Lähes päivittäin kävelen Kolmannella linjalla sijaitsevan Good Life Coffeen ohitse. Jotenkin nimi aina särähtää. Onko hyvä elämä tosiaan sitä, että juo vain aeropress-keittimellä valmistettua pienpaahtimokahvia?

Kysymys hyvästä elämästä on ihmiselämän perimmäisin kysymys. ’Hyvä elämä’ on ilmaisu, jota filosofi käyttää harvoin ja vain painavista syistä. Ehkä Sokrates eli hyvän elämän. Tai Gandhi. Tai Nelson Mandela. Mutta on vähän arveluttavaa antaa ’hyvän elämän’ arvonimi meidän tavallisten ihmisten elämille.

Toisaalta joillekin ’living the good life’ tarkoittaa suihkuseurapiirien elämänrytmiä, jossa shampanja virtaa, uima-allas täyttyy treenatuista vartaloista ja toiletin kraanat ovat kullattuja. Tämänkaltainen ’hyvä elämä’ on eksklusiivista elämää. Eliitti saa juhlia rauhassa, koska tavallinen kansa on eristetty vähintäänkin yhden ovimiehen taakse. Hyvä elämä tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että meidän ryhmällämme on ’paremmat bileet’ kuin muilla. Nopeammat autot, kauniimmat puolisot, ylellisemmät hotellit ja kalliimmat huumausaineet.

Toinen hyvän elämän muoto on elegantti elämä. Connoisseur tuntee rypäleet ja turpeen laadut ja hyväksyy vain sofistikoituneimmat viinivalinnat. Jos puhutaan kahveista, hän muistuttaa, että ”laatukahveissa on enemmän vivahteita kuin viinissä” ja naurahtaa kepeän ylimielisesti cappuccinojaan ryystävälle tuulipukukansalle. Kun puhe kääntyy musiikkiin, on hän juuri löytänyt jonkin Kanadalaisen indie-bändin, josta kukaan muu ei vielä ole kuullut. Jos joku erehtyy laittamaan Radio Novan soimaan, connoisseur vääntää melkein suuttuneena valitsimen takaisin Basso-radion tai radio Helsingin taajuudelle. Hipsterin esteettinen vaisto on aina askeleen muita edellä.

Molempien elämäntapojen kohdalla ilmaisu ’hyvä elämä’ on kuitenkin väärä. Kyse ei ole hyvästä elämästä, vaan ’paremmasta elämästä’. Molempien elämäntapojen hyvyys määrittyy suhteessa tavalliseen kansaan. Meillä on upeammat puitteet tai sofistikoituneempi maku kuin noilla muilla. Elämästä tulee kilpajuoksu, jossa mitellään siitä, kuka nauttii eniten. Erona on lähinnä se, että toisessa nautinnot ovat pinnallisempia ja toisessa elegantteja.

Filosofi näkee molemmat elämäntavat oireina. Ne kertovat kyvyttömyydestä löytää itsenäinen arvo omalle elämälleen. Ne ovat vastuun pakenemista. Vaikka oma elämä tuntuisi aika ajoin tyhjältä ja merkityksettömältä, niin ainakin se on parempi kuin noiden toisten elämä. ”Raha ei ehkä tee onnelliseksi, mutta itken mieluummin Jaguaarissa kuin bussissa”, kuten Françoise Sagan kuolemattomasti on todennut. Sen sijaan, että etsisi omaa hyvää elämää, keskittyy huomio taisteluun paikasta nokkimisjärjestyksen ylemmillä askelmilla.

Vertailuun perustuvassa hyvässä elämässä on kuitenkin kaksi ongelmaa:

1) Aina on joku, jolla on jotain enemmän kuin sinulla. Vaikka olisit maailman rikkain mies, on jollakulla kutsu juhliin, joihin sinua ei ole kutsuttu. Vertailuun perustuva elämä on epätäydellistä, koska et koskaan ole kaikilla kriteereillä paras. Olet aina joltakin osin vajaa.

2) Elät jonkun toisen unelmaa, et omaasi. Niin kauan kun rakennat elämääsi sen varaan, että teet parempia valintoja kuin jotkut toiset, niin kauan olet statuskamppailun vanki. Muut määrittävät ne standardit, joiden sisällä pyrit menestymään. Ja se ei ole tie kestävään onnellisuuteen.

Kestävämpi hyvän elämän malli löytyy vain sitä kautta, että opettelet irtautumaan muiden asettamista statuskamppailuista ja keskityt siihen, mitä itse haluat elämälläsi tehdä. Se tarkoittaa ensinnäkin sitä, että opettelet kuuntelemaan itseäsi ja omia autenttisia tarpeitasi. Se on haastavaa, koska omaa ääntä on vaikeata kuulla sen kaiken pauhunnan takaa, jota mainonta ja TV ympäristöömme suoltavat. Mutta kyllä se siellä on. Kun pääset kosketuksiin oman sisäisen nörttisi kanssa, olet kosketuksissa sen hyvän elämän kanssa, joka sopii juuri sinulle. Se ei aina ole muita ’parempaa elämää’, mutta se on sinulle hyvä elämä.