Minusta on aina kiehtovaa, kun maailmaan syntyy uusi sana kuvaamaan ilmiötä, jonka kaikki tunnistavat, mutta jota aikaisemmin ei ole sanallisesti tavoitettu. Siksi Roope Mokan lanseeraama termi björniläisyys on kutkutellut mieltäni viime päivinä. Sillä viitataan poliittisiin libertaristeihin ja ääriliberalisteihin, joille markkinat on vastaus kaikkiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja valtion holhous vapaan ihmisen vihollinen numero yksi.

Taistolaisuus sai aikanaan nimensä vanhemman äärikommunisti Taisto Sinisalon mukaan. Ryhmänä taistolaiset olivat epämääräinen joukko erilaisia nuorempia ja vanhempia radikaaleja, joita yhdisti usko siihen, että nykyinen yhteiskuntajärjestys oli murrettava ja tilalle tarjottava jonkinlainen muunnelma sosialistisesta utopiasta. Itse he eivät itseään taistolaisiksi kutsuneet, vaan kokivat tämän nimityksen loukkaavaksi. Mutta riippumatta sisäisistä – osin jyrkistäkin – näkemyseroista heitä kaikkia yhdisti ehdottomuus. Ehdoton usko siihen, että tietyt dogmit ihmisluonnosta ja yhteiskunnasta kiistatta osoittavat, että nykyinen neuvostojärjestelmä tai tuleva sosialistinen vallankumous ratkaisee ihmiskunnan ongelmat.

Björniläisyys on saanut nimensä vanhemman provokaattorin, Björn Wahlroosin mukaan. Ryhmänä björniläiset on epämääräinen joukko erilaisia nuorempia ja vanhempia radikaaleja, joita yhdistää usko siihen, että nykyinen yhteiskuntajärjestys on murrettava ja tilalle tarjottava jonkinlainen muunnelma liberaalista utopiasta. Itse he eivät itseään björniläisiksi kutsu, vaan kokevat tämän nimityksen loukkaavaksi. Mutta riippumatta sisäisistä – osin jyrkistäkin – näkemyseroista heitä kaikkia yhdistää ehdottomuus. Ehdoton usko siihen, että tietyt dogmit ihmisluonnosta ja yhteiskunnasta kiistatta osoittavat, että markkinatalous ja kaiken sääntelyn purkaminen ratkaisee ihmiskunnan ongelmat.

Björniläisiä on monenlaisia. On niitä, jotka kykenevät pitämään luennon kauan sitten kuolleiden Itävaltalaisten talousajattelijoiden keskeisistä näkemyseroista. Ja sitten on Tuomas Enbusken kaltaisia muotiradikaaleja, joille tärkeintä ei ole rakentaa parempaa yhteiskuntaa, vaan heruttaa kauhistuneita ilmeitä konservatiiveista: ”Onpa se radikaali”, ”Miten joku voi ajatella noin?” Kuten Image-lehti oivaltavavasti kuvaa, hän on liberalismin popularisoija, ”yksilönvapauden Timo Soini.”

Lähtökohtana björniläisyydessä tuntuu olevan vapauden käsitteen väärinymmärtäminen. Heidän kapeassa vapauskäsityksessään vapaus tarkoittaa lähinnä sitä, että valtio ei puutu johonkin asiaan. Yksilö on vapaa, jos valtio ei estä häntä tekemästä jotakin. Kun valtion holhouksesta päästään eroon, on jokaisella mahdollisuus näyttää mihin hän on kykeneväinen. Silloin erottuvat jyvät akanista ja ahkerat yrittäjät saavat rehellisesti rikastua työnsä teolla. Verotuskaan ei varasta hänen kovan työtahtinsa hedelmiä.

Björniläisten maailmassa ihmiset jakautuisivat nykyistä jyrkemmin menestyjiin ja luusereihin. Jos et pärjää, se on oma vikasi eikä muilla ole velvollisuutta sinua auttaa: ”Ihmisellä on vapaus syödä itsensä läskiporsaaksi, mutta kenelläkään ei ole velvollisuus maksaa hänen hoitoansa, vaan se pitäisi maksaa itse.” toteaa sarjayrittäjä Taneli Tikka Image-lehdessä. Jos taas menestyt, se on oma ansiosi, eikä valtiolla ole oikeutta verotuksen kautta rahojasi varastaa. Tuloerot siis kasvaisivat varmasti, mutta se olisi ihan oikein, koska se vain kuvastaisi eri ihmisten lahjakkuus- ja ahkeruuseroja.

Se minkä björniläiset unohtavat, on että vapauttani rajoittaa moni muukin seikka valtion lisäksi. Jos katujengi pakottaa puukolla uhaten teini-ikäisen varastamaan kioskista tupakkaa, ei hän ole vapaa päättämään tekeekö hän niin vai ei. Jos perheen lapsella on leukemia, eivätkä rahat riitä hoitoon, eivät he ole vapaita päättämään saako lapsi hoitoa vai ei. Lapsi ei saa hoitoa, koska he eivät pysty sitä hänelle tarjoamaan. Jos synnyn köyhään perheeseen maassa, jossa korkeakoulutus on maksullinen, en ole vapaa menemään yliopistoon, koska joudun pienestä pitäen työskentelemään pitkiä päiviä vain pitääkseni nuoremmat sisarukseni hengissä.

On kovin yksisilmäistä tuijottaa vain valtioon, kun miettii vapautta. Taloustieteen Nobelin voittaneen Amartya Senin tapa kytkeä vapaus yksilön toimintamahdollisuuksiin on huomattavasti realistisempi. Eli yksilön vapaus on sitä, mitä kaikkea hänen on käytännössä mahdollista tehdä. Jos sairastun ja tarvitsen sytostaattihoitoa, ei vapauden kannalta ole isoa merkitystä maksanko siitä itse yksityisklinikalle vai elänkö valtiossa, joka maksaa sen puolestani. Vapaus on sitä, että pääsen hoitoon silloin kun sitä tarvitsen.

Yhteiskunnan tehtävä on taata kansalaistensa vapaus. Kun vapaus ymmärretään käytännön toimintamahdollisuuksina, voidaan hyvää yhteiskuntaa lähteä rakentamaan pragmaattisesti. Ideologisten silmälappujen sijasta voidaan miettiä, lisääkö tämä päätös keskimäärin ihmisten vapautta vai ei. Esimerkiksi toimivat poliisivoimat keskimäärin lisäävät ihmisten vapautta, koska poliisien mielivalta on huomattavasti vähäisempää kuin rikollisjengien mielivalta. Tällöin huomataan, että monessa tapauksessa tarvitsemme valtiota yksilöiden vapauden takaamiseksi. Ääriliberalistien ihannoima yövartijavaltio ei kykene takaamaan mahdollisuuksien tasa-arvoa eikä yksilöiden vapautta. Hyvinvointivaltio onnistuu siinä paremmin, koska hyvinvointi lisää yksilöiden mahdollisuuksia toteuttaa itseään – eli heidän vapauttaan.