiaalinen elämä kampuksella on välillä varsinaista ylä-aste – ihmissuhdesotkua. Kambodjan-reissulla olleet kaksi seuralaistani sattuivat olemaan erittäin hyvin-informoituja kaikista kampuksen juoruista ja niiden läpikäyminen synnytti tämän vahvan ylä-aste – assosiaation. Esimerkiksi yksi ranskalaiskaveriporukka savusti yhden jäsenensä ulos hyvin pikkutyttomäisin kiusaamiskeinoin. Eras alfauros taasen päätyi viime viikonloppuna poliisilaitokselle, kun paikallisen ravintolan musiikki ei miellyttänyt häntä. Kun tarjoilija kieltäytyi vaihtamasta musiikkia vedoten siihen, etta muut asiakkaat pitävät siitä huusi tämä Nietzschelainen yli-ihminen tarjoilijalle torkeyksiä ja ylivertaisuuttaan niin pitkään, että tarjoilija mottasi häntä lopulta naamaan aiheuttaen käsirysyn. Saman tyypin tyttoystävä vieraili Euroopasta täällä ja tämän liiton luonne tuli vahvasti ilmi. Niin kauan kuin miehellä on rahaa taman bling bling – tyttosen oikkuihin ja koruihin suostuu tyttoystävä olemaan hänen statussymbolinsa ja koristeensa.

Kaiken kuka tykkää kenestäkin – leikin lisäksi inhottavin piirre tässä sosiaalisessa piirileikissä on vahva jako siihen, ketkä ovat in ja ketkä ovat out. Luulin ylä-asteen jälkeen päässeeni tästä ilmiostä akateemisemman suvaitsevaiseen Tapiolan Lukioon mutta nyt olen pelottavasti palannut tämän kuvion sisään. Itse esimerkiksi olen huomannut sosiaalisen statukseni nousseen huomattavasti jalkapalloturnauksen myotä. Aiemmin mulla oli omat kaverini koululaisten joukossa mutta oli iso joukko eurooppalaisia opiskelijoita, joiden kanssa en ollut juuri lainkaan tekemisissä. Sitten pelasin menestyksekkäästi Bhutanin joukkueessa, jossa oli 2 Bhutanilaista ja 10 Eurooppalaista, ollen selkeästi yksi joukkueen parhaista pelaajista. Kun kentällä hyvin ja fyysisesti pelaamalla osoitin miehekkyyteni ja kyvykkyyteni ja siten kuulumiseni alfaurosten joukkoon olen yhtäkkiä havainnut valtavan muutoksen suhtautumisessa minuun. Ehkä noin viisitoista ihmistä, jotka aiemmin tuskin alentuivat moikkaamaan minua, muuttuivat yhdessä yossä ystävällisiksi, jutteleviksi ja selkääntaputtaviksi tyypeiksi. Tama ei koskenut vain futiskentällä olleita tyyppejä. Kun muut havaitsivat heidän hyvaksyneen minut alfa-jengiin uskalsivat hekin yhtäkkiä olla ystävällisiä.

Tuollainen ihmisten jako yhdentekeviin luusereihin ja ’hyviin jätkiin’ saa minut suorastaan vihaiseksi. Jatkuva oman alfaidentiteetin todistaminen stereotyyppismaskuliinisella (miehillä) tai stereotyyppisfeminiinisella (naisilla) käyttäytymisellä muodostaa ahtaan normiston yksilon mahdollisille olemisen tavoille. Epaonnistujat ja normirikkurit tuomitaan hylkäyksellä. Siksi tykkään paljon enemmän Gender & Development – kurssien ilmapiiristä. Siellä olevat tytot ja kaksi poikaa ovat hyvin kaukana tästä seksuaalivalinnan hornankattilasta ja siksi paljon avoimempia, muut ihmiset huomioonottavia ja ystävällisempiä uusille tuttavuuksille. Ilmapiiri on hivenen nortimpi mutta juuri siksi paljon lämpimämpi.

Loppuun huomautus, etta tama yleistykseni koskee ehkapa noin 54% School of Managementin Eurooppalaista opiskelijaa. Loput 46% eivat mahdu tahan stereotypiaan, vaan poikkeavat siita erilaisin tavoin. Tasta joukosta suurin osa kavereistanikin on ja heista suurin osa ei osallistu tahan alfanormiston yllapitoon. Yleistyksien ja stereotyyppien voima on aina rajallinen.

P.S. Pollo-kirjoituksen mainio kuvituskin on saatavissa online osoitteesta: http://users.tkk.fi/~mmartela/teokset/KauppisFilskaKuvat.doc. Kaikille faneille tiedoksi.

Elämyksistä ja Kambodjasta

Vietin pidennetyn viikonlopun Kambodjassa. Matka oli positiivisessa mielessä elämysrikas, siten se kai edustaa sitä mielikuvaa mitä ’turismi’ käsitteenä ideaalissa muodossa ajaa takaa. ’Elämyksiä’ ihmiset lähtevät lomamatkoilta hakemaan sisällyksetontä arkeaan koristamaan. Tarpeeksi suuri elämysrikkaus tukahduttaa miellyttävästi eksistentiaalisen ahdistuksen ja arvokuoleman kokeneen länsimaisen yhteison jäsenen kroonisen, mutta peitetyn merkityksellisyys-vajeen. Lueteltakoon tässä siis muutama elämys Kambodjan-retkeltä.

Menomatkalla saimme kokovartaloelämyksen siitä mitä korruptio kauneimmillaan on. Eräällä lentoyhtiöllä on yksinoikeus lentomatkaan Bangkokin ja Angkor Watin välillä. Koska Bangkok on keskeisin turistivirran tulosuunta tuohon Kaakkois-Aasian tärkeimpään yksittäiseen turistinähtävyyteen liikkuu tällä välillä paksu kasa dollareita paksujen kaukasialaisten lompakoissa. Varmistaakseen lentolinjansa suosion maksaa lentoyhtiö tiettävästi Kambodjan johtavalle puolueelle huomattavia summia, jotta tien kunnostamista lykättäisiin jatkuvasti. Tästä johtuen tietä ei ole asfaltoitu lainkaan, se on erittäin kuoppainen ja tulvaherkkä. Erityisesti siinä vaiheessa, kun traktori veti autoamme syvimmän vesittyneen alueen läpi ja veden pinta auton sisällä nousi takapenkeille asti kastellen jalkamme ja takapuolemme tunsimme iloa siitä, että pääsisimme kertomaan tästä ’seikkailusta’ erilaisissa konteksteissa. Elämyksessä keskeiseen osaan nousi siis ajatus ja etukäteistyytyväisyys siitä, että olimme kokeneet jotain päivittelemisen arvoista coctail-tilaisuuksien sisällöksi. Reflektiivis-yhteisollisinä yksiloina pelkän elämyksen itsensä kokeminen osoittautui kaikille reissun jäsenille mahdottomaksi. Mahdollisuus päästä loistamaan kokemuksella muille oli itsessään ilon aihe.

Lauantaipäivä Angkor Watissa koostui keskeisesti neljästä elämyksestä. Kuudelta aamulla söimme täyteläisen eurooppalaista aamiaista katsellen natiivien katuelämää Louis Armstrongin ’What a wonderful world’ soidessa taustalla. Se oli elämyksellistä. Myös temppelit olivat varsin elämyksellisiä ja jopa vaikuttavia hetkittäin. Pääsimme käymään jopa Angelina Jolie – temppelissä, jossa Tomb Raider oli kuvattu. Elämyksellisyyttä hivenen kalvoi yhden ryhmäjäsenemme etukäteishehkutus siitä, että tämä tulee olemaan hänen elämänsä upein kokemus. Päivän mittaan tämä hehkutus muuttui suorastaan velvoittavaksi kyselyksi siitä, onko tämä varmasti muillekin ’most wonderful place I ever visited’. Tällainen toisten elämysten kalastelu ja manipulointiyritys synnyttää luonnollisen vastareaktion kaltaisessani yksilöllisyydestään pilkuntarkasti kiinnipitävässä persoonassa. Yritin myötäillä hehkutusta sopivan kryptisin hymähtelyin.

Kolmas elämys koostui hyväntekeväisyyskonsertista, jossa Sveitsissä varsin tunnettu viihdetaiteilija Beat ”Beatocello” Richner soitti selloa ja puhui. Ilmaiskonsertin koukku piili siinä, että Beatocello on toiminut vuodesta 1991 itsenäisen Kambodjalaisen lastensairaalayksikön johdossa. 80% lahjoitusvaroin toimiva yksikkö on onnistunut näiden vuosien aikana laajenemaan koostumaan neljästä täysin ilmaisesta sairaalasta maassa, jossa julkinen terveydenhuolto on vielä varsin huonoissa kantimissa ja toimii pitkälti ’maksa kulusi, saat hoitoa’ – periaatteella. Lahjoitusvirran on aikaansaanut pääosin tämä viihdyttäjäkonkarin esiintymiset sekä täällä Kambodjassa, että Sveitsissä ja muutamissa muissa Euroopan maissa elävänä ja televisiossa. Tuloksena vuosittain 800 000 lasta saa hoitoa sairauksiinsa, 400 000 lasta rokotetaan, 16 000 kirurgista operaatiota suoritetaan ja 12 000 HIV-positiivista äitiä synnyttää olosuhteissa, jotka minimoivat HIV:n tarttumisen lapseen.

Täytyy sanoa, että ensinnäkin asia on tietysti koskettava, koska asioiden tietämisellä ja sisäistämisellä on ihmismielessä valtava ero. Voin tietää sairaanhoidon tilan Kambodjassa ja sen aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen. Mutta asian todellinen sisäistäminen vaatii enemmän altistumista faktalle, jossa puolentoistatunnin konsertti-luento toimii hyvänä sisäistyttäjänä. Elämys, tarjotessan intensiivisiä tunteita faktojen ympärille, auttaa muuttamaan ihmismieltä ja mielen raameja. Faktat usein vain tarttuvat raamien reunamille muuttamatta mitään ihmisessä.

Lisäksi on inspiroivaa nähdä tuollaisia tyyppejä, jotka selloa soittamalla ja viihdyttämällä pystyvät auttamaan ja pelastamaan ihmishenkiä jokapäiväisenä päivätyönä. Salin turistilauma vaikutti yllättävän liikuttuneelta tämän viihdytystä ja vakavaa asiaa taitavasti yhdistelevän shown jälkeen ja uusia lahjoituksia sairaaloiden hyväksi saapui. Olo konsertin jälkeen voisi sanoa olevan jotenkin vakava, osallistuva mutta silti ylevöittävä. Tällainen tietoinen itsensä altistaminen kasvattaville elämyksille auttaisi varmaan tekemään itsestään ’paremman’ ihmisen.

Viimeinen elämys oli sitten tarvehierarkian alimmilta portailta ja siksi fyysisesti intensiivinen. Paikalliset ravintolat tuottivat kaikkina iltoina uskomattoman hyviä ruokia opiskelijaystävälliseen hintaan miellyttävissä sisustuksissa. Paikallinen kalaruoka erityisesti hiveli kitalakea ja vatsaa. Kulinaarisena elämyksenä Kambodja ylitti valtavasti olemattomat odotukset.