Palattuani Suomeen on luonnollista, että jokainen vastaantuleva tuttu ja
tutuksi tuppautuva kyselee ’no millaista oli?’ Helposti sitä tulee
vastanneeksi jotain ympäripyöreätä tyyliin ’hyvin meni’, ’oli siistiä’
tai ’good times’. Onko tässä kysymys aidosta
informaationvälitystilanteesta, jossa pyrin kertomaan jotain
faktuaalista olostani Thaimaassa, vai onko enemmänkin kyse sosiaalisesta
yhteenkuuluvuuden osoituksesta, siitä, että vahvistamme toinen toistemme
ennakko-oletuksia ja siten osoitamme jakavamme yhteisen maailmankuvan.

Mainitut kysymykset aktivoivat nimittäin minut sanomaan aina jotain
positiivista reissusta, varsinkin kommentit säästä herättävät
kuulijoissa hyväksyvää hyminää, olemme yhteisellä maaperällä. Ulkomaiden
ja erityisesti aurinkomaiden kuten Thaimaan herättämät konnotaatiot
ihmisissä ovat lähtökohtaisen positiivisia. Täällä Suomessa asiat ovat
vähän niin ja näin, luntakin sataa, mutta Thaimaassa ei voi kuin voida
hyvin. Niinpä kysymyksiin liittyy vahva sosiaalinen paine toisintaa tätä
ennakko-oletusta, kertoa kuinka ihanaa biitsillä oli ja miten
rentouttavaa siellä on oleilla ja thaimaalaiset sitten, he ovat niiin
mukavia ja ystävällisiä.

Kun kohteliaisuussääntöihin kuuluu, että kaikilla menee hyvin
kysyttäessä, katoaa oikeastaan pohja tämän kysymyksen esittämisellä
haettuun aitoon kiinnostukseen toista ihmistä kohtaan. Välillä olenkin
vastannut kysymykseen kriittisemmällä tavalla.

Olen muistanut mainita hyviä puolia, ulkomaille lähtö on sosiaalinen
haaste ja uuden sosiaalisen jengin voittaminen ympärilleen aiheuttaa
luonnollisesti
tyytyväisyyttä. Samassa hienossa kaveriporukassa vuosikymmenen
oleiltuani on kasvattava kokemus olla tilanteessa, jossa ei tunne
ketään.Tämänkaltainen tilaisuus ottaa uusi rooli ja määrittää itsensä
uudelleen opettaa myös jotain itsestään.

Myöskin uudessa kulttuurissa oleminen on kiehtovaa ja opettavaista.
Tapauksessani uusia kulttuuripiirejä oli vieläpä ei vain yksi, vaan
muutama erilainen. Ensinnäkin oli Thaimaa ympäröivänä yhteiskuntana
buddhalaisuuksineen kaikkineen. Lisäksi School of Management tarjosi
mahdollisuuden sukeltaa eurooppalaisten kauppatieteilijöiden maailmaan
ja juhlimiseen. Myöskin Gender & Development – osaston herkän välittävä
ja erilaisuutta kunnioittava tunnelma muodosti oman erillisen
kulttuuripiirinsä. Eikä tietenkään pidä mennä kieltämään matkustamisen
yleisiä iloja, uusien maiden näkemistä tai edes sitä, että
auringonpaiste, lämpö ja neljän päivän biitsillä oleilu ja juhliminen
tuntuvat kaikki primitiivisen hyvältä.

Samalla on kuitenkin tärkeätä, ettei vähättele reissun huonojakaan
puolia. Liiallinen hyviin puoliin sukeltaminen (sukellus toki oli elämys)
unohtaa sen tosiseikan, että kuitenkin olin varsin tyytyväinen
päästessäni puolen vuoden päästä takaisin Suomeen enkä todellakaan
jäänyt haaveilemaan pidemmästä olosta tuolla kaukomailla. Suurimmat syyt
takaisinpaluun positiivisuuteen olivat sosiaaliset. Vaikkakin
sosiaalisesti matka oli varsin onnistunut siinä mielessä, että löysin
monia kavereita ja jopa kourallisen niin hyviä tyyppejä, että saatan
jatkossakin heitä tavata, on silti sanottava, että puolen vuoden jälkeen
kaipasin suomalaista sosiaalista elämääni. Kysymys ei ollut määrällinen,
vaan laadullinen. Tarvitsen ehkä monenlaista sosiaalista seuraa
tuodakseni kaikki puoleni esiin ja Thaimaassa kaverini edustivat (paria
poikkeusta lukuunottamatta) maailmankuvallisesti paljon homogeenisempaa
ryhmää kuin Suomessa. Heidän kanssaan oli hauska bilettää ja juhlia,
heittää läppää ja olla iloisia mutta monia sellaisia piirteitä mitä arvostan
ystävyyssuhteissani kotomaassa ei päässyt esiin.

Muiden vaihto-oppilaiden puolesta on luonnollisesti sanottava, että yksi
selkeä syy on tietysti aika. Puolessa vuodessa ei ehdi tutustua ihmisiin
samalla lailla kuin kymmenessä. Tämä onkin matkustelun sosiaalisuuden yksi perusongelma. Syntyy paljon kertakäyttökaveruuksia. Sä-oot-tarpeeksi- hyvä-tyyppi-ja-me-ollaan-molemmat-tässä-matkan-päällä-joten-ollaan-ikäänkuin- hyviäkin-ystäviä-vaikka-viikon-päästä-ei-enää-ikinä-nähdä tyylisiä tuttavuuksia on kertynyt kyllästymiseen asti. Välillä oli sellainen olo, ettei jaksanut enää tutustua uusiin tyyppeihin, kun niitä tunki sosiaaliseen tutkaan liian tiiviinä invaasiona. Tässä ehkä ugrilaisen metsäkansan perintö tuli esiin, vaikka keskimäärin pidän itseäni ekstroverttina ihmisenä.

Kaiken kaikkiaan vaihto-opiskelu tai muu pidempi oleskelu ulkomailla on teko, jota voin suositella ihmisille. Enimmäkseen se on hauskaa, kiintoisaa ja samalla on myös ainutlaatuinen mahdollisuus ’kasvaa ihmisenä’. Lisäksi kotimaata, perhettä ja ystäviä oppii arvostamaan uudella tavalla.