Ihmisen pahuus on kaivertanut mieltäni viime aikoina. Erityisesti olen pohtinut niitä mekanismeja, jotka synnyttävät kansanmurhan. Mitä tarvitaan, että ihmisjoukko kykenee armoa tuntematta ja järkyttävää julmuutta osoittaen tappamaan systemaattisesti toista ihmisjoukkoa? Näinkin synkkien asioiden pohtimiseen on epäilemättä syynä kolme kesäloman eteen tuomaa historian mustaa hetkeä: käynti Auschwitzissa, pyöriminen entisen Jugoslavian alueella sekä lomaromaanina lukemani Täällä Pohjantähden alla. Ja kiitos kysymästä, kesälomani oli muilta osiltaan varsin aurinkoinen ja mukava eikä ollenkaan niin synkkämielinen kuin tämän kysymyksen ajoittaisesta pohtimisesta voisi päätellä.

Ihmisen pahuus ja julmuus on tietysti ikuisuuskysymys, jota on selitetty siitä lähtien kun ihminen oppi kohtaloaan kyselemään. Myöskin kaikki mainitut kansanmurhat