Mainonna valta ja Valistus

Ylen mainio Elävä Arkisto on Yle Teeman (jota en tosin vielä ole koskaan katsonut) ohella yksi syy miksi voisin melkein harkita televisiolupamaksun maksamista, jos omistaisin television. Katselin eilen vanhoja tietoiskuja, jotka alkavat sävähdyttävällä sormien napsahduksella ja kädestä nousevalla liekillä. Olennainen kysymys on, mihin ne ovat kadonneet ja miksi?

Televisio on media, jonka avulla kansakunnan suuret rivit tavoitetaan nykyaikana. Vuonna 2003 suomalainen käytti television katseluun 2 tuntia 53 minuuttia päivässä (
lähde

),
joka on aika häkellyttävä määrä ihmisten vapaa-ajasta. Tämä TV-dominanssi
heijastuu niin politiikkaan kuin vapaa-aikaankin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa pidetään itsestään selvänä, että presidentiksi ei ole asiaa, jos ei onnistu keräämään kampanjarahoitusta vähintään kolmeasataa miljoonaa euroa (
lähde

).
Suomalainen politiikkakin on televisioitunut ja tv-spektaakkelit kuten Idols
tai Salkkarit yhdistävät ihmisiä ja dominoivat kahvipöytäkeskusteluja. Television rooli vallankäyttäjänä ja ihmisten todellisuuden muokkaajana on
valtava.

Samanaikaisesti televisio on yhä enemmän mainonnan media.
Televisiomainontaan panostettiin 207 miljoonaa euroa vuonna 2003. (
lähde

)
Mainonnan tavoitteena on vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja maksajat
uskovat, että he saavat rahoilleen vastinetta. Televisiota katsoviin ihmisiin kohdistuu siis valtava heihin suoraan vaikuttamaan pyrkivä päivittäinen valistusannos.

Tällöin on katsottava minkälaisia arvoja mainonnan mukana ihmisille
välitetään. Nämä TV-mainonnan keskimääräisesti välittämät arvot saavat nimittäin kuin varkain massiivisen lähes miljoonan euron päivittäisen valistuskampanjan. Se ei voi olla vaikuttamatta ihmisiin. Muuten mainonnalle ei löytyisi maksajia. Mitä yhteisiä arvoja mainokset siis edistävät?

Ensinnäkin on selvää, että valtaosa mainoksista yhdistää kuluttamisen onneen ja hyvään elämään. Ihmisille pyritään välittämään mentaalimalli, jossa
tuotteet ja palvelut ovat avainasemassa ihmisten hyvinvoinnille. Tavoitteena
on luoda mielikuvia, joissa tietyt tuotteet mahdollistavat elämän parantumisen. Valistuskampanja pyrkii luomaan
hedonistisessa
oravanpyörässä

elävän ihmisen, joka uskoo onnen löytyvän aina seuraavan tuotteen takaa. Valitettavasti tieteelliset tutkimukset osoittavat, että totuus on toisenlainen, tavara ei tuo onnea (
lähde

).
Ihmisille pyritään siis luomaan väärä kuva inhimillisestä onnellisuudesta
mainonnan sivutuotteena. Tämä on pelottavaa aika perustavalla tasolla.

Toiseksi TV-mainonta kaventaa ja vahvistaa normaaliuden normia. TV-tuotteita kelpaavat mainostamaan vain hyvännäköiset ja nuoret menestyjät. Kaikki marginaaliryhmät sivuutetaan. Koska viimeksi näit TV-mainoksessa vammaisen, maahanmuuttajan, työttömän, nahkahomon tai ruman ihmisen? Useimmiten mainonnan tarjoama perheidyllikin on lamaannuttavan keskiluokkainen ja konservatiivinen. Parempaa elämää kelpaavat edustamaan vain ’normaalit’ menestyvät ihmiset.

Muitakin epäkohtia varmaan on mutta mainittakoon vastapainoksi, että
TV-mainonta pyrkii edistämään myös moraalisuutta, ainakin sen konservatiivisessa muodossa. Mainosten ihmisillä ei tavallisimmin ole kuin
yleisesti hyväksyttyjä paheita. Ehkäpä tällä voi jokin positiivinen vaikutus
olla ihmisten alitajuntaisesti poimiessa käytösmalleja mainonnan maailmasta.

Meidän mieltemme manipuloimiseen TV:n avulla käytetään 207 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä vaikuttamisen kanava on täysin epädemokraattinen, se joka maksaa eniten saa äänensä kuuluviin. Samanaikaisesti median ja erityisesti TV:n valtaa korostetaan yhä enemmän. Olisikin aika pohtia tämän
vaikutuskanavan demokratisoimista.

Teemu Mäen mukaan tv-mainonta tulisi lopettaa kokonaan (lähde: NYT-liite).
Tämän ehdotuksen toteutumismahdollisuudet nykyisessä ilmapiirissä ovat
varsin olemattomat, vaikkakin on muistettava, että vasta 40 vuotta sitten
tämänkaltaiset mielipiteet eivät olleet lainkaan radikaaleja, vaan aivan valtavirtaa. Vuonna 2047 mainonnanvastaisuus voi hyvinkin olla jälleen
valtavirtaa. Ihmisten ideologinen muisti on lyhyt ja vaihtoehdoton.

Itse ehdottaisin kuitenkin rajoittuneempaa toimenpidettä. Valtion tulisi lunastaa esimerkiksi 20% kaikesta mainosajasta omavalintaisten mainostensa esittämiseen vastineeksi TV-kanava – luvasta.
Smithin näkymättömän käden ansiosta tv-mainonnan hinta nousisi, jolloin
kanaville aiheutuva tulonvähennys olisi paljon pienempi kuin tämä 20%.
Valtio sen sijaan voisi tämän 20% avulla ensinnäkin tarjota omaa valistustaan erilaisista ajankohtaisiksi katsomistaan teemoista. Yhtä tärkeätä olisi kuitenkin tarjota mainosaikaa erilaisille järjestöille ja kampanjoille, joilla ei muuten ole taloudellisia resursseja saada ääntään kuuluviin. Näin demokratisoisimme erästä keskeistä nykyaikaista valtakunnallista vallankäyttäjää edes aavistuksen verran. Tuntuuko tämä liian utopistiselta nykyisessä markkinaideologisessa ilmapiirissä?

One comment

  1. Susanna Kaukinen

    Ei hullumpi ajatus, että valtio käyttäisi kohtuullisen osan mainosajasta erilaiseen valistukseen. Toisaalta ajatus on niin kovin suomalais-valistuksellinen. Ei niin, että olisin eri mieltä.

    Then again, harvoin tuota televisiota tulee avattua. Haen netistä lähes kaiken, mitä haluan katsoa, ja satunnaisesti ostan jotakin. Viimeisimmät ostokset taisi olla Richard Dawkins:in luentoja ja BBC:n dokumentteja. Ehkä tuota tv:tä tulee katsottua jatkossa enemmän, jos ottaa Welholta sen paketin, missä on Discovery:t, National Geographic, ja sellaset.

    Halusin kai vaan sanoa, että mainoksetkaan eivät saavuta kaikkia. Ja niiltä voi aika paljolti välttyä, jos niin haluaa. Joutavaa tarpeiden luontia ja herättelyä kun primääristi ovat. Sitä ihminen syö muutenkin liikaa tänä yltäkylläisyyden aikana ilman että joku tulee vartin välein tyrkyttämään ajatusta suklaasta.

    On muuten kasvattavaa katsella välillä jenkkien telkkariohjelmia – siis näitä ”uutisdokumentteja”. Dumbing down America, siis todellakin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s