Sitä huomaa tulleensa vanhaksi, kun joutuu vahvan moraalisen
tuohtumuksen, suorastaan raivon partaalle, kun kadulla kohtaa uutta
teknologiaa. Puhun tietenkin uudesta Digiscreenistä, joka julistaa
’
koukuttavansa mennen tullen
’ raitiovaunuissa ja metroissa. Näin on taas yksi julkinen tila pyhitetty mainonnan manipulatiiviselle kouralle.

Miksi näin tuohduin? Toki mainokset ovat jo pitkään saastuttaneet kaupungin kaikki julkiset tilat. Mutta tämä uusi liikkuvaan kuvaan perustuva mainonta on huomattavasti vakavampi ilmiö. Ihminen on biologinen olento, joka luontaisesti reagoi liikkuviin objekteihin. Halusimmepa tai emme, liikkuvat asiat näköpiirissämme vangitsevat huomiomme. Aiemmin mainonta kaduilla ja julkisissa liikennevälineissä on ollut passiivista, katso minua jos tahdot. Uusi mainonta on agressiivista, se pakottaa meidät tuijottamaan itseään. Ilmiö on verrattavissa siihen, että prostituoidut – joita tätä nykyä ei katukuvassa näy – alkaisivat esitellä myyntitavaraansa metroissa ja busseissa. Ei tee mieli katsoa, mutta vaikeata on olla asiaa huomioimattakaan.

Miksi sitten vihaan mainontaa niin paljon? Syitä on kolme: Ensinnäkin mainonnan funktio on luoda ihmiselle tarpeita eli tehdä ihmisistä tyytymättömämpiä nykyiseen elämäntilaansa. Se pyrkii siis – by definition – tekemään meistä onnettomampia. En ymmärrä miksi tällaista ihmisiä vahingoittavaa saastetta sallitaan ilman poliittista keskustelua sen tuhovoimasta. Toiseksi mainonta oikeasti vaikuttaa meihin. Sosiaalisena eläimenä toiset ihmiset – todelliset tai TV:stä tutut – vaikuttavat ihmiseen ja hänen maailmankuvaansa hyvin syvällä tavalla. Jos yksilö väittää, että mainonta ei häneen vaikuta, hän pettää itseään. Valtaosa mainonnasta ei edes pyri muuttamaan maailmankuvaamme järkemme kautta, koska se on epätehokasta ja sitä ihminen kykenee kontrolloimaan. Se vaikuttaa meihin tunteen ja intuition tasolla. Tätä vaikutusta emme kykene koskaan kokonaan eliminoimaan, koska se tapahtuu tietoisen mielemme ulottumattomissa. Tämän vuoksi suomalaiset TV-mainostajat ovat valmiita käyttämään
207 miljoonaa euroa vuodessa
ihmisten manipuloimiseen.

Suorastaan raivostuttava on kuitenkin se viesti, jonka liikkuvan mainonnan tuominen julkisiin välineisiin luo: Älä pysähdy ajattelemaan, älä kohtaa itseäsi ihmisenä. Passivoidu, turruta aivosi pehmeään sontaan. Kadota inhimillisyytesi, kykysi toimia itsenäisenä ihmisenä. Muutu enemmän impulsiiviseksi automaatiksi, jota mediaviestit ohjaavat. Johtava flow-tutkija Mihalyi Csikszentmihalyi on tutkimuksissaan huomannut, että kaikkein passiivisimmassa ja turrutetussa tilassa ihmiset ovat nimenomaan televisiota katsoessaan.
Kaksi tuntia 53 minuuttia
passivointia vuorokaudessa ei näköjään pidetä ihmiselle riittävänä päiväannoksena. Halutaan pitää huolta, että kansalaiset eivät erehdy ajattelemaan edes työ- tai kauppamatkallaan. Kyky ajatella itsenäisesti erottaa meidät ympäristöönsä reaktiivisemmin liittyneistä eläimistä. Miksi hyväksymme sen, että ihmisyys meistä yritetään tietoisesti tuhota?

Törkeintä asiassa on se, että aikamme arvoilmapiirissä tällaista toimintaa ei tarvitse edes näennäisesti perustella millään ihmiskunnan hyvään liittyvällä argumentilla. Sen sijaan
Digimedia
avoimesti ja röyhkeästi mainostaa olevansa ”uusi ennennäkemättömän koukuttava mainospaikka raitio- ja metrovaunuissa.” Kun koukuttavuus on hyve, jota voidaan käyttää peittelemättömänä myyntiargumenttina, ollaan jo vaarallisen lähellä
Fahrenheit 451 – maailmaa
. Vielä pelottavampaa on se passiivisuus, joka tällaista toimintaa ympäröi. Ei poliittista keskustelua aiheesta, ei asiaa vastustavaa kansalaisliikettä. Pelkään, että tämä uuden mainospaikan luominen on nähty pelkästään teknisenä toimenpiteenä, jota ei tarvitse edes alistaa demokraattisen päätöksenteon alaisuuteen. Olemme ikäänkuin hyväksyneet itsestäänselväksi osaksi ’edistystä’ mainonnan tunkeutumisen yhä useammalle elämänalueellemme.

Itsepuolustuksena addiktoivaa liikkuvaa kuvaa vastaan ostin juuri
vekottimen
, jolla voi edes pienessä määrin taistella tätä oleskelutilojen liike-saastuttamista vastaan. Se toivottavasti hillitsee raivoani sen verran, etten ala jollakin kättä pidemmällä hakkaamaan palasiksi näitä seiniemme saatanoita.