Helsingissä autolla liikkuvat henkilöt ovat varmaankin törmänneet siihen ilmiöön, että Kaakkois-Helsinki (tarkoittaen tässä karkeasti Kalliosta alkavaa aluetta sisältäen esim. Vallilan ja Kumpulan) on suunnistuksen kannalta erittäin haastava alue. Sturenkadut, Mäkelänkadut ja Hämeentiet törmäilevät toisiinsa oudoilla tavoilla ja yhtäkkiä katu, jonka pitäisi mennä samansuuntaisesti omasi kanssa tulee vastaan risteyksessä. Alueessa on jotakin Bermudan kolmion tapaista mysteeriä, joka eksyttää syntyperäisen Helsinkiläisenkin. Yleistieteilijänä olen nyt selvittänyt tämänkin ilmiön arvoituksen.

Taustalla on sama ilmiö kuin ilmansuunnissa. Vähänkin ilmansuuntia käyttäneellä pohjoinen ja etelä, itä ja länsi tulevat suoraan selkärangasta. Mutta kokenutkin purjehtia joutuu aina tarkistamaan väli-ilmansuunnat koillisesta luoteeseen käymällä ne läpi rimpsunomaisesti koillisesta liikkeelle lähtien ja jokaisen vuorollaan paikalleen sijoittaen. Kyse ei ole vain siitä, että pääilmansuuntia käytetään paljon enemmän. Ne oppii helposti jo viisivuotias maakrapu mutta väli-ilmansuunnat eivät mene kohdalleen edes parikymmentä vuotta purjeveneessä viettäneelle. Taustalla on oltava jokin syvempi syy.

Syy löytyy aivojemme rakenteesta. Ihmisellä on jokin sisäsyntyinen
aivoheuristiikka
, joka pyrkii yksinkertaistamaan suunnat näiden neljän perussuunnan mukaisiksi. Ihmisaivot sisältävät runsaasti erilaisia mekanismeja, jotka tekevät ympäröivän todellisuuden yksinkertaisemmaksi hahmottaa. Koemme todellisuuden aina tulkittuna, näiden automaattisten mekanismien suodattamana. Todellisuuden karkeistus perusilmansuuntien mukaiseksi on yksi tällainen heuristiikka.

Tämän vuoksi hahmotamme kaupungin kadut aina pohjois-etelä – suuntaisiksi tai itä-länsi – suuntaisiksi. Tällöin yksinkertaistamme aina todellisuutta, jossa kadut eivät seuraa tiukasti ilmansuuntia. Esimerkiksi ydinkeskustan hahmotamme juuri näin. Freda kulkee mielessämme pohjoisesta etelään, vaikka todellisuudessa se kulkee lähempänä luode-kaakko – akselia. Perusilmansuunnat uppoavat tähän heuristiikkaan antaen nimet myötäsyntyisille neljälle suunnalle, jolloin ne on helppo muistaa. Väli-ilmansuunnille ei ole sijaa tässä järjestelmässä, joten niiden intuitiivinen muistaminen tuottaa ylivoimaisia vaikeuksia kokeneellekin. Englannissa ja Ruotsissa tämä ongelma on ratkaistu antamalla niille nimet pääilmansuuntien mukaan: North-East ja Syd-Väst.

Kaakkois-Helsinki aiheuttaa ylivoimaisia ongelmia tälle sisäsyntyiselle aivoheuristiikallemme, koska siellä pääkadut kulkevat kovin tarkasti väli-ilmansuuntia noudattaen. Tällöin aivomme yrittävät vääntää jokaisen ajamamme kadun perusilmansuuntien mukaan mutta koska molemmat perusilmansuunnat ovat yhtä lähellä tapahtuu tämä kääntö mielivaltaisesti jompaan kumpaan suuntaan. Sisäinen karttamme vääntyy solmuun. Tämän seurauksena yritys suunnistaa alueen lävitse on aina enemmän tai vähemmän onnenkauppaa.

Ympäristönsuojelun kannalta kaikki kaupungit pitäisi suunnitella väli-ilmansuuntia seuraaviksi. Tämä pakottaisi ihmiset joukkoliikenteen käyttäjiksi, kun kotikaupungissa suunnistaminen kävisi ylivoimaiseksi.