Tagged: ilmastonmuutos

Syntinen lomamatka – ilmastonmuutos ja moraalin yhteisöllisyys

’Herra, anna minulle voimaa vastustaa syntiä, mutta älä ihan vielä’. Kirkkoisä Augustinuksen sanat tulivat etsimättä mieleeni ostaessani muutama viikko takaperin lentoliput Sveitsiin. Onko minulla tänä ilmastonmuutoksen aikakautena oikeus lentää kahdentuhannen kilometrin päähän vain nautinnollisen loman vuoksi? Kun lapsenlapseni asuttavat ilmastokatastrofin jälkeistä maailmaa, miten kerron heille, että iso-isä se vain saastutti siekailematta senkin jälkeen kun ilmastonmuutoksen uhka oli yleisesti tiedossa.

Tietenkin minun on helppo oikeuttaa lentomatka itselleni monella tavalla. Liikkuminen eri muodoissaan on tuottanut minulle nautintoa pienestä pitäen ja laskettelu erityisesti on sellainen aktiviteetti, joka on aina kuulunut lempiharrastuksiini. Haastavissa rinteissä laskeminen tuottaa vahvoja flow-kokemuksia, kun sekä ruumis että mieli ovat äärimmäisen keskittyneitä aktiviteettiin, johon ne ovat harjaantuneet ja jossa ne ovat hyviä. Harrastukseni toteuttaminen vaatii kuitenkin sellaisia korkeuseroja, joita ei Helsingin läheltä löydy. Linnuntietä matka Sveitsiin ei ole merkittävästi pidempi kuin matka Lappiin, joten kotimaassa pysyminenkään ei suuresti olisi tilannetta parantanut.

Sosiaalisen ympäristön merkitystä ei pidä myöskään väheksyä. Vanhat kaverit olivat joka tapauksessa lähdössä reissuun, joten poisjääminen olisi tuntunut kahta kauheammalta kieltäymykseltä. Lentomatkailu on muutenkin vielä yleisesti hyväksytty aktiviteetti: porvaristo lentelee viikonloppulomille Nizzaan ja aktivisti-hipit lentävät Intiaan reppureissaamaan (jälkimmäiset tosin pyrkivät mimimoimaan päästönsä matkustamalla harvemmin ja olemalla pidemmän aikaa perillä). Miksi minun pitäisi siis kärsiä, kun kaikki ympärilläni matkustavat?

Selvittelin myös mahdollisuuksia päästä Alpeille vähemmän saastuttavilla vaihtoehdoilla kuten junalla tai bussilla, mutta Suomen syrjäinen lokaatio yhdistettynä lomani rajalliseen pituuteen teki tämän vaihtoehdon mahdottomaksi. Se olisi ollut myös varsinkin junalla toteutettuna huomattavasti kalliimpi tapa matkustaa. Lisäksi maksoin Maan Ystävien vapaaehtoisen
lentomaksun
omaatuntoani puhdistaakseni ja jotta edes osa lomaan käyttämistäni rahoista menisi ilmastonmuutosta jarruttaviin tarkoitusperiin eikä hiilidioksidina ilmakehään.

Kaiken tämän selittelyn jälkeen jää kuitenkin silti auki kysymys siitä, oliko minulla moraalinen oikeus laittaa omat nautintoni, tapauskollisuus ja teen-niinkuin-muutkin -asenne tulevien sukupolvien oikeuksien ja ekosysteemin kestävyyden edelle. Tämän vuoksi alun Augustinus-sitaatti on niin osuva. Ihminen haluaa olla hyvä, mutta on vaikea elää tiettyjen ihanteiden mukaisesti, jos sosiaalinen ympäristö rohkaisee päinvastaiseen käytökseen. Ihmisen moraali on niin yhteisöllisyyden läpäisemä, että pelkällä tietoisella päätöksellä on vaikea muuttaa itseään, jos siihen ei liity sitä tunnelatautunutta paheksuntaa, jonka vain ympäröivä yhteisö voi yksilölle suoda.

Tämän vuoksi lentomatkustamisen rajoittaminen vaatii mielestäni rakenteellisia ratkaisuja. Muutokset ihmisten ajattelumaailmassa alkavat aina ruohonjuuritasolta ja arvostan ekologisuudesta elämäntavan tehneiden ihmisten työtä. Mutta vaaditaan poliittista johtajuutta ja lainsäädäntöä, jotta uudet ajattelumallit läpäisisivät yhteiskunnan. Ja vain läpäisemällä keskeisimmät yhteiskunnat – EU, Jenkit ja Kiina etunenässä – voidaan ilmastomuutos pysäyttää. Lentäminen on tällä hetkellä aivan liian halpaa, kätevää ja hyväksyttävää, jotta siitä kieltäytymisestä voisi tulla mitään kansanliikettä, jolla olisi mitään merkitystä päästöjen kannalta. Samaan aikaan on täysin järjetöntä, että lentopolttoaine on vapautettu polttoaineverosta ja kansainvälinen lentoliikenne arvonlisäverosta. Kun politiikan pyrkimyksenä pitäisi olla erilaisin haittaveroin ohjata ihmiset kohti vähemmän saastuttavia vaihtoehtoja, on absurdia, että yksi saastuttavimmista matkustusmuodoista on vapautettu jopa normaaleista veroista.

Ehkä yritän kaikella tällä sanoa, että yksin olen liian heikko elämään ilmastoihanteellisella tavalla. Pystyn siihen vain, jos ympäröivä yhteisö muuttuu kanssani.

Kuluttaja ei ratkaise ilmasto-ongelmaa

Ilmastonsuojelu on paisunut muoti-ilmiöksi. Briteissä pyykkipojat ovat loppuneet koko maasta, kun kuivausrummun käyttämisestä on tullut synti ja kansa on kilvan viritellyt kuivausnaruja pihamailleen. Pintapuolisesti viheraktivistien ja muiden puunhalaajien luulisi siis olevan tyytyväisiä tähän kehitykseen. Todellisuudessa kuitenkin öljyteollisuuden edustajat muiden kylmien kapitalistien kanssa naureskelevat partaansa kabineteissaan. Uskomus siitä, että kuluttaja ratkaisee ympäristöongelmat toimii nimittäin kauniina kulissina, jonka ansiosta ongelman todellisiin syihin ei tarvitse puuttua.

Vaikutuskeinona kuluttajuuden suurin ongelma on siinä, että se on juuri sitä, kuluttamista. Britanniassa on huomattu, että ilmastonmuutoksesta huolestuneet ihmiset lisäävät kulutustaan (HS 30.9). Syynä on se, että ekologista tietoisuutta toteutetaan alkamalla ostaa vihreitä autoja, televisioita, paitoja tai taloja. Kun ekologisuudesta tehdään kuluttamista, ovat markkinavoimat onnistuneet jo puoliksi syleilemään sen kuoliaaksi. Kun maan pikkuporvarillinen enemmistö omaksuu uuden arvon, tekee se senkin luonnollisesti pikkuporvarillisesti. Tärkeintä ei ole todellinen ympäristökuorman vähentäminen, vaan vihreyden näyttäminen naapureille ja kanssaihmisille. Kuluttamattomuus ei paha kyllä näy niin selkeästi kuin pihamaalle parkkeerattu hybridiauto. Siksi vihreys muuttuu irvikuvakseen keskivertokuluttajan käsissä.

Kuluttajuus vaikutuskeinona on myös täysin epädemokraattinen. Mitä enemmän sinulla on rahaa eli kulutusvoimaa, sitä merkittävämpiä ovat kulutusvalintasi. Perustava ongelma on kuitenkin siinä, että vapaaehtoinen pidättäytyminen ei tule ikinä ratkaisemaan ympäristöongelmaa. Keskivertokansalaiselle ilmastonmuutos on niin abstrakti ongelma ja omat kuluttajavalinnat sellaisia pisaroita valtameressä, että vaikka periaatteessa ympäristötahtoa löytyisi, ei se kanavoidu käytännön valinnoiksi muuta kuin tarpeeksi helpoksi tehdyissä ratkaisuissa. On helppo ostaa puhdas omatunto kierrättämällä maitopurkit ja ostamalla kaksi ekologista t-paitaa, kun ei tarvitse muuttaa pienempään taloon turhaa lämmitysenergiaa säästääkseen tai luopua kokonaan lentomatkustamisesta. Mihinkään vaikeisiin kulutusvalintoihin ihmisten suuri enemmistö ei kuitenkaan tule koskaan ryhtymään kuin pakon edessä.

Tätä pakkoa taas ei pysty tarjoamaan kuin valtiovalta. Vaikeat mutta välttämättömät luopumiset vanhoista epäekologisista elämäntavoista tapahtuvat vain lainmuutosten ja sanktioiden avulla. Näiden tekemiseen politiikoilla mielestäni on mandaatti. 82% suomalaisista pitää ilmastonmuutosta melko suurena tai hyvin suurena uhkana, 81% on valmis tinkimään omasta kulutuksestaan ja 70% on valmis maksamaan enemmän vähäpäästöisestä energiasta hillitäkseen ilmastonmuutosta (HS 26.9). Tarvitaan vain visionäärinen poliittinen voima, joka on omaa kansansuosiotaan pelkäämättä valmis luotsaamaan kansakunnan yli tämän ihmiskunnan kohtalonkysymyksen. Tarvitaan 2000-luvun Mooses. Kuluttaja ei ratkaise ympäristöongelmia. Kansalaiset ja visionääriset valtiomiehet sen sijaan voivat ratkaista ne.

Helsingin Sanomat torjuu ilmastoveron

Hesari (26.9) päätti teettää ajankohtaisen gallupin suomalaisten suhtautumisesta ilmastonmuutokseen. Tulokset kertoivat, että ihmiset ovat sisäistäneet ongelman vakavuuden. 82% piti ilmastonmuutosta melko suurena tai hyvin suurena uhkana. 81% on valmis tinkimään omasta kulutuksestaan ja 70% on valmis maksamaan enemmän vähäpäästöisestä energiasta hillitäkseen ilmastonmuutosta. Tähän kaikkeen nähden Hesarin pääuutissivun pääotsikko oli tahallisen harhaanjohtava: ”Suomalaiset torjuvat ilmastoveron”.

Helsingin Sanomat syyllistyi tässä uutispoliittiseen vallankäyttöön ja valtamedia-asemansa väärinkäyttöön. Tämä näkyy monesta seikasta. Ensinnäkin gallup sisälsi paljon enemmän sen yleistä tendenssiä kuvastavia tutkimustuloksia, jotka olisi voinut nostaa otsikoksi. Toiseksi kyseinen tutkimustulos ei nähdäkseni ollut uutisarvoltaan kiinnostavin gallupin tuloksista. Esimerkiksi edellämainittu suomalaisten melko pitkälle menevä yksimielisyys halussa toimia ilmaston puolesta, olisi ainakin henkilökohtaisen uutisvainuni mukaan ollut merkittävämpi.

Vielä vakavampaa on se, että itse otsikko on jopa tahallisen harhaanjohtava. Yleisesti ottaen, jos jokin asia saa 42% kannatuksen ja vastustusta ei edes mitata, on väärin otsikoida uutinen ”Suomalaiset torjuvat asian”. 58% joukkoon voi mahtua hyvinkin paljon henkilöitä, jotka laittaisivat raksin ruutuun ’En osaa sanoa’, varsinkin kun ilmastoveron luonne on valtaosalle täysi mysteeri ja veron mittaluokasta ei ole mitään tietoa. Vastauksen pohjalta voisi joku rohkea hyvinkin tehdä otsikon ’42% suomalaisista valmiita maksamaan ilmastoveroa’. Neutraalimpi tapa sanoa asia olisi esimerkiksi ’Ilmastovero jakaa kansan’.

Kysymyksen tarkempi analyysi osoittaa vielä selkeämmin, että merkittävää ilmastoverokysymyksessä oli sen saama kannatus, ei vastustus. Suomalaisilta kysyttiin ovatko he valmiita ”Maksamaan kaikkien tuotteiden ja palvelujen hinnassa ns. ilmastoveroa?” Kysymys on jo valmiiksi muotoiltu mahdollisimman torjuttavaan muotoon.
Kaikissa-
sanan käyttö tässä yhteydessä ei lisää mitään relevanttia informaatiota, vaan ainoastaan pyrkii tekemään kysymyksestä torjuttavamman. Lisäksi kysymys ei kerro, onko kyseessä kaikkien hintojen kaksinkertaistuminen vai ilmastoa erityisesti kuormittavien tuotteiden hintojen parinkymmenen prosentin nousu. Kaikesta tästä huolimatta 42% suomalaisista on valmiita alkamaan maksamaan ilmastoveroa kaikissa tuotteiden ja palveluiden ostossaan. Tämä on varsin hämmästyttävä tulos. Verot eivät yleisesti ottaen ole mikään suosittu asia. Vaikea kuvitella, koska näinkään iso osa kansalaisista on kannattanut täysin uuden verotyypin luomista ilman, että verorahoille saisi mitään konkreettista vastinetta. Hämmästyttävää ilmastoveron kohdalla ei ole sen saama vastustus (jota tässä ei siis mitenkään edes mitattu), vaan sen saama näinkin laaja kannatus. Se olisi enemmän otsikon arvoinen.

Kyseessä on selkeästi poliittinen päätös, joka on tehty Hesarin herrakabinetissa. Tämä näkyy vahvassa ristiriidassa itse varsinaisen uutisen (sivu A4) ja pääuutissivun tiivistelmän välillä. Varsinainen uutinen on otsikoitu oikeaoppisesti ”Suomalaiset tinkisivät kulutuksesta hillitäkseen ilmastonmuutosta” ja se kertoo tutkimustuloksista oikeaoppisesti. Päivän pääuutista päätettäessä on väliin astunut joku isokenkäinen, joka on ilmoittanut, että ideologiamme ei salli tuollaisen ekohippiotsikon painamista etusivullemme. Tutkimuksesta on väkisin etsitty kaikkein ilmastokielteisin asia, jota on otsikossa vielä vakavasti liioiteltu.

Otsikon muokkaus poliittisin perustein on siis varsin selvä asia. Avoin kysymys on ainoastaan, johtuuko Helsingin Sanomien puolueellisuus ilmastoasioissa jostakin päätoimittajien ideologisesta vakaumuksesta vai siitä, että heillä on liian tiiviit yhteydet ilmastoverosta mahdollisesti kärsiviin teollisuudenaloihin?