Jörn Donnerin käsikirjoittama Raja 1918 muistutti jälleen kuinka helppoa on elämä urbaanina 2000-luvun nuorena. Kun radikaalein ja keskustelluin moraalinen valinta on se, minkä banaanin valitsee supermarketissa, ymmärtää, että on ihanaa, ettei elä sodan aikakautta.

Sisällissota on omalle sukupolvellemme täysin mielivaltainen ajatus. Ei ole mitenkään kuviteltavissa, että suomalaiset tarttuisivat aseisiin ja kävisivät veli veljeä vastaan. Yhtä mahdotonta on ajatella, että Keski-Euroopassa puhkeaisi sotatila, jonka seuraukset ulottuisivat Suomeenkin pakottaen puolustamaan maatamme lännestä tulevaa valloittajaa vastaan. Eurokansalaisena itseään pitäville nuorille, joille Barcelonan La Rambla tai Berliinin Potsdamer Platz ovat yhtä tuttuja kuin Kuopion tori, ajatus aseistetuista ranskalaisista rajan takana tuntuu lähinnä absurdilta. Ja vaikka Venäjän invaasio on sentään teorian tasolla realistinen mahdollisuus, on samaistuminen ajatukseen aseen kanssa Itärajalla etenemisestä vain etäisen epätodellinen uhkakuva.

Sotimattomuus on historiallisesti harvinainen ajanjakso. Toisen maailmansodan veteraanit ovat vielä monin paikoin elossa. Tilanne, jossa suomalainen tappaa järjestelmällisesti toisia suomalaisia – kansanmurhan täytäntöönpano – on vain muutaman sukupolven päässä. Demokraattinen ja kaikkien kansalaistensa perusoikeudet takaava valtio on ollut olemassa vasta alle sata vuotta ihmiskunnan pitkässä historiassa.

Ihmisluonto ei ole noista epädemokraattisista ja sotaisista ajoista muuttunut mihinkään. Olemme geneettisesti ja perusluonteeltamme aivan samoja ihmisiä, jotka tappoivat toisiaan sumeilematta ja suurta moraalista oikeutusta tuntien. Ainoa mikä on muuttunut, ovat ne rakenteet ja se kulttuuri, joiden puitteissa ihmiset osin yksilöllisiä, osin kulttuurin määrittämiä agendojansa toteuttavat. Ongelma on, että olemme alkaneet ottamaan nämä rakenteet itsestäänselvinä ja annettuina. Aikakautemme pitää rauhaa ja demokratiaa maailman perustilana.

Valitettavasti demokraattiset rakenteet ja demokratian kulttuuri eivät ole mitään kiveen hakattuja itsestäänselvyyksiä. Ne pysyvät yllä vain, jos ihmiset pitävät niitä yllä. Euroopan Unionin esimuoto Euroopan hiili- ja teräsyhteisö perustettiin alunperin saattamaan entiset viholliset sellaiseen yhteistyöhön, joka takaisi rauhan. Kuulemma vertaillessa nuorempien ja vanhempien EU-poliitikkojen puheita on havaittavissa yksi ero: nuoret eivät ikinä puhu rauhasta, kun vanha kaarti jaksaa muistuttaa siitä aina, kun puhutaan siitä, mitä EU antaa kansalaisilleen. Nuoret Suomessa ja Euroopassa yleisesti eivät ole kiinnostuneita politiikasta, koska ’ei se mua koske’ ja ’mulla on liian kiire toteuttaa mun omia päämääriä’. Kyllä koskee, koska se on ainoa syy siihen, että saat ilmaista mielipiteesi vapaasti, sukulaisiasi ei ole tapettu tai ettet itse ole jo tappaja.

Jos emme vaali demokraattista järjestelmäämme ja niitä arvoja, joille se perustuu, nämä rakenteet rapautuvat. Tämä avaa tien uusille totalitaristeille, Suomessa tai naapurimaissamme. Kun itsestäänselvinä pitämämme rauhan rakenteet murtuvat, uudet rakenteet paljastavat ihmisluontomme tukahdutetun puolen. Joistain meistä tulee sumeilemattomia tappajia, valtaosasta lammasmaisia käskyjen toteuttajia. Joukossamme on myös Schindlereitä ja ihmisiä, jotka ovat valmiita antamaan henkensä ihanteidensa ja kanssaihmisten puolesta. Parasta olisi pitää huolta, että ei tarvitse ikinä ottaa selvää, missä joukoissa itse silloin seisoo.